sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Näytelmiä

Loppianen vietettiin naapurikaupungin koirahallilla match show'ssa. Taavi on vielä muutaman viikon pentuikäinen, joten 'kisasimme' pentuluokassa. Osallistujia meidän ryhmässä oli 43! Me oltiin Tapsan kanssa melko puolivälissä porukkaa ja odottelu meinasi käydä mukana olleen murun hermoille :) Taavin odottelu sujui vaihtelevasti, välillä se ei meinannut pysyä paikallaan sekuntiakaan ja välillä istui nätisti katselemassa koiravilinää. Muutama jopa mun mielestä pelottavasti käyttäytyvä rotikka hirvitti Tapsaa, mutta muuten meni hyvin muiden koirien osalta.

Kun vihdoin tuli meidän vuoro mennä parikehään, oli Tapsa vähän levoton. Ihan ok se kuitenkin esiintyi... Kehää kierrettäessä ei voinut juosta, kun se rupesi heti loikkimaan, mutta kun kävelin, niin se ravasi lähes nätisti. Tuomarin kopelointi meni paremmin kuin siellä näyttelyharjoituksissa, mutta tuomari oli aika hidas ja Taavi ei olis millään jaksanu olla paikoillaan. Saatiin Taavin kanssa sininen nauha.

Sitten taas odoteltiin, että loput pennut oli katsottu läpi. Vihdoin pääsimme sinisten kehään ja Taavi valittiin neljän parhaan joukkoon! En olis uskonu, kun siellä oli niin monta paljon paremmin käyttäytyvää pikku otusta, vaikka Tapsa kyllä seisoi hienosti paikallaan. Neljän parhaan esittelykierros menikin sitten ihan pomppimiseksi, mutta paikallaan ollessamme Taavi seison pitkään tosi nätisti. Olimme lopulta neljänsiä ja tuomari kommentoi, että Taavi alkoi esiintyä loppua kohden hyvin. Palkinnoksi saatiin tyttömäisen vaaleanpunainen ruusuke ja hieno narulelu. Ei siis ihan turha reissu!

Tässä vähän kuvia:
















Vähän väsytti, kun kotiin päästiin.





Tänään sunnuntaina minä kärvistelin töissä aamuvuorossa, kun Seija ja Osku veivät Tapsan Lahden ryhmänäyttelyyn. Tommi oli Tapsalla mukana seurana ja valokuvaajana. Nelikko oli paikalla ajoissa, jotta Taavi ehtisi tottua ison paikan hälinään ja vilinään. Hyvä niin, sillä aluksi Taavia oli kai vähän hirvittänyt. Kehäkin oli tunninverran myöhässä...

Lärppä oli kuulemma käyttäytynyt ihan hyvin, mitä nyt ei ollut hampaita oikein antanut katsoa. Se ei tosin tullut yllätyksenä. Osku esitti Taavin ja se oli kai ihan nätisti ravannut, sen verran kai oli pieni pyrri jo siinä vaiheessa väsy, ettei jaksanut loikkia ihan päättömästi ;) Mä olen mun pienestä niin ylpeä!

Luokkana siis pennut ja tuomarina toimi Elina Haapaniemi. Arvostelu kuului näin:
8 kk vanha brindle. Miellyttäväluonteinen urospentu. Hyvät mittasuhteet. Hyvä sukupuolileima. Hyvä pään muoto. Kauniit tummat silmät. Hyvä ilme. Hyvin kannetut korvat. Hyvä luusto ja käpälät. Hyvä purenta. Varsin pentumaiset liikkeet. Hyvät raamit, joihin kasvaa.

 Tuloksena ROP!













 






perjantai 10. tammikuuta 2014

Mejäilyä

Säätiedotuksia katsellessani totesin, että nyt tai sitten ehkä joskus keväämmällä. Eli nyt vielä ehtii vetää veret metsään ennen toivottavasti tulevaa talvea. Vapaapäivätkin sattuivat sopivasti ja jälki muhi metsässä ~15 h. Veriseos oli suunnileen 1,5 dl verta ja vajaa 1,5 l vettä. Pituutta jäljelle tuli vain parisataa metriä, kun mun uudet hienot heijastavat pyykkipojat loppuivat kesken... Kylvin niitä kyllä melko tiuhaan, kun viimeksi merkit oli liian harvassa. Haastavaa tämäkin homma.

Keli on ollut kovin kosteaa viime aikoina ja viime yönkin satoi vettä. Ja sateessa tarvottiin jälkikin läpi. Armeija tarjosi lisämakua jäljestykseen räjäyttelemällä kunnon pommeja, joihin Taavi reagoi vain vähän säpsähtämällä.

Viime kertaan verrattuna Taavi oli vähintään sata kertaa parempi! Jäljesti hyvin muutamaa harhautumista lukuun ottamatta. Korjasi itsensä itse takaisin jäljelle, kerran piti vähän avittaa. Sorkan taisi havaita melko kaukaa, kun vauhti kiristyi kovasti viimeisillä kymmenillä metreillä. Hyvä, että saatiin onnistunut jälki viimeiseksi ennen talvitaukoa, ei tarvi murehtia koko talvea.


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Nuuh nuuh

Vapaapäivän kunniaksi joulunpyhien jälkeen kävin tekemässä jäljen. Janan pituus n. 1 1/2 metriä. Jälki kulki tällä kertaa vaihtelevassa maastossa; ensin pätkä mäntymetsässä, sitten pieni lenkki pellolla ja sieltä heinikkoiseen lehtimetsään, tien ylitys ja paluu mäntymetsään. Nameja tällä jäljellä oli joka kymmenennellä tai joka viidennellätoista askeleella, eli huomattavasti harvemmin kuin tähän mennessä.

Taavi aloitti varmasti kohti jälkeä, joka kulki kohtisuoraan lähetyspaikkaan nähden. Otti aluksi takajäljen, mutta korjasi itse oikean suunnan :) Varmaa etememistä pellolle asti, muutama harhautuminen, mutta hyvä oma korjaus. Pellolle tultaessa maaston vaihdos selvästi oli haastava. Pienen pyöriskelyn jälkeen takaisin jäljelle ja matka jatkui. Pellolta lehtimetsään siirtyminen ei tuottanut vaikeuksia, mutta tien ylitys oli vaikea. Olimme vielä kulkeneet tietä pitkin vähän ennen jäljen tekoa, joten siinä kulki toinen jälki. Taavi kulki jäljen hyvin tien yli, mutta metsänreunasta ei jälkeä meinannut löytyä millään. Siinä Tapsa sitten pyöri moneen kertaan ja välillä nosti selvästi sen vanhemmankin jäljen. En antanut sen edetä väärää jälkeä ja lopulta se oikeakin löytyi. Loppu taattua Taavi-laatua ja lopusta löytyi kasa herkkuja. Hyvä ja haastava treeni! Jäljen pituus oli ehkä 150 m.

Helpossa maastossa Taaville saa olla selvästi pidempiä jälkiä.  Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jälki kulki näin haastavan vaihtelevassa maastossa ja se selvästi uuvutti Tapsaa, mutta hyvin se jaksoi yrittää loppuun asti!

Uudenvuoden aaton vietin vetämällä veristä sientä perässäni metsässä. Keli oli kostea ja veriseos oli ~1,5 dl naudanverta /1,5 l vettä. (Aikaisemmin olen verijäljellä käyttänyt seosta 2,5 dl verta/1,5 l vettä) Eihän siihen onneksi koko aattoilta mennyt =). Aatto meni Taavin osalta hyvin, paukut eivät pelottaneet ja iltalenkit hoidettiin muuten normaalisti, mutta Tapsa oli hihnassa.

Uusi vuosi aloitettiin innokkaina verijälkiharjoituksella.Jälki oli ehtinyt vanhentua n. 18 h.  Ja kaikki menikin sitten ihan päin P:tä. Taavi ei malttanut keskittyä yhtään, häröili joka suuntaan miten sattuu. Välillä oli olevinaan kovasti jäljellä, mutta sitten taas ihan hakoteillä. Pari kertaa yritin ottaa lähdön uusiksi, mutta ei siitä mitään tullut. Ei tietoakaan totutusta Taavin -tyylistä... Valjaat pois päältä ja kotiin :(. Itsekseni kävin sitten hakemassa jälkimerkit ja sorkan pois, yritetään uudestaan, toivottovasti ennen ensi vuotta... Voiko tuo vähän laimeampi veriseos muka tehdä noin paljon? En kyllä itse siihen usko, joku muu syy siihen täytyy olla.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Jouluista (?) hakua

Koska talvesta ei ole tietoakaan, harrastimme hakua vesisateessa. Aamulenkin hoidin tallaamalla aluetta Taavin kanssa ja suunnittelemalla piitojen paikat. Vanhempani ja siskoni tulivat maalimiehiksi. Piilot olivat 30 - 50 m keskilinjasta.

Ensimmäisenä isäni oli ison kiven takana, taputusavulla Taavi sinkosi suoraan maaliin. Toisena siskoni makasi kahden kiven välissä, pieni taputus ja koira matkaan. Taavi juoksi ensin vähän ohi, mutta koukkasi heti takaisin ja innoissaan siskon luo syömään herkkuja. Seuraavana maalimiehenä oli jälleen isäni, joka oli piiloutunut kallionreunan ja puun väliin. Taavi oli sen oloinen, että lähetin sen matkaan ilman mitään apuja. Ensi lähti hyvin, sitten muutama varovaisempi askel ja vilkaisu minuun ja sitten lähti omatoimisesti etsimään. Hyvin yritti hakea, mutta ei kuitenkaan löytänyt, joten otin sen takaisin ja taputusavulla uusi lähetys, jolloin onnistui hyvin. Seuraavana äitini oli tiheän kuusikon keskellä, taputus ja koira matkaan. Taas Tapsa meni ensin vähän ohi maalista ja sitten nopea koukkaus herkuttelemaan. Viidentenä maalimiehenä isäni oli tiheikön keskellä. Taas lähetin Taavin matkaan ilman apuja ja nyt lähti vauhdilla, haki omatoimisesti hyvin ja löysi ukon, jee, tää oli tosi hyvä! Viimeisenä äitini oli kiven takana ja pienellä taputuksella matkaan ja suoraan maaliin.

Hyvä treeni pitkästä aikaa. Taavi kyllä jäljestään mieluummin kuin hakee ilmavainulla, mutta tänään oli kyllä muutama selkeä ilmavainukin havaittavissa, joten eiköhän se tästä edisty.

Pelastushakuporukka, jossa ole muutaman kerran käynyt treenaamassa on hajotettu ja vain muutamalle viime keväänä aloittaneelle koirakolle on vakiharkoituspaikka. Meidät muut mun mielestä vain heivattiin pois porukasta ja ilmoitettiin, että treenataan jos joskus saadaan porukkaa kasaan ja voihan sitä kuulemma kysellä aina jos johonkin porukkaan mahtuis varamieheksi. Vaikutti mielestäni kovin oudolta toiminnalta ja harmittaa kovasti, koska juuri tuo pelastuspuoli olisi se mikä mua enemmän kiinnostais. Täytyy toivoa, että tänne saataisiin uusi porukka, jossa olisi aktiivisia ihmisiä ja jotka ymmärtäisivät, että esim. vuorotyöt estävät treenaamisen joka viikko samana päivänä samaan aikaan ja jossa ei katsottaisi nenänvartta pitkin jos ei joka kerta pääse mukaan... Muutamalle ihmiselle olen jo viestiä laittanut ja kysellyt treenipaikkaa ja onhan meillä toi pk-puolen porukka, jossa olen viihtynyt oikein hyvin!

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Hyvät koirakokemukset

Muutama huono kokemus muista koirista on jättänyt Taaviin selvästi jäljet. Vieraat koirat arveluttavat, niille rähjätään tai sitten ei meinata uskaltaa mennä lähellekään. Esimerkiksi lenkillä toisen koiran perässä kävely ei meinaa aina onnistua, kun Taavi hankaa vastaan. Yleensä Taavi kyllä vähän rentoutuu hetken päästä ja alkaa kävellä ihan hyvin. Ollaan kyllä edistytty kovasti. Myös toisten koirien pienetkin rähinä-äänet saavat Taavin ihan lukkoon ja palautuminen vie aikaa. Näitä on vähän vaikea harjoitella, kun keskenään rähiseviä koiria on onneksi kuitenkin aika vähän.

Näistä syistä olemme pyrkineet hankkimaan paljon hyviä koirakokemuksia, jotta Tapsa pääsisi peloistaan. Eniten Taavi on tekemisissä samanikäisen Hipun kanssa. Hippu on hoffi ja Taavin bestis. Hipun kanssa riekutaan pihalla ja käydään metsälenkeillä, hihnassakin osataan kimpassa mennä ihan mallikkaasti. Hipulla on seuranaan kaksi aikuista belgi-sakemannisekoitusta, jotka pitävät pennuille vähän kuria ja järjestystä. Aivan loistava ystäväkolmikko siis!

Heinäkuista köydenvetoa Hipun kanssa

Pakki-isukkia pyrimme myös tapaamaan säännöllisesti, noin kerran kuussa. Vielä ainakin pojat tulevat hyvin toimeen keskenään ja intoutuvat välillä jopa painimaan. Toivottavasto Pakki sietää poikaansa myös tämän aikuistuessa! Myös Seijan koiralauman kanssa ollaan tekemisissä silloin tällöin. Silloin kyllä tytöt näyttävät Tapsalle missä kaappi seisoo, mutta kun on tilaa temmeltää, niin hyvin menee.

Ihanaista Nuttu-pyrriä Taavi liehitteli mökkireissulla lähes vuorokauden, ennen kuin Nuttu heltyi leikkiin. Sen jälkeen kaksikko onkin tullut hyvin toimeen, vaikka pitkän välimatkan johdosta näkevätkin toisiaan aivan liian harvoin.

Työkaverini kuultua Taavin traumoista, saimme kutsun tapaamaan hänen setteriurosvanhustaan, jonka kanssa sama sävel löytyi lähes välittömästi. Vanhuksen vauhti vaan meinasi hyytyä Taavin vauhdissa pitkällä metsäreissulla, mutta iloisina tultiin kotiin asti. Heitä menemme varmasti tapaamaan uudestaankin.

Ennen tai jälkeen pentukoulun pyrimme haistelemaan vähän muita koiria. Kenttä on kuitenkin se paikka, jossa pahimman päällekäynnit ovat tapahtuneet, joten siellä hyvät koirakohtaamiset ovat uskoakseni erityisen tärkeitä. Sieltäkin on jo muutama hyvä kaveri löytynyt, harmi kun niitä ei näe pentukoulun ulkopuolella... Ja talvitaukokin on meneillään.

Silloin harvoin kun lenkillä tapaamme muita koiria, yritän keskittyä hyviin ohituksiin tai perässä kävelyihin, silloin ei paljon haistella. Olen ajatellut asian niin, että näin Taavi saisi rohkeutta ja luottoa itseensa, kun kaikkien vastaantulijoiden kanssa ei tarvitse tehdä tuttavuutta. Taavi kuitenkin alistuu selvästi lähes kaikille vieraille koirille. Ei sentään heittäydy ihan selälleen maahan, mutta tekee kyllä selväksi, ettei hänen kimppuunsa kannata hyökätä... Mun uskomuksen mukaan hyvä reipas ohitus vahvistaa sitä, ettei kaikista koirista tarvitse välittää ja mun vierellä on turvallista eikä tarvitse jännittää.

Tietysti on sitten niitäkin koiria, jotka tulevat hihna pitkällä vastaan ja ei oikein ole muuta mahdollisuutta kuin antaa nuuhkia, kun toinen tulee vaan. Nämä muutamat tapaukset ovat onneksi olleet ihan kilttejä ja alkupörhistelyn jälkeen Taavikin on rentoutunut. Toivon, että koiranomistajat tuntevat lemmikkinsä niin, etteivät päästä puruherkkiä koiria ihan noin vapaasti muiden luokse, tosin koskaan ei voi tietää...




torstai 19. joulukuuta 2013

Tämän viikon touhut

Tiistaina yritin toteuttaa pienen nenänkäyttöharjoituksen siskoni kanssa: sisko metsään piiloon ja minä Taavin kanssa sinne kävelemään. Kun Taavi sai vainun siskostani, päästin sen irti ja komensin ukolle. Tehtiin neljä hakua, meni ihan ok. Mulla on vielä vaikeuksia tulkita milloin Taavi saa ilmavainun, se kuitenkin on halukkaampi menemään maavainulla. Jäljestystä pyrittiin estämään menemällä jäljettömän metsän kautta tuulen alapuolelle.


Keskiviikona joululahjaostosten jälkeen aloitin lenkin tekemällä jäljen vielä täysin lumettomaan lähimetsään. Mun pikku pyrriäinen odotti sen ajan kiltisti puuhun köytettynä! Koska päivä vielä lyhenee ja pimeys vallitsee, niin niinhän siinä kävi, että pimeäksi jälkeilyksi meni... Jälki ehti vanheta vajaan tunnin. No ei auttanut kuin vaihtaa lenkkipanta jälkivaljaisiin ja lähettää Tapsa janalle. Ekaa kertaa koitin lähetystä kauempaa jäljestä, ehkä parin metrin päästä...? Taavi kun saa nuo valjaat päälleen, niin sillä ei ole epäilystäkään mitä ollaan menossa tekemään ja niinhän se löysi jäljen nopeasti ja lähti vielä oikeaan suuntaankin.
Jälki oli kävelty normaalisti reippain askelin, nami joka viidennellä askeleella. Taavi työskentelee jäljellä varmasti ja itsenäisesti. Saan jäädä hyvin liinan mitan päähän ja vaikka liina takertuisi välillä johonkin, se ei Taavia haittaa, vaan meno jatkuu kunhan saan liinan irti pusikosta. Kulmat menee hyvin ja tänään oli myös pari polun ylitystä, ei ongelmia. Täytyy jossain vaiheessa testata jälkeä, jossa maasto vaihtuu kesken kaiken. Ihan loistosuoritus siis näin pitkästä aikaa!

Melkein joka päivä tällä viikolla ollaan käyty kentällä tekemässä pieniä tottisharjoituksia, paikalla oloa, seuraamista, luoksetuloja jne. ihan perusjuttuja. Taavi istuu jo ihan mallikkaasti perusasennossa ja malttaa jäädä paikalleen istumaan kun poistun 5 - 6 askeleen päähän ja palaan takaisin. Maassa olo onnistuu tosi vaihtelevalla menestyksellä, välillä Taavi pomppaa saman tien pystyyn ja välillä pötköttelee pitkäänkin namia odotellen. Seuraaminen sujuu ihan hyvin, imutusta vähän jo häivytellään välillä. Luoksetulot onkin sitten viime aikoina tuottaneet vaikeuksia. Avustajan pitäessä Taavia ja mun mennessä kauemmaksi ja sitten kutsuessani Taavia, se tulee kyllä hullulla vauhdilla nätisti eteen istumaan, mutta kun olemme kaksistaan, ei luoksetulo ole niin vauhdikasta, vaan välillä kentän reunan hajut meinaa viedä voiton mun tarjoamista herkuista. Kyllä Taavi aina lopulta tulee, mutta välillä on luvattoman paljon vitkastelua...

Tällainenkin tuli vihdoin ja viimein hankituksi. Vielä kun osaisi opettaa mitä sillä tehdään. Toistaiseksi Taavin mielestä se on oivaa pureskeltavaa ;)


Pikku treenien lisäksi olemme tällä viikolla lenkkeilleet Pakin, siskoni koiran ja Seijan lauman kanssa. Pakki ja Taavi ovat kovin leikkisä pari, vauhtia riittää ja välillä nuhjataan pystypainia! Siskoni koira ei juurikaan ole kiinnostunut Taavista, mikä voi olla ihan hyvä juttu, koska kokoero on melkoinen. Siskoni koira myös hieman taitaa välillä pelottaa Taavia, vaikka välillä kyllä Taavi yrittää haastaa Miroa leikkiin. Ihan hyvää koirakielen harjoittelua lienee sekin. Seijan tyttölauma pistää Tapsan kuriin ja järjestykseen, eikä sieltä varsinaista leikkikaveria löydy, mutta kivahan se on isommalla porukalla juoksennella pitkin metsiä =)





Uuden talvitakkini karvakauluksellekin löytyi käyttöä!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hierontaa!

Taavin hieronta(harjoittelu) alkaa! Hieroja tuli meille ja valittiin hierontapaikaksi alakerran makkari. Siellä on hyvä pehmeä matto ja se on rauhallinen paikka. Taavillahan ei vielä ole varsinaisesti tarvetta hieronnalle, mutta ajattelin, että olisi hyvä totuttaa se hierontaan jo nuorena. Pääsee sitten tarpeen tullen suoraan asiaan. Ja siitä on varmasti hyötyä myös muita käsittelyä vaativia tilanteita varten.

Ensimäisellä kerralla yritettiin vain saada Tapsa rauhoittumaan kylkimakuulle niin, että hieroja pääsee sitä vähän silittelemään. Muutaman kerran se malttoikin hetken pötkötellä. Otettiin useita lyhyitä toistoja, joissa Taavi makasi kyljellään ja hieroja silitteli sitä ja piti vähän paikoillaan. Taavi ei ollenkaan rimpuillut, mutta makuuttamisajatkin olivat lyhyitä. Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua.

Toisella harjoittelukerralla muutamaa viikkoa myöhemmin Taavi malttoi maata kyljellään jo huomattavasti pidempiä aikoja ja hieroja pääsi jo vähän hieromaan sen kaulaa ja lapaa. Pari kertaa Taavi rentoutui hetkeksi jo niin hyvin, että se sulki silmänsä ja oli ihan lötkö. Taas tehtiin useita lyhyitä toistoja. Tosi paljon edistystä viime kerrasta. Jatketaan harjoituksia taas reilun viikon päästä.

Kolmas harjoittelukerta ei sitten meinannut onnistua millään. Tapsa oli koko päivän ollut ihan outo, hirvittävän levoton ja tottelematon kamala riiviö :). Hierojan käsittelyssäkään Taavi ei millään meinannut rauhoittua. Hetken pysyi maassa ja heti pomppasi pystyyn, taahasi ees taas, pureskeli varpaita, nuoleskeli hierojan korvia ja touhotti omiaan. Taidettiin kahdenkymmenen minuutin aikana saada Taavi kaksi kertaa kunnolla kyljelleen hetkeksi. No, aina ei voi onnistia... Seuraava hierontaharjoittelu meneekin sitten ensi vuoden puolelle, rupeaa joulukiireet puskemaan päälle itse kullakin.