Perjantaina hain ennen ekaa yövuoroa Tapsan päiväporukan aamuisiin hakutreeneihin. Kesä yrittää selkeästi tehdä tuloaan, sillä jo yhdeksältä oli varjossa yli kaksikymmantä astetta lämmintä. Lämpimästä kelistä huolimatta Taavi yllätti oikein mallikkaalla suorituksella, sehän ei oikein pidä kuumista keleistä... Rata meni jotakuinkin näin: etukulmiin tyhjät, ukko, kolme tyhjää, ukko, kaksi tyhjää ja takakulmasta kolmas ukko.
Etukulmien tyhjät olivat loistavat!! Ja löytö tietysti niiden perään myös mainio. Löytöä seuranneet tyhjät olivat ihan kohtalaisia, pari lisäkäskyä jouduin antamaan, mutta selkeesti parempia suorituksia kuin aiemmin. Myös loppurata meni kovin mallikkaasti ja hienosti Tapsu jaksoi haukkua pitkän sarjan myös vikalla ukolla kuumuudesta ja takana olevasta treenistä huolimatta. Opettelin myös juottamaan Taavia kesken treenin keskilinjalla. Kaveri otti aikaa ja meillä meni tähän treeniin vartti! Rata oli 200 m pitkä ja pistoja tuli yhteensä siis kymmenen. Jäi tosi kiva fiilis näistä treeneistä!
Kotimatkalla ennen Taavin porukoille palautusta poikettiin vielä uimaan:
Kostin viikko siskon huomassa meni hyvin. Iltavillit ja muu aktiivisuus hieman taisi yllättää Hannaa, mutta lupasi ottaa Kostin silti uudestaankin joskus hoitoon.
Kuvat Hanna Pasinen:
Ekana iltana Kosti simahti ihan kesken kaiken |
Nunnulambi oli tietysti mukana |
Junan ihmettelyä |
Tuhoja ei tullut tämän enempää |
Naapuripihan kissa kiinnosti |
Luu maistui |
Maanantaina hakutreeneissä Taaville ukko, kaks tyhjää, ukko, kaks tyhjää ja ukko. Keli oli tuulinen, mutta todella lämmin, taisi helleraja olla lähellä. Tallatessamme aluetta, tuli kaksi noutajaa lenkiltä alueen läpi ja Taavin käytöksestä radalla ja kielen väpätyksestä päätellen voisin väittää ainakin toisen olleen juoksuinen narttu.
Taavi haki ekan ukon hienosti vähän haastavasta nousevasta kalliomaastosta. Tyhjille ei tänään kunnolla halunnut upota, nuuski vaan. Ajoin sen kuitenkin jokaiselle tyhjälle. Ihan kuin se tietäisi missä ukot on, kun niille se lähti tosi hienosti.
Kosti pääsi tallaamaan rataa Zorro-pennun kanssa ja vähän irtos varovaista leikkiäkin.
Kostille kolme haamua ja ihanan keskittyneesti se katsoo haamua ja sit pinkoo ihan täysiä syömään herkkuja.
Kosti ja Zorro |
Herkut maistuu maalimiehellä |
Tiistaiaamuna päiväporukan hakutreeni. Taaville treeni täysin ilman hallintaa, radalle mentiin ja ukoilta palattiin keskilinjalle hihnassa täysiä kiskoen. Treeninä seitsemän haamua, iloa ja vauhtia riitti.
Kostille neljä haamua, joista viimeinen oli valitettavasti vähän huono. Kosti jotenkin hukkasi haamun paikan ja jäi pyörimään vähän sivuun siitä. Lopulta bongasi ukon ihan silmillään. Jos tuosta jotain hyvää haluaa hakea, niin Kosti ei tullut pois, vaikkei ukkoa löytynytkään. Sitkeesti etti loppuun asti.
Torstaina oltiin Kostin kanssa tokotreeneissä, Taavi huilas kotona. Ei olla Kostin kanssa päästy mihinkään penturyhmiin, joten ei sitten olla päästy treenaamaankaan muiden koirien kanssa. Ei kyllä olla treenattu sen kanssa muutenkaan juuri mitään arkiasioista poikkeavaa vielä, pitäisi kai vähän aktivoitua.
Juhannuksen edellä ei treeneissä meidän lisäksi ollut kuin kaksi koiraa. Tehtiin Kostin kanssa kontaktia, maahanmenoja, leikittiin ja oltiin myös paikkisrivissä mukana. Luoksetulokin päästiin tekemään ekaa kertaa siten, että joku pitää Kostia kiinni ja sitten siitä hirveen kovaa mun luo!
Kun ollaan Kostin kanssa joskun nähty muita koiria, on se välillä haukkunut niille ja välillä ollut ihan lunki. En siis oikein tiennyt mitä odottaa tokotreeneiltä, mutta Kosti ei ollut toisista juurikaan kiinnostunut. Toiset jos juoksi kovemmin tai muuta, niin sitten katteli kiinnostuneena ja olis ehkä halunnu mennä juoksemaan mukaan. Se vähä mitä tehtiin, meni hyvin ja Kosti keskittyi hienosti minuun (tai nameihin). Paikkisrivissä se oikein yllätti istumalla pitkät tovit perusasennossa!
Aina välillä leikittiin ja kyllä se leikkiin intoutui, mutta ei läheskään sellaisella palolla kuin kotona. Vaatii siis lisää harjoittelua vieraissa paikoissa leikkiminen.
Perjantaina käytiin Kostin kanssa ihmettelemässä juhannushulinaa torilla. Tyyppi olis ollu menossa jokaisesta avonaisesta autonovesta sisään ja kaikkia ihmisiä olis pitänyt päästä moikkaamaan ja tuulen lennättämät lehdet olis pitänyt saada kiinni. Hirmu reipasta menoa siis, vähän liiankin =).
Sitä taas tämänkin sivistyslenkin jälkeen mietin, että mitä v****a liikkuu ihmisen päässä, joka tulee kapealla jalkakäytävällä meitä (tai ketä tahansa ja varsinkin pentua) vastaan remmi pitkällään rähjäävän koiran kanssa! Mä en pääse pennun kanssa mihinkään, kun toisella puolella on talo ja toisella puolella autotie ja tyyppi vaan tulee räyhääjän kanssa, eikä tee elettäkään oman koiransa käytöksen hillitsemiseksi, ei edes keri hihnaa lyhemmälle!! Onneksi sain kiilattua Kostin itseni ja talon seinän väliin ja syöteltyä sille namia niin, ettei se kiinnittänyt räyhääjään mitään huomiota.
Taavin kanssa käytiin kentällä omineen vähän tokoilemassa merkin kiertoa, ruutua, tunnaria ja perusasentoja. Jotenkin oli vaisu meininki. Taavi teki kaikki ihan hyvin, mutta jotenkin tuntui, että ihan se ei ollu satasella mukana kuitenkaan. Merkin kierto vaatis edelleen enempi vauhtia menosuuntaan ja oma tunnaripalikka löytyi vasta tokalla yrityksellä, vaikka hyvin kyllä ekallakin haisteli kaikki muut paitsi sen oman kapulan... Ei kyllä olla tunnaria tehty juuri muualla kuin kotona sisällä ja edellisestä kerrastakin on jo melkoisesti aikaa.
Iltapäivällä Tapsa pääsi kaverilenkille Oton ja Kuisman kanssa:
Perjantaina illemmalla Kosti kävi vielä asfalttijäljellä. Taas kolme jälkeä kolmella rikalla ja hajuvedellä. Kai me tehään tätä hommaa ihan liian harvoin tai sit Kosti ei muuten vaan tajua, mutta nytkin suurin osa jäljistä meni enempi tai vähempi haahuiluun. Kaikki rikat Kosti kyllä bongas, mutta niiden välit meni vähän niin ja näin... Mut ei vaan ole aikaa eikä mahollisuuksia tehdä kahta treeniä päivässä, kuten Hormila suositti. Ehkä me jatkossa tehään vaan namijälkiä aluksi kuitenkin kovalle alustalle ja katotaan miten homma lähtee sitä kautta etenemään. Ja näitä asfalttihommia voidaan sit kokeilla aina välillä jos siltä tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti