Maanantaina aamusella tehtiin vähän esineruutuharjoittelua. Vauhti on edelleenkin tosi hidas, mutta kyllä ne esineet sieltä kaistaleelta mulle tulee. Yritin hetsaamalla saada lisää vauhtia, mutta melko heikoin tuloksin.
Ruudun jälkeen ajettiin n. tunnin vanha jälki. Kahdeksasta kepistä nousi kuusi ja molemmat kulmat meni aikas hyvin. Kerran Taavi hukkas jäljen, mut noin yleisestinottaen teki hyvin töitä nenä maassa.
Illalla oltiin ryhmätottistreeneissä harjoittelemassa kontaktin pitoa häiriön alaisena ja oltiin siinä taas vaihteeksi aika hyviä meidän mittapuulla. Lisäksi tehtiin seuraamista pujotteluradalla ja ohitusharjoituksia muiden koirien kanssa, nekin meni hyvin. Lopuksi laitettiin koirat kaarevaan riviin ja paikkamakuuseen. Mä uskalsin jopa päästää Tapsun hihnasta irti, niin hyvin se makoili.
Tiistaina oltiin pelastushakuporukan kanssa raunioradan parkkiksella totistelemassa. En tiedä vaikuttiko paikka vai missä oli vika, mutta lähes poikkeuksetta kaikki koirat olivat ihan ulalla. Kaikki oli vain menossa kovasti ettimään ukkoja ja keskittyminen parkkiksella tekemiseen oli olematonta. Niin myös Taavilla. Ja taas kerran sain kuulla huonosta kävelystäni... Perkele, että voi olla vaikeaa kävellä reippaasti suorassa. Mutta kun koira on noin pieni, eikä todellakaan paina jalkaa, niin onhan mun oltava vähän vinossa, että nään missä se menee. Ja vastaus tähän oli, että älä koskaan treenaa yksin... No eipä tarvis sit treenata juuri ollenkaan... Henkilöryhmä meni tänään kaikesta keskittymättömyydestään huolimatta todella hienosti! Paikkamakuusta sen sijaan ei meinannut tulla mitään. Häiriökoirana ollut sakemanni ei mun mielestä ollut se syy onnistumattomuuteen, vaan vika oli jossain muussa. Joku hämärä juttu häiritsi Tapsua ihan liikaa ja se ei pysyny maassa millään ja oli muutenkin tosi outo, ei ollenkaan oma itsensä. Ota näistä nyt selvä!
Keskiviikkona tottisteltiin kaveriporukalla ja voi kun me loistettiin! Jopa muut huomasivat, että meidän perusasento on pikku hiljaa löytymässä! Olen kyllä treenannu sitä viime perjantaista lähtien todella urakalla. Keskityttiin aika lailla tuohon perusasentoon taas ja lopuksi tehtiin eteenmeno, joka sekin oli hyvän vauhdikas. Lisää vaan perusasento- ja peränkäyttöharjoituksia, niin eiköhän mekin opita seuraamaan. Otsikkoon viitaten olen vain ahnehtinut tuossa perusasento- ja seuraamishommassa liikaa, vaikka kuinka olen yrittänyt olla ahnetimatta. Imutus on vaan antanut niin väärän kuvan Taavin osaamisesta ja nyt kun yrittää mennä ilman namia, niin ei siitä mitään ole tullut. Taavi ei imutuksella ole oivaltanut oikeaa paikkaa, se on vain sokeasti seurannut sitä namia ja viisveisannut muusta. Edelleen olen sitä mieltä, että jos joskus toisen koiran saan, niin sitä en kyllä imuta, on niin pirun vaikeaa se namista poisoppiminen.
Torstaina junnukurssilla Taavi oli ensin paikkamakuussa koko toisen koiran treenin ajan!!! Kävin välillä palkkaamassa, mutta ei sillä ollut elettäkään nousta sieltä. Katteli kyllä treenaavaa koiraa ja viereisellä kentällä treenaavia, mutta mun mielestä ihan hyvä suoritus siihen nähden, miten vaikeeta meillä on tuon kanssa ollut. Kävelin useampaan kertaan usean kymmenen metrin päähän Tapsusta ja edes toisen koiran luoksetulo ei aiheuttanut tarkkaa katsetta kummempaa reaktiota. Mun pitäis kyllä hommata se peili, että voisin ruveta harjoittelemaan enemmän sitä selin koiraan oloa. Lopussa Taavi ei enää kyllä jaksanut olla hienosti maassa vaan heitti lonkalleen, mut ei se kai niin vaarallista ole?! Ja kyllä toi pitkä paikkamakuu taitaa aika puuduttava olla muutenkin koiralle.
Meidän varsinaisella treenivuorolla aiheena oli mikäpä muu kuin perusasento ja tänäänkin saatiin hyvää palautetta. Lopuksi tehtiin vielä useampaan kertaan harjoitus -A:n ylitystä ja sehän meni oikein hienosti. Parhaiten toimi ylitys esteen alla odottavalle palkkakupille. En vielä arvannut sitä omineen laskea menemään, vaan Taavi oli hihnassa ja sillä vähän kontrolloin sen menoa, mutta ehkä sitä uskaltais kohta koittaa ihan vapaanakin. Kotiläksynä perusasennon lisäksi vireystilatreeniä, ei nimittäin Tapsu ollu ihan parhaassa treenivireessä tänään... (Tiedä sitten kuin paljon vaikutti aamuinen ajokoiraepisodi, kun Tapsulle on niin rankkaa olla pieni epäileväinen koira, kun toinen juoksee huutaen jäniksen perässä 2,5 h mökkiä ympäri).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti