tiistai 31. elokuuta 2021

Tottakai-päivät

Keskiviikkona Sinnin hallintaa metsässä. Vain kolme kertaa piti karata häiriöihmisen luo ennen kuin kykeni keskittymään omaan tekemiseen.


Torstaina molemmat hallilla, Sinni oli hyvä, tällä kertaa antoi jopa kiinni. Kokeiltiin merkin kiertoa tarjoamisen kautta. Saatiin muutama onnistuminut yritys ja sit paljon hampaita ja tassuja tötsään. Seurattiin myös ja tehtiin muutama toisto kaukojen liikeratoja. Kivalla fiiliksellä koko treeni.

Taaville rallyjuttuja, sekin oli hyvä. Tehtiin sivuaskelia ja peruutuksia. Sivuaskeleet onnistuu hyvin paikaltaan, mutta liikkeeseen yhdistettynä ne on kovin vaikeita. Miten saada omat askeleet osumaan kylttiin nähden niin, että homma onnistuu. Vaikea juttu, mut hinkataan. 

Peruutuksista yllättäen vasemmalla peruuttaminen oli hankalampaa kuin oikealla. Edessä peruutus jää vajaaksi, mut nyt Taavi ei juurikaan haukkunut. Edessä peruutuksesta oikealle palatessa Taavi kiertää herkästi kylttitelineen. En tiedä kuin iso virhe se on, vai -10... Pitää itse jäädä vaan huomattavan paljon kauemmaksi kyltistä, että Taavilla on paremmin tilaa palata sivulle.


Illalla Taavin näyttelytreenit, kovasti huutoa, mut pallien tarkastus meni hyvin.

Sinnille jälki vielä Taavin näyttelytreenien jälkeen. Vähän reilu 100 metriä, kolme kulmaa, neljä esinettä. Nameja vain vähän, ei vanhentunut juuri lainkaan, tuuli oli aika kova.

Nosto meni hyvin, vauhtia oli kyllä tosi paljon ja sain jarrutella kovasti. Kulmat meni ihan hyvin, mutta esineet jäi. Esineet meni kyllä mun piikkiin, olivat liian vaikeita. 








Perjantaina aamusta Taaville Murun tekemä jälki. Pituutta oli kuutisensataa metriä, kolme esinettä, ikää reilu pari tuntia, nostomatka sata metriä.

Nostossa Taavi tarkisteli hetken ja lähti sitten oikeaan suuntaan. Mustikat maistui Taaville varsinkin alkumatkasta mun makuun vähän liikaa, mutta silti jälki sujui ihan hyvin vaikkakin aika hitaasti, aikaa meni vartti. Kaikki esineet löytyivät.





Iltapäivällä ajeltiin Lintukotoon Tottakai-päiville. Miten mahtavan ihanaa oli nähdä pitkästä aikaa kaikkia tuttuja! Sinni oli koko viikonlopun kuin elo pellossa ja se sai puuhata muiden koirien kanssa just sitä mitä halusi. Uimassa se kävi ainakin sata kertaa. Nose workkia käytiin vähän sen kanssa kokeilemassa ja sillä oli hyvä tyyli työntää melkein koko naama sinne alkuhajupurkkiin. 

Taavi oli vähän valikoidummin muiden kanssa ja se kävi narttukoirien kanssa omilla kimppalenkeillään. Kyllä sekin olis varmaan menny tuossa koiralaumassa, mutta en halunnu sitä stressata hirveesti ja se sai nukkua rauhassa kotiautossa.

Taavin viikonlopun aktiviteetteihin kuului paikkamakuutreeni häirittynä, BH-harjoituksissa mallikoirana toimiminen ja pyrrirotumestiksiin osallistuminen. 







Sisarusparvea; Cina, Siru, Kosti ja Piko







Kiitos taas Seija kaikista järjestelyistä, oli mahtava viikonloppu!! 


Tiina ja Kosti tuli meille vielä kylään yhdeksi yöksi. Kosti on nykyään palliton ja oli kyllä ilo nähdä miten paljon se on rentouttanut sitä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti