Argelès-Gazost 2017

Tammikuussa Seija kysyi multa onko mulla syyskuun toinen viikonloppu vapaa. Kuin ihmeen kaupalla se sattui olemaan ja mun ympäripuhuminen osallistua Taavin kanssa Ranskan Argelès-Gazostissa järjestettävään Ranskan pyreneneläisten R.A.P.C.:n erikoisnäyttelyyn ei ollut sen jälkeen hirveän vaikeaa =).


Nyt sitten koitti tuo reissu ja Taavi lähti matkaan jo viikkoa aiemmin Seijan ja Oskun mukana autolla halki Euroopan. Matkakumppaneina lyhytkarvanarttu Femme (Magic Agate of Honey Blue) ja pitkäkarvanarttu Aida (Hulotte du Pic d'Espade). Mua jännitti tietysti hirveästi ja useamman yön nukuin huonosti. Mutta mikäs hätä Taavilla olis tuossa porukassa! Ei vain olla oltu erossa juurikaan, niin kyllähän sitä ikävä tulee.


Matka oli sujunut kuulemma hyvin ja koirat käyttäyneet hienosti ja laumautuneet hyväksi porukaksi. Matkanvarrella seurue osallistui myös Belgian Cineyssä Green Dog Show'n, tuomarina oli belgialainen Monique Van Brempt. Taavi oli ROP, Femme VSP ja Aida upeasti oman rotunsa ROP ja lopulta RYP3! Eipä tuolla porukalla olis enää paremmin voinut mennäkään!!

Kuva Severino Verscheure

Kuva Pieta Luukkonen

Belgian muotovalion arvoon vaaditaan neljä sertiä, joten se titteli jäänee meiltä saavuttamatta =).


Tässä Karl Donvil'n video ryhmäkehästä. Ei se Taavi ihan huonoiten seiso =)

Itse matkustin Pietan kanssa Ranskaan torstaina ja jälleennäkeminen Taavin kanssa oli riemukas:

Meillä oli vuokralla hulppea talo aivan viikonlopun tapahtumien pääpaikkana toimineen kasinon puiston kupeesta. Talossa oli iso aidattu piha ja koirat saivatkin temmeltää vapaana mielin määrin.

Perjantaina kävimme tutustumassa Lourdesin lähikylään ja vuorille.

Porukka hamstraa pyhää vettä kotiin vietäväksi



Verta itkevä madonna, ehkä

Lauantaina meidän päivä alkoi ranskalaisella käyttäytymiskokeella. En oikein tiennyt mitä odottaa, kun aiheesta löytämäni videot olivat kovin erilaisia sisällöltään. Jännitin tietty ihan hirveesti ja sen lisäksi tietysti ranskalaisten tapa järjestää asioita on hieman erilainen ja suurpiirteisempi kuin mihin Suomessa on tottunut. Myös yhteisen kielen puuttuminen toi hieman lisäjännitystä, englantia kun ei juuri kukaan puhunut ja oma ranskani rajoittuu juuri opettelemaani lauseeseen Je ne parle pas francais, jota kuitenkin käytin reissun aikana onnistuneesti useamman kerran...

Meidän käyttyätymiskokeemme alkoi vähän kuin varkain, enkä aluksi älynnyt että nyt on tosi kyseessä =). Ensin Taavilta tarkistettiin siru ja sitten miestuomari kopeloi sen huolellisesti kauttaaltaan läpi. Koe jatkui kävelytyksellä ison teltan pressuseinän vieressä, jota meidän edessä kulkeva tuomari muutaman kerran läpsi kädellään. Sitten jatkettiin puistossa vellovan ihmismassan ja koirien läpi kulkemisella sekä testattiin Taavin reaktiota kolinakassiin jota ravisteltiin. Sitten kolinakassi heitettiin koiran eteen ja koiran oli kuljettava kassin ohi ylittäen samalla maanpinnan yläpuolelle pingotetut muovinauhat (en tiedä mikä merkitys niillä oli, mutta sellaiset sielä kuitenkin oli). Taavi kävi haistelemassa kassin ja siitä sai kai lisäplussaa.

Kun en ole ihan perillä tuon testin vaatimuksista ym., niin en ole varma mitä kaikkea siinä testattiin ja minkälaisia vaatimuksia testissä oli. Eli saatoimme kävellä jonkin sellaisen asian ohi, johon koiran reaktiota seurattiin, mutta en ole varma näistä... Mutta kun on tuollainen rennonreipas pyrripoika, joka ei pienistä hötky, niin hyvinhän tuollaiset kokeet menee! Taavi on nyt siis suorittanut le Test de Comportementin hyväksytysti.

Iltapäivä vietettiin taas vuorilla ja illalla osallistuttiin koirakulkueeseen.

aamulenkkimaisemat

Tapsa markkinoilla

Kukkulan kuningas

Kovaa hommaa saada hyviä kuvia, kuva Satu Hattunen

Kovaa hommaa saada hyviä kuvia, kuva Satu Hattunen

Kulkueessa

Kuva Osku Vikman

Kuva Satu Hattunen

Sunnuntaina oli sitten näyttelypäivä ja voin kyllä sanoa, etten tajunnut ranskalaista näyttelytapaa ollenkaan! Eri tuomari arvostelee urokset ja nartut ja luokatkin taisi mennä jotenkin eri tavalla. Valioluokassa ei myöskään jaeta ollenkaan sertejä tai cacibeja. Ranskalaisten tapa esittää koiria oli myös omaan silmään heiman kovakourainen ja ronski. Tuomarina meillä oli Alain M. Pecoult. Taavi esiintyi kehässä ihan hyvin, vaikken mä osaa kyllä koiraa oikein esittää. Porukassa juokseminen oli sille taas vaikea paikka.

Kuvat Osku Vikman:

Arvostelu kuului näin:

Kaunis koira, hyvän kokoinen, hieman pitkä runko, erinomaiset kulmaukset, kaunis pää, erittäin hyvä ylälinja, erinomainen brindle turkki, erinomainen askellus, ja sitten jotain mitä en osaa suomentaa.

Sijoituimme toisiksi saaden kuitenkin moraalisen voiton yleisön esittäessä vastalauseensa väärästä voittajasta =). En myöskään allekirjoita tuomarin väitettä Taavin liian pitkästä rungosta ;)... Mutta näihin pippaloihin lähdettiin ilman minkäänlaisia menestymistavoitteita ja olen enemmän kuin tyytyväinen tulokseen, sillä en uskonut suomikoiran pärjäävän ollenkaan!

Näyttely järjestettiin suuressa puistossa ja kehiä oli hajanaisesti ympäri puistoa. Tämä vähän harmitti, kun ei päässyt seuraamaan muiden kehien tapahtumia ja lyhytkarvanartutkin jäi kokonaan näkemättä niiden ollessa meidän kanssa samaan aikaan toisessa kehässä. Pitkäkarvapyrreistä pisti silmään varsinkin urosten suuri koko. En väitä nähneeni kauheasti pitkäkarvoja, mutta sen mitä Suomessa olen nähnyt, ovat ne olleet huomattavan paljon pienempiä kuin suurin osa näistä ranskalaisista näyttelyssä esitetyistä. Pyreneittenkoirat ja pyreneittenmastiffit sekä katalaanit jäivät myös näkemättä, mutta onneksi niitä pääsi vähän seuraamaan isossa kehässä lukuisien eri kilpailuryhmien esiintyessä ennen meitä. 

Iltapäivällä esiinnyimme siis vielä isossa kehässä jostain muuten niin viileään keliin ilmestyneessä hirmuisessa helteessä! Se oli kyllä melkoisen nopea kierros enkä edes tiedä kuka kehässä häärineistä tyypeistä oli tuomari =)

Kuva Pieta Luukkonen

En voi sanoa muuta kuin, että olipahan upea kokemus koko reissu! Kaupunki täynnä pyreneläisiä koiria (lyhytkarvat myös Ranskassa harvinaisia, näyttelyssäkin niitä oli vain 27 (Suomen erkkarissa oli tänä vuonna 18!!), kun koko näyttelyyn osallistui 329 koiraa viidestä pyreneläisrodusta). Hyvää ruokaa, hyvää viiniä, mahtavat maisemat, loistava seura. Oli niin hieno päästä käymään rodun synnynseuduilla, nyt ymmärtää paljon paremmin tämän hienon rodun ketteryyttä, sitkeyttä ja omanlaista luonteenlaatua. 

Valtavan iso kiitos Seijalle ja Oskulle matkan mahdollistamisesta ja Taavin turvallisesta ja huolehtivaisesta kuljetuksesta!! Kiitos Pietalle meidän reissun matkajärjestelyistä ja Satulle ja Pirkolle seurasta!

Seijan kuvia meno- ja paluumatkalta:

Lempipaikka sängyn alla

Laivalla

Belgia

Kotimatkalla laivan odottelua

Taavin reissu kesti 2,5 viikkoa ja pakollisten rabiesrokotteen (oli jo tietenkin voimassa) ja ekinokokkilääkkeiden lisäksi annoin Taaville suositellut leptospiroosirokotteet (kaksi piikkiä) ja sydänmatoestolääkkeen (kerta-annos niskaliuosta) sekä tietty punkkikarkotteen. Ruokana tällä reissulla oli mun itse kuivaama liha (kana, kala, sika, hevonen, sisäelimet, koiran täysravintolihapötköjen liha) ja siihen lisänä öljy. Vaikka Taavi ei koskaan ole ollut näin pitkää aikaa pelkällä kuivalihalla, tuntui se toimivan hyvin. Päivittäisten ruoka-annosten koko oli vaikea arvioida, kun kuivaliha on niin eri kuin tuore ja lisäksi reissussa liikunnan määrä oli melko minimaalinen normaaliin verrattuna. Vaa'an avulla kuitenkin annostelin oletetut määrät valmiiksi annospusseihin ja ei kai se ihan pieleen mennyt.

Uuniin menossa

Siinä sitä olis!

Valmiit annospussit

Kosti hoidossa

Ennen Ranskaan lähtöäni tiistaina olin vetämässä koirakoulua ja kun osallistujia oli vähän ja toiveena ohitustreeniä, niin Kosti joutui kentälle myös. Eihän mulla ollu nameja enkä muutenkaan ollut varautunut ollenkaan, mutta hyvin meillä meni. Kyllä toinen koira kiinnosti, mutta hienosti malttoi myös pikkumies rauhoittua ja keskittyä minuun. Onneksi oli narupallo mukana, niin päästii kunnolla leikkimäänkin.


Keskiviikkona käytiin Runtun kanssa kimppalenkillä aamusta ja sitten veinkin Kostin siskolleni Vantaalle hoitoon reissuni ajaksi. Hoidossa Kosti pääsi taas tutustumaan vähän suuremman paikan menoon kuin mihin on tottunut ja se pääsi käymään myös mm. Hannan kanssa crossfit-salilla ja markkinoilla. Ja tietty se oli koetellut Hannan hermoja pienillä tuhoilla ja jokseenkin aktiivisella olemuksellaan =P.


Hannan kuvia aina niin viisaasta Kostisesta:

Tän viikon perjantaina käytiin Kostin kanssa hallilla vähän leikkimässä ja katsomassa millä fiiliksellä Kosti suhtautuu paikkaan. Viime käynnillä aksaputki oli vähän epäilyttävä, mutta tällä kertaa se ei vaikuttanut ollenkaan erikoiselta. Keskityttiin pääasiassa leikkimiseen, mutta tehtiin vähän myös perusasentoa ja seuruuta seinän vierellä.


Esittelin Kostille myös hyppyesteen, jonka se aluksi halusi itsepäisesti kiertää. Suostui kuitenkin hyppäämään lopulta kymmensenttisen riman yli.


Muru on nyt myös intoutunut käymään Kostin kanssa kaupunkilenkeillä. Tiedä sitten kauanko tuo innostus kestää, mutta tekee kyllä hyvää pennelille päästä ihmisten ilmoille kun itse en kuitenkaan paljon sen kanssa siellä kerkeä käydä.


Kosti oli myös yökylässä Pietalla ja riivasi Focan hermoja.


Kuva Pieta Luukkonen

Pitkästä aikaa mettätreeniä

Viime viikon sunnuntaina pojat sai iltajälkitreenin, joka meni niin iltaiseksi, että meinas pimeä yllättää. Tapsalle kaksi lyhyempää tunnin vanhaa jälkeä jäljennostoa treenaten. Eka meni todella hyvin, toinenkin muuten, mutta takajälki. Jäljestyksessä ja esineilmaisussa ei pienintäkään moitittavaa.

Kostille pitkä (450 m) kaareva jälki kymmenellä kepillä, ei nameja, vanheni puolitoista tuntia. Tuli ehkä vähän liian vaikea, kun tallattuani jäjen ilmestyi paikalle ensin jänis ja sitten sitä ajava koira, myös sienestäjän auto oli yhdessä kohtaa lähellä jälkeä...

Kostin kanssa meidät yllätti myös pimeä ja ei tietenkään mitään valoa mukana... Kosti lähti jäljelle hyvin ja tiuhaan olleilta kepeiltä pääsin palkkaamaan sitä useasti. Kepin jälkeen Kosti lähtee jatkamaan liian huolettomasti ja kerran sitten hukattiin jälki ihan totaalisesti. Vaikka olin merkannut jäljen hirmu tiuhaan, niin eihän siellä pimeässä mitään merkkejä nähnyt. Aikamme siinä sitten pyörittiin ja hyörittiin ja lopulta löydettiin takaisin jäljelle. Loppu menikin taas ihan hyvin ja keskityin erityisesti noihin kepeiltä lähtöihin. Siinä sitä on taas treenattavaa; lisää rauhallisuutta ja huolelliset lähdöt keppien jälkeen.


Maanataina yritin saada Kostia taas haukkumaan, mutta kun ei niin ei. Ideoita? Ei hauku turhauman kautta ruualle tai lelulle, ei edes ruohonleikkurille kun se raahasin siihen viereen pörisemään.

Illalla hakutreenit, joissa Kostille ekaksi esineruutua kolmen sen nähden viedyn esineen verran. Hirmu hyvin haki taas kaikki ja osalla joutu oikein tekemään töitäkin. Hyvä motivaatio sillä ainakin vielä on!

Tapsalle neljä ukkoa, kaksi ekaa muistikuvina, kolmas haamuna ja vika valmiina. Kaikki meni hienosti ja ilmaisut oli taas kerran loistavat. Otin kaikilla sivulle ja hienosti oli ennakoimatta.


Tiistaina Taavin tokotreenit. Tehtiin noutoa ja hyppyä. Noudossa vieras kapula ja hiekkakenttä ja silti Taavi nouti. Eka oli vähän vaisu, mutta toka jo kovin hyvä. Onhan tuossa paljon parannettavaakin, mutta liikkeenä ihan mukiinmenevä.

Hypyssä Tapsa ei millään olis jäänyt istumaan, vaan ennakoi kovasti hyppyä. Kävin sitten palkkaamassa pelkästä istumisesta ja saatiin loppuun pari loistavaakin suoritusta.

Loppuun paikkaistuminen. Tuo on vielä niin alussa meillä, etten mennyt kuin ehkä viiden metrin päähän. Vieruskaveri venkoiki jonkin verran, mutta taavi oli silti ihan lunki, jopa vähän uneliaan oloinen. Kun palasin koiran taa, kääntyi Taavi hassusti lonkalleen ihan vinosti muhun päin. Oli pokka pettää, mistä se nyt tuollaisen keksi!? Uusi yritys kiertää koira ja sehän meni hienosti.


Keskiviikkona aamusta Taavin fyssari. Aluksi eläinkaupan takahuoneeseen kuuluva ovikello ja muut äänet vähän häiritsi Tapsun rentoutumista ja se pomppasi pari kertaa pystyyn. Hetken päästä se jo malttoi makailla rauhassa, vaikka jonkun kersa testasi kaupan puolella varmasti kaikki vinkulelut ja lopuksi esitti vielä kunnon huutoparkukonsertin.

Pientä kireyttä etureisissä ja selässä sekä maldollisesti juomattomuudesta aiheutunutta kalvokireyttä. Taavihan on aina ollu huono juomaan ja reissuissa vielä huonompi. Vaikka reissussa lisäsin sen ruokaan vettä, ei se nähtävästi ole saanut tarpeeksi nestettä. Nyt sitten tehojuotetaan muutama päivä jauhelihavesiseoksella.


Kostikin kävi harjoittelemassa fyssattavana oloa ja mun suureksi yllätykseksi se meni helposti kyljelleen ja antoi hienosti käsitellä itseään, välillä jopa silmä vähän luppasi. Mitään kunnon hoitoa sille ei tehty, mutta fyssari kävi kuitenkin koko koiran läpi ja venytteli ja taivutteli vähän, koko hommaan meni ehkä reilu vartti. Mun mielestä ainakin nää varautuneet rodut on hyvä totuttaa tällaisiin tilanteisiin jo pienenä. Olin kyllä kovin yllättynyt, kuinka helppo asiakas Kosti oli. Ensi kerralla varaan sille kyllä ihan oman hoitoajan!

Illalla Kosti pääsi hakutreeneihin. Neljällä ukolla mentiin, kaikki noin 40 metrissä. Eka haamuna ja sitä joutui pikkumies vähän etsimään. Hyvin teki kuitenkin töitä! Toinen oli tarkoitus tehdä "valmiina haamuna" eli koira lähetetään valmiille maalimiehellä, joka kuitenkin hyppää hetkeksi haamuilemaan koiran ollessa jo matkalla. Kosti kuitenkin eteni niin hyvin, että maalimies päätti olla pomppaamatta esiin ja näin Kosti löysi ekan valmiin ukkonsa! Kaksi viimeistä taas perinteisillä haamuilla. Reipas pikkumies!


Torstaina aamusta päiväporukan hakutreeneissä oli  mukan taas vain Kosti. Sille ekaksi kaksi haamua, mitenkäs muuten kuin hyvin. Neljä seuraavaa tehtiin muistikuvina. Hirveän innokkaasti Kosti lähti ja upposi ainakin sinne neljäänkymmeneen metriin suoraan jokaisella. Toisen puolen muistikuvamaalimies vain oli ehkä vähän turhan syvällä, jossain lähempänä kuuttakymmentä metriä ja loppuun tuli vähän pyörimistä. Kosti kuitenkin etsi hienosti ja teki töitä.




Sunnuntaina pitkästä aikaa EK-porukan kanssa esineruutua. Tehtiin kaksi kierrosta, kun oltiin niin nopsia. Kostille ekalla kiekalla kolme esinettä yksi kerrallaan vietyinä. Viejänä mies ja se oli ekaks vähän jännä, mutta äkkiä meni ohi jännitys ja treenin jälkeen Kosti pyrki jo Jarnon syliin.


Ekalle esineelle Kosti lähti hyvin ja eteni hienosti ruudun takarajalle, mutta ei löytänyt esinettä. Uusi lähetys ja edelleen lähti ihan hirveen hyvin ja teki töitä ja löysi esineen. Kosti tuo esineen melkein mulle, mutta puottaa sen muutamaa metriä aikaisemmin. Hakuporukan kanssa treenatessa olen saanut neuvon, että tää on ihan hyvä pennun kanssa, kun eihän sie vielä osaa noutoa liikkeenä tms. Eli ollaan tyytyväisiä koiran tekemään löytöön ja siihen että tuo esineen edes lähelle, hinkataan sitä luovutusta sitten myöhemmin. Ollaan siis tyytyväisiä koiran intoon tehdä töitä eikä haluta "tappaa" sen motivaatiota. Nyt kuitenkin porukka oli sitä mieltä, että pitäisi alusta asti vaatia tuonti ihan käteen asti. Ihan hyvä pointti sinänsa, koska sehän se lopullinen tavoite on. Mutta sitten kun ruvetaan hinkkaamaan tuota käteen asti tuontia, niin kärsiikö into hakea niitä esineitä? Yritin kuitenkin treenin lopuilla esineillä saada Kostin tuomaan esineet edes siihen jalkoihin. Selkeesti sillä meni pasmat sekaisin ja se jäi kummastelemaan mikä homma tää on ja mitä pitäisi tehdä. Pitää kotona ruveta tuota noutoa treenaamaan...
Ekan kierroksen kaksi muutakin esinettä Kosti haki hienosti, vaikka tuo luovussäätö vähän sitä häiritsi.
Tokalla kiekalla tehtiin vain kaksi toistoa ja ne meni samaan tyyliin kuin ekallakin kierroksella.




Loppuun pieni turhautumispurkautuminen. Haku, tuo laji jota niin kovasti haluaisin harrastaa, mutta kun sitä ei voi tehdä yksin... ja ryhmässä se tuntuu niin vaikealta, kun porukka ei sitoudu hommaan. Treeneistä ilmoitetaan päivän parin varoajalla ja mä olen jo ehtinyt sopia muuta, enkä tietty aina voi olla perumassa niitä jo sovittuja juttuja. Tai sitten treenejä perutaan, kun ei saada tarpeeksi porukkaa mukaan. Miten meidän kahdentoista hengen ryhmässä voi niin usein olla paikalla vain se minimi neljä....? Sitten vielä tää mun työ, ihan varmasti olen töissä, jos treenit saadaan järjestymään. Ja nyt kun treenit siirtyy viikonlopuille iltojen pimetessä, niin voin heittää hyvästit lopuillekin treeneille, seuraava vapaa viikonloppu kun taitaa olla ens tammikuussa... Ehkä me sitten loppuvuosi vain jäljestellään omatoimisesti ja toivotaan tuon päiväryhmän pysyvän edes jotenkin elinvoimaisena!