sunnuntai 7. elokuuta 2016

Pientä jäykistelyä

Viikko sitren perjantaina kentän kautta esineruututreeniin. Kentällä käytiin tekemässä eteenmeno yhdessä viedylle purkille ja vähän jättäviä. Tällä kertaa niiden erottelu onnistui loistavasti.


Käytiin Rosmo-porokoiran kanssa esineruutuilemassa. Ensin teki Rosmo ja Taavi joutui odottamaan vuoroaa sivummalla puuhun sidottuna. Odottelu ei sujunut erityisen hiljaisesti, mutta onneksi se ei Rosmon tekemistä paljoa haitannut. Tallottiin kapea n. 50 m  syvä kaistale. Perälle jäi Rosmon jäljiltä kaksi esinettä ja Heli vei meille sinne kolme lisää. Taavi näki kun Heli tuli pois ruudusta, mutta esineitä se ei nähnyt sinne vietävän.


Ensimmäisellä lähetyksellä Taavi lähti hyvin ja teki ihan kivasti töitäkin, mutta yhtään esinettä ei noussut. Toinen lähetys ja nyt nousi Rosmon lelurotta. Kolmas lähetyskin onnistui ja Taavi toi mulle hanskan. Olen ihan supertyytyväinen näihin treeneihin! Taavi teki hienosti töitä, tiesi mitä siltä halutaan, toi vieraan esineenkin ja oli muutenkin hyvin keskittynyt ja jopa vähän motivoituneen oloinen.



Kotimatkalla poikettiin vielä sen verran kentällä, että testasin lähteekö Taavi eteenmenoon ilman purkkia aamun muistikuvan perusteella. Kyllä se lähti, vaikkei se ihan niin tykin suusta mennytkään kuin yhdessä viedylle purkille. Selkeesti on kuitenkin siemen tuohon liikkeeseen kylvetty!


Viime sunnuntaina pk-hakutreeneissä Taavi oli ihan super. Keli oli ukkosta enteilevän hautovan lämmin eli ei siis mikään meidän lempparikeli. Tuulta oli radan suuntaisesti ihan kohtuullisesti ja maasto oli vaativa. Taavin rata: haamu, valmis, tyhjä, ylisyvä valmis, valmis lähellä ja taputus.

Haamu oletetusti hyvä kuten myös eka valmis. Tyhjälle Taavi upposi todella hienosti suoraan ja syvälle, paluu kuitenkin taas vähän liikaa omia jälkiä takas. Ylisyvälle valmiille Taavi lähti hyvin, vaikka lähetys oli vähän haastavasta paikasta ylämäkeen. Tämä ukko löytyi myös hienosti!

Seuraava valmis oli ison kiven halkeamassa noin 15 m keskilinjasta. Lähetin jonkin verran aikaisemmin rataa ja ideaali suoritus olisi ollut, että Taavi olisi mennyt lähetyskohdasta takalinjalle ja paluumatkalla pongannut maalimiehen. Sen tarkka nenä kuitenkin sai hajun jo ennen kui  lähetin sen matkaan ja niinhän se kipusi kivilohkareiden väliin haukkumaan. Viimeiselle taputusapu ja pahan kivilouhikon ylitys ukolle meni hienosti. Kaikilla ukoilla taas mitä hienoimmat ilmaisut. Taavi sai hyvää palautetta treeneissä olleelta vierailevalta hakukonkarilta, vaikka hallinta olikin alkuradasta vähän hakusessa. Kun saisin hypyn ja A:n (jota en ole treenannu vielä ollenlaan) hanskaan, niin vois vaikka mennä kokeisiin... Jos ens talvena vaikka tapahtuis joku hyppy/A ihmeinnostus, niin ens kesänä kisaaminen ei olis ollenkaan mahdoton ajatus. Paitsi, että jännittäisin ihan liikaa =P.


Tiistaina aamusta kavereiden kanssa vähän tokoilemassa. Viimeisin irtokoiran päälletulo näkyy kyllä selvästi, harmittaa niin pirusti! Tapsa selkeesti ottaa painetta toisista koirista. Alkuun paikkis pariin kertaan. Ekalla Taavi nousi ylös mun kävellessä pois. Ei liikkunut ja uudesta käskystä meni takas alas. Toinen onnistuneesti.

Kapulan pito oli hyvä,  sitä pari toistoa liikkuroituna. Keskittymisharjoituksia tehtiin myös ja kyllä ne selvästi tuottaa tulosta, vaikka välillä Taavi meneekin halpaan tottelemalla toisten käskyjä.

Henkilöryhmässä seuruuta ja luoksetulon loppuasentoa. Molemmat kivasti.


Illalla ihan paskat pehatreenit. Vitutti vietävästi, että Taaville laitetaan mun toiveiden vastasesti useampi ukko samalle puolelle valmiiksi, kun se kuiteniin hakee sen vikan ekaks. Lopetan kohta koko porukassa. Taavi tekee töitä hyvin ja löytää vaikeatkin ukot, mut haluisin kuitenkin tehä treenin toisella tavalla...


Keskiviikkona käytiin Rosmon ja Helin kanssa tutustumassa uuteen koirahalliin, joka on aloittanut toimintansa. Matkaa sinne on kuitenkin niin paljon, että ihan viikoittain ei pystyisi käymään. Mut tämän käynnin tarkoitus olikin testata koirien toimivuuttaa uudessa paikassa. Ja katotaan jos talvella jollain porukalla sais aina silloin tällöin täältä vuoron ja vaihtelua treenipaikkoihin kun tällä hetkellä näyttää aika mahdottomalta saada omaa treenivuoroa kotihallilta :(.

Taavi teki koetreenin. Kaikki liikkeet meni melkoisen hyvin, mut kaikessa oli kuitenkin myös parannettavaa, osassa enemmänkin. Olin melko tyytyväinen Taavin tekemisen meininkiin ilman palkkaa vieraassa paikassa.

Otettiin vielä toinen setti, missä palkkasin muutamasta liikkeestä. Toisella setillä Taavi teki tosi paljon paremmin kuin ekalla. Tolla suorituksella vois kokeissakin jo tulla kiva tulos...





Lauantaina käytiin pikatottistelemassa porouroksen ja malinartun kanssa. Alkuun paikkamakuu, jossa Taavi selkeesti stressas vieruskavereitaan. Haukkui mulle ja oli levoton, perkeleen irtokoirat, kun niiden jäljiltä saa koiraa korjailla taas ties kuin pitkään...

Tapsa rentoutui onneksi melko nopeasti ja toinen paikkistoisto oli jo kovin mallikas suoritus. Tehtiin kaikki koirat samaan aikaan seuruuta ja luoksetuloa ja jättäviä. Tapsa oli ihan superpätevä!! Nyt ei toiset haitanneet enää yhtään ja luoksetulokin meni niin hienosti, ei tarvinnu ollenkaan pomppia mua vasten. Tosi hyvä treeni kaikesta huolimatta.


Iltalenkillä tein vielä esineruututreenin n. 15 m kaistaleella. Oli meidän tähän astisista ruutuhommista paras. Taavi ei nähny esineiden vientiä ja se haki hienosti kaikki kolme takarajalla ollutta esinettä, superia!


Sunnuntaina käytiin ensin snautseriuroksen kanssa vähän hengaamassa ja sit tehtiin paikkamakuu pariin kertaan. Aluksi Tapsaa selkeesti jänskätti toinen uros, mut pian muistui luopumisopit mieleen ja Taavi oli kivan rennon oloinen. Ekassa paikkiksessa Taavi väisti urosta reilusti, mutta suoritti makuun hienosti korvat luimussa. Toinen toisto meni jo rennosti.


PK-porukan kanssa käytiin esineruutuilemassa ja Taavi teki elämänsä ekan oikea ruudun. Sillä oli ekaa kertaa ruudussa liivit päällä ja ties silti menevänsä ruutuun. Eka esine nousi toisella lähetyksellä, niin huippua! Toinen esine käytiin näyttämässä ja sen haki hienosti. Kolmas oli ruudun ainut vieras esine ja se olikin vaikea. Ei meinannu löytyä millään, vaikka Taavi kulki ihan vierestä. Se haettiin sit yhessä, niin että hieman ajoin Taavia sinne. Hyvä treeni, vaikka parantamisen varaa toki on reilusti. Noi liivit oli jo tosi iso juttu, kun ne on sotkenu Tapsan hakumetsähommiin aiemmin ja 50 x 50 ruutu on aika iso meidän treenaamiin kaistaleisiin verrattuna.


Päivä lopetettiin vielä tottistreeniin Otto -labbiksen kanssa. Paikkamakuu meni hyvin, vaikka vähän Taavi oli jäykkis. Seuruut, jättävät, kaket ja luoksarit meni hyvin. Taavi ei edes luoksetuloissa hyppinyt kertaakaan vasten! Käytiin vielä lopuksi kimpassa lenkillä ja Tapsa oli niin rentoreiska, ettei ole koskaan ennen ollut! Kiitti Tiina koiraterapiasta!


Kuva Tiina Suurosen kamerasta.



Männä viikolla Nuttu vieraili meillä omistajineen kolmen päivän ajan. On ne vaan niin ihania koiruleita molemmat <3 <3


5 kommenttia:

  1. On kyllä ikävää jos tehdään treeni ihan ohjaajan toiveiden ja ohjeiden vastaisesti. :( Meille on muutaman kerran käynyt ihan sama, joskus on käsketty lähettää neljättä kertaa peräkkäin samaan paikkaan kun siellä se maalimies varmasti on, ja sitten kävi ilmi että maalimies onkin noin 40 metriä radan alkuun päin... Onneksi koira ei ole mennyt yksittäisistä epäonnistuneista treeneistä pilalle, ja harva meneekään, mutta kyllähän tuollaiset ottaa päähän ankarasti. Ehkä pk-ihmiset sitten ovat täsmällisempiä, vaikka luulisi että nimenomaan peko-puolella olisi tärkeää, että koira etsii koko alueen ja alue voidaan tarvittaessa todeta tyhjäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peko puolella on se huono puoli, että koe (palveluskoiraliitto) ja tosiesitsä eivät vastaa toisiaan. Koe suoritetaan pistottamalla ja viranomaistarkastus sekä tosietsinnät mennään yleensä pintahaulla. Mutta joo, kyllähän sitä aina toivois onnistuneita treenejä.

      Poista
  2. Meitsi ja Otto kiittää myös! Kiva treeni ja eritoten kiva kävely! Kun tuutte reissusta niin uusiksi vaan, mutta pidempään! Liian vähille jäänyt nämä lenkkeilyt meillä.. Voidaan toistekin käydä siinä Husun kentällä, harvemmin siinä ketään muutakaan on tekemässä yhtään mitään :)

    VastaaPoista
  3. Kävittekö Ruukin halliin tutustumassa?? Näytti kuvassa samalta. Aika hulppeet tilat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siellä käytiin. Puitteet on kyllä kohdallaan, matka vaan mulla säännölliseen treenaamiseen siellä aivan liian pitkä.

      Poista