Tottista ja sorkkahommia

Tiistaiaamuna tottisteltiin Joren ja Lolan kanssa. Ensin Taavi oli Jorelle häiriökoirana; Jore seurasi ja Taavi yritti olla perusasennossa. Vähän se oli vaikeaa, mutta kyllä Taavi siitä ihan hyvin suoriutui. Piti vain vähän muistutella mihin sitä pitikään katsoa...

Taavin kanssa harjoiteltiin tänään ilmoittautumista. Kohti kävelevä ihminen on vaan niin houkutteleva nuuhkimisen kohde, että ekasta yrityksestä ei tullut mitään. Koitettiin vielä kaksi kertaa ja ne meni jo paremmin, se kolmas oli oikeastaan jo aika hyvä. Jättäviä treenasin myös ja käsiavusta huolimatta Tapsu tarjosi ekalla "istu" -käskyllä taas maahan menoa. Lisää "istu" -käskyjä ja nyt onnistuttiin paremmin. Seisomistakin kokeiltiin. Myös perusasento häiriön alaisena oli tänään listalla ja häiriötähän oli taas rutkasti tarjolla kahden naisen riekkuessa =). Vaikeaa se edelleen on Taaville, mutta kyllä se on kehittynyt kovasti!

Viimeiseksi otettiin vielä tokotyyppinen paikkamakuu koirat rinnakkain. En vielä arvannut Taavia jättää ihan omineen, vaan seisoin hihnanmitan päässä, hihna tosin maassa. Hyvin se makoili, vaikka Jore oli vieressä. Ihan lähekkäin ei niitä arvattu kuitenkaan laittaa, mutta mun mielestä kuva valehtelee välimatkan todellisuutta pidemmäksi (eikä Jore edes näytä tuossa kuvassa isolta, painoeroa kavereilla on kuitenkin reilu 50kg...).

Lopuksi vielä leikitin Taavia ja kyllä oli kentällä onnellinen koira, kun sai uusi narupallo suussa juosta mielin määrin <3

Torstaina oli viimeinen kerta junnutottiskurssia. Me tehtiin jotain, mitä en olisi uskonut meidän tekevän vielä pitkään aikaan!!! Taavi oli paikkamakuussa ilman mitään liinoja tai varmistuksia!!! Siis paikkamakuussa koko belgiuroksen treenin ajan eli noin 10 min.!!! JEE!!! Kyllähän mä olen vähän arvellutkin, että suurin ongelma tässä paikkamakuussa on mun korvien välissä, mutta silti! Niin hyvä fiilis! 

Taavi katteli toisen tekemistä ja kelin ollessa aika kylmä, se myös vähän(tosi vähän)vinkui ja korjaili asentoaan muutaman kerran lonkalle ja taas takaisin oikeaan asentoon. Kävin palkkaamassa kun pysyi hyvin myös toisen koiran haukkuessa ja luoksarin ajaksi käännyin kasvot siihen päin. 

Me treenattiin tänään taas kuinka ollakaan perusasentoa ja sitten tehtiin myös täyskäännöksiä. Niissä Taavi tekee sellaisen ihme hypyn käännöksen alussa... Keskusteltiin myös kaikesta siitä, mitä pitäisi nyt sitten taas talven aikana saada omineen aikaiseksi... Kovasti olis tekemistä, jotta oltais bh-valmiita ensi vuonna.

Lauantaina oli pitkästä aikaa verijäljen vuoro. 16 h vanha jälki, joka oli vedetty pikkupakkasessa kohmeiseen maahan ja jonka päälle oli yöllä satanut vähän alijäähtynyttä vettä.

Taavi oli alkumakauksesta todella kiinnostunut ja jäljelle sitä sai vähän houkutella, kun se olis jäänyt siihen makaukselle vaan syömään veristä sammalta. Tänään Taavi jäljesti kaikkinensa aika määrätietoisesti ja paljon vauhdikkaammin, kuin mitä verijäljillä on muistaakseni aikaisemmin tehnyt.

Pituutta jäljellä oli vajaa parisataa metriä ja kulmamakauksia oli kaksi. Ensimmäisen kulman Taavi oikaisi räikeästi ja toistakaa  makausta se ei juurikaan merkannut. Mietin kyllä eilen jälkeä tehdessäni, että olisiko makauksissa pitänyt olla verta vähän laajemmalla alueella kuin ihan vain siinä, missä verta lisäsin sieneen.

Hyvä verijälki pitkästä aikaa ja lopussa uusi tuore sorkka kiinnosti niin kovin, että laskiessani  Taavin irti valjaista, lähti Taavi ja sorkka sellaista vauhtia, etten perässä pysynyt ja niinhän siinä kävi, että Taavi ehti käydä hautaamassa sorkan johonkin. Sinne siis jäi sorkka susien syötäväksi, en löytänyt sitä, vaikka kuinka koitin etsiä...

Sinne se sorkka häipyi...

Ylämäki alamäki ylämäki

Sunnuntaina karavaani starttasi kohti Hyvinkäätä. Taavi oli niin innoissaan Nutun näkemisestä!

Jenni oli valmistellut meille pienet verijäljet, jotka käytiin koirien kanssa ajamassa. Jälki oli aika lyhyt, mutta kiva muistutus tästäkin hommasta koiralle. Pitää itsekin aktivoitua vielä tänä syksynä tässä lajissa. Sorkkatilauksen pistin jo hirvimiehille menemään ;)

Jälkien jälkeen käytiin metsälenkillä ja päädyttiin kentälle tekemään pienet tottistreenit. Seuraamista tehtiin ja Jenni muistutti mua siitä, mistä niin usein olen kuullut aiemminkin; muista reipas vauhti, älä hidastele! Vauhtinoutoakin yritettiin, mutta ei siitä tullut tällä kertaa oikein mitään, vaikka kotipuolessa ollaan siinä ihan hyvin onnistuttu. Ihan kuin Taavi olisi jotenkin hukannut kapulan, meni vähän ettimiseksi... Myöskään leikkimään ei Taavi tänään suostunut, vaikka niin olin hehkuttanut kuinka me ollaan opittu narupalloleikki. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.

Nutun tehdessä omaa osuuttaan, oli Taavi paikkamakuussa ja pysyi hyvin. En mennyt kovin kauaksi ja kävin palkkaamassa tasaisin väliajoin. Lopuksi tehtiin vielä paikkamakuuta rinnakkain, siinä Taavi nousi pari kertaa, mutta taisi johtua enemmän hyytymisestä kuin mistään häiriöstä. Taavi oli kyllä tosi väsynyt edellisten päivien aktiviteeteista ja pitkistä automatkoista.

Päivä vierähti nopeasti enemmän ja vähemmän koiramaisissa merkeissä. Kiitos isäntäväelle!!

Verijäljelle lähetys

Nenä maassa mennään!

Tottakai Se On Suhina Lempi "Nuttu"

Tiistaina pelastushakutreeneissä oli vähän erilainen "rata". Olimme raunioalueella, mutta etsintäalueena oli raunioradan lisäksi viereinen vanhan kaatopaikan maisemointikukkula, aika iso alue siis. Alueelle oli piiloutunut kaksi mm. Aloitimme Taavin kanssa etsinnän kukkulan reunalta edeten vastatuuleen, Yritin risteilyttää Taavia kuvitellun keskilinjan molemmin puolin ja onnistuinkin siinä ajoittain. Vasta kotona illalla tajusin, että Taavihan teki tänään tosi monta hienoa tyhjää pistoa! Aika itsenäisesti annoin sen kuitenkin etsiä. Aivan kukkulan toiselta laidanta kuormalavojen seasta löytyi sitten ensimmäinen maalimies. Harmittavasti maalimies vain palkkasi Taavin heti kahden haukun jälkeen. Oli ilmeisesti ymmärtänyt väärin, kun yritin selittää, että Taavi pitää yrittää pitää maalimiehellä jos se meinaa siitä lähtä kusikeikkaa heittämään... No, nyt kävi näin ja ihan hyvä löytö kuitenkin.

Raunioradan puolella mun olikin sitten vähän vaikeampi suunnitella ja hahmottaa, miten etsintä kannattaisi suorittaa. Päätin ensin kiertää alueen reunaa vastatuuleen ja siitä sitten alueen keskelle. Jonkin aikaa kierreltiin ja Taavi teki töitä tosi hyvin, tosin olisin ehkä voinut ohajata sitä enemmän. Mut toisaalta se etsi kyllä ite aika hyvin. Yhden pitkän putken suulla se vähän tuumaili ja kannustin sitä menemään sisään putkeen. Hienosti meni koko putken läpi ja tuli kasan toiselta puolen ulos. Jälkeenpäin selvisi, että edelliselle koiralle oli ollut mm juuri tuolla putkessa.

Puolet raunioista oli ehkä vielä käymättä, kun Taavi palasi vähän takaisinpäin ja voi että kun siitä näki taas selvästi, että hajulla ollaan! Maalimies oli isossa kyljelleen kaadetussa roskiksessa, jonka kansi oli kiinni, aivan alueen sillä laidalla, josta tuuli vie hajut pois jyrkkään alarinteeseen (ei pysty kulkemaan). Tosi tomerasti Taavi aloitti haukun roskiksen kannelle. Yksi parhaista ilmaisuista ikinä, vaikkei olla koskaan harjoiteltu umpipiiloja. Kerran Taavi oli kulkenut roskiksen ohi aikaisemmin, mutta ilmeisesti voimakas tuuli vei hajut silloin niin hyvin poispäin, että mm oli jäänyt huomaamatta...

Tosi kiva treeni! Harmi vaan, että illat alkavat hämärtää jo yhä aikaisemmin ja harkat siirretään lauantaille. Mun kalenteri näyttää siltä, että hakuharrastus saa jäädä vähäksi aikaa kokonaan ja koko loppuvuonnakin pääsen vain muutamiin treeneihin =(  Täytyy varmaan yrittää omatoimisesti treeniä jotain tohon liittyvää...


Keskiviikkona kävin tokotreeneissä ja kyllä käy Taavia sääli, kun sillä on näin paska ohjaaja. Mä en osaa tehdä mitään oikein, ajoitus on aina pielessä, kävelen väärin ja palkkaan väärin. Yritettiin tehdä perusasentoa ja seuraamista, mutta Taavilla ei ole hajuakaan oikeasta perusasennosta kun en ole sitä osannut sille opettaa ja seuraamisesta ei tule mitään, kun en osaa kävellä tarpeeksi reippaasti enkä kääntyä oikein. Ainut mikä vähänkään onnistui, oli eteen meno palkkakipolle. Kyllä olen paska! Taidan vaan keskittyä koiran tyytyväisenä pitämiseen jälki- ja hakuleikeillä ja unohdan oikean kouluttamisen.


Torstaina sitten tahkosin perusasentoa turhautumiseen asti ja testailin kaikkia erilaisia apukikkoja, joista olen kuullut. Kädellä tai kepillä ohjaaminen ei onnistu, Taavi ottaa niistä liikaa häiriötä. Keppi maassa linjaamassa oikeaa suuntaa toimis ehkä pienellä harjoittelulla. Seinänvieressä onnistuu, mutta eipä tuollakaan metodilla voi loputtomiin harjoitella... Peilin edessäkään ei meillä oikein toimi, kun ainut peili on eteisessä ja siinä ei oikein ole tilaa tehdä.... Vähän konsultointia kokeneemmilta ja taas on suunnitelma miten tästä selvitään. Tosin taas törmäsin siihen, että eri ihmisiltä saa aivan päinvastaisia neuvoja :/ Ehkä tässä osasyy ongelmiin näin keltanokkana treenatessa...


Perjantaina treenittiin taas Joren kanssa. Ensin Taavi keskittyi perusasentoharjoituksiin ja peränkäytön treenaamiseen. Kyllä se tästä taas ehkä lähtee! Sitten Jore tuli  häiriöksi ja Tapsuli narunpäähän paikkamakuuseen. Joren haukkuminen oli Taavin sietokyvylle liikaa ja se rupesi rähjäämään. Palautus paikkamakuuseen ja tiheämpi palkkaus hyvästä suorituksesta, Jore tosin oli lopun ajan hiljaa. Nyt se kesti maassa myös Joren juostessa pallon perässä, vaikkakin seurasi tiiviisti katseellaan sen menoa.

Lopuksi otettiin kolme laukausta 6 mm starttipistoolilla. Taavi hengaili hihnassa ilman mitään käskyjä ja vähän se säpsähti laukauksia ja katteli aavistuksen epäluuloisesti ympärilleen, mutta ei mitään kummempaa reaktiota. Ensi kerralla kun saadaan ase käsiin, niin vois ehkä kokeilla vaikka jotain seuraamista tai paikkamakuuta ammunnan aikana...


Lauantaina taas raunioilla vierailemassa toisessa hakuporukassa. Tuuli oli melko kova, ainakin puuskissa. Kolme maalimiestä oli piilossa raunioalueella ja Tapsa laitettiin sinne ettimään. Ensimmäinen löytyi melko keskeltä aluetta betonimurikkakasan alka. Nätisti oli Taavi käynyt nuuhkaisemassa ja sitten aloitti ilmaisun.

Toisen ukon löytyminen olisi pitänyt saada videolle, olisi ollut oivaa opetusmateriaalia siitä, miten koirasta luetaan hajun saanti. Taavi jolkotteli eteenpäin ja sitten näytti ihan siltä, että sen nenä olis jäänyt johonkin kiinni ja kroppa vielä jatkoi matkaa aikaisempaan suuntaam. Ihan mielettömän hienon näköistä oli katsoa, kun koira saa hajun ja lähtee paikallistamaan sen alkulähdettä nenä korkealla määrätietoisesti edeten! Kyseinen mm oli "ampiaispesäpiilossa" eli keossa, jonka päällä on vieri vieressä luukkuja kaivopiiloihin. Nenä vei koiran hienosti keon päälle ja sitten alkoi armoton nuuskutus kansien reunoista ja niinhän se oikea kansi löytyi. Pari kertaa Taavi kaapi kantta tassullaan ja sitten alkoi haukku. Ihan mahtava!

Kolmas ukko oli kontissa, jossa Taavi kertoi ensin kontin ovella vaativasti haluavansa sisään konttiin ja sisältä löytyi sitten maalimies, jonka Taavi ilmaisi vielä erikseen.


Iltapäivällä kävin vielä tekemässä pienen jälkitreenin, jonka tarkoitus oli vahvistaa keppi-ilmaisua. Eli tein neljä lyhyttä jälkeä, jotka kaikki loppuivat keppiin, josta hyvä palkka. Taavi lähti ekalle jäljelle hyvin ja ilmaisi kepin kuten aiemminkin nuuhkimalla sitä ja vähän tökkimällä kuonollaan. Seuraavilla jäljillä Taavin oli jotenkin vaikea lähteä jäljelle, se olis vaan halunnu jatkaa sitä edellistä jälkeä. Kolmella viimeisellä jäljellä keppi-ilmaisu kuitenkin toimi loistavasti, Taavi nosti kepit suuhunsa ja toi niitä vähänmatkaa mulle! Katotaan miten seuraavan kerran jäljellä keppien kanssa käy. Tässä jälkien lyhyys näytti hämäävän Taavia tosi paljon.

Muutaman viikon takaisia juttuja...

Maanantaina kävin vähän tottistelemassa, perusjuttuja tehtiin taas. Seuraamisessa jätättää heti jos etenen vähänkään pidemmän matka, paikkamakuut ja -istumiset oli hyviä ja seisomaankin jäi kerran nätisti. Eteenmenoja tehtiin namipurkille onnistuneesti. Ton eteenmenon olen kokenut jotenkin tosi vaikeeksi, mut kai se tosta lähtee?!

Paikkamakuusta ja seisomisesta tein myös muutamia luoksetuloja ja aina Tapsuli tulee sillai loikkien, mut haittaakse? Hyppyjä kokeiltiin myös vaihtelevalla menestyksellä ;)

Ja päivän bonustehtävänä paikkamakuu häiriökoiran läsnäollessa. Taavi siis hihnassa, kun mulla ei ole luottoa siihen yhtään toisten koirien seurassa :/ Häiriökoirana vieras reilu vuotias sakemanninarttu. Narttu käveli eri etäisyyksillä (lähimmillään varmaan kuutisen metriä) rauhallisesti meitä ympäri. Taavi maahan ja minä hihnanmitan päähän. Ja taas tuo pieni luppakorva yllätti mut täysin! Sehän pysyi maassa kolme eri kertaa aina vapautukseen asti! <3 En ihan hirveitä uskaltanut vaatia (itsestäni aika tuntui kyllä aika pitkältä joka kerta) ja kehuin sitä koko ajan rauhallisesti, mutta se pysyi nätisti maassa ja tapitti mua keskittyneesti, mitä ei yksinään treenatessamme tosiaankaan tee. Vähän se vinkui, mutta olin taas niin äimänä, kun olin olettanut sen lähinnä rähjäävän toiselle niin, etten saa siihen mitään kontaktia... Älä siis ikinä oleta mitään :) !!


Tiistaina palastushakutreeneissä Tapsalle neljä ukkoa. Kaikki valmiita. Ekalle ukolle lähti tyypilliseen tapaan hirveellä innolla, etsi kauan ja lopulta ilmaisi toiseksi tarkoitetun ukon radan toiselta puolelta... Maasto oli tosi peitteinen ja koiran etenemistä ei juurikaan pystynyt seuraamaan... No, ei voi mitään. Uusi lähetys ekalle ukolle ja nyt löytö. Kolmas oli ehkä paras, hyvä eteneminen ja hieno ilmaisu. Neljännelle Taavi teki tosi paljon töitä, mut kyl se on sitkeä eikä anna periksi! Maalimies oli maakuopassa tosi tiheässä pöheikössä ja viimenään Tapsa sen sieltä kaivoi ja ilmaisi hyvin. Keli oli tänään kosteä, mutta sateeton ja tuuleton. Käyttäytyminen maalimiehillä oli ollut hyvää, paria oli käynyt nuuhkaisemassa ihan lähituntumalta, mutta muuten ei ollut koskenut ja kaikille ilmaisu alkoi ilman käskyä. Ilmaistessaan Taavi nykyään vaihtaa välillä asentoa seisomisen ja maahanmenon välillä.


Mökkeilin Taavin kanssa muutaman päivän. Tai Taavi mökkeili vähän enemmän, kun se jäi porukoille hoitoon mökille mun lähtiessä kesäreissuun. Mökkeilyyn kuului uimisen harjoittelua, joka Taavin mielestä oli ihan tyhmää, paljon kivempaa oli puhaltaa nenästä kuplia veden alle :)

Tein myös verijäljen. Pituutta jäljellä oli noin 900 m, yritin tehdä AVO-luokan koejälkeä muistuttavan jäljen, mutta reitille osui sen verran tiheikköä, että suunnistuskierroksella merkit loppui kesken ja sitten veretyskierroksella en tietenkään osunut samalle reitille... Mutta jälki tuli kuitenkin tehtäy hyvin vaihtelevaan maastoon; kangasmetsää, kuusipöheikköä, märkä kostea suoalue, kalliao... Jälki vanheni  20 h ja vanhentumisen aikana satoi rauhallista sadetta jonkin verran.

Alkumakauksen Taavi haisteli tarkkaan ja lähti hyvin oikeaan suuntaan, mutta aika hapuilevaa oli meno. Kerran lähti ilmeisesti riistan jäljelle ja jouduin sen palauttamaan takaisin oikealle tielle. Ensimmäisen nurkkamakauksen oikaisi merkkaamatta makausta, mutta jatkoi hyvin jäljellä. Vauhti oli kyllä tosi rauhallinen. Taas vei riista kerran mennessään, mutta jäljelle palautuksen jälkeen jatkoi hyvin. Toisen kulmamakauksen merkkasi niin hyvin, että rupesi oikein syömään veristä sammalta, enkä meinannut saada Tapsaa jatkamaan millään. No sitten kun matka jatkui, niin mentiin hyvin lähes loppuun saakka, kunnes Tapsa harhautu jäljeltä noin 15 m ennen sorkkaa ja oli ihan hukassa. Taas palautus jäljelle ja loppu hyvin kaikki hyvin. Sorkka kiinnosti kovasti ja ylpeänä Taavi kantoi saalistaan koko matkan takaisin mökille. Aikaa suoritukseen meni aika lailla 45 min, joten nopeutta ja tarkkuutta olisi jostain saatava lisää...

Jälkiä metsässä

Sunnuntaina käytiin ajamassa 20 h vanha jälki, n. 1,5 dl verta ja 1,5 l vettä. Pituutta jäljellä taisi olla reilu sata metriä?

Lähes lumeton talvi mahdollistaa jälkiharrastuksenkin näin talvikuukausina. Lunta on metsässä enää tosi vähän, eikä sitä siellä ole edes juuri ollutkaan.

Lähetys vähän ennen alkumakausta, jälki löytyi hyvin. Hyvä alku härvääntyi kuitenkin melko heti, pyörimistä ja keskittymisen herpaantumista, kuvaajakin taisi vähän ihmetyttää... Haju löytyi kuitenkin uudestaan ja sitten mentiin taas. Muutaman kerran jälki vähän hukkui, mutta Taavi korjasi itsensä takaisin jäljelle. Kerran mentiin oikein huolella hukkaan ja silloin piti palata Tapsan kanssa sinne, missä viimeksi oltiin jäljellä. Tän jäljenhukkaamisen jälkeen loppu meni mun mielestä keskittyneemmin, mitä nyt kerran Taavi jäi jumittamaan johonkin herkulliseen hajuun. Siitä jatkettiin kuitenkin hyvin loppuun asti.

Olen ihan tyytyväinen, vauhtia on tullut viime syksystä lisää ja jälki ajettiin yhtä isoa hukkaamista lukuun ottamatta hyvin alusta loppuun asti. Joka kerta opin myös lukemaan Taavia paremmin. Makausten merkkaus on välillä vähän mitä on, ehkä olen tehnyt huonon makauksen, ehkä en vain osaa lukea koiraa vielä kunnolla tai ehkä tuo koiran eteneminen on muutenkin sellaista, että makaus jää helposti huomaamatta ohjaajalta...? Tässäkin varmasti auttaisi, jos näkis joskus todella hyvin toimivan koiran työssään, osaisi sitten itse kiinnittää taas eri lailla asioihin huomiota. Mitä netistä olen videoita katellu, niin aika samalta tuo meidän meno näyttää :)

Jatkossakin on harvakseltaan tarkoitus tehdä näitä verijälkiä, vaikka Tapsa ei nyt tyypillinen mejäkoira olekaan. Kivaa vaihtelua tavan jäljestykseen!

 Tässä videota mejäilystä, kamera pätkäisi kahteen osaan...

Tänä aamuna oli  vuorossa ihmisjälki. Jälki vanheni vajaan pari tuntia ja pituudeltaan se oli reilun sadan metrin luokkaa (nää pituuden arvioinnit on sitten niin hiha-arvoja, että huhhuh). Vielä mennään namiavusteisesti, vähän matkaa alussa nameja oli joka kolmannella askeleella, loppujälki mentiin joka seitsemännellä. Vähän pyyhityt askeleet, mutta ei juurikaan. Oli niin pehmeä sammalpohja, että jäljet jäi vahvoina ihan normisti kävellenkin.

Lähetys meni hyvin, janalla oli mittaa parisen metriä. Hyvin Taavi aloitti, pienet harhautumiset se korjasi mielestäni ihan hyvin. Kerran se jäi haistelemaan ja kuuntelemaan vissiin hiirtä, silloin piti vähän muistuttaa, että ollaan hommissa =) Taisi siellä olla toinenkin kohta, kun vähän ajatus katkesi... Kulmat ja mutkat meni hyvin.

Mulle tuli vähän sellainen fiilis, että ne namit vain sotkee Tapsaa. Namien väli menee ihan hyvin, mutta namille tultaessa vauhti pysähtyy ja sitten vain mussutellaan ja mietiskellään... Seuraavan jäljen taidan tehdä lyhyenä pelkällä loppupalkalla.

 

Tässä jäljen alku, kamera jakoi videon kahteen osaan, oli ilmeisesti liian pitkä yhdeksi pätkäksi. Lähetys puuttuu, kun häröilin kameran kanssa

Tässä loppuosa jäljestä

Jälkihommien lisäksi Taavi on taas parina päivänä ollut sairaalakoirana mummojen ja hoitsujen rapsuteltava. Ja sehän on Taavin mielestä oikein mukavaa hommaa. Lisäksi on vähän tottisteltu... luvattoman vähän, saadaan torstaina varmaan satikutia.

Mejäilyä

Säätiedotuksia katsellessani totesin, että nyt tai sitten ehkä joskus keväämmällä. Eli nyt vielä ehtii vetää veret metsään ennen toivottavasti tulevaa talvea. Vapaapäivätkin sattuivat sopivasti ja jälki muhi metsässä ~15 h. Veriseos oli suunnileen 1,5 dl verta ja vajaa 1,5 l vettä. Pituutta jäljelle tuli vain parisataa metriä, kun mun uudet hienot heijastavat pyykkipojat loppuivat kesken... Kylvin niitä kyllä melko tiuhaan, kun viimeksi merkit oli liian harvassa. Haastavaa tämäkin homma.

Keli on ollut kovin kosteaa viime aikoina ja viime yönkin satoi vettä. Ja sateessa tarvottiin jälkikin läpi. Armeija tarjosi lisämakua jäljestykseen räjäyttelemällä kunnon pommeja, joihin Taavi reagoi vain vähän säpsähtämällä.

Viime kertaan verrattuna Taavi oli vähintään sata kertaa parempi! Jäljesti hyvin muutamaa harhautumista lukuun ottamatta. Korjasi itsensä itse takaisin jäljelle, kerran piti vähän avittaa. Sorkan taisi havaita melko kaukaa, kun vauhti kiristyi kovasti viimeisillä kymmenillä metreillä. Hyvä, että saatiin onnistunut jälki viimeiseksi ennen talvitaukoa, ei tarvi murehtia koko talvea.

Nuuh nuuh

Vapaapäivän kunniaksi joulunpyhien jälkeen kävin tekemässä jäljen. Janan pituus n. 1 1/2 metriä. Jälki kulki tällä kertaa vaihtelevassa maastossa; ensin pätkä mäntymetsässä, sitten pieni lenkki pellolla ja sieltä heinikkoiseen lehtimetsään, tien ylitys ja paluu mäntymetsään. Nameja tällä jäljellä oli joka kymmenennellä tai joka viidennellätoista askeleella, eli huomattavasti harvemmin kuin tähän mennessä.

Taavi aloitti varmasti kohti jälkeä, joka kulki kohtisuoraan lähetyspaikkaan nähden. Otti aluksi takajäljen, mutta korjasi itse oikean suunnan :) Varmaa etememistä pellolle asti, muutama harhautuminen, mutta hyvä oma korjaus. Pellolle tultaessa maaston vaihdos selvästi oli haastava. Pienen pyöriskelyn jälkeen takaisin jäljelle ja matka jatkui. Pellolta lehtimetsään siirtyminen ei tuottanut vaikeuksia, mutta tien ylitys oli vaikea. Olimme vielä kulkeneet tietä pitkin vähän ennen jäljen tekoa, joten siinä kulki toinen jälki. Taavi kulki jäljen hyvin tien yli, mutta metsänreunasta ei jälkeä meinannut löytyä millään. Siinä Tapsa sitten pyöri moneen kertaan ja välillä nosti selvästi sen vanhemmankin jäljen. En antanut sen edetä väärää jälkeä ja lopulta se oikeakin löytyi. Loppu taattua Taavi-laatua ja lopusta löytyi kasa herkkuja. Hyvä ja haastava treeni! Jäljen pituus oli ehkä 150 m.

Helpossa maastossa Taaville saa olla selvästi pidempiä jälkiä.  Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jälki kulki näin haastavan vaihtelevassa maastossa ja se selvästi uuvutti Tapsaa, mutta hyvin se jaksoi yrittää loppuun asti!

Uudenvuoden aaton vietin vetämällä veristä sientä perässäni metsässä. Keli oli kostea ja veriseos oli ~1,5 dl naudanverta /1,5 l vettä. (Aikaisemmin olen verijäljellä käyttänyt seosta 2,5 dl verta/1,5 l vettä) Eihän siihen onneksi koko aattoilta mennyt =). Aatto meni Taavin osalta hyvin, paukut eivät pelottaneet ja iltalenkit hoidettiin muuten normaalisti, mutta Tapsa oli hihnassa.

Uusi vuosi aloitettiin innokkaina verijälkiharjoituksella.Jälki oli ehtinyt vanhentua n. 18 h.  Ja kaikki menikin sitten ihan päin P:tä. Taavi ei malttanut keskittyä yhtään, häröili joka suuntaan miten sattuu. Välillä oli olevinaan kovasti jäljellä, mutta sitten taas ihan hakoteillä. Pari kertaa yritin ottaa lähdön uusiksi, mutta ei siitä mitään tullut. Ei tietoakaan totutusta Taavin -tyylistä... Valjaat pois päältä ja kotiin :(. Itsekseni kävin sitten hakemassa jälkimerkit ja sorkan pois, yritetään uudestaan, toivottovasti ennen ensi vuotta... Voiko tuo vähän laimeampi veriseos muka tehdä noin paljon? En kyllä itse siihen usko, joku muu syy siihen täytyy olla.

Häiriintynyt verijälki

Eilen aamusella kävin vetelemässä veristä sientä perässäni pitkin mettiä ja tänä aamuna sitten mentiin Taavin kanssa nuuhkimaan, että mistä sitä oikein oli menty...

Ei ollu tän päivän intensiteetti ihan kohillaan, mutta kyllä me lähes oikea reitti löydettiin.

Taavi sai valjaat päälleen metän reunassa ja heti alkoi hillitön maan nuuskutus. Vaikuttaisi siltä, että osaa jo hyvin yhdistää sen, mihin homman nuo valjaat kuuluu!

Alkumakausta Taavi haisteli innokkaasti ja pitkään, mutta oikeaa suuntaa ei meinannut millään löytyä. Lopulta kuitenkin lähdettiin oikeaan suuntaa ja vauhti oli tänään huomattavasti kovempi kuin aikaisemmilla kerroilla. Eilen jo jälkeä tehdessäni mietin, että oliko sieni välillä liian kuiva tekemään mitään hajuvanaa ja vähän siltä Taavin touhu tänään vaikutti, haisteli ihan omiaan. Muutaman kerran oli pakko pyytää koira takaisin jäljelle, kun huiteli muuten ihan missä sattuu. Jos olisin ollut merkitsemättömällä jäljellä, en kyllä olisi tiennyt, että mennään vikaan, Taavi nimittäin näytti ihan siltä, että on tarkasti vainulla.

Toisinaan sitten taas mentiin pitkät matkat ihan hyvin jäljen päällä. Makauksia en jostain syystä eilen merkinnyt ja nyt huomasin, että niin olisi ehdottomasti pitänyt tehdä. Tein muistaakseni neljä tai viisi makausta (en siis todellakaan tiedä miten ne oikeasti tehdään, mutta sienen kostutuksen yhteydessä verta vähän enemmän isommalle alalle...?). Taavi haisteli ainakin neljässä kohtaa selvästi makausta ja harmitti kovin, ettei niitä tullut eilen merkittyä. Mikähän aivokäpy sekin oli?!

Tein jälkeen muutamia tiukkoja kurveja ja mietinkin nyt, että kulkeutuuko veren haju sen verran pitkälle ilmassa, että liian lähellä toisiaan menevät jäljet sotkevat koiran suuntavaiston... Ja jos näin on, niin mikä on liian lähellä? Vielä on paljon opeteltavaa. Osasyyn huonoon keskittymiseen pistän myös läheisellä tiellä kulkeneen rämisevän traktorin ja lähistöllä työskennelleen metsurin aiheuttamien äänten piikkiin, joita Tapsa jäi pariin otteeseen tarkkailemaan. Muutaman kerran Taavi myös seisahtui ja katseli läheiselle hakkuuaukealle ja tussahteli omaan tyyliinsä, mikähän sielläkin lieni, ehkä kauris?

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Taavi löysi lopulta tähän mennessä pisimmän (huonolla matkan arvioinnillani ~300 m) verijälkensä päästä kuivatun hirvenjalan, voi sitä riemua! Reippaana poikana Taavi kantoi jalan koko matkan kotiin.

Tähänastiset treenailut

Kun Taavi oli saanut ensimmäiset rokotukset, aloitimme pentukoulussa. Sen lisäksi on tietysti opeteltu käytöstapoja alusta asti kotona ja kylillä. Kuulumme paikalliseen seurakoirakerhoon ja käyttökoirayhdistykseen, joiden mukana treenaamme nykyisin tokoa töistä ja muista menoista riippuen 1 - 2 kertaa viikossa. Jälkiporukassa aloitimme Taavin ollessa 5 kk ja jälkitreenit on ohjatusti kerran viikossa, joihin en työni vuoksi aina pääse osallistumaan.

Omatoimisesti olen kokeillut muutaman kerran mejää nettiopintojen jälkeen, joka on mennyt todella hyvin näin lajista mitäänymmärtämättömän silmin. Jälkeä olemme myös tehneet ominemme niin pelloille kuin metsiin. Aluksi jälki oli niin (ensimmäiset 4 jälkeä), että nami oli joka askeleella, mutta viimeksi kokeilin joka kolmannelle askeleelle ja sekin meni hyvin! Alussa oli muutaman askeleen verran joka askeleella ja ennen ensimmäistä kertaa kokeilemaani 90 -kulmaa oli myös joka askeleella. Taavi selvitti tämänkin jäljen hyvin ja kulmakin meni loistavasti!

Ensimmäisen jäljen pituus oli muutaman kymmenen metriä ja siitä olemme pikkuhiljaa pidentäneet jälkeä useamman kymmenen metrin pituiseksi. Olen todella huono arvioimaan matkoja... Verijälkeä olemme tehneet kaksi kertaa ja ensimmisellä kerralla jälki oli ehkä noin 30 m ja 8 h vanha. Se loppui Taaville aivan kesken. Seuraavan kerran tein verijäljen illalla pimeässä otsalampun valossa harhaillen ja pituutta sille tuli ehkä noin sata metriä. Jälki vanheni 18 tuntia ja siinä välillä satoi rankasti. Tämänkin jäljen Taavi veti läpi hienosti. En tiedä miten sade vaikuttaa tuohon jälkeen, pelkäsin ettei Taavi löydä sitä ollenkaan, mutta turha huoli.

Taavin tyyli jäljestää on tarkka ja rauhallinen, nenä maassa nuuskuttaen. Jälkiryhmämme vetäjä oli aluksi kiinnostunut siitä miten Taavia luetaan, kun sillä ei ole häntää joka kertoisi. Mutta Taavista huomaa kyllä heti kun se on jäljellä ja kun se hukkaa jäljen. Tarkan jäljestyksensä ansiosta emme ole tähän mennessä menneet montaakaan kymmentä senttiä harhaan, kun on jo palattu taikaisin oikeille urille.

Lenkkeilen samoissa maastoissa mihin jälkiäkin teen ja on uskomatonta miten tuo koira muistaa ne. Vielä monen viikonkin päästä se käy tarkistamassa vanhan jäljen josko sinne olisi jokunen nami jäänyt. Ja ensimmäisen verijäljen se löysi vielä vajaan viikon päästä.

Esineruutu ja muut lajeihin liittyvät jutut on mulla vielä ihan hakusessa, mutta opetellaan pikkuhiljaa.