perjantai 14. heinäkuuta 2017

Sukulointia ja jäljestystä

Sunnuntaina kimppalenkki Kostin mummon, Ladan, ja Nuttu-tädin kanssa.


Lada ja Kosti




Nuttu ja Kosti



Koko sakki






Ryhmäkuvaakin yritettiin, mut ei ihan onnistuttu =)




Hyvinkäältä ajeltiin alkuviikoksi mökille, missä uitiin, nukuttiin, leikittiin, lenkkeiltiin ja vähän treenattiinkin.

Taavi uimassa

Kostin käsitys uinnista






















Maanantaina Kostille hiekkatiejälki, noin 70 m pitkä, kuusi keppiä, vanheni pari tuntia. Olin namittanut jäljen nappulalla kolmen tai viiden askeleen välein, mutta nappulat oli hävinny jonkun muun toimesta jäljen vanhetessa.

Namittomuudesta huolimatta Kosti jäljesti hyvin ja voisin melkein väittää sen tajunneen keppien olevan se juttu. Neljä keppiä se ilmaisi.



Taaville jäljennostotreeni. Kävelin metsään siksakin, jossa jokaisessa sakarassa esine. Vanheni pari tuntia. Käveltiin sitten siksakin poikki ja Taavi nosti kaikki jäljet, harmittavasti vain usealla lähti takajäljelle.





Tämäntyyppinen treeni ei selkeesti sovi Taaville. Jäljestämisen lopetus lyhyeen heti ekan esineen jälkeen ja sitten taas uuden jäljen etsintä ei jotenkin vaan toimi. Kyllähän se nytkin kaikki jäljet nosti ja tällä kertaa oli selkeesti meidän treenien pisimmät matkat nostaa jälki, eikä jälkien olo eri kulmissakaan tuottanut vaikeuksia, mutta silti jotenkin tuntuu huonolta treeniltä meille. Pitää kehitellä jotain muuta jäljennostoharkkaa.




Illalla esineruutua. Taaville näytettiin kolmen esineen vienti ja se haki ne varmasti parhaisen ikinä. Loistotreeni! Kostinkin kanssa vähän leikkttiin pehmorotalla, mut sillä ei mikään lamppu syttynyt. Vaikka sillä on melkein koko ajan jotain suussa (kenkä, lelu yms.), ei se millään älynny ottaa rottaa suuhun, kävi vaan nuuhkasemassa. Kehuin kyllä siitäkin.















Tiistaina Taaville aamupäivällä lyhyt neljän kepin puolitoista tuntia vanha jälki. Nosti takajäljen ja jäljesti muutenkin ihan miten sattuu. Lopetettiin jälki kesken.

Iltapäivällä uusi yritys; lyhyehkö neljän kepin jälki, joka vanheni vajaan puolitoista tuntia. Jana oli ainakin 30 m pitkä ja ihan huippu nosto ja koko jälki muutenkin todella hyvää työskentelyä. Kyllä se osaa kun haluaa.








Kostille yritin löytää hyvän ison kallioisen paikan, jonne tehdä jälki, kun rupesi tuo tielle tehty jälki epäilyttämään. Ajattelin Kostin kulkevan vain valmista baanaa, kun eihän nämä metsätiet kovin leveitä ole ja vähän kuin valmiiksi ohjaavat koiran kulkemaan oikein. Karttaan merkitty iso kallioalue ei ollutkaan pelkkää kalliota, vaan jäkälää, sammalta ja kunnon varvikkoakin. Päätin kuitenkin tehdä jäljen tuohon paikkaan ja katsoa kuinka käy. Nameja en laittanut, kun edellinen jälki meni niiden kadottua niin hyvin ja aikaisemminkin namit on melkein jääneet syömättä. Jäljen alkuun yksi ja matkalle viisi keppiä. Jälki vanheni reilun tunnin ja oli n. sata metriä pitkä.

Kosti nosti jäljen jo melkein heti autolta ja jäljesti hienosti ekalle kepille reilun kymmenen metriä tien laidasta. Ja siitä sitten koko loppumatkankin kuin vanha tekijä reagoiden kaikkiin keppeihin!!! Ja tietty vielä viimeiseltä kepiltä takaisin tielle... ihan mahtavaa!! Miten toi voi olla edes mahdollista, kun ollaan tehty niin vähän?! Kumpa vain osaisin olla nyt pilaamatta tätä!





















Keskiviikkona pienimuotoista tottista. Kosti opetteli noukkimaan noutokapulan ja Taavi kiersi kartiota, teki kaukojen istu - maahan -vaihtoja ja luoksetulon pysäytyksellä. 



Kosti kävi myös illalla pienellä hiekkatiejäljellä, taas se löysi kepit ja muutama pieni herpaamtuminen tuli, mutta hyvä jälki silti.


Torstaina ajeltiin kotiin ja Kostin kanssa käytiin pienellä kävelyllä Kouvolan rautatieasemalla ja keskustassa, kun meinaa väkisinkin metsittyä tuo pentunen. Eipä sitä kyllä tuntunut mikään kaupunkivilinä tai junat tai muut paljon liikuttavan, reippaasti paineltiin pitkin poikin ja käytiin moikkaamassa muutamaan ihmistä ja koiraakin.

Harmikseni odottamani esineruutukoulutus peruttiin, mutta jälkiryhmällä oli myöhäiset treenit ja mentiin sitten niihin, kun kerrankin ehdittiin. Taaville jäljennostotreeni kahdella lyhyellä jäljellä. Jälkien ajossa reilu tauko (pari koiraa taisi jäljestää tässä välissä). Ekan meni ihan hyvin, paitsi takajälki. Tokalle setille sain sitten ohjeeksi olla vähän enempi jämäkämpi; Taavi hallintaan ennen lähetyspaikalle menoa, rauhoittuminen siinä ja selkeä lähetys. Yhdistin jälki -käskyyn myös eteen-sanan, mutta tiedä sitten oliko sillä mitään vaikutusta. Mutta hyvin Taavi eteni jäljelle ja nosti sen heti oikeaan suuntaa. Jatkoa ajatellen pohdittiin myös, josko valjaat pukisi vasta ihan juuri ennen jälkeä, näin matka autolta jäljelle olisi selkeästi eri kuin jäljestys.

Kostikin sai oman pienen jälkensä kuivalle kankaalle ja reippaastihan se meni, kepit on selkeesti hokattu ja hiffattu, jei!

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kun ei onnistu, niin ei onnistu

Juhannuksen jälkeen maanantaina järkättiin kaveriporukalla pienimuotoiset näyttelytreenit. Tuo porukassa juokseminen tuntuu olevan monille kovin hankalaa ja näin kesällä ei meidän kulmilla mätsäreitä ole ollenkaan... Taavihan on juossut isoissakin kehissä tosi nätisti ja näyttelyt on mennyt treenimättä hyvin, mutta erkkarissa sillä oli joku kumma haukkuvaihde päällä jollaista ei ole aikaisemmin esiintynyt. Taidan tietää käytökseen syynkin, mutta halusin tietysti päästä treenitilanteessa puuttumaan tuohon ja saamaan homman takaisin raiteilleen. Juostiin sitten oikein urakalla ja aina kun kunto meinas loppua, niin pidettiin pönötystauko.


Seisottamisesta mä en ymmärrä mitään ja ainahan Tapsa vähän jalat harallaan seisoo, mutta mielestäni osasi ihan hienosti olla. Juokseminen oli aluksi vähän äänekästä, mutta suurin osa juoksuosuuksista meni kuitenkin kauniissa (?) ravissa hiljaa. Tapsa pitää kontaktia muhun ja se on ihan hyvä, vaikkei se oikeaoppinen näyttelyjuoksutapa olekaan. Mutta jos tuolla kontaktilla se ei häiriinny muista, olen tyytyväinen. Mutta lisää aiotaan kyllä tätäkin treenata, ettei syksyllä ihan munattaisi itseämme.


Keskiviikkona hakutreeneissä Tapsalle neljän piston pikkutreeni. Eka haamuna, muut valmiina. Kaikki ukot oli radalla jo meidän sinne tullessa. Periaatteessa en tykkää tollasista treeneistä, mutta hyvä silloin tällöin kokeilla. Ja hienostihan se Taavi meni suunnilleen sinne minne lähetin. Lähettämiseen mun pitää kyllä keskittyä ja kiinnittää enempi huomiota. Hallinta radalla kohtalaista.

Kostille kolme haamua ja iloisesti pinkoi pikkumies kaikille ukoille.


Perjantaina Kosti oli taas tokotreeneissä. Nää olikin sitten vikat treenit tältä erää ja sit vaan toivotaan, että saisin pojille treeniryhmäpaikat syksyn uusjaossa.

Aloitettiin paikkiksella ja siinä me keskityttiin vaan olemaan nätisti paikallaan perusasennossa. Yllättävän hyvin meni! Tehtiin myös istumista, maahanmenoja ja seisomista. Näistä istuminen on ainut, minkä Kosti osaa ilman apuja ja seisomista tehtiin nyt ekaa kertaa.

Sosiaalirinkiä harrastettiin myös ja ihanan keskittyneesti Kosti oli mun kanssa, toiset koirat ei olleet ollenkaan mielenkiintoisia. Mulla oli kyllä älyttömän hyvät namit.

Luoksetulo kiinnipidosta. Kosti ei olis yhtään halunnu, että siitä kukaan pitää kiinni, mutta rauhoittui pian kuitenkin ja sain sen kutsuttua luo. Myös luopumistreeniä tehtiin namilla ja aina välillä leikittiin. Myös perusasentopönötystä harjoiteltiin ja sekin meni hyvin.

Olen kyllä totaalisesti unohtanut miten pentua koulutetaan ja miten paljon tarvii nameja ja apuja yms. Ryhmää tarvittaisiin selkeesti avuksi ja tueksi, ei vaan yksin tuu huomattua niitä omia virheitä.


Lauantai vietettiin peha-b kokeessa. Keli näytti aamulla lupaavalta, sopivasti tuulta ja lämpöä noin 15 'C. Mutta mutta, arvoin itselleni neljännen vuoron ja kolmannen koiran ollessa metsässä kaikkisovat pilvet, lämpötila nousi yli kahteenkymmeneen, tuuli tyyntyi heikoksi ja pahimpana kaikista, ilmestyi kuin tyhjästä verenhimoiset jättipaarmat, joita oli paljon! Paarmat olivat Taavin kimpussa ja sehän ei pörriäisiä siedä. Riuhtoi itseään pannassa sen verran, että ketjupanta antoi periksi ja napsahti poikki!! No suunnitelman sain tehtyä ja Taaville kaiveltiin uusi panta... Sitten metsään ja homma käyntiin. Taavi irtosi aika huonosti, mikä varmaan johtui taas mun jännittämisestä, vaikka olo ei ihan kamalalta tuntunutkaan.


Eka ukko nousi lähes keskilinjalta kivenkolosta. Ekalta keskilinjalta ei muita löytynyt ja sitten siirryttiin rajaa pitkin toiselle linjalle. Matkalla Taavi sai hajun ja mulla oli täysi työ pitää se pois alueelta. Ja kun se sai luvan lähteä, paineli se kuusen alle haukkumaan. Ukko oli niin hyvin piilossa ja kun Taavikin haukkui siellä kuusen alla kalliosyvänteessä, niin en meinannut itse löytää niitä. Kun paikallistin haukun, ei Taavi meinannut tulla pois ukolta. Tämän jälkeen maasto vaihtui todella ryteikköiseksi ja kuivaksi ja paarmat iskivät uudestaan kimppuun. En tiedä oliko syynä hyytyminen vai hirvittävästi kiusaavat paarmat (veikkaan enempi paarmoja), mutta viimeinen ukko jäi löytymättä.


Jälkikäteen kun kuulin, missä ukko olisi ollut, harmitti kun mietin siinä hujakoilla, että ihan kuin Tapsalla olisi vähän vainua, mutta en sitten taas luottanut omaan tulkintaani enkä lähettänyt Taavia sinne suunnalle uudestaan. Paarmatkin kiusas tässä kohtaa kovasti. Tuomarikin sanoi, että hilkulla oli... Mutta tyytyväinen sain olla taas omaan suunnistukseeni, vaikken tiedä oliko suunnitelma kuitenkaan se fiksuin. Näihin suunnitelman tekoihin tarvisin kyllä oppeja ja neuvoja... Mut kyllä silti jäi vähän harmittamaan, olis pitänyt taas luottaa omaan vaistoon ja lähettää Taavia uudestaan sinne hajun suuntaan. Tulokset oli kyllä tiukassa muillakin, että ei me sillai ihan surkeita oltu. Mutta kyllä tuo koira on vaan niin kovin erilainen kokeissa treeneihin verrattuna...


Lauantaina treffattiin vielä Kostin sisko Siru (Tottakai Ihan Oon Oikee Vamppi) ja isä Sulo (Tottakai Se On Sulo Vilen).












Tiistaiaamuna kokoontui taas epäviralliset näyttelytreenaajat, tällä kertaa mun lisäksi paikalle pääsi vain kaksi sakemannia. Hyvin meni, vaikka nartun peräpää ois ollu Tapsan mielestä kivaa nuuskittavaa ja sen perässä juostiin kaula pitkällään. Haukkuihan Tapsa vähän aina jossain välissä, mutta hyvin meni silti.

Taavi pönöttää, kuva Liisa Uski


Kostin kanssa tein sakemannien seassa kontaktitreeniä ja vähän perusasentoa. Ihanasti se keskittyy vaan minuun (mulla oleviin nameihin) ja muut ei sitä kiinnosta oikeastaan ollenkaan. Luoksetulokin tehtiin, Lissu piti kiinni.
Vähän leikittiinkin, kuva Liisa Uski


Perjantai aloitettiin päiväporukan hakutreeneillä. Tallottiin pari kapeaa ja syvää kaistaletta haamutreeniä varten. Kostille neljä haamua, hyvin meni ja into metsään oli niin kova, että se oli lähdössä omineen vielä viidennellekin.

Taaville alkuun kaksi yhtä aikaa metsään katoavaa muistikuvaa ja niiden jälkeen kaksi haamua. Kaikki neljä pistoa hyviä ja ilmaisut loistavia.


Lauantaina käytiin kaikista ennusmerkeistä huolimatta (ketjupanta hukassa, Kosti silppus Taavin pk-liivit, keli muuttui viileän tuulisesta säästä tuulettomaksi melkein helteeksi...) vielä kokeilemassa peha-b -koetta. Ei ollut meidän päivä tälläkään kertaa. Tuli ehkä vähän liian pian tuon edellisen jälkeen tämä koe... 

Harmi kun Taavi ottaa mun jännittämisen niin itteensä. Ei taas irronnut juuri mihinkään, vaikka välillä teki kohtalaisia hakulenkkejä. Ei kyllä ollut yhtään mun ohjattavissa enkä suoraan sanoen edes yrittänyt ohjata sitä. Sai aika vapaasti mennä sen mitä meni, kun mun ohjaus vaan paineisti sitä lisää. Mut sit kun se löysi ukon, oli ilmaisu taas ihan mahtava. Harmi kun ei keli meitä yhtään jeesannut tälläkään kertaa.

Koekalenterissa ei tälle vuodelle sitten enää näytä olevan yhtään mun työvuoroihin sopivaa koetta, joten taidetaan jäädä odottelemaan ensi vuonna tulevia sääntömuutoksia. Olis kohta jo kiva tietää millaiseksi koe muuttuu. Huhujen mukaan muutos tulee olemaan melkoisen iso.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Resurssiagressiivisuus

Siis mikä? Hirveen hieno sana koiran luonnolliselle selviytymiskäyttäytymiselle. Törmäsin sanaan etsiessäni tietoa, miten toimia ruokaansa henkeen ja vereen puolustavan pennun kanssa.


Kosti osoitti pienenä (7 - 10 viikkoisena) erittäin vahvasti resurssiagressiivista käytöstä ruuan, varsinkin raakaluiden suhteen. Ruuan puolustaminen eli hienommin resurssiagressiivisuus ruokaa kohtaan oli mulle ihan uusi juttu. Ensimmäinen koirani Leevi kuten myös Taavi ovat koiria, joille minun läsnäolo tai vaikka ruuan pois ottaminen eivät ole koskaan olleet mikään ongelma. Kostille kun annoin ensimmäisen raakaluun, tuli se melkoisella vimmalla näpeille. Mun ajatusmaailmassa koira ei pure omistajaansa. Leikin tiimellyksessä voi hammas vähän osua ja pentu tietysti pureskelee vähän kaikkea, mutta tarkoitan agressiivista puremista. Omistajan on voitava käsitellä koiraansa ja tarvittaessa ottaa siltä ruokaa vaikka suusta (myrkkysyötit yms.) pois ilman, että siitä tulee mikään kohtaus. Kosti oli kuitenkin toista mieltä.


Koska en aikaisemmin ollut omakohtaisesti moiseen törmännyt, lähdin selvittämään asiaa. Taas törmäsin tuttuun ongelmaan; niin monta neuvoa kuin on neuvojaakin. Kommentit olivat laidasta laitaan: "perinnöllisille jutuille ei voi tehdä mitään ja ne vain pahenevat iän karttuessa, koita selvitä", "kunnolla otat kertaheitolla pennulta luulot pois", "jätä huomiotta, kyllä se siitä itsestään häviää", "siedätä", "kiellä", "ennakoi ja ehkäise", "ota johtajuus itsellesi, näytä sille pennulle" ja sitä rataa. Täysin toisistaan poikkeavia neuvoja. En siis uskaltanut ensin tehdä mitään ja luita ei muutamaan viikkoon syöty. Perehdyin aiheeseen erilaisten keskustelupalstojen (ei todellakaan paras paikka!), blogien, asiantuntijoiden julkaisujen sekä omakohtaista kokemusta omaavien henkilöiden avulla. Ammattilaiset ja viralliset tahot suosittelivat siedätystä, vastaehdollistamista, vaihtokauppoja yms. pehmeitä keinoja ja varoittelivat kovien otteiden pilaavan suhteen koiraan. Muut taas kertoivat suhteen olevan pielessä, jos koira murisee tai puree ja tällaisessa tilanteessa tulisi omistajan ottaa johtajuus takaisin itselleen kovin ottein, siten ettei pennulle jää epäselväksi kuka määrää. (Miten mun suhde voisi olla pielessä pieneen pentuun, jonka kanssa olen ollut tekemisissä vain muutaman päivän?? Meillä ei vaan ylipäätään vielä tuossa vaiheessa ollut minkäänlaista suhdetta.)


Kovissa otteissa on se vaara, että koira oppii jättämään varoittavan murinan välistä, jolloin uhkaa kokiessaan hyökkää suoraan ilman ennakkovaroitusta. Kovilla otteilla saadaan usein nopeasti ainakin näennäistä tulosta aikaan, kun taas pehmeät keinot vaativat aikaa ja paljon toistoja, työlästä hommaa. Käytettiin sitten palkkausta tai rankaisua, ajoitus on kaikkein tärkein. Silti emme voi olla aivan varmoja, mihin koira yhdistää palkkion tai rangaistuksen. Tästä syystä palkkion käyttö on turvallisempaa, sillä yhdisti koira palkkion mihin tahansa, on sen turvallisempaa ärsykkeen havaitessaan ruveta odottamaan palkkaa kuin pelätä rankaisua.


Monen mielestä pitäisi käyttää yhdistelmään molemmista, pääasiassa pehmeää (operanttia?) koulutusta ja tarvittaessa vähän kovempia otteita. Kovat otteet eivät tarkoita koiran fyysistä pahoinpitelyä, mutta ovat kuitenkin vahvoja pakotteita. Jos koira pääsee puremaan ja ihminen vetäytyy tilanteesta, vahvistaa se koiran puremakäytöstä. Nämä tilanteet tulisi saattaa loppuun. Mitä tämä tarkoittaa ja miten se käytännössä tehdään? Koiran selättämiset yms. on ihan vanhentunutta tietoa tieteen valossa, mutta moni tuntuu näitä edelleen käyttävän ja olevan vakuuttunut niiden toimivuudesta.


Mitä enemmän luin sitä enemmän olin sekaisin ja epävarma siitä, mitä pitäisi tehdä. Niin toisiaan kumoavia oli tiedot miten resurssiagreen pitäisi suhtautua ja miten se kehittyy. Uskaltaisinko olla täysin huomioimatta asiaa ja vain toivoa parasta (ja pelätä pahinta), että Kostin kasvaessa ruoka-agre häviäisi itsestään, antaisinko sille luun ja provosoisin sitä ja sitten könittäisin oikein kunnolla vai yrittäisinkö siedättää. Vai ehkä kuitenkin siedättää ja tarpeen tullen ottaa vähän niskasta kiinni...??


Kovat keinot ovat varmasti tietyissä tilanteissa oikeita ja ainoita mahdollisuuksia, mutta päädyin kuitenkin aloittamaan kevyemmin ottein. Niissä on tarkoituksena muuttaa koiran ajatusmaailmaa, toimintamallia ja tunnetilaa tilanteissa, jotka se kokee uhkaaviksi. Nyt on kuitenkin kyseessä pentu, jolle ihmisen mielestä väärä, pennulle luonnollinen käytösmalli, ei ole ehtinyt vahvistua kovin pitkään.


Meidän tapauksessä minä olin Kostille uhka, joka veisi siltä herkut pois (vaikken koskaan ollut vienyt). Tavoitteena oli kääntää Kosti ajattelemaan, että minä olen mahdollisuus saada lisää herkkuja.


Kosti söi nelikuiseksi asti lähes kaiken ruokansa kädestä tavalla tai toisella. Toisinaan se joutui odottamaan lupaa lihapalan ottamiseen, oppi muuten ihan hetkessä (ehkä kolme toistoa) istumaan nätisti mun edessä ja odottamaan lupaa, tai sitten syötin sen lisäämällä ruokaa vähitellen kuppiin. (Näillä konsteilla se myös saattaa jopa pureskella hieman ruokaansa, eikä hotase sitä suoraan pureksimatta kitusiinsa). Herkut, puruluut, sonninsudit yms. syötiin sylissä ja pidin kiinni herkusta koko ajan. Samalla silittelin ja kehuin pentua mahdollisista murinoista välittämättä. Jätä-harjoituksia jatketaan varmaan koko koiran ikä (vaikka en kyllä usko sen koskaan tulevan niin varmaksi, että tuo maailman ahnein otus koskaan luopuisi mistään superherkustaan vaikka mulla olis vaihtarina mitä tahansa). Jätä -käsky toimii Kostin ollessa nelikuinen jo melkoisen hyvin kaiken muun, paitsi ihan niiden superherkkujen kohdalla. Muutaman viikon kädestä syönnin jäljeen otimme harjoitusrepertuaariimme myös harjoitteen, jossa Kosti saa jonkin herkullisen aarteen, menee syömään sitä johinkin ja minä sitten kävelen läheltä ohi muutaman kerran ja sitten istahdan viereen ja rupean silittelemään. Toisinaan myös kosken herkkuun ja pidän siitä kiinni. Raakaluista pidimme aluksi muutamian viikkoja taukoa ja kasvatimme luottamusta toisiamme kohtaan, mutta tämän jälkeen ne palasivat ruokavalioon ja harjoituksiin.


Itsehillintää ja malttia opetellaan myös ruuan ulkopuolella. Nämä jutut opettaisin pennulle joka tapauksessa, mutta näistä pitäisi olla hyötyä myös resurssiagren taltuttamisessa (tai ei ainakaan haittaa ;P). Eli esim. autosta poistutaan vasta luvalla, ulko-ovi aukeaa vasta nätin ja rauhallisen istumisen jälkeen yms..


Kostin ollessa kaksitoistaviikkoinen, homma toimi jo selkeästi paremmin, herkkuja sylissä syöden vain ihan pieniä urahduksia harvakseltaan satunnaisilla syöntikerroilla. Toisinaan Kosti jopa hekeutui syömään herkkuja mun viereen.


Kolmetoistaviikkoisena Kosti rupesi varastelemaan Taavilta ja tähän puututtiin selkeästi ja määrätietoisesti palauttaen Taavilta viedyt ruuat takaisin Tapsalle. Käytännössä siis otin Kostin kainalooni, ongin ruokapalat sen suusta ja annoin takaisin Taaville. Koirathan siis syövät eri huoneissa, mutta toisinaan erittäin hitaasti syövä Taavi oli jättänyt jonkun lihapalan syömättä ja Kosti sen löysi. Näissä tilanteissa Taavi selkeästi huomasi Kostin haikailevan ruokapalaansa ja meni lihapalan lähettyville, muttei kyennyt pitämään Kostia irti ruuastaan. Muutaman kerran piti Kosti poistaa Taavin ruuilta ja sen jälkeen on toistaiseksi käytös ollut korrektia. Nykyisin Taavi saa ensin oman kuppinsa ja Kosti katsoo nätisti vierestä. Tämän jälkeen Kosti saa oman kuppinsa eri huoneessa ja lupa syödä irtoaa kauniin istumisen ja katsekontaktin jälkeen ellemme syö jollain muulla tavalla harjoitellen.


Kosti myös hakutreeneissä makkararinkityyppisessä harjoituksessa saattoi urahtaa namin antajalle, jos tämä koski sitä kylkiin tai pään alueelle. Nämä tilanteet olivat kuitenkin selkeästi sellaisia, joissa Kosti toimi refleksillä ja tajusi heti itsekin olleensa vähän turhan äkkipikainen. Onneksi treenikamut ovat kokeneita koiraihmisiä, eikä Kostin urahdukset aiheuttaneet edes hätkähdyksiä ja syöttely ja silittely jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Muutaman treenikerran jälkeen ei metsässä ole ollut mitään normaalista poikkeavia reaktioita mihinkään suuntaan.







Malttiruokailua 6.5. (Kosti 12 viikkoa):

Eka luu sitten ensimmäisten, 19.5. (Kosti 14 viikkoa). Kyllähän se tuossa vähän murraa, mutta mikä edistys siitä ekasta luusta, jolloin se tuli päälle niin tosissaan kuin seitsenviikkoinen vain voi.:






Kuusitoistaviikkoisena luuta syödessään ja minun kävellessä kohti, alkoi Kosti jättää luun ja tulla katsomaan mitä herkkuja mulla olisi tarjolla. Luu on kyllä selkeesti suurinta herkkua ja sen luo palataan hyvin pian namin saannin jälkeen.


4,5 kk iässä Kosti syö melko rauhallisesti (alkuun verrattuna, mutta ihan hirveesti hotkimalla Taaviin verrattuna) ja häiriintyy selkeästi vähemmän läsnäolostani. Syö ruokansa jollain harjoitetavalla kädestä tms. tai sitten ihan omineen omassa rauhassaan. Jos on syönyt useamman päivän ihan vaan omineen, on selkeesti herkempi ruuastaan, mutta suhtautuu silti huomattavasti kevyemmin häiriöihin.  Luista on vähän pahana aluksi (jäykistelee, murahtelee), mutta hetken syötyään ei jaksa enää juuri reagoida. Tulee kyllä usein aluksikin katsomaan, josko multa jotain herkkua irtoaisi. Purrut ei ole kahden ekan luun jälkeen kertaakaan, mutta tämän kohdalla en halua olla liian sinisilmäinen. Tiedostan Kostin taipumuksen ja se on otettava huomioon aina sen syödessä. Varastetut jutut (joo, on supernopea varastamaan kaikkea ruokaa ja muutakin sieltä mihin vain suinkin yltää) se antaa ottaa suustaan ilman vastalauseita ja Taavi saa pääsääntöisesti syödä rauhassa ja herkkujen luota Taavin mulkaisu riittää saamaan Kostin vaihtamaan suuntaa. Pihalla on koko ajan useita isoja luita, joita molemmat koirat syövät, niitä Kosti ei puolusta ja voin mennä ihastelemaan ja tutkimaan luuta sen katsellessa vierestä. Edelleen tulee välillä herkuttelemaan puruluita tms. oma-aloitteisesti syliin tai viereen.


Luulen, että Kosti tulee aina puolustamaan ruokaansa ainakin vierailta (mihin sillä on mielestäni täysi oikeus), enkä omaa naamaanikaan tunkisi kovin lähelle sen kuonoa sen syödessä, mutta nyt jo harjoitteet tuntuvat auttaneen hirveän paljon. Luottavaisena katson tulevaan ja harjoituksia jatkamme enemmän tai vähemmän säännöllisesti vielä pitkään. Ruokakupin pois ottamista ja palauttamista emme ole vielä harjoitelleet, mutta senkin otamme ohjelmaan jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin vaihtokaupat toimii hyvin ja vaihtariksi kelpaa vähän huonommatkin jutut (nappula), vaikka pyrinkin siihen, että vaihtari olisi joku nappulaa parempi herkku.


Kesäkuun alussa poikien luunsyönti sujui tähän malliin:








Edit: Kostin ollessa puolivuotias, oli ruoka-agre hävinnyt lähes kokonaan. Iso suositus siis positiivisille koulutusmetodeille tämän suhteen!!




Jaana Pohjolan (MSc (Equine behaviour, performance & training), BSc (Applied animal behaviour science)) luento:
Resurssiagre on tyypillistä koirille, varsinkin pennuille, ja se on normaalia. Jos koira kokee jonkin asian tärkeäksi tai arvokkaaksi, se puolustaa sitä, liittyy selviytymiseen. Jos tärkeää asiaa on rajoitetusti saatavilla, resurssiagre lisääntyy. Ihmisen mielestä tämä on ongelma ja haitallista toimintaa. Tätä voi esiintyä ihmistä kohtaan tai toista koiraa tai muuta lemmikkiä kohtaan. Tyypilliset agren kohteet on ruoka (erityisesti luut!), lelut, omistaja (koira puolustaa omistajaansa toisilta koirilta tai jopa ihmisiltä), ulko-ovi, sohva, oma paikka yms..


Resurssiriita on aina kilpailutilanne. Koiralla on jokin arvokkaaksi katsomansa asia tai paikka ja koira kokee sen uhatuksi. Koira puolustaa omaa resurssiaan, tämä on tosi yksilöllistä. Koira voi kokea uhaksi ihmisen tai toisen eläimen. Mitä rajoitetumpaa jokin asia on, sitä arvokkaammaksi se nousee koiran silmissä.


Resurssiriitatilanteen tunnistaa koirasta seuraavista ennusmerkeistä: koira hidastuu, jäykistyy, hotkii, poistuu paikalta. Jos poistuminen ei ole mahdollista alkaa koira murista ja tämän jälkeen puree. Jos koiraa rangaistaan murinasta, voi koira jättää murisematta ja puree varoittamatta. Rankaisu ei ole ratkaisu!! Rankaisulla saadaa aikaan koira, joka kestää kovia otteita ja tottuu kovaan käsittelyyn -> ei tuota tulosta. Koirasta tulee myös entistä nopeampi, kun se oppii saavansa rankaisun aina kun sillä on jotain mitä se kokee tärkeäksi. Rangaistu koira oppii taitavaksi ja nopeaksi vastustajaksi, oppii välttelemään ihmisen mahdollisuutta ottaa tärkeä asia pois.


Paras tapa muuttaa tilannetta on muuttaa koiran asenne uhkaa kohtaan. Resurssiagre on sisäsyntyistä, mutta se vaatii myös harjoittelua. Eli jos koira tottuu siihen, että ihminen ottaa aina herkun pois, lisää se agrea. Tämä pitää muuttaa mahdollisuudeksi.


Pennun kanssa pitää harrastaa paljon vaihtokauppaa; jos koira ottaa jotain kiellettyä, ei sitä pidä vain riistää siltä vaan vaihtaa johonkin hyvään palkkaan. Murinan palkitsemista ei pidä pelätä. On turvallisempaa palkata murinasta ja totuttaa koira luopumiseen kuin ottaa herkku väkisin pois. Vaatii toistoja!! Vaihtokauppa tärkeä!! Vaihtarin on oltava vähintään yhtä hyvä kuin aarre.


Vastaehdollistaminen = lähestyvä ihminen on mahdollisuus, ei uhka!


1. annetaan koiralle arvokas resurssi
2. opetetaan sietämään ihmisen lähestyminen
3. ihminen tuo aina tullessaan jotain positiivista
4. ruoka-agressa koira opetetaan syömään siten, että ihminen lisää ruokakuppiin aina herkkuja eikä vie sitä koskaan pois. Kun koira sietää tämän hyvin, voidaan harjoitella kupin pois ottoa.
Palkitse oikea käytös, jätä huono käytös huomiotta. Koira ei tarkoita käytöksellään mitään pahaa tai henkilökohtaista eikä se ymmärrä ihmismaailman sääntöjä, ne on opetettava sille.


Mieti miten haluat koirasi käyttäytyvän. "miten haluan koirani käyttäytyvän, kun lähestyn sen luuta". Ihminen tahattomasti vetää käden pois murisevan tai purevan koiran luota ja näin koira oppii tämän toiminnan kannattavaksi, vastaehdollistaminen apu tähän.


*********************************************************************************


"Kaikki on mahdollista. Mahdottoman toteuttaminen vain vie hieman enemmän aikaa."



lauantai 24. kesäkuuta 2017

Kesä puolessa

Koska Muru on jalkaleikkauksen jäljiltä niin rampa, ettei siitä ole koirien kanssa olemaan ja mulla alkoi taas työjakso, niin koirat joutuivat molemmat hoitoon toissa tiistaista alkaen loppuviikoksi. Kostin vein siskolleni Vantaalle ja Taavi vietti aikaansa porukoilla.



Perjantaina hain ennen ekaa yövuoroa Tapsan päiväporukan aamuisiin hakutreeneihin. Kesä yrittää selkeästi tehdä tuloaan, sillä jo yhdeksältä oli varjossa yli kaksikymmantä astetta lämmintä. Lämpimästä kelistä huolimatta Taavi yllätti oikein mallikkaalla suorituksella, sehän ei oikein pidä kuumista keleistä... Rata meni jotakuinkin näin: etukulmiin tyhjät, ukko, kolme tyhjää, ukko, kaksi tyhjää ja takakulmasta kolmas ukko.


Etukulmien tyhjät olivat loistavat!! Ja löytö tietysti niiden perään myös mainio. Löytöä seuranneet tyhjät olivat ihan kohtalaisia, pari lisäkäskyä jouduin antamaan, mutta selkeesti parempia suorituksia kuin aiemmin. Myös loppurata meni kovin mallikkaasti ja hienosti Tapsu jaksoi haukkua pitkän sarjan myös vikalla ukolla kuumuudesta ja takana olevasta treenistä huolimatta. Opettelin myös juottamaan Taavia kesken treenin keskilinjalla. Kaveri otti aikaa ja meillä meni tähän treeniin vartti! Rata oli 200 m pitkä ja pistoja tuli yhteensä siis kymmenen. Jäi tosi kiva fiilis näistä treeneistä!


Kotimatkalla ennen Taavin porukoille palautusta poikettiin vielä uimaan:




Kostin viikko siskon huomassa meni hyvin. Iltavillit ja muu aktiivisuus hieman taisi yllättää Hannaa, mutta lupasi ottaa Kostin silti uudestaankin joskus hoitoon.

Kuvat Hanna Pasinen:




Ekana iltana Kosti simahti ihan kesken kaiken
Nunnulambi oli tietysti mukana

Junan ihmettelyä
Tuhoja ei tullut tämän enempää
Naapuripihan kissa kiinnosti
Luu maistui



Maanantaina hakutreeneissä Taaville ukko, kaks tyhjää, ukko, kaks tyhjää ja ukko. Keli oli tuulinen, mutta todella lämmin, taisi helleraja olla lähellä. Tallatessamme aluetta, tuli kaksi noutajaa lenkiltä alueen läpi ja Taavin käytöksestä radalla ja kielen väpätyksestä päätellen voisin väittää ainakin toisen olleen juoksuinen narttu.


Taavi haki ekan ukon hienosti vähän haastavasta nousevasta kalliomaastosta. Tyhjille ei tänään kunnolla halunnut upota, nuuski vaan. Ajoin sen kuitenkin jokaiselle tyhjälle. Ihan kuin se tietäisi missä ukot on, kun niille se lähti tosi hienosti.


Kosti pääsi tallaamaan rataa Zorro-pennun kanssa ja vähän irtos varovaista leikkiäkin.

Kostille kolme haamua ja ihanan keskittyneesti se katsoo haamua ja sit pinkoo ihan täysiä syömään herkkuja.
Kosti ja Zorro




Herkut maistuu maalimiehellä





Tiistaiaamuna päiväporukan hakutreeni. Taaville treeni täysin ilman hallintaa, radalle mentiin ja ukoilta palattiin keskilinjalle hihnassa täysiä kiskoen. Treeninä seitsemän haamua, iloa ja vauhtia riitti.

Kostille neljä haamua, joista viimeinen oli valitettavasti vähän huono. Kosti jotenkin hukkasi haamun paikan ja jäi pyörimään vähän sivuun siitä. Lopulta bongasi ukon ihan silmillään. Jos tuosta jotain hyvää haluaa hakea, niin Kosti ei tullut pois, vaikkei ukkoa löytynytkään. Sitkeesti etti loppuun asti.



Torstaina oltiin Kostin kanssa tokotreeneissä, Taavi huilas kotona. Ei olla Kostin kanssa päästy mihinkään penturyhmiin, joten ei sitten olla päästy treenaamaankaan muiden koirien kanssa. Ei kyllä olla treenattu sen kanssa muutenkaan juuri mitään arkiasioista poikkeavaa vielä, pitäisi kai vähän aktivoitua.

Juhannuksen edellä ei treeneissä meidän lisäksi ollut kuin kaksi koiraa. Tehtiin Kostin kanssa kontaktia, maahanmenoja, leikittiin ja oltiin myös paikkisrivissä mukana. Luoksetulokin päästiin tekemään ekaa kertaa siten, että joku pitää Kostia kiinni ja sitten siitä hirveen kovaa mun luo!

Kun ollaan Kostin kanssa joskun nähty muita koiria, on se välillä haukkunut niille ja välillä ollut ihan lunki. En siis oikein tiennyt mitä odottaa tokotreeneiltä, mutta Kosti ei ollut toisista juurikaan kiinnostunut. Toiset jos juoksi kovemmin tai muuta, niin sitten katteli kiinnostuneena ja olis ehkä halunnu mennä juoksemaan mukaan. Se vähä mitä tehtiin, meni hyvin ja Kosti keskittyi hienosti minuun (tai nameihin). Paikkisrivissä se oikein yllätti istumalla pitkät tovit perusasennossa!

Aina välillä leikittiin ja kyllä se leikkiin intoutui, mutta ei läheskään sellaisella palolla kuin kotona. Vaatii siis lisää harjoittelua vieraissa paikoissa leikkiminen.






Perjantaina käytiin Kostin kanssa ihmettelemässä juhannushulinaa torilla. Tyyppi olis ollu menossa jokaisesta avonaisesta autonovesta sisään ja kaikkia ihmisiä olis pitänyt päästä moikkaamaan ja tuulen lennättämät lehdet olis pitänyt saada kiinni. Hirmu reipasta menoa siis, vähän liiankin =).

Sitä taas tämänkin sivistyslenkin jälkeen mietin, että mitä v****a liikkuu ihmisen päässä, joka tulee kapealla jalkakäytävällä meitä (tai ketä tahansa ja varsinkin pentua) vastaan remmi pitkällään rähjäävän koiran kanssa! Mä en pääse pennun kanssa mihinkään, kun toisella puolella on talo ja toisella puolella autotie ja tyyppi vaan tulee räyhääjän kanssa, eikä tee elettäkään oman koiransa käytöksen hillitsemiseksi, ei edes keri hihnaa lyhemmälle!! Onneksi sain kiilattua Kostin itseni ja talon seinän väliin ja syöteltyä sille namia niin, ettei se kiinnittänyt räyhääjään mitään huomiota.

Taavin kanssa käytiin kentällä omineen vähän tokoilemassa merkin kiertoa, ruutua, tunnaria ja perusasentoja. Jotenkin oli vaisu meininki. Taavi teki kaikki ihan hyvin, mutta jotenkin tuntui, että ihan se ei ollu satasella mukana kuitenkaan. Merkin kierto vaatis edelleen enempi vauhtia menosuuntaan ja oma tunnaripalikka löytyi vasta tokalla yrityksellä, vaikka hyvin kyllä ekallakin haisteli kaikki muut paitsi sen oman kapulan... Ei kyllä olla tunnaria tehty juuri muualla kuin kotona sisällä ja edellisestä kerrastakin on jo melkoisesti aikaa.

Iltapäivällä Tapsa pääsi kaverilenkille Oton ja Kuisman kanssa:






Perjantaina illemmalla Kosti kävi vielä asfalttijäljellä. Taas kolme jälkeä kolmella rikalla ja hajuvedellä. Kai me tehään tätä hommaa ihan liian harvoin tai sit Kosti ei muuten vaan tajua, mutta nytkin suurin osa jäljistä meni enempi tai vähempi haahuiluun. Kaikki rikat Kosti kyllä bongas, mutta niiden välit meni vähän niin ja näin... Mut ei vaan ole aikaa eikä mahollisuuksia tehdä kahta treeniä päivässä, kuten Hormila suositti. Ehkä me jatkossa tehään vaan namijälkiä aluksi kuitenkin kovalle alustalle ja katotaan miten homma lähtee sitä kautta etenemään. Ja näitä asfalttihommia voidaan sit kokeilla aina välillä jos siltä tuntuu.