Näytetään tekstit, joissa on tunniste uinti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uinti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. heinäkuuta 2023

Mökkilomaa ja ihania vieraita

Kesän lämpö tarkoittaa myös sinilevää meressä, joten luonnonvesiuinnit täällä on taas toistaiseksi uitu. Onneksi on uimala ja sinne suunnattiinkin keskiviikkoaamuna ennen mun yövuoroa. Sinnistä on tullut jo kovin reipas uimari ja se menee käskyllä lähes joka kerta uimaan. Molemmat ui tällä kertaa pidempää matkaa.




Perjantain helteisessä illassa ennen hakutreenejä minitottikset koko hakuporukalla. Tekee hyvää pieni häiriötreeni kaikille. Sinni oli oikein hyvä.

Hyvä se oli maastossakin, jonne Sinniä huudellen katosi kolme ihmistä. Kaikki piiloutuivat camopeittojen alle. Lämpöä taisi olla 28 astetta eli varsin tarpeeksi.

Sinni liikkui järkevästi ja alun rullan kantelun jälkeen malttoi sen antaa roikkua kaulassa. Poimi sen kyllä hajun saatuaan, mutta aina se silti kävi ukolla ennen rullan mulle tuontia. Toi rullan kaikilta paremmin kuin pitkiin aikoihin. Muutenkin oli jotenkin hyvää tekemistä kaikin puolin. Oikein mukava treeni.


Iltalenkin yhteydessä Taavi sai etsiä kolikoita tarkkuusruudusta.



Lauantaina ajeltiin Sinnin kanssa mökille kesälomareissuun. Helteet loppui ja koko päivän satoi vettä, mut käytiin silti hölkkäämässä pitkä lenkki. Voi luoja näitä mäkiä täällä! Kun on tottunut tasaiseen maastoon, josta ei kummoista mäkeä löydy vaikka kuin ettisi, niin täällä ei sit muuta olekaan kuin mäkiä, pitkiä mäkiä. Käytiin myös yhessä uimassa.


Sunnuntaina jälkeiltiin aamulla tunnin vanha 400 metrinen jälki viidellä esineellä. Maasto oli märkä ja tuulta ei yhtään ja hyttysiä ziljoona.

Sinni lähti jäljestämään jo mökin pihasta ja meni reippaasti jälkeä pitkin sen alotuskohtaan asti, jossa puin sille valjaat. Pitää ehkä joskus kokeilla vapaana ilman valjaita jäljestystä, kun kaikki rensselit on Sinnistä ällöjä ja meno ilman niitä näytti ehkä paremmalta.

Mut nyt mentiin siis ihan perinteisesti valjaissa ja liinassa. Sinni jäljesti tarkasti ja nosti kaikki esineet. Pari kertaa vähän hairahtui jäljeltä, mutta korjasi itse hyvin takaisin jäljelle. Karttakuvassa näkyy taas gps:n epätarkkuus, kun esimerkiksi jäljen loppu mentiin aivan jäljen päällä (kuten lähes koko jälki) ja silti karttaohjelma näyttää, että ollaan kovasti sivussa. Hidasta Sinnin meno on, siitä ei pääse mihinkään. 400 metrin jälkeen meni melkein 20 minuuttia. Tällä tahdilla kokeessa ei tule aika riittämään mitenkään, mut millä ihmeellä vauhtia saa lisää? Vai korjaako aika tän ongelman?





Iltapäivällä meidän vieraaksi saapuivat Tiina, Kosti ja Ainu-pentu. Neljä päivää pidettiin sadetta, uitiin, lenkkeiltiin, leikittiin ja parannettiin maailmaa. Ihanaa, että kävitte! Sinni ja Kosti on ihan parhaat kamut ja alun kankeuden jälkeen Sinni lämpes Ainullekin ❤️. Ei tehny hyvää mun pentukuumeelle...



Hinttura ja Kostimus

Ainu ❤️

Isojärven kansallispuistossa

Kosti ❤️

Ainu

Isojärvellä







Perjantaina jälkeä vapaana. Reilu 500 m, kaksi tuntia vanha jälki viidellä esineellä ja pienellä jäljen nostolla. Eka sateeton päivä monen päivän sateen jälkeen. Tuulta ei juurikan, lämpöä 18 °C.

Mentiin nyt sitten vapaana ja ei se ainakaan huonommin mennyt kuin liinassa. Sinni nosti jäljen hyvin, aika pitkä takajäljen tarkistus, mutta hienosti omatoimisesti oikeaan suuntaan. Mentiin aika lailla jäljen päällä lähes koko matka ja ne kohdat, missä ei menty Sinni korjas ite hienosti. Kaikki esineet ylös! Yhden jopa haki tosi hienosti, kun oli siinä kohtaa vähän sivussa. 

Nosto:




Tää vapaana jäljestetty jälki oli 0,4 km/h nopeampi kuin edellinen liinassa menty tunnin vanha jälki. Täytyy jatkaa tätä testailua, kun ainakin nyt vielä Sinnin perässä pysymisen kanssa ei ole mitään ongelmia vapaanakaan...



Lauantaina käytiin kylillä kesätapahtumassa. Mokomassa tuppukylässä oli kauheesti koiria liikenteessä ja saatiin monta hyvää ohitusharjoitusta. Osa meni paremmin ja osa huonommin. Ja uimaan piti tietty päästä. Torivilinä oli Sintulle ihan normimenoa, vaikkei olla juurikaan tuommoisissa vilinöissä käyty.




Sunnuntaina vielä ennen kotiinlähtöä 500 m tunnin vanha jälki viidellä esineellä. Muuten keli samanmoinen kuin edellisilläkin jäljillä, mut tuulta enemmän. Tein jäljen niin, että kuljin alussa tien yli ja nostettiin se tietä pitkin kulkien. Sinni oli taas vapaana.

Nosto meni hyvin, ei olla ennen moista kokeiltu, mut Sinni on aina reagoinut jälkiin hyvin.


Jäljestys meni kohtalaisen hyvin. Pari kertaa jos en olisi tiennyt, missä jälki menee, olisi Sinni saattanut päästä vaihtamaan riistalle. Nyt osasin puuttua heti. Hyvin Sinni jätti riistan jäljen ja palasi omalleen molemmilla kerroilla. Yks mutka mentiin vähän suoraksi, mut gepsin piirtämä jälki heittää taas vähän, sillä kaikki esineet Sinni kyllä löysi. Ja vauhti oli taas kovempi kuin edellisellä jäljellä, nyt nopeus oli jo 2 km/h.





Oli kiva viikko mökillä!

Taidenäyttelyssä

Märät murut




Kaikki kuralätäköt pitää aina lutrata


Murulla ja Taavilla oli laatuaikaa mun ja Sintun mökkeillessä. Hyvin oli pojilla mennyt.


maanantai 26. kesäkuuta 2023

Kesä on täällä

Helteet valtasi Suomen ja yksi hellepäivä vietettiin Sintun kanssa merellä, kun vielä ei ole sinilevää. Se on kyllä melkoinen lutra, kun vähän väliä käy pulikoimassa omineen. 

Tähystyshommia

Pulipuli

Evästauko


Kotimatkalla tuli väsy

Lauantaina iltasella lyhyt puoli tuntinen jälki Sinnille. Laitoin vähän namiakin sinne tänne ja esineitä oli kuusi. 

Nyt oli kova veto jäljelle. Nameja Sinni söi muutaman, mut taisi olla varotoimista huolimatta murkut kerenneet tarttua nappulouhin... Osa esineistä ei kiinnostanut yhtään, osan Sinni ilmaisi hyvin. Mut nyt oli hyvää reipasta jäljestystä. Tehdään siis vähän tuoreempia seuraavaksi, jos sillä sais intoa nostettua.

Hyttysiä oli ihan stanasti



Sunnuntaina uhmattiin hellettä hakutreeneissä, jotka aloitettiin Taavin tarjoamalla kakulla!


Ja ryhmäläiset onnitteli meitä kukin ja skumpin, kiitos!! Ootte parhaita ❤️




Sinnille kaksi kokonaan peitettyä maalimiestä. Molemmilta hyvä rullan tuonti ja muutenkin ilmaisut oli oikein hyvät. Ekaa ukkoa oli vähän tutkinut tarkemmin, tais kuitenkin olla Sinnillä eka kerta kokonaan peitossa olevalla ukolla. Toinen ukko meni tonkimatta  Keli vähän hyydytti menoa ja jostain syystä etsinnän aikana Sinni ilmaisi kolme kertaa saman tyhjän paikan. Siinä ei edes ollut ollut ketään muille koirille piilossa. Outo juttu.



Tiistaina aamusta oli jo kuuma, mutta lähdettiin Sintun kanssa silti jäljelle. Vieraan tekemä reilu 300 m, kuudella esineellä, ikää tunnin verran. Rutikuiva maa.

Ei otettu varsinaista nostoa, hyvin lähti jäljelle ja lähes koko jälki hyvin ja innokkaasti liinassa vetäen, joskin rauhallisesti. Yksi esine jäi, muuten häntä heilui esineillä. 




Illalla käytiin vielä tottistelemassa bh-juttuja. Koitettiin taas opetella sitä hihnaseuruuta, meni jo aika kivasti. Vähän seuruu on etenkin hihnassa haahuilevaa ja Sinnille entuudestaan vieraat koirat kiinnosti aika paljon. 

Henkilöryhmä oli hankala, mut paikkis (4 min) meni hyvin.



Keskiviikko aloitettiin uinnilla. Noi uisi varmaan koko päivän, jos vaan jaksais heittää niille keppiä.



Illalla tokoilua kuumassa kelissä. Sinni ei ole ehkä ihan yhtä kuumanarka kuin Taavi, mutta kyllä silläkin kieli roikkui pitkällä.

Seuruujuttuja, jättäviä, kapulan pitoa ja paikkista. Jättävät sujui, kapulan pito taas ei. Tuputti heti, en tiedä halusko vaan läähättää, vaikkei kyllä niin kuuma ois pitänyt olla. Saatiin kyllä onnistuminenkin. 

Paikkis meni tosi hyvin. Riitti yksi käsky maahan menoon ja yksi ylösnousuun, eikä Sinni ennakoinut.



Torstaina hautovassa aamussa jälkeä. Vieraan tekemä nelisensataa metriä, noin tunnin vanha, viisi esinettä, todella kuivassa maastossa. Ei nostoa.


Sinni lähti hyvin jäljestämään, vaikka alku oli vähän hankalaa maastoa. Kaikkinensa meni hyvin tarkasti koko jäljen ja nosti kaikki esineet hyvin. Ihan todella rauhallinen tahti sillä oli, kuumuus ei ainakaan tuonut lisää vauhtia.

Paikoitellen osasin jopa lukea sitä, mutta enempi on vielä mun osalta epävarmaa menoa. Näitä täytyy van saada paaaljon lisää.


Sunnuntaina taas jälkeä aika samalla teemalla kuin edelliselläkin kerralla. Nyt otettiin nosto ja Sinni reagoi hienosti jälkeen. Tarkisteli muutamaan otteeseen ja pienellä avustuksella oikea suunta. Periaatteessa se jäljestää ihan hyvin, mutta todella hitaasti. Kerran vei oja ja kerran hirvenjälki mennessään, mutta näiltä korjasi hyvin itse takaisin jäljelle, kun en antanut jatkaa. Yhdestä esineestä meni ohi, muut merkkas hyvin.




sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Melkein jo liikaa tekemistä

Edellisviikon keskiviikon aamu-uinti oli taas kiva juttu. Sinnistä on tullut reipas uimari näin allasolosuhteissakin. Luonnonvedethän se puljaa mennen tullen...




Perjantaina hakuiltiin Sinnin kanssa kolmella valmiilla ukolla. Ekalle asti kantoi rullaa, siitä eteenpäin meni oikein hyvin.




Lauantaina oltiin Sinnin kanssa KIKK-koulutuksessa, siitä oma postaus täällä.


Sunnuntaina osallistuttiin hyppytekniikkakoulutukseen. Olin varannut paikan koulutukseen ennen Sinnin lonkkakuvien tulosta ja olen siitä lähtien kipuillut asian kanssa, että onko järkevää hyppyyttää vai ei. Niin monenlaisia kommentteja ja kokemuksia kun olen asian tiimoilta saanut ja kuullut.

Tekniikkatreenit tehdään kuitenkin matalilla hypyillä ja niistä on hyötyä koiralle, vaikkei varsinaisesti mitään hyppylajia harrastaisikaan. Joten taidetaan jatkaa tekniikkatreeniä jos ei muuten, niin koiran kehonhallinnan kannalta.

Sinni teki perusarjaa, kasvavaa sarjaa ja etäisyyden arviointia. Olin talven treeneissä huomannut saman kuin kouluttaja nyt, että kasvava sarja on Sinnille vaikeampi kuin etäisyyden arviointi. 

Mutta noin niin kuin muuten Sinni hyppää hyvin. Alun istuma-asento välillä vähän leviää, johtunee lonkista.




Maanantaina Taaville peko-tottista ja vieraan jälki sokkona.

Tottis ihan ok. Seuruu meillä on mitä on ja paikkiksessa valui taas istumasta maahan. Eteenmenot kohtalaiset, mitä nyt yks kuseminen (oli just narttu kussu siihen) ja pysäytykset vähän hataria. Paljon hyvää kuitenkin.

Jälki oli 600 metriä, esineitä viisi ja lyhyt nostomatka, ikää tunti. Nosto meni hyvin ja aina tienylitykseen asti varmasti ja vauhdikkaasti. Tien jälkeen vähän haparointia ja sitten taas varmaa jäljestystä loppuun asti. Aikaa meni kahdeksan minuuttia, matkaa tosin kertyi vaan 500 metriä ja yksi esine liian vähän. Tiesin, että tien ylityksen jäljeen oli tapahtunut tuo hairahtuminen ja sinne jäi yksi esine. Muuten varsin mallikasta menoa. Vähän vähempi vauhti ei olis kyllä haitannu yhtään.





Tiistaina oltiin Sinnin kanssa Oili Huotarin tokovalkussa ja tutkiskeltiin meidän merkkien kiertoa, kapulan pitoa, eteen tuloa ja ruutua. 

Saatiin paljon hyviä ideoita. Nyt vaan pitäisi kaivaa jostain aikaa ja motivaatiota.

Oili näytti miten koira palkataan


Keskiviikkona tokoiltiin ulkona Oilin oppeja ja vähän rallyn juttuja, loppuun hyvä paikkis. Tarvittais lisää porukkaa meidän tokoryhmään...


Torstaina aamulla Sinttu ja K kimppalenkillä ihanan keväisessä metsässä.



Illalla jälkitreeniä Sinnille, teemana jäljen nostot. Vieraan tekemiä lyhyitä jälkiä oli neljä, jotka nostettiin peräjälkeen. Kaksi ekaa meni hyvin, osasin jopa vähän lukea Sinniä. Kolmas jälki hukkui kesken matkan ja neljäs oli taas muuten hyvä, mutta en osannut lukea nostoa varmasti. 

Nostomatkat oli nyt pidempiä, kuin mitä ollaan omineen tehty. Oli kyllä hyvä ja uskoa luova treeni, vaikka ihan kamalan kaukana ollaan siitä varmuudesta, minkä haluaisin saavuttaa.


Perjantaina Taaville hakua kokeenomaisesti. Hienosti löysi heikossa tuulessa kaksi maalia ja ihan vieras mieskin haukuttiin hienosti. Vähän se taas ennakoi  mun sivulle tuloa, muuten mallikasta menoa.



Lauantaina käytiin Sinnin kanssa kokeilemassa haun peruskoetta. Vähän liian aikaisin tuli tämä koe meille mun makuun, mutta kun vertaa mun työvuorokalenteria ja koekalenteria ja jos ei Inariin tai Ouluun viitsi lähteä, niin eipä tässä inhimillisen matkan päässä ole kokeita... Joten yritettiin.

Sosiaalisuus ja hallinta heittämällä läpi ja hakukin olisi menny, jos en olisi itse sössinyt sitä. Keli oli kuuma, mittari näytti 22 plussaa ja tuulta ilmatieteen laitoksen mukaan 1 m/s ja alueena tosi tiheä kuusikko eli ei juuri henkäystäkään. Hienosti Sinni kuitenkin löysi kaksi ekaa ukkoa nopsaan ja hienot ilmaisut, joista toinen tarkastajankin mielestä ihan oppikirjasuoritus! Eikä edes aluksi kantanut rullaa turhaan. 

Kolmas ukko menikin sitten pipariksi mun toimesta. Maastossa oli paljon isoja kaatuneita kuivia kuusen runkoja ja mä luulen, että Sinni oli jo kerran käynyt hakemassa rullan ukolta ja mun luo tullessaan pudottanut sen joutuessaan luovimaan tietään näiden kuivien kuusenrunkojen yli, kun tuli mun lähelle vähän sen oloisesti että näytölle pitäis mennä. Sai siinä sitten jalkansakin vielä rullan väliin ja kun sain sen auottua siitä, niin lähti kivasti kyllä uudestaan sinne suuntaan, mistä oli tullut ja hetken päästä tuli rulla suussa mua kohti. Tässä kohtaa mä sanoin "hyvä tuo" ja "täällä". En edes itse tajunnu tätä, mutta siihenhän se koe sitten kosahti, kun koiraa ei saa auttaa ilmaisussa. Ihan lievästi harmittaa. Mut Sinni oli hyvä, paljon parempi kuin osasin edes odottaa. Mutta ei maha minkään ja onhan tuossa rullassa omat mulle uudest haasteensa... Ilman ylimääräistä härväystä en varmaan olis menny vahingossakaan huutelemaan mitään.

Kuvat Tarja Lindfors:

Hallinta läpi

Jälkipuintia testaaja Pekka Ulvelinin kanssa



Otsikkoon viitaten on ollut pikkusen ruuhkaa kaiken tekemisen kanssa viime aikoina ja rupeaa olemaan takki aika tyhjä. Kesäkuun alkuun kun jaksais vielä painaa, niin sitten ei olis enää sovittuna mitään suurempia juttuja ja pieni tauko kaikesta voisi tehdä hyvää ja auttaa rakoilevan motivaation kanssa...


Kelit rupeaa lämpenemään ja lenkeillä ojat houkuttaa


Murut