Viime viikon torstaina uimamaisterit olivat taas pulikoimassa. Päästiin omatoimiuimareiden porukkaan eli voidaan varata uimala omaan käyttöön sen virallisten aukioloaikojen ulkopuolella. Sopii mulle hyvin, niin ehdin ennen ekaa yövuoroa käyttää koirat aamulla uimassa hyvissä ajoin ja jää sitten itsellekin vähän paremmin aikaa ennen päiväunia.
Innokkaita uimareita oli tälläkin kertaa molemmat, vaikka laitoinkin Sinnille vahingossa yhtä numeroa liian isot liivit päälle ja ne vähän turhan paljon sitä kellutti.
Lauantaina molemmille fyssari. Taavi oli muutaman päivän ennen käsittelyä vähän arponut korkeampia hyppyjä ja lantion seudulla ja reisissäkin oli vähän jumia, mutta hyvin saatiin auottua kaikki ja hyppyarpomiset jäi pois. On kyllä ihana, miten tuo jurottaja rakastaa Suvia ja punkee itsensä väkisin syliin ja antaa käsitellä niin hyvin.
Sinnin käsittely on edelleen vähän hankalampaa. Se keskittyisi enemmän vain rakastamispuoleen. Kyllä se pötköttelee, mutta ei ihan täysin rentoudu ja välillä yrittää vängätä. Ihan kohtuullisesti kuitenkin onnistui homma ja etureisistä löytyi kovasti jumia, ne onneksi saatiin hyvin auki.
Molemmat sai vähän jumppaohjeita ja laitettiinkin meidän jumppakorneri kuntoon.
Sunnuntaitottiksessa Sinni keskittyi seuraamiseen ja paikallamakuuseen. Tehtiin myös vähän jättävien erottelua. Oli aikas makee tällä(kin) kertaa. Seuruut melko superia, henkilöryhmä ihan huippu ja lyhyet, n. 1 min paikkikset häiriöillä meni mahtavasti. Erottelukin rupesi onnistumaan alun kangertelun jälkeen.
Tiistaina rallytreeneissä tehtiin alo-rataa.
Rataantutustumisessa oli suorituspaikkoja hahmoteltu targeteilla ja ne kyllä havainnollisti mulle hyvin sen, kuinka aina ängen ihan liian lähelle kylttiä...
Sinnin rata meni melko hyvin. Hihna haittasi sivulta eteen tuloa ja 270 ° käännöksessä se meinasi ehtiä istua jossain välissä. Joku pieni haistelukin tuli johonkin väliin.
Treenattiin sitten lisää tuota sivulta eteen tuloa ja kun houkuttelen vähän enempi, niin saatiin onnistumaan tosi hyvin. Pitää vaan varoa, etten ota yhden apuaskeleen sijaan kahta...
270 ° käännöksessä mun pitää päästä liikkeelle ripeästi, mut muuten kohtuullisen hyvää tekemistä. Koira ainakin on ihan superiloinen tehdessään näitä juttuja.
Keskiviikkona tokoteltiin ja Sinni treenas taas jättäviä. Se ei ihan kuuntele kunnolla, mutta aina kun kuunteli, niin meni erottelut hyvin. Tehtiin lähinnä istumista ja maahan menoa, mutta seisominenkin pitäisi ottaa hetimmiten ihan oikeasti mukaan treenattaviin juttuihin. Seuruuta tehtiin myös ja Sinni keuli pompottelemalla etupäätä, mitä ei ole koskaan aiemmin tehvyt, oli vissiin niin kivaa. Yritin palkata paljon hyvistä lähdöistä ja kontakteista. Lopuksi paikkis ja se meni hyvin.
Torstaina meillä oli Sintun kanssa kamalan pitkä päivä. Olin saanut päähäni ilmoittaa sen Kouvolaan Kirsi Petäjän tuomaroimiin rallyn iltakisoihin, vaikka mulla oli koulutuspäivä Loviisassa. Melkein joka päivä kisakirjeen saapumisen jälkeen meinasin perua meidän osallistumisen, kun en millään ehtisi ajaa töistä kotiin hakemaan koiraa ja ehtisi vielä ajoissa Kouvolaan mittauttamaan sitä ennen kisan alkua. Lopulta päädyin ottamaan Sinnin töihin mukaan ja työkaverit olikin ihan innoissaan siitä. Kahvitauoilla ja ruokiksella Sinnillä riitti rapsuttelijoita, saatiin tehtyä hyvät käpsyttelyt päivän aikana ja koulutuspäiväkin loppui ihan hyvissä ajoin, joten ehdittiin vielä Loviisan keskustaan hyvälle lenkille ennen kuin ajeltiin Kouvolaan.
Sirunluku oli vähän hankala, Sinni väisti laitetta voimakkaasti, mutta saatiin kuitenkin siru luettua. Mittaaminen meni oikein mallikkaasti, kun tehtiin se niin, että mitta laitettiin maahan ja sitten Sinni käveli sen alle ja vasta sitten laskettiin mitta-aisaa alemmas. Ranskalainen rekkari tuotti vähän vaikeuksia, mutta kyllä tuomari sieltä lopulta löysi kaikki haluamansa tiedot ja saatiin kisakirja varmennettua. Tällä aikaa me saatiin Sinnin kanssa harjoitella sirun lukua lisää.
Oltiin kahdeksas suorittava koira ja meitä edeltävällä koiralla meni rata ihan hurjaksi haisteluksi ja se kesti ja kesti. Lopulta me päästiin kehään, mutta edellisen koirakon suoritus ilmeisesti vaikutti jotenkin, koska meidän lähtöluvan saanti kesti myös hurjan kauan tuomarin, sihteerin ja ajanottajan pitäessä pitkää palaveria. Onneksi Sinni istui kiltisti (hirveän vinossa) perusasennossa eikä pahemmin hyytynyt odottelusta.
Alun suora, jossa oli vauhdinmuutostehtävät, oli Sinnille ihan hurjan vaikea, kun sen olisi niin kovasti tehnyt mieli mennä moikkaamaan tuomaria ja sihteeriä. Mutta se hillitsi itsensä ja seurasi hienosti! Kovasti kaikki koirat haistelivat tuolla radalla ja Sinniäkin haistelututti välillä vähäsen, mutta omasta mielestäni sain aika hyvin sen kuitenkin menemään. Kolmannelta kyltiltä -1 kontrollivirhe, seiskakyltillä melkoinen herpaantuminen ja siitä -1 epätarkasti suoritettu tehtävä, -3 uusiminen ja - 3 puutteellinen yhteistyö. kyltiltä 11 taas -1 puutteellisesta yhteistyöstä eli haistelua. Kyltille 13 tuomari lisännyt kommentin "Hieno!" Kyltti 14 tuottikin meidän tyyppivirheen kahteen kertaan eli Sinni kiersi tehtäväkyltin uusimisesta huolimatta. Omasta mielestäni tein uusinnan kauempana kyltistä, mutta en kuitenkaan selvästi tarpeeksi kaukana. Tästä siis - 3 uusimisesta ja - 10 epatarkasti suoritetusta tehtävästä. Maalikyltille oli tuomari vielä saanut - 1 taluttimen kiristymisestä. Pisteitä jäi 77, reilusti hyväksytyn tuloksen puolella! Tuomarikommentti: Kauniin näköistä yhteistyötä, vaikka välillä katkesikin hetkeksi.
Olen kyllä tosi tyytyväinen meihin. Pitkä päivä molemmilla takana, ihan uusi paikka, jossa hälyä ja vieraita koiria ja selkeesti tosi paljon hajuja ja silti Sinni teki tosi hyvin töitä. Rata oli pitkä, pisin mahdollinen mitä alossa voi olla ja silti Sinni jaksoi hyvin radan loppuun.
Perjantaina otettiin äkkilähtö kuokkimaan tokotreeneihin. Pääasiana meillä paikkis vieraiden koirien kanssa. Lisäksi tehtiin vähän jättäviä.
Paikkis meni varsin mallikkaasti kahden uroksen välissä.
Jättävien kanssa tarvii palata vähän taaksepäin ja koittaa saada erottelu toimimaan paremmin. Oli kiva vierailla.
Tokosta suoraan hakumetsään toiveekkaana siitä, että pääsisi jo metsään treenaamaan. Treenattiin kyllä metsän puolella etelärinteessä, mutta ihan liikaa on vielä upottavaa lunta.
Sinnille ilmaisuun painottuvat neljä ukkoa irtorullilla.
Ekana maalina vieras lapsi, jolta Sinni haki rullan hienosti, mutta ravisteli itseään matkalla mun luokse niin paljon, että rulla tippui sen suusta. Oli varmaan itse lähdössä hakemaan rullaa uudestaan, mutta saikin jo palkan.
Toisena vieras mies, jolta myös rullan haku meni hienosti, mutta näytöllä Sinniä rupesi hirvittämään ja se haukkui ukon pystyyn. Söi sitten kyllä namit lopulta, mut aika epäilyttävänä piti miestä.
Kolmas ja neljäs ukko meni kaikin puolin hyvin.
Taavi teki hallintaosuutta. Vettä satoi ja kuraa riitti, joten Taavi ei millään halunnut istua paikkiksessa. Siitä tuli sitten paikkaseisominen. Hyvä siis harjoitella eri asentoja erilaisiin tilanteisiin. Tien varteen olin viskonut vähän namia lisähäiriöksi, mutta kuin sahapukki Taavi seisoi koko kolmeminuuttisen. Seuruissa vähän keuli, kun odotti eteenmenoja ja eteenmenoissa homma meni vähän kuseskeluksi. Mut tästä se taas lähtee kesää kohti.
Lauantaina iltapäivällä ajeltiin Tiinan ja Taren kanssa Porvooseen rallykisoihin, tuomarina Jenni Susi.
Rata oli melkoista pyöritystä ja etukäteen ajateltuna meille tosi vaikea, kun Sinniä ärsyttää jos hihna vähääkään osuu ja mun eteen tulemisissa ja kiertämissä se jotenkin väistelee sitä voimakkaasti. Lisäksi oltiin ensimmäinen suorittava koirakko, joten vähän lisäahdistusta siitä.
Osasin kuitenkin tällä kertaa auttaa aika hyvin Sinniä ja jättää sille tilaa ja rata menikin ihan yli odotusten vain kolmella virhepisteellä ( -1 tal, -1 py, -1 tvä), jotka kaikki tulivat tehtävältä kolme "täyskäännös oikeaan". Liike sinänsä ei ole mitenkään vaikea, mutta kun lähellä kylttiä istui ajanottaja, niin se oli Sinnille aika iso haaste. Loppupisteet siis 97 ja yllätyksekseni koko kisan voitto! Mahtava Sinni! Tuomarikommenttina "Upea takapään käyttö koiralla, hieno rata! =)".
Kiitos Tiina ja Tare matkaseurasta ja Tiina kuvista ja videosta! Onnea Taren koularista!
No mutta Sinnillä on tosi hieno toi takapäänkäyttö! Eihän siitä mihkään pääse!
VastaaPoistaHieno aloitus teiltä <3
Ja kiitos, tätä nyt tähän väliin kyllä tartti ihan oikeesti!
Hieno jumppanurkka, motivoi ainakin jumppaamaan kun ei ole kaikki vermeet pitkin poikin pihaa ja huushollia. Onnea hienosta kisasta👍
VastaaPoista