Tälle vuodelle asetetut vaatimattomat tavoitteet toteutuivat paimennustaipparia lukuun ottamatta oikeastaan kaikki. Paimennustaippariinkin yritettiin saada paikkaa, mutta kun oman rodun taippari osui työpäivälle, niin vääränrotuisten päiviin ei ollut mitään mahdollisuutta mahtua mukaan. Ensi kesänä sitten uusi yritys, onneksi ikäraja on poistunut, niin on mahdollisuus vielä yrittää.
Lampailla Sinni kävi useamman kerran ollen varsin hyvä paimenkoiran alku. Kivaa puuhaa katsoa koiran luontaista toimintaa.
Kuvat Teija Sonni-Kautto:
Sinnin rullailmaisu oli tavoite saada toimimaan ja se on hyvällä mallilla, mutta vaatii vielä paljon vahvistusta ja harjoittelua, että se on oikeasti varma. Toisaalta ei se ole valeita tehnyt vielä yhtään, vaikka rullaa poimiikin suuhunsa välillä vähän liian aikaisin.
Jälki on Sinnin kanssa ollut haastavaa. Tai ehkä se on Taavin kanssa nykyisin niin ihanaa ja varmaa, että aloittelevan koiran jälkitreenit tuntuvat tervassa tarpomiselta. Ollaan kyllä varmasti menty jälkihommissa eteenpäin, mutta lisätreeniä tarvitaan todella paljon.
Näyttelyissä Sinni kävi muistaakseni neljä kertaa ollen kaksi kertaa EH ja kaksi kertaa ROP.
Taavin kanssa suoritettiin niin Pelastuskoiraliiton haun taidontarkastus ja jäljen peruskoe kuin Palveluskoiraliiton peko-T -koekin. Kaikista näistä kokeista arvosanat olivat todella hyviä. Tapsuli on edelleen loistoiskussa! Taavi on treenannut harvakseltaan, mutta tasaisesti koko vuoden ja sen motivaatio on edelleen huippuluokkaa. Toivotaan terveyttä jatkossakin, jotta ura pelastuskoirana voi vielä jatkua jokusen vuoden.
Nosehommat on olleet aika vähällä, mutta ei niitä ihan kokonaan ole unohdettu.
Reissuhommia koirien kanssa tälle vuodelle oli muutama kotiautoreissu niin kotimaahan kuin Norjaan ja Ruotsiinkin.
Katse kohti ensi vuotta ja toiveita sen suhteen:
Terveys tietysti on se ykköstoive ja siinä ensi vuonna erityisesti Sinnin luustokuvat. Toivottavasti tyttönen on luustoltaan kunnossa. Taavi ikääntyy vääjäämättä, mutta tällä hetkellä ikä näkyy onneksi vain raskaampana unena, josta kuitenkin pompataan vikkelästi hereille esimerkiksi mun ulko-ovea kohti suuntautuvan liikkeen myötä tai Murun avatessa juustopaketin. Toivottavasti Taavi pysyy vetreänä veteraanina vielä pitkään!
Taavin kanssa haluaisin osallistua ensi vuonna pelastuskoirakokeisiin, vaikka tänä vuonna taisin jo sanoa, ettei enää kokeita sille. Jos kuitenkin kerta kiellon päälle. Nosehommia voisi myös vähän harrastella silloin tällöin, siinä ei kuitenkaan ole kokeet tavoitteena.
Sinnin tavoitteet on vahvasti pelastuskoira- ja tottelemisjutuissa. Peko-hommissa kaikkeen tekemiseen varmuutta, vaihtelevuutta ja haastetta lisää. Toiveissa olisi myös BH-koe ja toko-kokeiden korkkaus. Oma motivaatio vaan tottelemisjuttujen opettamisessa ei ole se paras mahdollinen, ainakaan tokon vaatiman pikkutarkkuuden suhteen. Mutta siitä huolimatta tavoitellaan kuitenkin sellaista osaamista, että koetta voisi lähteä yrittämään.
Sinnille myös paimennusta ja taipparit. Vuorokalenteri näyttää, että pyrriyhdistyksen taipparipäivä olisi mulla vapaan, joten toivottavasti mahdutaan mukaan. Paimennuspäivien osalta sitten ei ihan niin hyvää tuuria ole, mutta pariin päivään jos päästäisiin mukaan kuitenkin.
Näyttelyiden suhteen olisi tavoite saada Sinnistä Suomen muotovalio ja ehkä joku ulkomaan näyttelyreissu, vaikkei se kyllä varsinaisesti ole mikään näyttelymenestyjätyyppi. Mut näyttely on aina hyvä tekosyy reissulle...
Maastoleirit ois kivoja, Tottakai-päivät jää väliin töiden takia. Roturaceen osallistutaan, jos työt sallii. Uimahommia jatketaan, nyt kun meillä on noin huippuhieno uimala kylillä ja koirakavereita pitäis nähdä enemmän kuin mitä tänä vuonna ehdittiin.
Päivitykset laahaa nyt tosi pahasti, mut ei ole vaan jotenkin jaksanut, liikaa töitä ja sit on taas niin väsy, ettei jaksa. Eikä olla hirveesti tehtykään mitään. Tässä nyt kuitenkin joulukuun touhuja.
Messarin jälkeen otettiin vähän aikaa ihan levon kannalta, eikä viikkoon treenailtu mitään. Ei edes mitään kotihömppäjuttuja.
Sen viikon torstaina Taavi pääsi kuitenkin uimaan, Sinnin juoksut esti sen osallistumisen. Taavi oli yhtä innokas uimari kuin aina ennenkin ja ui koko puolituntisen innolla, eikä olisi halunnut lähteä kotiin aikamme loputtua. Ihan parasta puuhaa!
Yhdeksäs joulukuuta käytiin Sinnin kanssa joulunavajaistapahtumassa ja osallistuttiin Koirakeskuksen järjestämään dogventures-kisaan. Vihjeiden perusteella piti etsiä ympäri kaupunkia piilotettuja joulupalloja ja niihin liitettyjä jouluisia lauseita. Kaikkiaan kuusi palloa oli etsittävänä ja me löydettiin niistä viisi. Harmittavasti unohdin puhelimen kotiin, niin reissusta ei ole kuvia. Sinni oli kuitenkin iloinen etsijä ja tykkäsi koirakeskuslaisten rapsutuksista ja nameista.
Sunnuntaina aamupäivällä taajamaetsintäharjoitus Taaville. Kovasti kamut yritti taas jekuttaa Tapsua, mutta eipä se tälläkään kertaa mennyt halpaan.
Alkuun pieni tottis.
Eka ukko löytyi rakennuksen syvennyksessä olleiden rappusten alla. Tässä näki hienosti, että koira tosiaan etsii nenällään! Rappujen alla oli iso lumikasa ja maali sen takana lakanan alla. Hienosti Taavi tarkisti, että kumpi näistä kummuista haisee ja ilmaisi hyvin oikean paikan.
Seuraavaksi rakennuksen ulkolaidalla olleen rappukäytävän luona Taavi reagoi ja osasi hienosti kiertää rappujen taakse betoniseinän takana olleen maalimiehen luokse. Jekuksi oli laitettu toinen maali tämän maantasossa olleen maalin yläpuolelle rapputasanteelle, mutta ei mennyt Taavi halpaan vaan ensimmäisen ilmaisun jälkeen työsti heti toista hajua ja kapusi nopeasti ritiläraput ylös ja löysi viimeisenkin piilossa olleen.
Illalla hallilla joulurallykisa. Sinni on juoksulomalla, niin Taavi treenasi tämänkin homman ja meillä oli aloluokan rata. Halliin tulo ei ollut meillä ihan hallittu, kun Taavi pääsi yllättymään jo hallissa olleesta koirasta ja se ei ainakaan auttanut sen hiljaa oloa. Rata tehtiin hienosti, vaikkakin kovin äänekkäästi. Ja kommunikoinnista huolimatta voitettiin! Kiitos!
Video Tiisa S.
Toinen setti tehtiin kaikenmoisia tottelevaisuusjuttuja ja Taavi oli kyllä hyvä! Sillä on niin ihana into tehdä, että ei haittaa vaikka välillä vähän keulii.
Ennen joulua käytiin vielä rakennusetsintätreeneissä Taavin kanssa, mut kuvia ei siitäkään ole, kun puhelin oli taas hukassa. Taavi oli kuitenkin oma innokas itsensä ja ohjaaja ihan hukassa. Rakennuksissa hajun käyttäytyminen on niin erilaista kuin maastossa, että siellä työskentely on koiralle hyvin erilaista ja haastavaa. Hyvää vaihtelua siis. Ite en tajunnu ollenkaan, kun Taavi yritti moneen kertaan ilmaista mulle maalia kellarikomeroissa, mutta en vaan tajunnu. Lopulta sit kuitenkin osasin olla Taavin arvoinen ohjaaja ja kaikki maalit löytyi.
Jouluviikolla Taavi pääsi taas uimaan, Sinni olikin jo silloin juoksuhoidossa. Taavi oli koko Sinnin hoidossa olon ajan tosi levoton, eikä oikein edes syönyt koko aikana mitään. Odotti reppana vaan Sinniä kotiin ja joka kerta kun tulin kotiin, niin kävi nuuhkimassa auton paksin, josko siellä olis Sinttura.
Joulupäivänä sitten hain Sinnin kotiin vajaan parin viikon hoidon jälkeen. Eka päivä kotona meni vähän kyräillessä, kun Taavi rakasti niin paljon ja Sinni ei ois millään jaksanut. Illaksi tilanne rauhoittui ja sitten onkin taas ollut kaikki ihan normaalisti.
Joulupäivänä Sinni kävi tutustumassa siskoni puolivuotiaaseen dreeverin pentuun, Muskaan. Molemmat oli aluksi vähän juroja, mutta kyllä se vauhti ja leikki sieltä löytyi.
Nyt keskiviikkona käytiin koirien kanssa hallilla tottistelemassa. Meidän tokoryhmäläisiä ei ollut muita ja sain kuokkia Sinnin kanssa edeltävän ryhmän paikkamakuussa. Ei onnistunut sitten oikein mitenkään. Tais vieraat koirat olla jänniä tai sit muuten vaan Sinni oli niin iloisella päällä, ettei aluksi meinannut jäädä maahan ollenkaan, vaan lähti joko heti mun perään tai sitten hetken makoiltuaan. Muillakin oli kyllä haasteita ja liikettä ja ääntä oli aika paljon.
Toinen yritys meni sitten jo huomattavasti paremmin.
Sinnin kanssa tehtiin kapulan pitoa, seuruuta, merkkien kiertoa ja luoksetuloa. Kaukojakin yritettiin, mutta ne ei ota edistyäkseen vaikka kotona on niitä jumppailtu koko syksy enemmän tai vähemmän.
Taavi teki seuruuta ja pitkän paikkaistumisen. Merkkejäkin se pääsi kiertämään. Intoa siinä on vaikka muille jakaa, mutta sen kanssa en jaksa enää nipottaa ja se saa tehdä hommia vähän sinne päin. Eli keulia seuruussa, mutta paikkis on oltava varma.
Eilen käytiin taas uimassa, nyt Sinnikin pääsi mukaan ja oli jo paljon reippaampi uimari kuin aiemmilla kerroilla. Rampin uusi parempi matto oli varmaan osasyynä tähän. Liina sillä on oltava, kun käy niin kierroksilla ja juoksisi muuten holtittomasti allasalueella. Liinan kanssa homma toimii hyvin. Muru oli mukana ottamassa kuvia.
Toisille uiminen on pikkusen enemmän vakavaa hommaa.
Tänään käytiin Sinnin kanssa rakennusetsintähommissa. Pidettiin vähän pidempi treenisessio ja kaikki pääsivät tekemään kaksi kierrosta. Täytyy kyllä myöntää, että tuollaisessa sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa rupeaa oma ajattelukyky jo hieman heittämään useamman tunnin oleskelun jälkeen ja naurettiinkin sitä kuinka pehmeitä puhuttiin loppuajasta =).
Sinni oli reipas etsijä ja yllätti oikein mallikkaalla maahan menolla maalimiehillä, näkyy videollakin. Tehtiin siis kaksi kierrosta rakennuksen eri osissa ja molemmilla kierroksilla oli kolme maalimiestä. Suorapalkka ja teemana pienimuotoinen tunkeutuminen. Maalit oli siis kaapeissa tai ovien takana niin, että Sinnin piti vähän avata ovea päästäkseen maalin luo. Kaikille koirille tällainen treeni ei todellakaan sovi ja toisten kohdalla treenataan sitä, että ei tunkeuduta. Mutta Sinni tarvii vähän rönttiä hakuhommiin ja tämä on musta yksi hyvä tapa sitä sille opettaa, kun ei kuitenkaan ole maalimiehelle röyhkeä koira.
Sinni oli varsin itsenäinen työskentelijä, mutta sillekin rakennuksen hajumaailma aiheutti päänvaivaa ja osalla ukoista se sai tehdä oikeasti töitä löytääkseen ne. Loistava treeni, mutta ihan hirveästi en jaksaisi rakennuksilla treenata. Seuraavaksi taajamaa, jos ei lumet sula niin että päästäisiin metsään.
Heti kun ei kirjoita kaikkea muistiin saman tien, niin muisti rupeaa temppuilemaan, mutta eiköhän tämä suurin piirtein näin ole mennyt...
Torstaina lounastottista Tiinan ja Taren kanssa. Sinnille aluksi hyppytekniikkaa ja taidettiin tehdä vähän seuruutakin ja paikkis Taren kanssa. Myös Taavi kävi treenaamassa seuruuta ja pitkää häirittyä paikkaistumista.
Sinnillä on juoksut tuloillaan ja näissä treeneissä oli selvästi nähtävissä semmoinen vähän haahuileva ja ei niin innolla mukana oleva Sinttunen. Se haisteli aika paljon maata ja oli muutenkin jotenkin vähän turhan rauhallinen. Hyppytekniikkaa saatiin kuitenkin tehtyä ihan hyvin ja alla Tiinan ottamia videoita. Tarvis vaan miettiä, että miten noita tekniikkaharjoituksia olisi järkevä jatkaa? Tässä lähellä kun ei ole ketään hyppytekniikkakouluttajaa, jonka oppiin ois helppo ja nopsa mennä. Todennäköisesti me vaan hyvipään silloin tällöin omaksi huviksi, kun niin kauan kuin pk-este pysyy metrisenä, en ole viemässä koiriani sen puolen kokeisiin ja muualla ne eivät hyppytekniikka tarvitse kovin kummoisesti.
Taren kanssa yhtä aikaa treenattiin seuruuta ja merkkien kiertoa ja vähän oli Sinni herkillä Tarenkin touhuihin ja vaikka teki ihan hyvin, niin oli aika paljon keskittynyt siihen, missä Tare on. Paikkis meni muuten hyvin, mutta ihan lopuksi Sinni nousi ja hiippaili mua kohti. Kuvastakin näkee, että tällä kertaa Tare oli jotenkin jännä ja piti vähän nojata sivuun. Ei siis tottelemistreenejä meille juuri ennen juoksuja.
Taavin osuus meni hyvin. Se on nykyisin niin innokas seuraaja, että vähän vähempikin riittäisi, mut parempi näin päin. Ääntä siltä tulee vähän, mutta ei tälläkään kertaa mitenkään pahasti ja edistämistä on jonkin verran, mutta se tulee vain siitä innokkuudesta ja se vanhukselle sallittakoon. Täytyy talven aikana kuitenkin vähän yrittää parantaa tuota paikkaa. Lopuksi vielä häiriköity paikkaistumnen, reilu kolme minuuttia meni hyvin, mitä nyt piti jossain välissä vähän nuolla munia, mut sekin voi olla Sinnin tulevien juoksujen syytä, kun sen takapuoli on ollut jo muutaman päivän kovin kiinnostava... Hyvät treenit siis molemmille!
Illalla oltiin hakuilemassa ja Sinnillä oli teemana hommien jatkuminen kolmannenkin ukon jälkeen. Viisi ukkoa siis metsään ja me lähdettiin Sinnin kanssa etsimään ne. Tarkoituksella alue oli aika pieni, jotta toistoja tulisi nopeassa tahdissa. Kolmannen ukon jälkeen ei ollut havaittavissa minkäänlaista hyytymistä vaan ihan yhtä suurella innolla Sinni haki kaikki viisi ukkoa.
Se, mistä sain taas uutta pään vaivaa, niin Sinni noukkii nyt rullan suuhunsa hajun saadessaan. Juoksee sitten kyllä hyvin maalimiehen luokse asti ja tuo sieltä mulle rullan ja sitten mennään hyvin näyttölle. Että kuinka iso virhe tuo rullan hajusta poimiminen nyt sitten on, jos koira kuitenkin käy sen jälkeen myös maalimiehellä...? Sinni jää nyt todennäköisesti ihan pian juoksutauolle, joten ajattelin tauon jälkeen tehdä samantyyppisen treenin kuin nyt ja jos edelleen poimii rullaa jo pelkästä hajusta, niin sitten on kai palattava hetkeksi taas irtorulliin.
Lauantai ja sunnuntai kului Sinnin kanssa messarissa. Lauantaina meitä oli muitakin, kaikkiaan neljä lyhytkarvaa oli näytillä ja miten kiva oli nähdä tuttuja. Itse näyttely olikin sitten melkoinen yllätys, kun kukaan ei oikein saanut mitään. Meille oli sattunut harmittava tuomarimuutos rotua vähän paremmin tuntevasta vähemmän tuntevaan tuomariin, mutta näillehän ei voi mitään. Kaikki nämä koirat ovat kuitenkin selvästi erin arvoisia ja erityisesti superhyperupea Riemu, joka ei voisi olla enempää rotumääritelmän mukainen, sai sekin vain EH:n. Ihana Hilde oli ainut tällä kertaa erin arvoinen, mutta sekään ei saanut mitään muuta. Ihan käsittämätöntä näin hienolla koiraporukalla! Ja hassua tässä on se, että Sinnin edellisessä näyttelyssä oli sama tuomari ja silloin Sinni oli ROP... Mut onneksi nää näyttelyhommat ei ole meille kenellekään kovin vakava harrastus ja tällaisella kohtelulla ei kyllä jatkossakaan muuksi muutu. Harvinaisen rodun kanssa on se haittapuoli, että usein tuomareilla ei ole mitään hajua rodusta, osa ei ole edes nähnyt niitä livenä juuri koskaan.
Lauantaina tuomarina oli Maija Mäkinen ja Sinnin arvostelu kuului näin:
Melkein 2 v, feminiininen narttu, joka saisi olla lyhyempi rungoltaan. Hyvä pää, sivulle höröttävät korvat. Hyvä kaula, hyvä pitkä rintakehä, mutta myös lantiossa pituutta. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä häntä ja karva. Hieman painuneet ranteet. Seistessä takakorkea, liikkeessä hyvä ylälinja. Liikkuu hyvin, sivusta kapeasti mennen tullen. Yksinkertaiset kannukset.
Tuloksena siis EH
Videot ja kuvat Teemu Heikkilä
Riemu, Ilo, Sinni ja Hilde
Sunnuntaina olimme Gunnar Nymannin arvioitavana ainoana lyhytkarvana ja hän oli Sinnistä tätä mieltä:
23 moths. A little heavy in head. Nose to skall is ok lenght. Good pigmentation. Scissors bite. Ok eye shape. Could have better ears. Strong toplines, ok tailset. Normal angulation. ok bone, would like a tighter foot. Correctly coated, a little sort in coat. Too close coming and going, needs a better tail carriage.
Ja sama käännöspalvelun suomentamana:
23 kk. Hieman raskas pää, kuono verrattuna kalloon on ok mittainen. Hyvä pigmentti. Saksipurenta. Silmien muoto ok. Korvat voisi olla paremmat. Vahva ylälinja, hännän kiinnitys ok. Normaalit kulmaukset. Luusto ok. Toivoisin tiiviimmät jalat. Oikea turkki, hieman pehmeä. Ahtaat edestakaisin liikkeet. Hännän kanto saisi olla parempi.
Tästä myös EH
Sivuhuomautuksena haluan mainita, että älkää viekö koirianne tälle Gunnarille arvioitavaksi. En tiedä pelkäsikö hän koiria niin kovasti vai mitä oli syynä hänen erikoiseen käytökseensä. Koirien mielestä se oli erittäin epäilyttävää ja pitkäkarvakehää oli lähes tuskaista seurata ennen omaa vuoroamme. Sinnikin meni kehään aluksi iloisesti tuomaria tervehtien, mutta äkkiä Sinninkin käsitys tästä tyypistä muuttui ja Sinni suhtautui häneen lopuksi vähän epäluuloisesti.
Toinen mitä jäin miettimään, on nuo kapeat/ahtaat liikkeet, että onko ne mainittu hyvällä vai pahalla, kun rotumääritelmä kuitenkin mainitsee ahtaiden liikkeiden olevat rodulle tyypillisiä...
Mutta arvostelusta viis, olen niin tyytyväinen ja iloinen lauantaina juoksunsa aloittaneen Sinnin käytökseen. Juoksut tekee sen selvästi vähän herkemmäksi ja ei niin reippaaksi kuin normaalisti ja silti se meni tuolla kaaoksessa kuin se olisi ihan normaalia sille. Muutama vähän äkäisempikin koira sattui kohdalle, mutta ne ei Sinniä hetkauttaneet suuntaan eikä toiseen.
Lisäksi pääsimme esittelemään rotua muutamalle siitä kiinnostuneelle molempina päivinä. Ihana, kun ihmiset ottavat rodusta selvää ja haluavat tutustua siihen ennen hankintapäätöstä! Sinni ei ainakaan huonontanut rodun mainetta olemalla iloinen rapsuteltava, näyttäen kuitenkin sitä rodulle tyypillistä varautuneempaakin puolta alun rauhallisuudellaan (mikä varmasti johtui pitkälti juoksuista). Se ei siis suoraan tunkenut kenenkään syliin, mutta kun sai ensin vähän haistelle siitä kiinnostuneita, niin pian jo oli sylissä. Myös lapsiin se osasi suhtautua hienosti. Muutama satunnainen vastaantulijakin tuli kyselemään Sinnin rodusta, kun se on niin hirmu kaunis. Ite en vieläkään osaa pitää Sinniä kauniina, mutta ehkä se sitten on, kun niin usein sitä kuulen sanottavan kauniiksi.
Omaa vuoroa odotellessa ehti hyvin leikki Mytyn kanssa.
Myös Koyn kanssa ois ollut kiva painia enemmänkin
Muutenkin oli jotenkin köyhät messut. Myyjiä tuntui olevan tosi vähän, eikä mitään kunnollisia messutarjouksia ollut. Alkukankeutta koronan jälkeen vai missä vika?
Tässä joku taannoinen lautantaina käytiin Sinnin kanssa tutustumassa doboon. Kotona ollaan joskus aina jumppailtu ja Sinnillä on aika vahva halu pyrkiä tassuineen kaiken päälle. Innokkaasti siis jumppaili nytkin. Toiset koirat ei Sinniä häirinneet, mut koutsi oli niin houkuttava että sitä piti käydä moikkaamassa pariin otteeseen.
Tasapainotyynyn ja pienten puolipallojen päällä tehdyt jutut sujui hyvin etujalkojen osalta ja takajalatkin toimi aina toisinaan. Ekaa kertaa Sinni hokas myös ison jumppapallon päälle hallitun menon ja siellä toimimisen.
Itsellekin tuli hiki ja Sinnille myös. Tosi kivaa puuhaa ja tätäkin pitäis tehdä useammin ja säännöllisemmin.
Edellisenä maanantaina kävin molempien kanssa lounastreeneissä hallilla. Sinni teki hyppytekniikkaa ja oli selvästi paljon innokkaampi kuin toissaviikon koulutuksessa. Tehtiin kaikkia versioita harjoituksista, mutta en nostanut vielä rimaa ylös. Tehtiin siis enempi varmuutta siihen, mitä näissä harjoituksissa ollaan tekemässä ja Sinni oli kyllä innokas.
Tehtiin myös luoksetulon eteen tulemisia targetille. En vaan osaa olla tarpeeksi mustavalkoinen ja targettiakin pitäisi varmaan pienentää. Nyt Sinni tulee vähän miten sattuu tuohon eteen. Seurattiin myös häiriönä maassa olleiden namipallojen ohi ja se olikin vaikeaa, mutta rupesi sujumaan kuitenkin hyvin.
Taavi teki paljon seuruuta ja sitäkin namipallot maassa vähän häiritsi alkuun. Se kävi taas niin intokierroksilla että keuli toisinaan oikein huolella. Kokonaisuutena seuruut oli kuitenkin ihan superhyviä ja haukkumista tuli vain muutamassa kohdassa. Tehtiin myös pitkä paikkaistuminen, joka meni hyvin. Kaukojakin vähän yritettiin, mutta niissä Taavilla oli ihan liikaa intoa ja se pomppi vähän mihin sattuu asentoja vaihdellessaan. Mut mikäpä sen parempi kuin innokas vanha koira, jolla on halua tehdä ihan kamalasti!
Illalla oltiin sitten Taavin kanssa hakutreeneissä. Teemana oli korkealla olevat maalit. Ensimmäinen oli heti autojen vieressä kuusessa. Tässä halusin testata myös sitä, reagoiko Taavi hajuihin heti autolta lähtiessämme ja hyvin reagoi. Taavimaiseen tapaan sen piti vielä tunkea itsensä ihan ison tuuhean kuusen juurelle, hyvä ettei jäänyt valjaistaan kiinni tiheän kuusen oksiin...
Toinen ukko oli kauempana todella ison siirtolohkareen päällä. Tyhjää etsittiin vartin verran ja sitten Taavi sai kaukaa hajun. Hetken päästä alkoi haukku, joka kuitenkin katkesi muutaman kerran ja siitä vähän ajan päästä maalimies huuteli radioon, että "mitenkä palkkaus?? En uskalla päästää Taavista irti, kun se keikkuu tuossa pudotuksen laidalla...". Tässä vaiheessa mulle iski kiire: Taspu-kulta roikkuu onneksi ison ja vahvan miehen otteessa korkean pudotuksen laidalla! Juoksin äkkiä paikalle matkalla huudellen, että palkkaa vaan koira. Onneksi tilanne ei ollut ihan niin dramaattinen kuin matkalla ehdin ajatella, mutta kyllä maalimies joutui ainakin varmistaakseen tilanteen pitämään valjaista kiinni. Taavi oli kiivennyt siirtolohkareen päälle (miten se oli edes päässyt sinne??) ja mennyt haukkumaan maalimiehen "väärälle" puolelle aivan jyrkän pudotuksen laidalle. Lopulta maalimies nosti Taavin ylitseen kiven vähän loivemmalle puolelle ja sieltä Taavi tuli hyvin alas. En olisi uskonut Taavin kiipeävän ylös vaan uskoin sen jäävän haukkumaan maahan kiven juurelle, kuten aiemmin on vastaavissa paikoissa tehnyt. Nyt vuoristokoira kuitenkin päätti kiivetä ylös asti. Onneksi Taavi on todella ketterä, hallitsee kroppansa hyvin ja on aika järkevä liikkeissään, joten tuskin se olisi pudonnut ilman kiinni pitämistäkään, mutta hyvä kuitenkin oli varmistaa tilanne. Ja oli kiva nähdä, että pimeässä vaikeassa paikassa siitä kiinni pitävä mies on Taavin mielestä kiva juttu.
Viime tiistaina Sinnin kanssa taajamatreeniä naapurikaupungin isossa puistossa. Olen aiemminkin maininnut asiasta, mutta taajama on mulle itelleni jotenkin tosi vaikea. En osaa kulkea siellä järkevästi, väkisin tulee turhaa edestakaista liikettä tai jotain muuta epäjärjestelmällistä toimintaa.
Sinni haisteli kovasti puiston hajuja ja iltalenkillä olleet koirat kiinnostivat kovasti. Hienosti kuitenkin reagoi pensaikossa makaavaan maalimieheen. Koska oltiin liinassa, niin suorapalkalla mentiin.
Toisesta ukosta Sinni sai hajun tosi kaukaa tai ainakin se lähti ihan hirmuisen määrätietoisesti kiskomaan mua kohti alueen toista laitaa. Tämäpä on yksi niistä vaikeista asioista taajamassa; mennäkö koiran perässä "sokeasti" vai pitäisikö kuitenkin kulkea ja tutkia järjestelmällisesti kaikki paikat siitä läheltä, vaikka koira pyrkii vahvasti muualle... hajuja kun on tarjolla ihan toisella tapaa kuin metsässä.
Nyt menin Sinnin perässä ja lopulta se johdatti mut muutaman mutkan kautta maalimiehelle. Hienosti siis Sinni reagoi oikeisiinkin hajuihin kaikkien häiriöhajujen seasta, mutta minä tarvin ihan kamalasti lisää taajamatreeniä.
Työt haittas taas suunnitelmia, parit suunnitellut treenit jäi välistä ja energiakriisin johdosta piti polttopuitakin hakea mökiltä lisää. Mut kun oltiin ripeitä, niin kerettiin heittää pikainen halkoreissu Keski-Suomeen. Vaikka reissu oli pikainen, niin Muru kerkes silti toteuttaa mun toiveet jäljistä. Sinnille noin kuusisataametriä pitkä jälki, jonka päähän Muru meni parin tunnin päästä piiloon. Matkalle hukkui kolme esinettä. Mentiin sokkona, mutta toisin paikoin oli kohmeiseen sammaleeseen painunut jalanjäljet, joista sain varmuutta touhuun.
Sinnin kanssa lähdettiin jäljelle ilman sen kummempia jäljen nostoja, mutta hyvin Sinni taas poimi jäljen ja lähti tosi varmasti ja vauhdilla etenemään. Aina ekalle esineelle asti meni tosi hyvin. Esineeltä vähän huolimaton lähtö, mutta äkkiä Sinni kuitenkin löysi takaisin jäljelle. Kuvassakin näkyy yksi kunnon hukka, jossa Sinni hairahtui riistalle. Se kiihtyy riistasta selvästi. Tässä vaiheessa mulla ei ollut enää mitään hajua missä jälki menee, mutta jotenkin Sinni vaikutti siltä, että se tiesi ja kun sain sen pois riistan jäljeltä, niin meni suoraan takaisin omalle jäljelle. Lopun piikki jäljessä on joku gps-virhe, mentiin suoraan loppuun asti. Sinni katseli vähän ennen loppua ylös rinteeseen ja oli vähän jännittyneen oloinen, mutta sitten se meni häntä heiluen Murun luo. En tiedä johtuiko siitä, että maalissa oli Muru vai jostain muusta. Vieraille maaleille on jäljen päässä mennyt innokkaasti, kun taas esimerkiksi rullailmaisutreenit ei ole Murun kanssa onnistuneet ollenkaan, kun Sinni ei vaan jotenkin tajua ollenkaan, että Murunkin voisi ilmaista...
Taavi teki peko-tottista ja oli oikein hyvä.
Seurattiin niin, että korvat lepatti!
Seuraavanan päivänä käytiin Taavin kanssa ajamassa reilun vuorokauden vanha parin kilometrin Murun tekemä jälki. Pari astetta oli pakkasta ja aika tuuletonta. Lunta satoi hitunen jäljen teon jälkeen. Nosto tehtiin niin, että minä kuljin tiellä ja Taavi metsässä vapaana. Nostomatka oli reilu parisataa metriä ja nosto oli kyllä hieno ja varma.
Taavi jäljesti varmasti aina siihen asti, kunnes tultiin hirvenjälkien täyttämälle alueelle. Siellä mentiin sitten harhaan ihan kunnolla, mutta hetken päästä huomasin meidän olevan hirven jäljellä ja saatiin laajan lenkin avulla nostettua meidän oma jälki uudestaan. Taavi on ollut pääsääntöisesti niin varma jäljestäjä, että ihan hirveästi ei olla päästy treenaamaan näitä hukan jälkeisiä jäljen uudelleen nostoja. Nyt siinä kuitenkin onnistuttiin. Myös jäljen loppuosa oli hirvenjälkien täyttämällä alueella, mut nyt osasin olla tarkempi ja ajettiin siellä lyhyemmällä liinalla hitaammin ja saatiin jälki vietyä loppuun asti. Ei ollut missään nimessä helppo jälki juuri noiden hirvenjälkien vuoksi. Puhtaammat alueet meni tosi varmasti. Kolme/kolme esinettä löytyi myös.
Kylmilläkin keleillä koiran juottaminen on tärkeää pitkillä jäljillä
Osasin!
Kuvassa jälki sinisellä ja meidän kulkema reitti vihreällä. Jäljen sain itselleni vasta maaliin päästyämme, joten sokkona mentiin tuokin jälki.
Tiistai-illaksi ehdittiin nippa nappa Sinnin kanssa taajamaetsintätreeniin naapurikylille. Sinnille oli kolme maalimiestä, tuulta oli hyvin. Suorapalkalla mentiin liinassa.
Kuvassa punaisella maalit, keltaisella meidän suunnilleen kulkema reitti ja sinisellä tuulen suunta. Tuossa keskellä aluetta oli Sinniltä tosi vahvaa reagointia, vaikkei siellä ollut maalia. Vaikea sanoa, tuliko jonkun lenkkeilijän haju siihen jotenkin tosi voimakkaana ja pakkautui pensaikkoon vai mikä siinä haisi, mutta hetki pyörittiin eikä löydetty mitään. Kaksi ekaa maalia oli löytynyt tätä ennen hyvin. Kolmas löytyi myös kohtuullisen hyvin pienessä montussa olevan muuntamokopin takaa. Tämä oli selvästi vaikein Sinnille. Vahvasti myös näkyi juoksujen lähestyminen, kun piti haistella kaikkea muuta kamalasti ja merkkailla.
