Taavin kanssa puuhattiin pitkästä aikaa nosejuttuja maanantaina ja olipa tauko tehnyt hyvää! Se ei enää yrittänyt syödä hajua, vaan osasi ilmaista hajun painamalla nenän siihen. Voimaa se kyllä käyttää painamiseen niin, että vähempikin riittäisi. Hieno edistyminen kuitenkin ja olin niin iloinen, että jaksoin askarrella meille hienon purkkiradan ja kaivaa taas nosejutut esiin. Super-Tapsu!
Purkkien kanssa homma sujuu hyvin. Huoneesta etsittäessä vaati pari lisäkehoitusta, kun usko meinas loppua kesken tai sit oli vaan liian malttamaton saamaan namia. Mut tosi tyytyväinen olen kyllä näihin treeneihin!
Tiistaina Sinni kävi rokotuksilla ja olipa mukava käynti. Sai rapsutuksia monelta ihmiseltä ja namejakin. Piikin pistoa Sinni ei edes huomannut, mutta taisi vähän kirvellä jälkikäteen. Onneksi eläinlääkäri oli tosi kova rapsuttelemaan! Rokotteesta ei tullut mitään sivuvaikutuksia.
Illalla Taavi kävi hakutreeneissä ja miten mahtavaa päästä pitkästä aikaa metsään tekemään ihan oikea etsintätreeni! Taavikaan ei meinannut pysyä nahoissaan, kun tajus mitä ollaan menossa tekemään. Aloitettiin kuitenkin pienen hepuloinnin jälkeen seuruulla ja paikkiksella, meni hyvin.
Maasto on haastavan kallioinen ja mulla oli toiveena, että toinen maalimiehistä olisi sellaisessa paikassa, ettei Taavi pääse luokse. Mut eihän vuoristokoiralle ole homma eikä mikään kiivetä kallionkielekkeille, joille ihmisen on vaikea päästä =).
Varmaa työskentelyä ja loistavat ilmaisut.
Paikkis meni hyvin.
Tää ei kuvassa näytä miltään, mut olipahan hankalasti saavutettava paikka ainakin ihmisille.
Keskiviikkotokossa aiheena oli kaukot, mutta ne on meillä niin vaiheessa, ettei hallilla voi niitä treenata. Tarvitaan vielä paljon rauhallisempi paikka ja mielentila.
Tehtiin perusasentoon tuloa ja voisin väittää, että jotain syttyi Sinnin päässä.
Myös seuruut oli kohtalaisia ja pari hyppyäkin tehtiin. Hyppy onnistuu jo tosi hyvin, nyt pitäisi otettaa vaan se eteen suoraan tuleminen ja siitä perusasentoon siirtyminen...
Lopuksi tehtiin vielä paikkista ringissä pariin kertaan ja Sinni oli hyvä. Se ei menny maahan toisten käskyistä ja tällä kertaa viereen seisomaan tulleet ihmiset ei aiheuttaneet hepulointia. Olin tosin ihan lähellä. Kaiken viimetteeks tehtiin hurja treeni. Koirat riviin ja siitä jokainen kutsui omansa vuorotellen luokse! Sinni Sinttura HintunTinttu ei tietenkään ole koskaan tehnyt mitään tuollaista, kun ihan vaan normi paikkiskin on vielä pitkän työn takana, mutta niin se vain makasi tyynen rauhallisena paikallaan, vaikka vuoron perään molemmilta puolin kutsuttiin kaksi koiraa. Omalla vuorollaan Sinni tuli hienosti mun eteen. Olin tietysti lähellä, vain muutaman metrin päässä, mutta silti oli kyllä iso onnistuminen meille.
Torstaina mätsärihommia lumisateessa. Sinni oli taas mahtava, ei häirinny kehää odotellessa rähisevät koirat tai ihmispaljous. Valitettavasti taas oli yksi lapsi, joka juoksi jostain suoraan lääppimään, mutta vaikka Sinniä selvästi ärsytti, niin se käyttäytyi hienosti ja nyt osasin itsekin ehkä pelastaa sen tilanteesta nopeammin. Mut ei siitä kyllä mitään lastenrakastajaa tule, vaikka aikuisista se tykkää välillä liikaakin. Pääsipä Sinni vauvavahdiksikin ja se oli kiva puuha, kun vauva vaan nukkui hiljaa kopassaan.
Kehät meni hyvin, mutta kyllä taas ryhmäkehässä vähän piti vilkuilla taakse, kun ihan perässä juoksi iso musta koira. Jäi varmaan edellisistä mätsäreistä Sinnille pieni ahdistus perässäjuoksijasta. Mutta ravi pysyi koko ajan ja seisotuksissa ei sinänsä ongelmaa, mitä nyt jalat harittaa milloin mihinkin.
Kuvat Minna Halonen
Perjantaina ajeltiin Porvoon Emäsaloon pienelle kotiautoretkelle.
Sunnuntaina Sinni treenas hakua ja siitä ei kyllä tullut yhtään mitään. Taitaa olla juoksut taas tulossa, kun likka oli ihan omissa maailmoissaan koko ajan. Innolla meni kyllä maalille, mutta rullan tuonnista ei ollu mitään hajua ja hajut vei enempi tai vähempi mennessään.
Treenien jälkeen tarvottiin useampi tunti metsässä koemaastoja kartoittamassa ja Sinni sai seuraa Kössi-tollerista. Oikein sujuva pari.
Viime maanantaina tokoiltiin melkoisen lämpimässä kesäkelissä. Taavi oli taas kerran ihan superkiva treenikamu. Alun paikkaistumisessa huomautin kerran, kun melkein alkoi nuuskia, mutta muuten istui kuin tatti paikoillaan. Avo- ja umpieste meni useamman toiston ihan täydellisesti ja kaukotkin pelas pitkästä matkasta, istumaannousut olivat jopa melkein liian terhakoita. Seuruukin onnistui ihan kohtalaisen hienosti, vaikka vasen käännös tuottaa aina vaan hankaluuksia.
Kosti olikin sitten ihan koomassa. Tietty lomareissu ja Taavin tokotreenien ajan odottelu kuumassa autossa eivät varmasti ainakaan parantaneet sen virettä, mutta jotenkin oli tosi tahmeaa menoa... Jotkut pörriäisetkin kiusas niin kovasti, ettei Kosti meinannut millään voida keskittyä tekemiseen. Paikkaistumista tehtiin ringissä, jäin ihan Kostin eteen ja keskityttiin kontaktiin, joka oli hieman hapuilevaa. Myös jättäviä tehtiin ja pirun hidas se on ja seisominen on hankala. Mun pitäis nyt jostain kaivaa tottismotivaatiota Kostin kanssa, kun tuolla tokotreeneissä se tuntuu aina niin kamalan hankalalta.
Keskiviikkona metsäjälkeä molemmille ja näistä jäljistä ei juuri ole kerrottavaa. Kosti ei omaa jälkeään juuri päässyt alkua pidemmälle, kun ratsujoukko saapui häiritsemään pienen miehen hommia. Ei siitä sitten enää mitään tullut.
Taavi nosti jäljen hyvin noin 100 m janalta ja alku näytti ihan hyvältä, mutta sitten Taavi hukkasi jäljen, varmaan sekaantui hirven jälkiin tai jotain, ja uudestaan jälkeä ei sitten löytynyt millään.
Jäljet oli yli kolme tuntia vanhoja ja keli oli helteinen, maastona kuiva kangasmetsä.
Illalla Taavi kävi fyssattavana ja sai lähes puhtaat paperit. Selän jumit ovat poissa (näkyy myös koiran käytöksessä, ei olle niin ärrimurri enää) ja Taavi taisi taas nauttia käsittelystä, kun ihan taisi torkahtaa jossain välissä. Toinen takareisi ja pohje olivat hieman jumissa, ehkä Norjan reissun kiipeilyjen johdosta, mutta ei onneksi mitään pahempaa.
Iltalenkillä oltiin Kostin kanssa kahdestaan ja kokeiltiin vähän esineruudun alkeita ja vein sen nähden neljä esinettä metsään noin 30 m päähän. Kaksi se mulle haki hienosti ja toi jopa käteen asti. Kahta viimeistä en edes pyytänyt tuomaan, mutta niitä pois hakiessa Kosti toi vielä toisen niistä.
Torstaina Muru lähti Taavin kanssa saareen ja Kosti jäi mun kanssa kotiin.
Käytiin Kostin kanssa illalla vähän tottistelemassa ja tehtiin A-estettä loivalla harjoitusesteellä. Tyypillä ei ole mitään estoja tuon suhteen ja täytyykin vähän varmistella, että tulisi edes jotenkin järkevästi alas. Seuruuta tehtiin myös ja se on erityisen kiva liike Kostin kanssa, jotain olen osannu opettaa. Käännöksiä tarvii tietty hioa vielä paljon ja kestoa muutenkin, mutta sen tapa seurata on jotenkin tosi mieluinen mulle. Jättäviä vähän tehtiin ja luoksetuloa myös. Luoksetulossa sillä on loistava vauhti, mutta jättävät on melkoisen hitaita. Pitäis tehä ihan joku suunnitelma ja treenata kunnolla vähän aikaa Kostin kanssa tottisjuttuja, niin saatais varmaan niitä menemään vähän eteenpäin. Nyt vaan vähän vasurilla tehty näitä hommia ja eihän ne näin etene mihinkään...
Viikonloppu hujahti Kostin kanssa metsäjälkileirillä, oppejaan meille jakoi Ari Koskela. Kostin kohdalla viikonlopun agendana oli jäljestämisen aloitus metsässä. Olemme siis jäljestäneet oikeastaan vain kovilla alustoilla ja nyt olisi tarkoitus aloittaa myös metsässä jäljestys. Arin ajatukset metsään siirtymisestä oli hyvin samanlaiset kuin itsellänikin eli namijälkiä alkuun ja melko nopealla aikataululla lisätään jäljille namittämia pätkiä. Namittomia pätkiä voidaan lisätä niin kauan kuin nenä pysyy tarpeeksi alhaalla. Mikäli jäljestys huononee, lisätään nameja taas jäljelle. Kun nameista päästään eroon, tulee jäljelle kepit/esineet.
Muutamia perusasioita jäljestä:
jäljestys aloitetaan namijäljillä. Kun jäljellä on namia, ei siellä ole esineitä
namijälki päättyy namirasiaan, jossa samaa namia kuin jäljellä
jäljeltä vähennetään nameja asteittain; alkuun 15 namiaskelta - 5 namitonta - 15 namilla jne. koirakohtainen juttu ja selviää vain kokeilemalla.
Namituksen määrä määräytyy koiran jäljestyksestä; liian kova vauhti/pää liian ylhäällä -> lisää namia, rauhallinen vauhti ja pää alhaalla -> vähemmän namia. (pää alhaalle ei tarkoita nenä maassa menoa, vaan kullekin koiralle sopivaa luontaista jäljenajotapaa, ei kuitenkaan ilmavainulla etenemistä)
Jäljen alussa voidaan pitää namit mukana pitkäänkin, vaikka sinne lisättäisiin esineetkin. Alun namit vain vahvistavat koiran oikeaa mielentilaa jäljellä
Kepeillä/esineillä vietetään aikaa ja palkataan paljon. Ilman hyvää esinemotivaatiota ei koira jaksa jäljestää. On toki koiria, jotka palkkaantuvat itse jäljestämisestä, mutta suurimmalle osalle koirista on motivaatiota rakennettava esineiden kautta.
Namijälki ajetaan melko tuoreeltaan. Muurahaiset usein haittana namijäljillä.
ohjaaja määrittää jäljestysnopeuden. Tarvittaessa koiraa jarrutetaan, jottei se pääse rynnimään.
Jälkien pituus on pidettävä tarpeeksi kauan tarpeeksi lyhyenä, ettei syödä koiran motivaatiota
janaa ja jäljen nostoa on harjoiteltava erikseen.
Lähetyksen jäljelle on oltava rauhallinen, odotetaan koiran rauhoittuminen ja oikeaan suuntaan fokusoituminen
Jäljellä koiralle annetaan rauha työskennellä, ei neuvota. Nuorta/aloittelevaa koiraa voidaan ohjata kiinnostumaan jäljestä näyttämällä maata, mikäli keskittyminen jostain syystä herpaantuu.
Esineeltä koira jatkaa jälkeä itsenäisesti, käsky annetaan vasta kun nenä on jo maassa. Myös esineiltä lähdön on oltava rauhallinen.
Jälkikovuutta treenataan pitkillä jäljillä. Näitä treenejä vasta osaavalle ja motivoituneelle koiralle.
Motivaatiota treenataan useilla esineillä (paljon palkkaa jäljeltä)
Jokaisessa treenissä olisi oltava jokin pääasiallinen harjoituksen kohde (jana, kulmat, harhat, esineet...)
Harhat otetaan harjoittelussa mukaan heti nuorella/aloittelevalla koiralla, näin niistä ei tule myöhemmin ongelmaa.
Osaavakin koira tarvitseen välillä helppoja jälkiä
Motivaatiosta pidettävä huoli!! Loppuunajettu koira on lähes mahdoton saada uudestaan jäljestämään hyvällä motivaatiolla.
Mielikuvitusta jäljille: ketunlenkkejä, paluuperiä, erilaisia maastoja, eri-ikäisiä jälkiä, koiraa on haastettava!
Janaharjoitus:
voidaan tehdä tallatulla, jopa namitetulla uralla namipurkille.
Kun eteneminen purkille on määrätietoista, ruvetaan purkkia siirtämään jäljen suuntaan
janan tallauksen ikää vanhennetaan, lopulta jana tallataan edellisenä päivänä ja jälki seuraavana
lopputuloksena määrätietoisesti nenä maassa etenevä koira, joka nostaa jäljen itsevarmasti
Lauantaina Kostille tehtiin kaksi jälkeä. Ensimmäisellä jäljellä oli nami jokaisella askeleella ja pituutta jäljellä oli 120 m. Keli oli todella haastava, kuuma, kuiva maa, paljon siitepölyä ja sitten oli vielä ne muurahaiset, joiden mielestä Kostin namit oli tosi hyviä.
Päivän toinen jälki oli namitettu miltei kokonaan, välissä muutaman askeleen namittomia pätkiä, pituutta noin 60 m. Molemmat päivän jäljet olivat maastoa myötäileviä pieniä kurveja sisältävät jäljet.
Kosti jäljesti molemmat jäljet hyvin, mutta ikävää oli muurahaiset, jotka hieman häiritsivät hommaa. Ei ole kiva, että koira saa suuhunsa murkkuja, kun pitäisi saada herkkuja. Mutta ei nyt voinut mitään, murkut ehti iskeä, vaikka jälki ajettiin heti sen tekemisen jälkeen...
Sunnuntaina eka jälki oli noin 160 m namirytmillä 15 namia - 5 tyhjää - 15 namia... Murkkuja oli onneksi vähän edellistä päivää vähemmän, mutta kyllä ne silti kiusasivat tälläkin jäljellä.
Vika jälki oli lyhyt kokonaan namitettu ns. palauttava jälki.
Kosti ajoi kaikki jäljet hyvin. Pysyi jäljellä hienosti, vaikka suurin osa nameista jäikin syömättä. Syömättömiin namiehin ei tarvitse kiinnittää huomiota, koska ei koiraa voi niitä pakottaa syömään. Namitetut osuudet kuitenkin oli etenemiseltään rauhallisempia kuin namittomat. Namittomat pätkät Kosti eteni huomattavasti nopeammin kuin namilliset ja niissä mun tarvitsee jarruttaa sen vauhtia.
Jatkossa jatketaan sitten eläinkokeita erimittaisilla namijäljillä ja vaihdellaan namittomien pätkien pituuksia. Edellinen treeni määrittää aina seuraavan.
Lisäksi Kosti ui ekaa kertaa luonnonvesissä ihan ite ja sai osakseen jälkiryhmän rapsutukset ja halailut, joista se näytti nauttivan suuresti.
Kuvat ja video Tuija Kajasranta:
Illalla Taavi sai vielä oman jälkensä kotona. Jälki oli noin kaksi tuntia vanha, jana oli vain parikymmentä metriä, pituutta jäljellä oli vajaa 400 m ja jäljen lopussa oli tien ja ojan ylitys ja maasto vaihtui metsästä nurmipeltoon.
Janan Taavi hoiti mallikkaasti (leirillä opittu janaharjoitus otetaan kyllä Taavillekin käyttöön määrätietoisemman jäljennoston aikaansaamiseksi) ja jäljesti koko jäljen hyvin. Kaksi ekaa keppiä jäi nousematta, mutta loput kolme löytyivät hyvin. Tien jälkeen piti hetki hakea jäljen suuntaa ja nurmelle vaihto oli haastava, mutta siitäkin Taavi suoriutui. Kuiva maasto on vaikea, mutta nyt jäljestys oli varman oloista keksiviikkoon verrattuna.
Tänään kävimme metsälenkillä Seijan koirien kanssa. Ennen lenkille lähtöä Seija oli tehnyt pellolle jäljen ja se sai vanheta lenkin ajan. Kiitos Seija!. Lenkin jälkeen Taaville valjaat päälle ja pellolle, sain Seijalta 5 m jälkiliinankin ja olin sen kanssa ihan hukassa =). Jälki oli n 1,5 - 2 h vanha nakkijälki, jossa kaarroksia ja yksi ysikympin kulma, pituutta ehkä noin 60 - 70 m. Nakkeja välillä tiheämmin ja välillä harvemmin, askelpituus reilusti pidempi kuin mitä olen itse tehnyt. Ensimmäinen kerta, kun Taavi jäljestää jonkun muun kuin mun tekemää jälkeä. Sitä en sitten tiedä onko sillä mitään merkitystä... Heinä pellolla oli myös aika pitkää.
Taavi aloitti omalla rauhallisella lähes joka askeleen haistelevalla tyylillään. Heti oli vaikeampi seurata jäljestystä ja lukea koiraa, kun ei itse tiennyt tarkalleen, missä jälki menee. Taavista kyllä aika hyvin huomaa, kun se hukkaa jäljen. Muutaman kerran Taavi meni jäljestä sivuun enemmän kuin aikaisemmilla kerroilla, olisikohan kova tuuli vienyt hajua mukanaan?. Pari kertaa myös palasi muutaman askeleen verran jälkeä takaisin päin, mutta vaihtoi itse suunnan oikeaksi.
Kovasta tuulesta, vieraasta jäljentekijästä, uudesta jälkiliinasta, jonka kanssa sekoilin, ja vauhdikkaasta koiralaumalenkistä ennen jälkeä huolimatta Taavi selvitti jäljen hienosti loppuun asti.
Jäljen jälkeen vähän kahviteltiin ja Osku kertoi mulle esineruudusta ja hausta. Vieläkin on pieni pää ihan pyörällä, mutta enköhän mä joskus pääse näihin kaikkiin uusiin lajeihin sisälle. Hakua kun pääsisi johonkin porukkaan treenaamaan, niin pääsisi siinäkin lajissa vähän alkuun. Onneksi meillä ei ole mikään kiire.
Seija vielä houkutteli osallistumaan tammikuussa Lahden pentunäyttelyyn, mutta siitäkään hommasta en mitään ymmärrä. Ja mulla näyttäisi olevan työpäivä silloin, joten itse en ainakaan näillä näkymin pääse paikalla. Jos sitä saisi miehen houkuteltua koirakuskiksi ja jonkun konkarin sitten hoitamaan kaikki käytännön asiat, niin voisi harkitakin tuon pennelin sinne laittoa. Ans kattoo nyt sitten kuin käy!
