Vuosi pakettiin

Jos edellinen vuosi oli koronan kurittama, niin ei tämä sen suhteen juuri ollut parempi, vaikka harrastusrajoitukset eivät olleet ihan niin rajuja. 

Tavoitteita tälle vuodelle oli rallyn MES-luokan korkkaus ja se tehtiin yli kahden vuoden kisatauon jälkeen. Harmittavasti Taavin ääntely on sen verran voimakasta ja tuomarilinja tiukentunut sen suhteen, että teknisesti taitava koira ei kuitenkaan saa hyväksyttyjä tuloksia haukkumisen takia. Joten tämän vuoden puolella myös lopetimme rallyn harrastamisen kisamielessä. Ehkä virkistys- ja jumppamielessä sitä voi silloin tällöin puuhastella.

Pelastuskoirajutut ovat pysyneet ykkösenä, mutta kokeita ei tänä vuonna suoritettu kuin haun taidontarkastus. Kaikki jälkikokeet, joihin olisin päässyt, peruttiin ja peko-t kokeen jouduin keskeyttämään, syyksi epäonnistumiselle selvisi kyynärän hermopinne. Uutta mahdollisuutta yrittää tuota koetta ei tullut, koska kokeita ei ollut. 

Viime vuonna oli myös ajatuksissa käydä Taavin kanssa muutama vetskukehä, mutta korona vei keväältä ne suunnitelmat ja sitten ei enää oikein näyttelyhommat jaksaneet kiinnostaa. Taavi ei kyllä näyttelyistä edes tykkää, joten en sitä kehiin taida enää viedä.

Taavi on ollut edelleen tosi terve, alkukesän kyynärän hermopinteen lisäksi keväällä vaivasi todennäköisesti liukastumisen aiheuttama jalkavaiva muutaman päivän ja joulukuussa hammaskivenpoiston yhteydessä poistettiin kyljestä pieni rasvapatti. Syksyllä otettiin myös laajat verikokeet, jotka lääkärin  mukaan oli tämän ikäiselle koiralle uskomattoman hyvät.

Kostista luopumisen jälkeen pelotti ihan kamalasti ajatus toisesta koirasta. Pitkään pohdittuani päädyin ratkaisuun, että otetaan lempeä labbis sitten joskus, kun Taavi on jo eläköitynyt vanhus. Mutta kuinkas kävi! Maaliskuussa meille muutti yllätyspentu Ranskasta ja mikäs muu se olisi voinut olla kuin pyrri. Korona-aika ei todellakaan ole ollut helppo koiranpennun sosiaalistamisen kannalta, mutta onneksi Sinni on ainakin toistaseksi ollut tosi sosiaalinen sekä ihmisiä että toisia koiria kohtaan. Huomattavasti paljon vaikeampaa olisi ollut jos tämä olisi ollut mun ensimmäinen koira ja mulla ei olisi ollut tätä kokemusta ja näitä kontakteja, mitä mulla nyt on. Myös Seijalla vietetyt hoitopäivät ovat varmasti olleet Sinnille mahtavia. 

Sinniin kiintyminen on sen valloittavasta persoonasta huolimatta ollut vaikeaa, mutta loppuvuotta kohden olen alkanut uskaltaa uskoa siihen, että kyllä ne Taavin kanssa pärjäävät. Tämänkin asian tiimoilta olen niin paljon kokeneempi, että uskon pystyväni puuttumaan mahdollisiin kahnauksiin paremmin kuin poikien kohdalla osasin tehdä. Ensi vuosi varmasti näyttää mihin kaksikon suhde kehittyy. Sinni on alitajunnan vastustelusta huolimatta kaivautunut syvälle sydämeen.

Ja vaikka Taavi ei vielä olekaan eläköitynyt, niin Sinni otti sen paikan harrastusrintamalla monella tapaa. Taavin tokopaikka vaihtui Sinnille ja tämän vuoden leirit leireilin Sinnin kanssa. Osa leireistä tosin vaihtui vain koulutuspäiviksi koronan vuoksi, mutta oli hienoa että oli edes ne. Kävimme peltojälkikoulutuspäivillä, paimentamassa sekä pelastuskoirien jälkileirillä. Pelastuskoirajuttujen perusteet kaikkinensa on Sinnillä jo hallussa. Tottakai-päivillä tietysti molemmat olivat mukana. Taavin kanssa käytiin muutamassa rallyvalkussa alkukesästä.

Sinni opetettiin myös heti pienestä pitäen reissujuttuihin, kun toukokuun alussa käytiin kotiautoilemassa länsirannikolla ja Ahvenanmaalla. Kesällä rajojen taas avauduttua käytiin Ruotsissa ja Tanskassa ja syksyllä Norjassa. Sinni oli alusta asti reipas matkustaja niin autossa kuin laivoissakin. Alkuvuonna ennen Sinnin tuloa Taavi reissasi pohjoisessa kaamosreissulla.

Näyttelyjuttuja oli tälle vuodelle sen verran, että yksissä treeneissä käytiin ja Sinni kävi mätsärissä ja pentunäyttelyssä.

Taavin kanssa aloitettiin vuoden viime metreillä nose work nettikurssin muodossa, kun livekursseille ei ole paikkoja (eikä mulla aikaa). Luulen, että ainakin lajin alkeet on myös helppo opettaa itse, kunhan pääsen vähän jyvälle mistä kaikesta nosessa on kyse. Hommasin lisäksi tämän uutukaisen kirjan aiheesta, niin ei voi ainakaan tiedon puutetta syyttää jos homma ei etene =).

Koirakavereita ollaan nähty, vaikka näitä kohtaamisia olisin toivonut enemmänkin. 

Kostia käytiin katsomassa keväällä ja Kosti kävi meillä syksyllä kylässä. Niin ikävä tuota otusta, mutta kaikille parasta näin. Kosti pääsi keväällä palleistaan ja on ollut sen jälkeen huomattavasti seesteisempi. En silti usko, että pallien poisto olisi riittänyt ratkaisemaan meidän ongelmia tai se ainakin olisi pitänyt tehdä jo Kostin ollessa tosi nuori. 

Mutta mitäpä ensi vuonna, uskaltaako koronan taas kiihtyessä edes suunnitella mitään suurempia, kun pari edellistä vuotta on jo mennyt niin epävarmalla pohjalla ja nyt on taas jo peruttu tai siirretty alkuvuoden juttuja...

Kotiautoilua kotimaassa ja mahdollisesti ulkomaillakin olisi tietysti toiveissa ja paljon pitkiä metsälenkkejä ja koirakaverikohtaamisia. Sekä tietysti kaikille terveyttä! Ja Sinnille vähän enempi hallintaa metsälenkeillä...

Mutta jos jotain kuitenkin tavoittelis harrasterintamallakin:

Taavin kanssa todennäköisesti yritän suorittaa haun ja jäljen taidontarkastukset, jos ei tule mitään terveysongelmia. Sääntöihin tulee ensi vuonna muutoksia, mutta mitä olen alustavia uusia sääntöjä nähnyt, niin muutokset eivät ole isoja; haun loppukokeen alue voi olla nykyistä isompi ja rajoja ei tarvitse merkitä maastoon, jäljellä janat pitenevät 50 metristä muutamiin satoihin metreihin. Jatkossa painotetaan yhä enemmän myös ohjaajan osaamista, mutta luotan kykyihini suunnistaa, perustella valitsemani etsintätaktiikan ja toivottavasti osaan myös raportoida kokeen tapahtumat, koiran reaktioit, maalimiesten/esineiden sijainnit ym. mitä jatkossa vaaditaan. Mutta jos jälkikoe ehtii mennä vanhaksi, niin Virtaa en lähde enää uudestaan suorittamaan. 

Nosehommat yritetään myös saada edistymään ja olisi vaikka kiva päästä katsomaan lajin kokeita tai osallistumaan johonkin koulutukseen.

Sinnillä on tavoitteena oppia haun rullailmaisu ensi vuoden aikana ja saada tottelemisjutut siihen malliin, että vuodelle 2023 voisi jo haaveilla jotain suoritteita. Jälkeen varmuutta ja haastavuutta pikku hiljaa. Näyttelyissä voisi käydä pari kertaa. Ja paimennustaippariin pitäisi päästä osallistumaan ja muutenkin lampailla olis kiva käydä.

Vuoden viimeisiä treenejä viedään

Edellisen viikon perjantaina otettiin Taavin haavasta kotona itse tikki pois. Hurjan siisti haava. 

Silloin perjantaina kävin myös hallilla molempien kanssa. Taavi teki pitkää seuruuta ja neljän minuutin paikkiksen. Nää meni molemmat tosi hienosti. Lisäksi tehtiin myös merkkiryppään kiertoa ja hyppynoutoa, ei vallittamista niissäkään.

Sinnin kanssa harjoiteltiin perusasentoa, hyppyä ja kapulan pitoa. Muru on opettanut Sinnillekin tassun antamisen ja sitähän se tietysti tarjosi oikein innokkaasti. Uskon kuitenkin loppuvaiheessa jonkin pienen lampun syttyneen korvien välissä.

Jouluviikon maanantaina molemmat turrit fyssarilla. Taavilla vähän jumia lantion seudulla, johtunee hurjasta nujuamisesta Sinnin kanssa. Mutta ei siis mitään isompaa ja kaikki saatiin hoidettua pois. Leikkaushaava oli irtonainen, mutta sitä on hyvä irrotella vielä kotonakin, ettei kiinnikkeistä tule ongelmaa.

Sinnikin käsiteltiin nyt ekaa kertaa sillai oikeesti, vaikka aika kevyesti kuitenkin. Enempi harjoiteltiin kyljellään oloa ja käsiteltävänä oloa. Aina välillä Sinttura meinas kammeta ylös, mutta nätisti sitten kuitenkin pötkötteli ja antoi käsitellä itsensä. Vähän oli takareisissä jumia.

Sinni pääsi myös vähän nuuskuttamaan pikkuruista miniaussinpentua. On tuo neiti vaan mahtava pentujen kanssa! 

Tiistaina hakutreeneissä napakassa pakkasessa Sinnille ilmaisutreeni. Ekaa kertaa otettiin mukaan myös näytölle meno. Eli ekaksi irtorullan haku kuten ennenkin ja sitten liina kiinni ja ukko rupes huutamaan Sinniä luokseen. Parilla ukolla meinas taas rullan haku mennä pussailuksi, mut muuten hyvä treeni. 

Taavi nosetti ja kokeiltiin hajun etsintää huoneesta toista kertaa. Nuuskutus on hirmuinen, mut ehkä homma ei ihan vielä ole täysin selvä Taaville. Ja itse unohdin kyllä antaa alkuhajun. Suurin ongelma kuitenkin nyt on se, että Taavi syö hajulähteen sen löydettyään...

Keskiviikkona kannettiin kortemme kekoon Pohjois-Lapin pelastuskoirien haasteeseen pelastaa joulu etsimällä kadonnut joulupukki.

Olipa kiva päästä testaamaan oma ja Taavin kylmänkestävyys vähän pidemmässä pakkaskelin etsinnässä. Pakkasta oli viitisentoista astetta ja alueelta toiselle siirtymisen ja pienen huoltotauon kanssa etsintä kesti vajaan pari tuntia. 

Taavilla oli kaksi aluetta. Ensin etsittiin reilu parin hehtaarin teiden halkoma alue liinaetsintänä. Sieltä Taavi nosti jäljen, mutta se meni viereiselle alueelle ja jouduimme jättämään sen kesken. 

Toisena alueena meillä oli kolmen hehtaarin alue, jolla riitti tapahtumia suunnistajan ja alueelle jäljen perässä eksyneen toisen koirakon muodossa. Täytyy myös todeta, että pimeä ja vieras metsä ilman kartturia on melkoisen haastava. Hetken pyörittyään ei kyllä tiedä yhtään missä on. Onneksi on karttaohjelmat... Mutta kaikista haasteista selvittiin hienosti. Erityisen mielissäni olen Taavin käytöksestä toisen koiran kohtaamisessa, jossaTaavi pysyi hienosti mun luona ja antoi vieraan mennä rauhassa ohi ja jatkoi omaa työskentelyään hyvin.

Löysimme myös pukin, joka värjötteli kylmässä hukattuaan kaikki lahjat. Pukki oli kuitenkin liukas liikkeissään ja lopulta johtopaikalle vietäväksi jäi vai hattu!

Sinni pääsi tekemään ilmaisutreenin neljällä ukolla. Eka meni ihan pussailuksi ja otettiin se uudestaan. Rullan tuonti onnistuu jo aika kivasti ja näytölle Sinni menee innoissaan maalimiehen hetsatessa.

Jouluaattona käytiin mun vanhemmilla ja molemmat koirat osasivat käyttäytyä superhienosti.

Tapanina Sinnille neljän ukon ilmaisutreeni. Ekaa kertaa kiintorulla keukkui kaulassa ja aluksi se ehkä vähän häiritsikin. Pitää ehkä etsiä vähän pienempi rulla kaulaan roikkumaan.

Mutta rullan haku ja näytölle meno onnistuivat hyvin. Matkat oli lyhyitä ja vikalle näytölle meni ilman maalimiehen hetsausta. Nyt kun vaan saisi paljon toistoja ja vähitellen haastetta lisää.

Jouluvideo ja Tahvon leikkaus

Tässä taannoin Sinnin tokoryhmä teki jouluvideon. Oli hulvattoman hauskaa! Tässä lopputulos

Taavin kanssa on noseiltu. Otettiin mukaan toinen purkki ja yritettiin saada ilmaisuun vähän kestoa.

Toissa torstaina Taavi kävi hammaskivenpoistossa ja samalla sen kyljestä poistettiin rasvapatti. Alun perin kyljen patista piti ottaa vain näyte, mutta se poistettiinkin samalla reissulla. Hyvä juttu, ei tarvi nukutella erikseen enää sen takia. Harmillista on se, että patti oli lihaksen alla ja avatun lihaskudoksen parantuminen on kuulemma pitkään kipeä. Ei kyllä ole tyyppi vaikuttanut yhtään kipeältä edes kipulääkekuurin loputtua.

Taavi tarvitsi nukutusainetta taas reilun satsin ja koska operaatio oli iltapäivällä, niin herääminen meni pitkälle aamuyöhön. Herättyään Taavi oli kovin rauhaton, mutta ekan toipumispäivän jälkeen se ei ollut omasta mielestään enää yhtään kipiä ja välillä vähän hirvittikin, että kuinka haava kestää. Hyvin on kestänyt.

Sinnin mielestä Taavi oli aluksi melkoisen epäilyttävä. Lääkkeiden haju ja tötterö vähän hirvitti pikkuneitiä, mutta vaihdoin tötterön toisena päivänä omatekemään superhienoon haavapukuun ja lääkehajujen haihduttua Sinnikin taas rupesi retuuttamaan Taavia entiseen malliin...

Hampaat loistokunnossa, jei!

Näyttää kuvassa isommalta kuin oli.

Sinni kävi Fionan ja Lunan kanssa lenkillä Taavin toipuessa.

Juuri muuta ei sitten pariin viime viikkoon olekaan mahtunut, kun työt on taas vieneet ihan liikaa ja sit on vähän reissattu, tällä kertaa ja pitkästä aikaa ilman koiria. Olipa outoa, kiitos porukat ja Seija hoidosta!