Ensimmäinen ikävä kohtaaminen oli jo muutama päivä sen jälkeen kun Taavi oli tullut meille. Olimme pihalla, kun lenkkeilijän vapaana ollut tanskandoggi-venäjänajokoirasekoitus karkasi pihallemme: Taavi säikähti todella paljon isoa kohti juoksevaa koiraa ja täyttä kurkkua kiljuen katosi iso koira perässään talon taakse. Onneksi karkuri oli ystävällinen ja omistajan avustuksella saimme sen kiinni ja makuulleen maahan ja sitten Taavin kanssa pääsimme haistelemaan vähän rauhallisemmissa merkeissä. Tästä tapauksesta en huomannut Taaville jääneen mitään traumoja.
Sisareni sekarotuinen isohko koira on kaksi kertaa kurittanut ehkä aavistuksen liian kovin ottein Taavia, mutta näissä taitaa melkein aina ääni olla pahempi kuin todellisuus. Taavi kuitenkin alistuu täysin sisareni koiralle ja pihalla tulevat hyvin toimeen. Sisällä eivät voi olla yhdessä tai minä en ainakaan voi olla silloin rennosti.
Pahin ja traumaattisin kokemus on kuukauden takaa (Taavi 5 kk). Olimme ensimmäistä kertaa jälkiryhmämme tokotreeneissä, kun 2,5 v landseeruros tuli tutustumaan pentuun vähän turhan kovin ottein. Koira pääsi omistajaltaan irti ja siinä sitten yhtenä huutavana karvakasana vyöryivät Taavi ja lantikka läpi kentän porttien parkkipaikelle ennen kuin saimme koirat erotettua toisistaan. Minä säikähdin aivan kamalasti ja niin teki Taavikin. Fyysisiä vammoja emme onneksi löytäneet, mutta Taavi otti tilanteen niin raskaasti, että oli neljä päivää syömättä, ripulilla ja muutaman kerran oksensi. Muutenkin oli kovin alakuloinen ja vaisu. Tästä jäi kammo vaaleita isoja koiria kohtaan, jota yritämme pikkuhiljaa työstää.
Viime viikolla samaisissa treeneissä beauceronuros tuli Taavin päälle. Olimme jo poistumassa kentältä kun tämä kaveri tuli läpi portin suoraan Taavin päälle. Tästä selvisimme ilman suurempia henkisiä oireiluja ja fyysisellä puolellakin tuli vain pieni pintanaarmu toiseen takareiteen. Nyt sitten ilmeisesti pelkäämme myös tummia koiria...
Nämä kaikki ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että Taavi suhtautuu hyvin varauksellisesti vieraisiin koiriin. Tämän kanssa meidän on opittava elämään ja tehtävä pikkuhiljaa töitä epäluulojen voittamiseksi. Ylintä ystävää ei kaikkien kanssa tarvitsekaan olla, mutta toivon, ettei Taavi kokisi turhaa pelkoa muita kohtaan ja oppisi olemaan välittämättä muista.
Onneksi meillä on niitä hyviäkin koirakavereita ja niihin nyt yritämme panostaa jatkossa enemmän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti