Kevätleirillä

Maanantaina lähes myrskyisässä tuulessä jälkiä molemmille. Treenin teemana oli tien ylitykset. Taavi ei niissä ole mitenkään erityisen hyvä ja siinä voin katsoa vain itseäni peiliin, kun niitä ei ole harjoiteltu ja jos on, niin jälki on aina mennyt suoraan tien yli... Koitan ottaa opikseni ja tehdä Sinnille jo aikaisemmassa vaiheessa vähän haastavampia tienylityksiä. 

Keli oli siis todella tuulinen, muutaman asteen plussalla ja metsässä vielä paikoitellen vähän lunta. Jäljet oli molemmilla parisen tuntia vanhoja ja pituutta ei ollut paljoa, noin neljäsataa metriä molemmilla.

Taavi nosti jäljen takajälkenä, mutta taas takajäljen suunnasta voimakas tuuli. Koira ympäri ja sitten puksutettiin varmasti aina sinne tien reunaan asti. Vähän kuseskelua ja pyörimistä ja hyörimistä ja kyllä se jäljen jatko lopulta löytyi. Heti perään toinen ylitys ja se meni aavistuksen paremmin tai sitten tuuli toi jo esineeltä hajun. Joka tapauksessa motivaatio oli tällä kerralla kohdallaan ja jäljestäminen metsässä varmaa. Yksi esine tosin jäi matkan varrelle.

Sinni nosti jäljen hyvin, mun tarvii vaan oppia lukemaan sitä, kun luulin sen jo aiemmin nostaneen takajäljen, mutta ei se ollutkaan jäljellä ja sitten hetkeä myöhemmin nosti oikean jäljen. Onneksi otin videon, niin voin siitä opiskella aihetta.

Sinnin jäljellä oli pieni kallio-osuus, joka oli vaikea sille, mutta ihan mahtavalla motivaatiolla se etsi jälkeä ja sillä on myös luontainen tapa lähteä vasemman kautta kiertämään ympyrää ja etsimään jälkeä uudestaan. Pari kertaa se tarkisti oikeaa jälkeä ennen kuin lähti sitten taas varmasti puksuttamaan sitä eteenpäin. Myös tien ylitykset oli haastavia, mutta sama vankkumaton motivaatio vei sen lopulta jäljelle tien toisella puolella. Tuuli ei ainakaan auttanut tässä treenissä. Kaikki esineet nousi, mutta vaatii multa kyllä tarkkuutta huomata ilmaisu. Vahvistellaan sitä siis edelleen urakalla. 

Olen kyllä niin tyytyväinen molempien osalta näihin jälkiin. Tuuli oli kova, puuskainen ja haastava ja tien ylitykset vaikeita ja molemmilla oli halua tehdä töitä loppuun asti. Mä niin rakastan jäljestämistä!

Tiistaina Sinni kävi etsimässä hyvässä tuulessa toteutetussa tuuliharjoituksessa kolme maalia. Mentiin suorapalkalla. Kyllä sen nenä selkeesti toimii, vauhtia ja intoa oli vaikka muille jakaa, ehkä jopa aavistuksen out of control -meininkiä. Mut pääasia, että maalit löytyi ja Sinnillä oli kivaa.

Keskiviikon tokotreeneissä oltiin ekaa kertaa tälle vuodelle ulkona. Kiva yllätys oli, että Sinni pystyi keskittymään hyvin ulkona olosta huolimatta. Ekaks treenattiin vähän seuruuta ja siinähän on sitten seuraava tehotreenin paikka. Sinni nimittäin pyrkii hyvin vahvasti vaihtamaan seuruupuolta oikealle käännöksissä. Nyt siis mulla ei ollu namia kädessä. Namin kanssa tietysti ei ole mitään ongelmaa, mutta ilman sitä Sinni jää käännöksessä jotenkin sen verran taakse, että vaihtaa puolta...

Tehtiin myös eteen tuloja tötsäkujalla ja siinä sain sen tulemaan kohtuullisen suoraan. Tarvii kyllä aika vahvan käsiavun edelleen. Tätäkin pitäisi ehtiä treenata aktiivisesti jossain välissä.

Loppuun paikkis ja vitsi kun oli hyvä, että vähän treenikamu potki mua ja uskaltauduin Sinnistä kauemmas ja siellähän se pysyi hyvin. Tehtiin lopuksi vielä useampi toisto mun pois kävelyä, odotusta ja takaisin menoa eri etäisyyksille ja eri pituisilla odotusajoilla. Koko ajan Sinni pötkötteli rauhallisena erilaisista häiriöistä huolimatta.

Torstaitokossa Sinni seuras. Koutsin mielestä se on hyvä ja mun mielestä liian takana, kun en nää sitä itse. Katotaan mihin se muotoutuu ajan kanssa. Perusasentotreeni kuulemma näkyy, kiva juttu! Hyppyä tehtiin ja se menee hyvin, kierto vois olla vauhdikkaampi. Paikkamakuutakin tehtiin ja Sinni oli muuten hyvä, mutta vähän joku haju häiritsi. Se on myös lisäksi ruvennut ennakoimaan maahan menoa. Tekee sitä siis aina, kun ollaan perusasennossa vähänkään kauemmin... 

Perjantaina tyypit kävi fyssarilla. Olikin jo kulunut useampi kuukausi edellisestä kerrasta, mutta ei kummallakaan onneksi mitään arjessa näkyviä oireita ole ollut. Taavi oli takapäästään vähän jumissa, mikä ei ole mikään ihme, kun on viime päivinä ollut kovinkin innostunut nylkyttelemään Sinniä... Sinnillä taasen oli pitkät selkäfileet juntturissa, muuten hyvä. Sinnille toinen oikea käsittely ja kyllähän Sinttura meinasi muutaman kerran olla hieman eri mieltä siitä, käsitelläänkö vai ei. Olin kuitenkin iloisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin se loppupelissä sitten kuitenkin antoi itsensä käsitellä kipukohdista huolimatta. Pitää taas kotonakin aktivoitua vähän kopeloimaan noita useammin.

Lauantaina ajeltiin aamusta Lintukotoon leirille. Päivä kului metsässä hyvässä seurassa. Sinnin kanssa keskityttiin rullailmaisuun. Tehtiin sekä aamu- että iltapäivällä kiintorullan tuontiharjoituksia. Todettiin, että nyt on syytä ainakin toistaiseksi jättää irtorullat kokonaan pois, ettei ne sotke hommaa. Kiintorullan Sinni otti osalla maalimiehistä itse ja osalla tarvi siihen apua. Toistoja, toistoja... Näytölle meno on hyvä. Edelleen rullan mulle käteen asti tuonti on vaiheessa, mutta työn alla. Ehkä sekin joskus valmistuu. Intoa tuo tytteli kyllä pursui taas!

Iltapäivällä kokeiltiin Sinnin kanssa esineruutua. Vietiin sille hetsaten kolme esinettä yksi kerrallaan ja jutun juoni selvisi Sinnille heti. Hyvin käytti nenäänsä ja sinnikkäästi etsi esineet ja toi ne mulla. Tässäkin tietysti se palautuksen puuttuminen, mutta eihän tässä vaiheessa nyt mikään kisasuoritus tarvi ollakaan.

Taavin kanssa hakuiltiin parin maalimiehen verran ja eihän sen täydellistä suoritusta voi kuin ihailla. Haku on vaan niin Taavin juttu! 

Iltapäivällä Taaville haastetta lyhyen jäljen muodossa. Treenikaverin jälki ristesi meidän jälkeä ja he jäljestivät jälkensä ensin. Meidän jäljen yli meni siis vanhempi jälki ja tuore ihmisen sekä koiran jälki. Myös jäljen aloitus haastoi Taavia, kun nostettiin jälki kulkien jäljen suuntaisesti. Hyvin huomasi, että Taavi on oppinut etsimään jälkeä edestä päin ja kun nyt kuljettiinkin jäljen päällä, niin sen nousemiseen meni aikaa. Ekan esineen jälkeen tuli harhat, eikä ne varsinaisesti kovinkaan kiinnostaneet Taavia, mutta aivan meidän jäljen viereen oli jäänyt esine, joka ei ollut noussut. Sen haju oli varmasti niin voimakas, että Taavi sen etsi ja siinä muutenkin pyöri sitten tovin. Oma jälki löytyi kyllä taas ja loppu puksuteltiin varmasti esineelle.

Sunnuntaina nosetettiin ja Tahvon kanssa keskityttiin ilmaisuun. Olin sille ajatellut nenäkosketusta, mutta koska jäljellä ja muutenkin se ottaa esineet suuhun ja tuo mulle, niin eihän se millään tajunnut, ettei tätä nosehajua saa ottaa suuhun. Oli siis keksittävä jotain muuta ja tähän halusin koulutuksessa jeesiä. Haukkua en halua, koska se on haussa ja istumiset ja maahan menemiset on musta liian epämääräisiä. Joten tietysti päädyin sitten valitsemaan vaihtoehdoista sen kuulemma vaikeimmin opetettavan ilmaisun eli tuijotuksen. Noh, haasteet on kivoja, kai...

Aloitettiin tehtävällä, jossa mun oli tarkoitus saada Taavi tuijottamaan ensin namia mun kädessä ja sitten namipurkkia. Taavi teki jo ihan hyviä onnistumisia, koska sen luopuminen on niin vahva. Ehkä jopa vähän liian vahva, kun eihän luopumisen kohdetta voi oikein kunnolla edes katsoa, vähän sivusilmällä vaan vilkaista välillä nopeasti ettei vaan vahingossakaan syö sitä. Mut jähmettyminen on näissä silti vahva, vaikkei katse olisikaan ollut namiin. Purkin Taavi yhdistää vahvasti hakuun ja haukkuun, mutta heti jos purkki olikin ylempänä kuin lattialla, niin äkkiä Tahvo hokasi, ettei nyt haluta haukkua vaan jotain muuta. Aivohiki oli kyllä todella kova tän treenin aikana. 

Aina on hyvä sää uida