Norja vol 2

Oltiin pari viikkoa Norjassa, tämä oli nyt se suunniteltu reissu tälle kesälle. Kelit suosi ja Norja tarjosi taas toinen toistaan upeampia maisemia. Matkaseurana oli Hilde porukoineen, mutta valitettavasti Hilde loukkasi jalkansa reissua edeltävänä iltana ja oli levossa melkein koko reissun, joten leikkikaveria ei siitä tällä kertaa Taaville ollut. 

Hilde
Tottakai Lupaan Olla Sun Sininen Hetki

Käytiin kiipeämässä Taavin kanssa sekä Burenille (802 m merenpinnasta) että Grunnfjordtindanille (1005 m merenpinnasta). Burenilla päästiin huipulle, mutta alastulon alku oli koiran kanssa melko haastava. Grunnfjordtindan jäi huiputtamatta, kun loppunousun rinne oli niin jyrkkä ja kivikkoinen, ettei hankalan alastulon takia uskallettu mennä ylös asti. Saavutettiin kuitenkin n. 800 metriä merenpinnasta. Alastullessa sitten kävikin pieni kynsivahinko ja Taavin toisen takajalan toinen kannuskynsi otti vähän osumaa. Lopulta kynsi irtosi kokonaan ja vain ydin on nyt näkyvissä. Onneksi kynsi irtosi niin siististi ja kokonaan, ettei sille tarvinnut tehdä mitään muuta, kuin putsata. Nyt sitten seurataan ytimen vointia ja putsaillaan sitä, ettei pääse tulehtumaan. Taavi ei onneksi ole yhtään kiinnostunut koko kynnestä. On muuten ihme, ettei noille ärsyttävästi lerpattaville kannuskynsille ole aiemmin sattunut mitään.

Grunnfjoedtindan rinteellä

Burenin huipulla

Grunnfjordtindanin huipun rinne

Nordkapp

Grunnfjordtindan

Rovijoen putous

Burenin rinne

Sommaroya

ihanasti tarttuu suolainen ja kostea hiekka turkkiin

Målselvfossen

Kirkeporten

Vieraana raunioilla ja muita juttuja

Mennyttä viikkoa haittasi punkki, joka oli iskenyt kiinni Taavin kiveksiin ihan sinne nivusen ja kivespussin juureen, josta Taavi sitä ehti jonkin aikaa kaluta ja nuoleskella ennen kuin tajusin mistä siellä kiikastaa. Seurauksena ihon lievä ärtyminen/tulehtuminen. Melko V-mäinen paikka, kun hautuu väkisinkin ellei koira makaa selällään ketarat ojossa. Onneksi ei kuitenkaan hirmu pahaksi ehtinyt ja sain aloitettua hoidon ajoissa. Pidettiin saikkua jokunen päivä, mutta perjantaina käytiin jälkitreeneissä kylmässä ja sateisessa säässä nostamassa yks superhieno nosto. Ehkä vaikein mitä ollaan koskaan tehty. Jana kulki hirmuisen polkuverkoston yli armeijan harjoitusalueella ja sieltä se Taavi löysi jäljen ja pienen takajäljen tarkistuksen jälkeen löysi itse oikean suunnan. Siitä sitten pieni matka jälkeä sekin melko haastavassa maastossa esineelle ja mahtipalkka.


Lauantaina käytiin vierailemassa HePeKon raunioilla Helsingissä. Ensimmäinen kierros päästiin tekemään auringon paisteessa, mutta toisella kierroksella satoi kaatamalla. Oli kiva päivä, kiitos kaikille mukana olleille! Taavi oli reipas ja rohkea ja maalitkin löytyi ennemmin tai myöhemmin.

Sunnuntaina talloin Taaville jäljen edellispäivien sateiden jäljiltä kosteaan metsään, jossa ilma seisoi ja oli painostavan tukala vain vajaan 20 asteen lämpötilasta huolimatta. Jälki vanheni kaksi ja puoli tuntia, se oli 1,7 km pitkä ja sillä oli neljä esinettä. Janan pituus noin 70 metriä ja Taavi nosti jäljen vapaana.

En tiedä oliko jäljessä enemmän huonoa vai hyvää, mutta oma koiranluku tuntui olevan taas ihan hukassa. Taavi nosti jäljen hienosti ja lähti saas hurjalla vauhdilla etenemään. Jäin heti jälkeen ja Taavi ei ollut hirmu tarkka, vaikka etenikin kohtuullisen hyvin jäljen mukaisesti. Sen verran oli kuitenkin koheltamista, että eka keppi jäi ja otin Taavin sen jälkeen liinaan, jotta pysyn mukana menossa. 

Ennen toista esinettä Taavi veti väkisin tielle. Sieltä se oli komennettava takaisin metsään hommiin. Jos en olisi tiennyt jäljen paikkaa, niin olisin ollut ihan varma siitä, että Taavi jäljesti hyvin sinne tielle asti... Taavi löysi jäljen melko pian uudestaan ja heti kohta toisen esineen. Tästä ei mennyt kauaa, kun meitä kohti juoksi irrallaan ollut koira, joka onneksi oli sen verran omistajansa hallinnassa ettei ehtinyt ihan iholle tulla. Taavi kuitenkin ehti sille haukkua ja varmasti nosti adrenaliinit vereen. Tän jälkeen yllättävän hyvin jatkoi kuitenkin jäljestystä, vaikkakin hukattiin jälki taas jossain vaiheessa. Liekö tähän vaikuttanut koiran ja sen marjassa olleen omistajan aiheuttamat jäljet, joita oletettavasti oli siinä  alueella enemmän tai vähemmän ristiin rastiin... Tässä kohtaa olin itsekin vähän epävarma jäljen paikasta, mutta Taavi sen kuitenkin löysi uudestaan ja sitten mentiinkin loppumatka tosi hienosti ja molemmat lopun esineet nousi hyvin.  

Maanataina käytiin päivällä ihan kentällä asti rallattelemassa. Tällä kertaa ääntä oli vähän liikaa ja oikeen seuruut laamaili, mutta spiraalissa oikeella seuratessa peräpään käyttö oli huippua ja Taavi kääntyi nätisti, eikä sillai sahapukkina niin kuin tähän asti on tehnyt. Edelleen mun on vaikee sijoittaa itseäni oikeaan paikkaan kyltteihin nähden Taavin ollessa oikealla. Houkutus ei tällä kertaa häirinnyt juurikaan tekemistä. Huh, kyllä osaa olla vaikea laji tuokin.

Illalla hakuiltiin armeijan harjoitusalueella. Taaville kolme ukkoa ja pintahaulla mentiin. Taavi oli treenien viimeinen koira ja huomasi kyllä, että ollaan viime aikoina panostettu jäljennostoihin, kun nenä maassa meni suurimman osan aikaa. Kaikki ukot löytyi kuitenkin hienosti ja päästiin treenaamaan koiran nostamistakin, kun kaksi maalia oli juoksuhaudoissa, jonne Taavi meni, mutta ei päässyt itse pois.

Illalla käytiin vielä Fionan kanssa lenkillä.

Jälkiä ja hampaan poisto

Viime viikon tiistaina sain houkuteltua Murun tekemään Taaville jäljen ja kun illalla tulin töistä, niin käytiin se Taavin kanssa ajamassa. Jälki ehti vanheta n. 3,5 tuntia, pituutta sillä oli 700 m, jana oli 100 m ja esineitä oli viisi. Pakkanen oli illan aikana ehtinyt kiristyä vähän liian kovaksi, - 10 *C ja tuuli oli kova.

Jana meni tosi hyvin taas ja Taavi lähti jäljelle ihan juosten. Välillä juoksin sen perässä ja välillä sitten vähän jarruttelin sen menoa. Tien ylitys oli vaikea, se osui kahden tien risteyskohtaan, missä on pitkä rivi postilaatikoita ja muutenkin tie on varsin suosittu lenkkireitti, joten hajuja varmasti oli paljon. Taavi meni moneen kertaan edes takaisin tien reunoja, mutta kesti aika kauan ennen kuin se löysi kohdan, josta jälki jatkui tien jälkeen. Sitten mentiinkin taas hetki haipakkaa. Kovan lumikerroksen päälle päivällä satanut muutaman sentin lumikerros ja kova tuuli nostivat pellolla myös vaikeutta. Uskoisin tuulen levittäneen lunta sen verran laajalle (askeleet eivät olleet enää näkyvissä, vaan tuuli oli tasoittanut lumen pinnan), että Taavin oli vaikea jäljestää tarkasti ja pelto-osuudella se joutuikin hakemaan jälkeä moneen kertaan. Loppuosa mentiin metsässä sitten taas varmoin ottein. Kaikki esineet löytyivät. Vähän mua kuitenkin mietitytti myös tuo pakkanen, kuinka paljon se vaikuttaa hajuaistiin? Ja ilmeisesti pakkaskelillä jälki haisee paljon vähemmän kuin plussakeleillä.

Tien ylitys risteyksessä vähän haetutti

Perjantaitokoon menin makuupäivästä huolimatta, mutta ois ehkä pitänyt taas jättää väliin. Taavi oli haukkupäällä, mutta saatiin me jotain tehtyäkin. Tunnin aiheena oli liikkeiden välit ja ne saatiin kyllä onnistumaan hyvin. Taavi kaipaisi treeniin kovasti yllätyksellisyyttä ja vaihtelua, mutta en mä osaa keksiä sellaisia treenejä. Muutenkin tokomasis menossa, eikä jaksais oikein innostaa. Paikkiksissa Taavi jostain syystä ottaa painetta toisista koirista tosi paljon, enkä tiedä mistä tää jostuu, kun pitkään aikaan niissä ei ole ollu mitään ongelmia, eikä mitään erityistä ole sattunut.

Sunnuntain hallivuorolla käytiin kokeilemassa merkin kiertoa ja ruutua. Molemmat meni ihan ok. Noudossa Taavi haukkui mennessään, mut muuten sekin hyvä. Paljon kivemmalla fiiliksellä mentiin kuin perjantaina, vaikka mulla onkin motivaatiopula.


Maanataina ihanalla hankikannolla ja pikkupakkasella siirryttiin niin minun kuin Taavinkin epämukavuusalueelle jäljen osalta; tein jäljen kaupunkiin! N. 1 km, 1,5 tuntia vanha jälki, jossa oli vanhempaa ja tuoretta häiriötä tarjolla vaikka muille jakaa.

Taavi sai jäljestettyä jäljen alusta loppuun asti, mutta oli kyllä vaikeaa, kuten olin vähän uumoillutkin. Jäällä oli pilkkijöitä, joiden luo olis pitänyt päästä, ja hiihtäjiä, muualla lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja koiranulkoiluttajia sekä autoliikenne ihan toista luokkaa kuin meidän metsäautoteillä. Kävelyteiden ylityksissä oli myös tarjolla huomattavasti enempi hajuja, kuin metsäympäristössä ja koipeakin piti aina välillä nostella... Kyllä pyöri pyrrin pää kaikenlaisten äänten ja hajujen suuntaan ja jälkeen keskittyminen oli vaikeaa. Päästiin kuitenkin loppuun asti.

Käytiin irvistelemässä eläinlääkärille takahampaasta irronneen palan takia ja poistoonhan se meni. En tiedä kuinka kipeä hammas on ollut, mutta mitään oireita en ole huomannut, eikä mulla ole mitään hajua milloin hammas on murtunut. Luita Taavilla on tarjolla enemmän tai vähemmän koko ajan ja luun syönti tuon hammasrikokin on varmaan aiheuttanut. Eläinlääkärin arvion mukaan hammas on rikkoutunut 2 - 3 viikkoa sitten.

Nukutuslääkettä jouduttiin taas antamaan reilusti, leikkaus meni hyvin ja Taavi sai kehuja hyvistä hampaista. Hammaskiveäkin oli oikeastaan vain tuolla rikkoutuneen hampaan puolella ja se on todennäköisesti muodostunut pääasiassa sinä aikana kun hammas on ollut rikki ja Taavi ei ole sillä puolella syönyt. Koko suun röntgenissä ei näkynyt mitään poikkeavaa, joten purukalusto on loistokunnossa! 

Heräilyn Taavi suoritti pitkän kaavan mukaan. Ensin se ei meinaa nukkua ja sitten ei meinaa herätä. Ellin mukaan on tosin paljon parempi, että nukkuu vaikka koko loppupäivän ja elpyy hissukseen.

Tältä vaurioitunut hammas näytti

Yhtä hammasta köyhempänä

Loppupäivä sit toivuttiin kotona

***** Taavi on valittu Suomen Pyreneläisten vuoden 2018 pelastuskoiraksi. *****

Vähän reissua ja treeniä

Edellinen viikonloppu oltiin Argelès-Gazostissa Ranskassa pyrrierkkarissa. Porukka oli loistava ja sää suosi! Taavin pentu Milli (Salokannel Hermione) osallistui erkkariviikonloppuun ja mä vein sen lauantaina ranskalaiseen käyttäytymis/luonnetestiin, jonka Milli läpäisi hienosti ja sunnuntaina meillä oli vuorossa näyttely. Milli voitti oman luokkansa, mutta jatkossa ei sitten enää pärjätty. Hienosti kuitenkin nuorelta koiralta rodun kotimaassa.

Kuva Tanja Salomies

Kaikenlaisia pyreneesejä pitkin poikin kylää koko viikonlopun!

Tällä herralla oli ikää jo 15 vuotta. Aikaisemmin pyrreiltä typistettiin korvat (kuten kuvasta näkyy) ja häntä.

pyrrikulkue

Kyllä oli nättiä!

Kovin veikeän näköinen otus =)

Mun reissatessa koirat oli hoidossa, Taavi siskollani ja Kosti Pietalla, kiitos! Molemmat oli käyttäytyny ihan hienosti ja saaneet varmaan taas paljon uusia kokemuksia. Ihanaa, että on hyvät hoitopaikat koirille <3.


Keskiviikkona Kosti kävi riekkumassa pentutapaamisessa. Muut tosin olivat vuoden nuorempia, mut ei se menoa haitannut.

Kosti unohti, että sen pitäis olla varautunut pyreneesi

Illalla käytiin vielä omineen tokoilemassa. Kostille kapulan pitoa ja seuruuta sekä merkin kiertoa ihan läheltä ja Taaville merkin kiertoa, ruutua ja tunnaria sekä noutoa. Kosti pureskeli kapulaa hirveesti, mutta pääsin onneksi palkkaamaan hyvistä hetkistä pidossa. Seuruu ihan ok, mutta ulkopuolinen häiriö kyllä vaikutti kovasti. 

Taavi on nyt ruvennut kovin äänekkääksi tokoilijaksi, enkä tiedä millä haukkumisen saisi pois... Merkin kierto oli tällä kertaa tosi hankala, mutta saatiin kuitenkin onnistumisiakin. Ruutua kävin kerran näyttämässä ja Taavi teki kaksi tosi hyvää toistoa. Tunnarissa malttoi tällä kertaa haistella tosi hyvin, mutta nenä ei millään meinannut osua omalle kalikalle. Löytyi se sieltä sitten viimein. Nouto ihan ok hiekkakentällä suoritetuksi.

Torstaina sain Murun houkutelluksi treenaamaan Kostin kanssa hakua. Neljän ukon suunnitelmalla mentiin. Eka oli valmis ja Kosti lähti hienosti ja aloitti haukunkin hyvin, palkka heti parin haukun jälkeen. Toinen lähetys myös valmiina, mutta matkalla ollut polku vei mennessään. Otettiin sitten taputus avuksi ja hienosti meni Kosti maalimiehelle asti ja haukkui hyvin vähän pidemmän sarjan. 

Paskamaisella tuurilla vaan ilmaisun aikana tai heti sen jälkeen Kostin kimppuun hyökkäsi parvi maa-ampiaisia. En huomannut pesää piiloja merkatessani, enkä myöskään löytänyt sitä jälkeenpäin, mutta jostain oli Kostin haaroväliin, reisiin ja selkään ampparit löytäneet. En tiedä kuinka paljon niitä oli, kun osa oli karvojen sisällä, mutta useamman sain kuitenkin pois ja nivusissa näkyi pistojälkiä. Päivystävää elliä konsultoituani annoin kipulääkettä, jota onneksi löytyi pari tablettia kotoa. Yö meni rauhallisesti, mutta aamulla lenkin jälkeen takaliston kuivaaminen ei selvästikään tuntunut kivalta. Nyt peukut ja varpaat ristiin, ettei Kostin hakuinto lopahda tähän ikävään kokemukseen!

Kostin ensiavun jälkeen kävin tekemässä Taavin kanssa jäljennostotreenin. Jälki vanheni tunnin verran ja keli oli todella tuulinen, maa kostea ja lämpötila noin 15 astetta. Nostomatkaa oli kolmisen sataa metriä ja Taavi eteni sen rauhallisesti ja nosti jäljen muuten hyvin, mutta otti ensin takajäljen. En antanut edetä liinanmittaa pidemmälle ja liinan kiristyessä Taavi vaihtoikin suunnan oikeaksi ja puksutti lyhyen jäljen pätkän esineelle. Paras pitkä nostotreeni tähän mennessä.

Jälki

jäljen nosto

Perjantain tokotreenit jäi Kostilta väliin, kun oli vielä kosketusarka nivusista. Taavi sen sijaan treenas ja oli kyllä kivat treenit. Tehtiin peruutusta ja kaukoja ja omatoimisesti tein seuruuta ja luoksetuloja pysäytyksillä.

Peruutuksissa Taavi meinaa vähän kiihtyä, mutta teknisesti se osaa kyllä ihan hyvin jo käännöksetkin takaperin. Kaukot olikin tällä kertaa enempi tai vähempi hukassa, kun Taavi tarjosi seisomista hirmu innokkaasti aina johonkin väliin. En tiedä mistä se sen keksi, kun ei olla sitä nyt vähään aikaan edes harjoiteltu...