Uuden vuoden jälkeen ollaan lähinnä sluibailtu. Lenkkeilty enemmän ja vähemmän. Onko mitään kivempaa kuin kuljeskella pitkin metsiä koiran kanssa!?
Vähän ollaan sisällä harjoiteltu perusasentoa ja peränkäyttöä sekä leikitty noutokapulan kanssa, mutta melko lunkisti on otettu. Viikko kun oltiin tekemättä mitään, alkoi Taavi jo vähän olla sen oloinen, että jotain tarttis tehdä. Ja niinhän me sit vähän käytiin kentällä tekemässä; seuraamista, johon yritin lisätä yllätyksellisyyttä. Se on vain niin kovin vaikeaa, kun on näin kaavoihin kangistunut ihminen ;) Joka tapauksessa sain vireen pidettyä melko hyvänä koko treenin ajan, vaikka tehtiin meidän mittapuulla pitkiäkin seuraamispätkiä. Se vasen käännös on edelleen vaikea, mutta nyt Taavi ei ainakaan pomppinut metriä sivuun.
Jättäviä tein myös sekä seuraamisesta että peruuttaen. Taavi hokas tänään seisomisen!! Ainakin tuossa peruuttaen tehdessä. Ei tarvinnu enää käsimerkkiä! Ja toisti sen monta kertaa oikein, vaikka tehtiin väliin istumista ja maatakin.
Luoksetuloja tehtiin myös istumisesta. Istua tönöttää tuo poika osaa ja luoksetulokin on aikas suora. Välillä hirvittää, josko törmää muhun, mutta ei se sit kuitenkaan törmää. Välillä autan vielä käsillä paikkaa, mutta yleensä tulee ite ihan hienosti.
Kyllä mua oikeesti vähän houkuttais kevään tokokokeet, mut sit kuitenkin ollaan oikeesti niin alkutekijöissä, ettei ole mitään järkeä mennä. Hyppyäkään ei päästä treenaamaan, kun vasta keväällä kentän sulettua ja kuivettua... Ja sit on noi sääntömuutoksetkin, en kyllä tykänny yhtään, kun olin just innostunut lajista ja saanu homman vähän alkuun, niin heti mennään muuttamaan sääntöjä! Syksyllähän ne vasta tulee voimaan, mutta silti tuli vähän sellainen olo, että lopetan ennen kuin olen edes aloittanut.
Perjantaina oltiin pienellä porukalla kentällä ja Tapsan aiheena mm. henkilöryhmä, joka meni todella loistavasti. Pikku raitapaituli seuras hyvällä kontaktilla eikä ihmiset aiheuttaneet minkäänlaista halua mennä nuuhkimaan tai muuta. Jes! Vasenta käännöstä harjoiteltiin myös edelleen vaihtelevalla menestyksellä. En oikein tiedä millä sen sais kuntoon... Luoksetulo maasta meni loistavasti, ei törmäystä pitkästä matkasta tai ilopoppuloikista huolimatta =)
Tehtiin myös paikkamakuuta kultsu-uroksen häiriköidessä. Kultsu teki muutamat luoksetulot Taavin ohi ja hyvin pysyi Tapsa paikallaan. Kyllä se toisen menoa seuraa tarkasti ja vähän kuulemma piippaa silloin, kun toinen koira on kohdalla, mutta ihan hyvä näinkin. Mä olin noin 25 m päässä siitä joko sivuttain tai selin siihen.
Lopuksi tehtiin vielä kontaktiharjoituksia parin muun koiran tehdessä omia juttujaan. Vähän aiheutti häiriötä Taaville nämä muut ja kultsu meinas kerran tulla moikkaamaan vähän liian likelle, mutta hyvin me silti pärjättiin.
Sunnuntaina kaatiskukkulalla reenattiin pelastushakua kahden ukon verran. Molemmat ukot alarinteessä hyvin tuulen puolella. Ekalla lähetyksellä Taavi teki melkoisen lenkin, muttei löytänyt ketään. Uusi lähetys vähän rataa eteenpäin ja nyt löyti ukko hienosti. Taavi oli käynyt vähän nuuhkaisemassa naamaa ja aloittanut sitten haukun. Maalimies oli vahvistanut haukkua kehumalla ja niinhän se paukutti hienosti mun tuloon saakka. Otin Taavin sivulle, muutaman käskyn se vaatii ja Taavi jatkaa edelleen haukkua siinä mun sivullakin.
Toinen ukko samalla puolen, mutta aika kaukana radan loppupäässä. Taavi kuitenkin sai tästä hajun ja sinne se pinkoi umpihangessa ja aloitti haukun hyvin itse ilman apuja. Maalimies oli haukun katketessa sanonut "Taavi", jolloin haukku oli jatkunut taas. Luulen, että Tapsu olis kyllä ilman puhettakin jatkanut, mutta hyvä kuitenkin vahvistaa maalimiehellä pysymistä ja ilmaisun yhtäjaksoisuutta. Tälläkin kertaa Tapsa haukkui hyvin mun tuloon asti ja vierelle tulon jälkeen mm sai luvan palkata.
Ihan hyvä treeni kaikkinensa, mutta pitäis joskus tehdä kentällä tuota pelkkää ilmaisutreeniä.
Nyt kun olen tän vuoden päivätöissä, olen ajatellut ottaa tästä kaiken "ilon" irti ja hain viime vuoden lopulla naapurikaupungissa toimivaan tokoryhmään . Pääsis joka toinen viikko treenaamaan sisällä hallissa ja nyt ei jäis treenejäkään väliin sillä tahdilla kuin vuoroa tehdessä. Tokoporukalta sais myös paljon apuja, kun muuten tulee tehtyä niin paljon omineen tai sitten toisten aloittelijoiden kanssa.
Hakutreeneistä menin siis suoraan tokoryhmän "pääsykokeisiin". Ryhmän vetäjä halusi nähdä, millä mallilla meidän tekeminen on ja arvioi sitten ollaanko sopivia sen jatkavat kisapennut -ryhmään, josta aukesi yksi paikka. Näytettiin miten me osataan seuraaminen, jättävät ja luoksari. Seuraaminen vaatii vielä tekemistä, jotta pidemmälle matkalle saadaan kestävyyttä, mutta muuten meni tosi hyvin ja paikka ryhmästä irtosi. Ollaan kuulemma jopa vähän edellä ryhmän tasoa ja keväällä valmiit kokeeseen... Mutta katotaan nyt ensin, miten meillä menee kunhan päästään hallille muiden koirien kanssa tekemään hommia.
Iltapäivällä Nappi kävi vielä leikittämässä Taavia ja loppuillan olikin kotona oikein rauhallinen pieni pyrrimuru.
Purnuun sain eloa seuraamiseen kun otan kesken seuraamisen pujottelua jalkojen välistä ja sitten taas seuraamista. Seurauttelen myös hyppyesteen yli jne.
VastaaPoista