perjantai 15. marraskuuta 2013

Häiriintynyt verijälki

Eilen aamusella kävin vetelemässä veristä sientä perässäni pitkin mettiä ja tänä aamuna sitten mentiin Taavin kanssa nuuhkimaan, että mistä sitä oikein oli menty...

Ei ollu tän päivän intensiteetti ihan kohillaan, mutta kyllä me lähes oikea reitti löydettiin.

Taavi sai valjaat päälleen metän reunassa ja heti alkoi hillitön maan nuuskutus. Vaikuttaisi siltä, että osaa jo hyvin yhdistää sen, mihin homman nuo valjaat kuuluu!

Alkumakausta Taavi haisteli innokkaasti ja pitkään, mutta oikeaa suuntaa ei meinannut millään löytyä. Lopulta kuitenkin lähdettiin oikeaan suuntaa ja vauhti oli tänään huomattavasti kovempi kuin aikaisemmilla kerroilla. Eilen jo jälkeä tehdessäni mietin, että oliko sieni välillä liian kuiva tekemään mitään hajuvanaa ja vähän siltä Taavin touhu tänään vaikutti, haisteli ihan omiaan. Muutaman kerran oli pakko pyytää koira takaisin jäljelle, kun huiteli muuten ihan missä sattuu. Jos olisin ollut merkitsemättömällä jäljellä, en kyllä olisi tiennyt, että mennään vikaan, Taavi nimittäin näytti ihan siltä, että on tarkasti vainulla.

Toisinaan sitten taas mentiin pitkät matkat ihan hyvin jäljen päällä. Makauksia en jostain syystä eilen merkinnyt ja nyt huomasin, että niin olisi ehdottomasti pitänyt tehdä. Tein muistaakseni neljä tai viisi makausta (en siis todellakaan tiedä miten ne oikeasti tehdään, mutta sienen kostutuksen yhteydessä verta vähän enemmän isommalle alalle...?). Taavi haisteli ainakin neljässä kohtaa selvästi makausta ja harmitti kovin, ettei niitä tullut eilen merkittyä. Mikähän aivokäpy sekin oli?!

Tein jälkeen muutamia tiukkoja kurveja ja mietinkin nyt, että kulkeutuuko veren haju sen verran pitkälle ilmassa, että liian lähellä toisiaan menevät jäljet sotkevat koiran suuntavaiston... Ja jos näin on, niin mikä on liian lähellä? Vielä on paljon opeteltavaa. Osasyyn huonoon keskittymiseen pistän myös läheisellä tiellä kulkeneen rämisevän traktorin ja lähistöllä työskennelleen metsurin aiheuttamien äänten piikkiin, joita Tapsa jäi pariin otteeseen tarkkailemaan. Muutaman kerran Taavi myös seisahtui ja katseli läheiselle hakkuuaukealle ja tussahteli omaan tyyliinsä, mikähän sielläkin lieni, ehkä kauris?

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Taavi löysi lopulta tähän mennessä pisimmän (huonolla matkan arvioinnillani ~300 m) verijälkensä päästä kuivatun hirvenjalan, voi sitä riemua! Reippaana poikana Taavi kantoi jalan koko matkan kotiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti