Näytetään tekstit, joissa on tunniste haku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haku. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Melkein jo liikaa tekemistä

Edellisviikon keskiviikon aamu-uinti oli taas kiva juttu. Sinnistä on tullut reipas uimari näin allasolosuhteissakin. Luonnonvedethän se puljaa mennen tullen...




Perjantaina hakuiltiin Sinnin kanssa kolmella valmiilla ukolla. Ekalle asti kantoi rullaa, siitä eteenpäin meni oikein hyvin.




Lauantaina oltiin Sinnin kanssa KIKK-koulutuksessa, siitä oma postaus täällä.


Sunnuntaina osallistuttiin hyppytekniikkakoulutukseen. Olin varannut paikan koulutukseen ennen Sinnin lonkkakuvien tulosta ja olen siitä lähtien kipuillut asian kanssa, että onko järkevää hyppyyttää vai ei. Niin monenlaisia kommentteja ja kokemuksia kun olen asian tiimoilta saanut ja kuullut.

Tekniikkatreenit tehdään kuitenkin matalilla hypyillä ja niistä on hyötyä koiralle, vaikkei varsinaisesti mitään hyppylajia harrastaisikaan. Joten taidetaan jatkaa tekniikkatreeniä jos ei muuten, niin koiran kehonhallinnan kannalta.

Sinni teki perusarjaa, kasvavaa sarjaa ja etäisyyden arviointia. Olin talven treeneissä huomannut saman kuin kouluttaja nyt, että kasvava sarja on Sinnille vaikeampi kuin etäisyyden arviointi. 

Mutta noin niin kuin muuten Sinni hyppää hyvin. Alun istuma-asento välillä vähän leviää, johtunee lonkista.




Maanantaina Taaville peko-tottista ja vieraan jälki sokkona.

Tottis ihan ok. Seuruu meillä on mitä on ja paikkiksessa valui taas istumasta maahan. Eteenmenot kohtalaiset, mitä nyt yks kuseminen (oli just narttu kussu siihen) ja pysäytykset vähän hataria. Paljon hyvää kuitenkin.

Jälki oli 600 metriä, esineitä viisi ja lyhyt nostomatka, ikää tunti. Nosto meni hyvin ja aina tienylitykseen asti varmasti ja vauhdikkaasti. Tien jälkeen vähän haparointia ja sitten taas varmaa jäljestystä loppuun asti. Aikaa meni kahdeksan minuuttia, matkaa tosin kertyi vaan 500 metriä ja yksi esine liian vähän. Tiesin, että tien ylityksen jäljeen oli tapahtunut tuo hairahtuminen ja sinne jäi yksi esine. Muuten varsin mallikasta menoa. Vähän vähempi vauhti ei olis kyllä haitannu yhtään.





Tiistaina oltiin Sinnin kanssa Oili Huotarin tokovalkussa ja tutkiskeltiin meidän merkkien kiertoa, kapulan pitoa, eteen tuloa ja ruutua. 

Saatiin paljon hyviä ideoita. Nyt vaan pitäisi kaivaa jostain aikaa ja motivaatiota.

Oili näytti miten koira palkataan


Keskiviikkona tokoiltiin ulkona Oilin oppeja ja vähän rallyn juttuja, loppuun hyvä paikkis. Tarvittais lisää porukkaa meidän tokoryhmään...


Torstaina aamulla Sinttu ja K kimppalenkillä ihanan keväisessä metsässä.



Illalla jälkitreeniä Sinnille, teemana jäljen nostot. Vieraan tekemiä lyhyitä jälkiä oli neljä, jotka nostettiin peräjälkeen. Kaksi ekaa meni hyvin, osasin jopa vähän lukea Sinniä. Kolmas jälki hukkui kesken matkan ja neljäs oli taas muuten hyvä, mutta en osannut lukea nostoa varmasti. 

Nostomatkat oli nyt pidempiä, kuin mitä ollaan omineen tehty. Oli kyllä hyvä ja uskoa luova treeni, vaikka ihan kamalan kaukana ollaan siitä varmuudesta, minkä haluaisin saavuttaa.


Perjantaina Taaville hakua kokeenomaisesti. Hienosti löysi heikossa tuulessa kaksi maalia ja ihan vieras mieskin haukuttiin hienosti. Vähän se taas ennakoi  mun sivulle tuloa, muuten mallikasta menoa.



Lauantaina käytiin Sinnin kanssa kokeilemassa haun peruskoetta. Vähän liian aikaisin tuli tämä koe meille mun makuun, mutta kun vertaa mun työvuorokalenteria ja koekalenteria ja jos ei Inariin tai Ouluun viitsi lähteä, niin eipä tässä inhimillisen matkan päässä ole kokeita... Joten yritettiin.

Sosiaalisuus ja hallinta heittämällä läpi ja hakukin olisi menny, jos en olisi itse sössinyt sitä. Keli oli kuuma, mittari näytti 22 plussaa ja tuulta ilmatieteen laitoksen mukaan 1 m/s ja alueena tosi tiheä kuusikko eli ei juuri henkäystäkään. Hienosti Sinni kuitenkin löysi kaksi ekaa ukkoa nopsaan ja hienot ilmaisut, joista toinen tarkastajankin mielestä ihan oppikirjasuoritus! Eikä edes aluksi kantanut rullaa turhaan. 

Kolmas ukko menikin sitten pipariksi mun toimesta. Maastossa oli paljon isoja kaatuneita kuivia kuusen runkoja ja mä luulen, että Sinni oli jo kerran käynyt hakemassa rullan ukolta ja mun luo tullessaan pudottanut sen joutuessaan luovimaan tietään näiden kuivien kuusenrunkojen yli, kun tuli mun lähelle vähän sen oloisesti että näytölle pitäis mennä. Sai siinä sitten jalkansakin vielä rullan väliin ja kun sain sen auottua siitä, niin lähti kivasti kyllä uudestaan sinne suuntaan, mistä oli tullut ja hetken päästä tuli rulla suussa mua kohti. Tässä kohtaa mä sanoin "hyvä tuo" ja "täällä". En edes itse tajunnu tätä, mutta siihenhän se koe sitten kosahti, kun koiraa ei saa auttaa ilmaisussa. Ihan lievästi harmittaa. Mut Sinni oli hyvä, paljon parempi kuin osasin edes odottaa. Mutta ei maha minkään ja onhan tuossa rullassa omat mulle uudest haasteensa... Ilman ylimääräistä härväystä en varmaan olis menny vahingossakaan huutelemaan mitään.

Kuvat Tarja Lindfors:

Hallinta läpi

Jälkipuintia testaaja Pekka Ulvelinin kanssa



Otsikkoon viitaten on ollut pikkusen ruuhkaa kaiken tekemisen kanssa viime aikoina ja rupeaa olemaan takki aika tyhjä. Kesäkuun alkuun kun jaksais vielä painaa, niin sitten ei olis enää sovittuna mitään suurempia juttuja ja pieni tauko kaikesta voisi tehdä hyvää ja auttaa rakoilevan motivaation kanssa...


Kelit rupeaa lämpenemään ja lenkeillä ojat houkuttaa


Murut

maanantai 1. toukokuuta 2023

Taavin pyöreitä vuosia on juhlittu treenaten

Edellisellä viikolla perjantaina aamu-uinnit, mahtavuutta! 






Uinnin jälkeen kuivaus on Sinnistä melkein yhtä kivaa kuin uiminen.




Lauantaina oli Taavin 10 v. synttärit, valtavasti onnea erityinen ja ainutlaatuinen Taavi ❤️❤️❤️❤️






Sunnuntaina jäljestettiin. Taaville 700 metriä, kolme tuntia vanha jälki. 

Ei ollu helppo, moneen kertaan joutui Taavi hakemaan jälkeä ja varmistamaan, että missä se menee. Ihan huikea motivaatio sillä on! Missään vaiheessa se ei tullu multa kyselemään, että mihinkäs pitäs mennä tai muutenkaan ei ollut pienintäkään luovuttamisen merkkiä, vaikka joutui kyllä ihan tosissaan tekemään töitä. Esineet vähän huolimattomasti, mutta yhtä lukuun ottamatta nekin löytyi. Tää kevät ei selkeestikään ole mitenkään helppoa jälkiaikaa. 





Sinnille pieni metsätottis, jossa seuruu oli huonoa ja paikkiksesta olin erityytyväinen, koska vähän matkan päästä meni pyöräilijä ja se sai Sinnin vain tarkkaavaisesti seuraamaan tilannetta, mutta ei hievahtamaankaan.



Sinnin treenin teema oli jäljen nosto. Viisi lyhyttä jälkeä, jotka loppuivat esineeseen. Kaikilla nostomatka 20 -  50 metriä. Meni kyllä niin reisille, etten oikein tiedä mitä ton kanssa pitäisi tehdä. Ekan nosti hapuillen, muista ei oikein mitään yritystäkään, yhden vähän vahingossa jotenkin taisi lopuista löytää.

Nyt odotellaan loppujen lumien sulamista ja vähän vesisateita ennen kuin yritetään uudestaan kummankaan kanssa. Sinnille pitää keksiä jotain kivaa ja motivoivaa jäljelle, mutta mitähän se olis? Vai onko meidän ainut mahdollisuus ajaa vain vieraan jälkiä, ne onnistui viime vuonna huomattavasti paremmin kuin mun tekemät jäljet?


Illalla vielä Taaville tottista. Eteenmenot kohtalaiset, seuruu kohtalaista ja paikkis häirittynä muuten oikein mallikas, mutta jossain vaiheessa vaihton asennon istumisesta maahan. Kovasti ois paikkiksessa hajut kiinnostaneet, mutta hyvin pysyi siihen nähden paikallaan, vaikka asentoa vaihtoikin. 



Tiistaina Sintun tuplatreenipäivä, rallya ja hakua.

Rallytreeni olikin meidän vika tältä keväältä, katellaan sitten syksyllä jatketaanko vai ei. Tällä kertaa tehtiin kahta pientä ratatreeniä avon liikkeillä. Meni kohtuullisesti, mut Sinni oli jotenkin vähän vaisu.

Rallysta suoraan hakumetsään, jossa Sinnille parin hehtaarin alueella neljä valmista ukkoa. Näistä kolme seisoi. Kiintorullalla mentiin.

En tiedä häiritseekö heiluva rulla Sinniä liikaa, kun se poimii sitä suuhunsa usein. Mulle se kuitenkin tuo rullan vasta, kun on käynyt ukolla. Rullan tuonnit oli hyvin rauhallisia, mutta näytöt hyviä. Aikaa meni kokonaisuudessaan 18 minuuttia. Jotenkin vaisu tunnelma jatkui näissäkin treeneissä. Voiko punkkilääkkeet väsyttää...?


Keskiviikkona Sinnin tokotreenit. Keskityttiin lähinnä hyvänmielen hömppään. Sinni teki kivasti. Paikkis loppuun ja se meni hyvin.


Torstainakin oli aamu-uinti. Superkivaa taas!








Illalla Taaville hakua. Alkuun hyvin mennyt tottis.






Haku tehtiin kokeenomaisesti vajaan kolmen hehtaarin alueella, maasto oli haastava ja tuulta nolla, mutta kyllä Tapsu-papsu vielä jaksoi painaa ja kolme ukkoa löytyi.


Kävelevä maalimies


Sateet tuli ja metsä on kostea ja lumeton, joten lauantaina molemmille pieni jälkitreeni. Sinnille lyhyt, 250 m, jälki, jolla kolme esinettä. Ikää tunnin verran, nostomatka 10 m. Alkuun kuitenkin vähän seutuuta ja paikkis, ok.


Nosto oli hapuileva, takajälkeä liinan mitta, sitten oikea suunta, mutta vähän epävarmasti. Aika äkkiä kuitenkin löytyi kiva veto liinaan, jonka pidin lyhyenä. Tahti on rauhallinen, mutta nyt oli jonkinlaista määrätietoisuutta kuitenkin hommassa. Esineet löytyi hyvin, mutta kaikilla Sinni haukotteli eli jokin vähän ahdistaa niillä...? Seurataan jatkossa kuin esineet menee.


Taavi teki kaksi nostoa noin 50 metristä. Lyhyet jäljet loppuivat esineeseen. Ei olisi kyllä paremmin voinut mennä!


Loppuun tottista, seuruu huono, paikkis ja yksi eteenmeno hyvät.


Sunnuntaina hakuiltiin molempien kanssa. Sinnille lähinnä testiä, että osaako poimia norskin suuhunsa ja vähentäisikö se vähemmän heiluvana rullan suuhun poimimista liian aikaisin, mutta ei vähentänyt. Sinni poimi rullan suuhunsa jo hyvissä ajoin, kävi sitten maalimiehellä ja toi rullan sitten mulle. Palaamme siis irtorulliin tai ainakin niin, että osalta maalimiehistä haetaan aina vain irtorulla...

Taaville kaksi maalia ja ne löytyi nopsasti. Ilmaisut oli hyvät, vähän se ennakoi sivulle tuloa. 



Treenikamun omalle koiralleen tekemä jälki jäi ajamatta ja me mentiin Sinnin kanssa se sitten ajamaan. Mulla ei ole kyllä pienintäkään käsitystä tuon koiran lukemisesta. Kohtuullisen hienosti Sinni jäljesti ja löysi esineet, joilla ei haukotellut, vaan heilutti häntää. Mulla ei olisi ollut hajuakaan siitä ollaanko oikealla jäljellä vai ei, ellei kartturi olisi kertonut, että hyvin menee...


Koirakavereitakin nähtiin.






torstai 20. huhtikuuta 2023

Kauheesti on taas tehty. Jälkikausi korkattu ja Sintturalle käyty kisailemassa RTK1

Edellisen viikon sunnuntaina aamulla Sinnin kanssa Mari Leiviskän tokovalkussa. Olipa ihana kouluttaja, selkeät yksinkertaiset ohjeet ja ohjeet myös siihen miten jatketaan, kun asiaan liittyvä eka steppi on saatu toimimaan. Tykkäsin kovasti!

Me katottiin kaukoja, peruutusta ja seuruuta. Kaukoissa kyllä tiesin itsekin, että targetti on varmasti Sinnille toimivin ja nyt kun vaihdettu kaukot etujaloilta takajaloille, niin ei auta kuin hinkata. Hyviä vinkkejä namin suunnasta ja erityisesti seisomisen opettamisesta. 

Peruuttaessa Sinni on vahvasti vasenjalkainen ja tähän ei saatu ainakaan heti toimivaa ratkaisua, mutta hyviä vinkkejä kuitenkin sekä edessä että sivulla peruuttamiseen. Harjoiteltiin myös perusasennosta seisomaan nousemista ja sen Sinni tajusi hurjan nopeasti takatargetin avulla. 

Seuruun lähtöjä voisi kokeilla parantaa alkuun tehtävällä käsitargetilla, josta olisi sitten mahdollisilla koekentilläkin hyötyä.


Tiistain rallytokossa edestä sivulle tuloja molempia kautta. Suoraan sivulle on Sinnille helpompi kuin takaa kiertäen. 



Maahan menoja liikkeestä ja sivulta ja kaikenlailla. Nää on Sintulla hyvin hallussa.

Loppuun vielä häiriköityä perusasentoa. Mahtavan hienosti stemppasi Sinni kontaktin kanssa, vaikka koutsi häiriköi ja pyysi luokseen.


Keskiviikkona molemmille jälkikauden avaus, vaikkei metsässä vielä sulaa juuri olekaan. Mut en voinut malttaa enää kauempaa.

Aluksi Sinnille pätkä seuruuta metsätiellä ja paikkis.

Paikkis meni hyvin


Sinnille 400 metriä, 2,5 tuntia vanha neljä esinettä sisältävä jälki, joka kulki lähes koko matkan lumella. Lyhyt nosto.

Sinni kyllä reagoi jälkeen, muttei kuitenkan lähtenyt sitä kunnolla jäljestämään. Pieni lenkki takaisin ja uudella yrityksellä lähti ihan hyvin. Sinni jäljesti koko matkan kohtuullisen hyvin. Hidas se on ja eka esine jäi täysin huomiotta, mutta mentiin koko jälki aika hyvin ihan jäljen päällä. Välillä muut hajut kiinnosti, mutta niiltä Sinni palasi omatoimisesti ennemmin tai myöhemmin takaisin jäljelle. Sulat kohdat selvästi vaikeampia kuin lumi.



Taaville myös neljäsataa metriä pitkä kolme tuntia vanha jälki neljällä esineellä. Melkein koko jälki sulalla. Olipa vaikea. Lumiset kohdat meni helpommin. Kaikki esineet ylös, mutta moneen kertaan joutui Taavi hakemaan jälkeä uudestaan. Tuo alue on todella täynnä kauriiden jälkiä, mutta silti oli kyllä haastavampaa menoa kuin mitä osasin odottaa. Mutta tästä se taas lähtee.




Illalla Sinnin kanssa tokoilemassa. Harjoiteltiin kaukojen istu-maahan-istu vaihtoja targetilla. Ne meni oikein hyvin. Tehtiin myös seuruun lähtöjä ja ruudun alkeita. Paikkis myös. Hyvä treeni.


Torstaina korkattiin hakukausi sulassa metsässä. Ei se iso sula lämpäre ollut, mutta sen verran suuri kuitenkin, että saatiin ihan oikea treeni tehtyä. 

Mallailin Sintulle kotona Kostin vanhaa norskirullaa. Josko se olisi pidemmillä näyttömatkoilla ja kuumalla kelillä läähättäessä helpompi kuin toi ruotsalainen, mut mennään nyt toistaiseksi vielä ruotsalaisella versiolla... 

Oisko säädöt kohdallaan?

Miltä tää norski maistuu


Neljä valmista ukkoa kiintorullalla. Ekalta toi rullan, mut oli niin täpinöissään, että juoksi vielä toisen kerran ukolle rulla suussa ennen kuin toi sen mulle ja mentiin näytölle. Toiselta oli poiminut rullan reilun kymmenen metrin päässä, mutta näytölle vei hienosti perille asti. Kaksi viimeistä melkoisen mallikkaasti. Rullan luovutusta pitäisi hioa vielä paljonkin.

Taavi teki tottista ja harjoiteltiin sirun lukua. Eteenmenoihin pitää taas luoda lisää uskoa, mut eiköhän ne rupea pian toimimaan. Muut meni hyvin.


Perjantaina aamusta hallilla molemmille rallyn avorata.



Taavi oli ihan mahtava. Teki niin hienosti ja hiljaa.

Sinnille olikin sitten paljon vaikeita juttuja. Houkutuksessa vaihtoi seuruun puolta, hyppy ei onnistunut ei sitten millään ja pyörähdys oli myös täysin mahdoton.

Treenattiin erikseen hyppyä, joka saatiin jotenkin toimimaan, mutta pyörähdyksessä ei onnistutta. Nami kädessä se menee, mutta muuten ei millään.

Tehtiin myös seuruun lähtöjä ja kaukojen istu-maahan vaihtoja alustalla. Nää meni hyvin.


Lauantaina käytiin Iiris Harjun tuomaroimissa rally-kisoissa hakemassa ohjaajalle ahdistus. Rata meni siihen asti hyvin, kunnes hallin ovella kävi kunnon koiratappelurähäkkä ja Sinni jäi siihen ihan kiinni. Pystyi hirveellä tsempillä tekemään vielä muutaman liikkeen, mutta kolmessa vikassa liikkeessä Sinni päätti kohdistaa epäilyksensä kehäaidan takana seisoneeseen yksittäiseen ihmiseen ja näistä kaikista - 10 rintamasuunnasta. Mut noin niin kuin muuten meni hyvin... Ärsyttää ihan sikana! Virhepisteitä kertyi 37 ja ei siis tulosta. Tuomarikommetti "Ohjaajalla erinomaiset koiranlukutaidot" lämmitti mieltä paljon.



Onneksi päästiin heti kisan loputtua käymään vähän hallissa ja Sinni tuntui siinä tosi kivalta tehdessä. Toisista koirista otti kyllä tosi kovat kierrokset.


Sunnuntain Taaville jälki. Ehti vanheta noin kolme tuntia, sulahkoa maata riitti reiluun 300 metriseen jälkeen. 

Nosto oli ihan superhieno, muutaman askeleen tarkistus suunnasta ja varmasti oikeaan suuntaan. Ihan ei vielä päästy siihen junamaiseen puksutustyyliin, mutta edelliseen jälkeen verrattuna kovin varman oloista työskentelyä. Kaikki neljä esinettä hyvin ylös. Taavin kanssa jäljestys on vaan parasta ❤️




Maanantai-ilta kului Korialla rallykisoissa. Onneksi tuli toiset kisat heti näin pian, niin pääsin purkamaan lauantain kisasta jäänyttä ahdistusta. Olin kyllä radalla jäykkä kuin rautakanki ja tekeminen tuntui todella jäykältä. Sinnikin oli jotenkin kankea, mutta johtui varmaan mun epänormaalista toiminnasta. Tuomarina oli Taru Leskinen ja rata näytti tältä.



Tehtäviltä viisi, kuusi ja seitsemän kultakin - 1 pistettä puutteellisesta yhteistyöstä, kutoselta myös - 1 kontrollin puutteesta. Kasilla sain taluttimen kiristymään - 1 pisteen verran. Olipa muuten hankala rata, kun tuomari ja sihteeri seisoivat niin keskeisellä paikalla lähellä montaa tehtävää ja niitä olisi ollut niin kiva mennä katsomaan! Tuo suora, jolta noi virheet tuli, oli ilmeisen hyvän hajuinen monen koiran siellä haistellessa oikein antaumuksellakin. Lisäksi onnistuin saamaan maahan menon yhteydessä tehtävällä viisi meidän lyhyen hihnan Sinnin tassun alle ja siksi koiran kiertäminen näyttää vähän hassulta. Luojan kiitos Sinttu sai tassun hienosti pois hihnasta, muuten ois voinut meidän matka loppua siihen. Tuomarikommenttina " Iloisesti häntä heiluen läpi radan". Ei kyllä itsestä tuntunut yhtään meidän omalta iloiselta tekemiseltä, mutta kiva jos edes vähän näytti siltä. Pisteitä 95 ja RTK1!

Video Tiina Suuronen:


Kisoissa oli kuvaamassa Aava Koljonen, tässä pari hänen otostaan:

Lähdössä





Tiistaina aamusta Taaville tottista. Seuruu ihan ok, paikkis muuten hyvä, mutta nousi istumisesta seisomaan. Istui kuitenkin heti ekasta käskystä uudestaan ja istui nätisti neljä minuuttia. Eteenmenot oli melkoisen mallikkaat, palloille mentiin.





Iltapäivällä ahkeroitiin vielä Sinnin kanssa kevyet rallytreeni seisomisen, hypyn ja pyörähdyksen merkeissä. Paljon palkkaa ja kiva rento fiilis. Hienon rennosti Sinni otti treenitilan kaksi muuta koiraa.

Rallysta suoraan hakumetsään ja siellä alkuun pieni koirien sosiaalisuusharjoitus, joka teki Sinnille ihan tosi hyvää. 

Alueena 2,5 ha, neljä maalia valmiina, mulle sokkotreeni. Yksi maalimiehistä seisoi, Sinnille uusi asento. Kiintorullalla mentiin.

Ekaksi löytyi tuo seisova ja Sinni tomerasti vain istui sen vieressä ja odotti palkkaa. Irrotin sitten rullan sen kaulasta ja pyysin maalimiestä antamaan sen Sinnille ja saatiin lyhyt rullan tuonti. Seisovia siis paljon lisää. Toinen ukko oli ihan superhieno! Haki rullan hyvin noin 60 metrin päässä olleelta maalilta ja toi rullan mulle asti vaikeassa kallioisessa maastossa, jossa joutui vähän hyppimään. Kolmas löytö tuli tosi läheltä mua ja siinä vähän huono ilmaisu. Luulen, että mun läheisyys vaikutti heikentävästi. Viimeinen löytyi taas vähän kauempaa ja sieltä hyvä rullan haku, mutta matkalla tapahtui jotain ja rulla putosi suusta. Omatoimisesti Sinni kuitenkin haki rullan uudestaan, vahvistin vielä tuo-käskyllä. Näytöt kaikilla hyviä. 

Pikku hiljaa eteenpäin, mutta on kyllä ihan hitokseen vielä tekemistä. Haukku ois varmaan jo ilmaisuna valmis, mutta jotenkin tää rullan opettaminen on kiehtova juttu.



Taavin poistetun patin patologinlausuntokin tuli ja patti oli jokin hikirauhasen toimintahäiriöön liittyvä juttu. Ei kasvainta tai mitään muutakaan, mistä pitäisi huolestua.




keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Jälkiä ja taajamaa

Tässä joku taannoinen lautantaina käytiin Sinnin kanssa tutustumassa doboon. Kotona ollaan joskus aina jumppailtu ja Sinnillä on aika vahva halu pyrkiä tassuineen kaiken päälle. Innokkaasti siis jumppaili nytkin. Toiset koirat ei Sinniä häirinneet, mut koutsi oli niin houkuttava että sitä piti käydä moikkaamassa pariin otteeseen.

Tasapainotyynyn ja pienten puolipallojen päällä tehdyt jutut sujui hyvin etujalkojen osalta ja takajalatkin toimi aina toisinaan. Ekaa kertaa Sinni hokas myös ison jumppapallon päälle hallitun menon ja siellä toimimisen.

Itsellekin tuli hiki ja Sinnille myös. Tosi kivaa puuhaa ja tätäkin pitäis tehdä useammin ja säännöllisemmin.






Edellisenä maanantaina kävin molempien kanssa lounastreeneissä hallilla. Sinni teki hyppytekniikkaa ja oli selvästi paljon innokkaampi kuin toissaviikon koulutuksessa. Tehtiin kaikkia versioita harjoituksista, mutta en nostanut vielä rimaa ylös. Tehtiin siis enempi varmuutta siihen, mitä näissä harjoituksissa ollaan tekemässä ja Sinni oli kyllä innokas.

Tehtiin myös luoksetulon eteen tulemisia targetille. En vaan osaa olla tarpeeksi mustavalkoinen ja targettiakin pitäisi varmaan pienentää. Nyt Sinni tulee vähän miten sattuu tuohon eteen. Seurattiin myös häiriönä maassa olleiden namipallojen ohi ja se olikin vaikeaa, mutta rupesi sujumaan kuitenkin hyvin.

Taavi teki paljon seuruuta ja sitäkin namipallot maassa vähän häiritsi alkuun. Se kävi taas niin intokierroksilla että keuli toisinaan oikein huolella. Kokonaisuutena seuruut oli kuitenkin ihan superhyviä ja haukkumista tuli vain muutamassa kohdassa. Tehtiin  myös pitkä paikkaistuminen, joka meni hyvin. Kaukojakin vähän yritettiin, mutta niissä Taavilla oli ihan liikaa intoa ja se pomppi vähän mihin sattuu asentoja vaihdellessaan. Mut mikäpä sen parempi kuin innokas vanha koira, jolla on halua tehdä ihan kamalasti!




Illalla oltiin sitten Taavin kanssa hakutreeneissä. Teemana oli korkealla olevat maalit. Ensimmäinen oli heti autojen vieressä kuusessa. Tässä halusin testata myös sitä, reagoiko Taavi hajuihin heti autolta lähtiessämme ja hyvin reagoi. Taavimaiseen tapaan sen piti vielä tunkea itsensä ihan ison tuuhean kuusen juurelle, hyvä ettei jäänyt valjaistaan kiinni tiheän kuusen oksiin... 

Toinen ukko oli kauempana todella ison siirtolohkareen päällä. Tyhjää etsittiin vartin verran ja sitten Taavi sai kaukaa hajun. Hetken päästä alkoi haukku, joka kuitenkin katkesi muutaman kerran ja siitä vähän ajan päästä maalimies huuteli radioon, että "mitenkä palkkaus?? En uskalla päästää Taavista irti, kun se keikkuu tuossa pudotuksen laidalla...". Tässä vaiheessa mulle iski kiire: Taspu-kulta roikkuu onneksi ison ja vahvan miehen otteessa korkean pudotuksen laidalla! Juoksin äkkiä paikalle matkalla huudellen, että palkkaa vaan koira. Onneksi tilanne ei ollut ihan niin dramaattinen kuin matkalla ehdin ajatella, mutta kyllä maalimies joutui ainakin varmistaakseen tilanteen pitämään valjaista kiinni. Taavi oli kiivennyt siirtolohkareen päälle (miten se oli edes päässyt sinne??) ja mennyt haukkumaan maalimiehen "väärälle" puolelle aivan jyrkän pudotuksen laidalle. Lopulta maalimies nosti Taavin ylitseen kiven vähän loivemmalle puolelle ja sieltä Taavi tuli hyvin alas. En olisi uskonut Taavin kiipeävän ylös vaan uskoin sen jäävän haukkumaan maahan kiven juurelle, kuten aiemmin on vastaavissa paikoissa tehnyt. Nyt vuoristokoira kuitenkin päätti kiivetä ylös asti. Onneksi Taavi on todella ketterä, hallitsee kroppansa hyvin ja on aika järkevä liikkeissään, joten tuskin se olisi pudonnut ilman kiinni pitämistäkään, mutta hyvä kuitenkin oli varmistaa tilanne. Ja oli kiva nähdä, että pimeässä vaikeassa paikassa siitä kiinni pitävä mies on Taavin mielestä kiva juttu.


Viime tiistaina Sinnin kanssa taajamatreeniä naapurikaupungin isossa puistossa. Olen aiemminkin maininnut asiasta, mutta taajama on mulle itelleni jotenkin tosi vaikea. En osaa kulkea siellä järkevästi, väkisin tulee turhaa edestakaista liikettä tai jotain muuta epäjärjestelmällistä toimintaa.

Sinni haisteli kovasti puiston hajuja ja iltalenkillä olleet koirat kiinnostivat kovasti. Hienosti kuitenkin reagoi pensaikossa makaavaan maalimieheen. Koska oltiin liinassa, niin suorapalkalla mentiin.

Toisesta ukosta Sinni sai hajun tosi kaukaa tai ainakin se lähti ihan hirmuisen määrätietoisesti kiskomaan mua kohti alueen toista laitaa. Tämäpä on yksi niistä vaikeista asioista taajamassa; mennäkö koiran perässä "sokeasti" vai pitäisikö kuitenkin kulkea ja tutkia järjestelmällisesti kaikki paikat siitä läheltä, vaikka koira pyrkii vahvasti muualle... hajuja kun on tarjolla ihan toisella tapaa kuin metsässä.

Nyt menin Sinnin perässä ja lopulta se johdatti mut muutaman mutkan kautta maalimiehelle. Hienosti siis Sinni reagoi oikeisiinkin hajuihin kaikkien häiriöhajujen seasta, mutta minä tarvin ihan kamalasti lisää taajamatreeniä.


Työt haittas taas suunnitelmia, parit suunnitellut treenit jäi välistä ja energiakriisin johdosta piti polttopuitakin hakea mökiltä lisää. Mut kun oltiin ripeitä, niin kerettiin heittää pikainen halkoreissu Keski-Suomeen. Vaikka reissu oli pikainen, niin Muru kerkes silti toteuttaa mun toiveet jäljistä. Sinnille noin kuusisataametriä pitkä jälki, jonka päähän Muru meni parin tunnin päästä piiloon. Matkalle hukkui kolme esinettä. Mentiin sokkona, mutta toisin paikoin oli kohmeiseen sammaleeseen painunut jalanjäljet, joista sain varmuutta touhuun.

Sinnin kanssa lähdettiin jäljelle ilman sen kummempia jäljen nostoja, mutta hyvin Sinni taas poimi jäljen ja lähti tosi varmasti ja vauhdilla etenemään. Aina ekalle esineelle asti meni tosi hyvin. Esineeltä vähän huolimaton lähtö, mutta äkkiä Sinni kuitenkin löysi takaisin jäljelle. Kuvassakin näkyy yksi kunnon hukka, jossa Sinni hairahtui riistalle. Se kiihtyy riistasta selvästi. Tässä vaiheessa mulla ei ollut enää mitään hajua missä jälki menee, mutta jotenkin Sinni vaikutti siltä, että se tiesi ja kun sain sen pois riistan jäljeltä, niin meni suoraan takaisin omalle jäljelle. Lopun piikki jäljessä on joku gps-virhe, mentiin suoraan loppuun asti. Sinni katseli vähän ennen loppua ylös rinteeseen ja oli vähän jännittyneen oloinen, mutta sitten se meni häntä heiluen Murun luo. En tiedä johtuiko siitä, että maalissa oli Muru vai jostain muusta. Vieraille maaleille on jäljen päässä mennyt innokkaasti, kun taas esimerkiksi rullailmaisutreenit ei ole Murun kanssa onnistuneet ollenkaan, kun Sinni ei vaan jotenkin tajua ollenkaan, että Murunkin voisi ilmaista...





Taavi teki peko-tottista ja oli oikein hyvä.

Seurattiin niin, että korvat lepatti!





Seuraavanan päivänä käytiin Taavin kanssa ajamassa reilun vuorokauden vanha parin kilometrin Murun tekemä jälki. Pari astetta oli pakkasta ja aika tuuletonta. Lunta satoi hitunen jäljen teon jälkeen. Nosto tehtiin niin, että minä kuljin tiellä ja Taavi metsässä vapaana. Nostomatka oli reilu parisataa metriä ja nosto oli kyllä hieno ja varma.

Taavi jäljesti varmasti aina siihen asti, kunnes tultiin hirvenjälkien täyttämälle alueelle. Siellä mentiin sitten harhaan ihan kunnolla, mutta hetken päästä huomasin meidän olevan hirven jäljellä ja saatiin laajan lenkin avulla nostettua meidän oma jälki uudestaan. Taavi on ollut pääsääntöisesti niin varma jäljestäjä, että ihan hirveästi ei olla päästy treenaamaan näitä hukan jälkeisiä jäljen uudelleen nostoja. Nyt siinä kuitenkin onnistuttiin. Myös jäljen loppuosa oli hirvenjälkien täyttämällä alueella, mut nyt osasin olla tarkempi ja ajettiin siellä lyhyemmällä liinalla hitaammin ja saatiin jälki vietyä loppuun asti. Ei ollut missään nimessä helppo jälki juuri noiden hirvenjälkien vuoksi. Puhtaammat alueet meni tosi varmasti. Kolme/kolme esinettä löytyi myös. 



Kylmilläkin keleillä koiran juottaminen on tärkeää pitkillä jäljillä


Osasin!

Kuvassa jälki sinisellä ja meidän kulkema reitti vihreällä. Jäljen sain itselleni vasta maaliin päästyämme, joten sokkona mentiin tuokin jälki.



Tiistai-illaksi ehdittiin nippa nappa Sinnin kanssa taajamaetsintätreeniin naapurikylille. Sinnille oli kolme maalimiestä, tuulta oli hyvin. Suorapalkalla mentiin liinassa.

Kuvassa punaisella maalit, keltaisella meidän suunnilleen kulkema reitti ja sinisellä tuulen suunta. Tuossa keskellä aluetta oli Sinniltä tosi vahvaa reagointia, vaikkei siellä ollut maalia. Vaikea sanoa, tuliko jonkun lenkkeilijän haju siihen jotenkin tosi voimakkaana ja pakkautui pensaikkoon vai mikä siinä haisi, mutta hetki pyörittiin eikä löydetty mitään. Kaksi ekaa maalia oli löytynyt tätä ennen hyvin. Kolmas löytyi myös kohtuullisen hyvin pienessä montussa olevan muuntamokopin takaa. Tämä oli selvästi vaikein Sinnille. Vahvasti myös näkyi juoksujen lähestyminen, kun piti haistella kaikkea muuta kamalasti ja merkkailla.


On siellä pusikossa joku