Kosti osoitti pienenä (7 - 10 viikkoisena) erittäin vahvasti resurssiagressiivista käytöstä ruuan, varsinkin raakaluiden suhteen. Ruuan puolustaminen eli hienommin resurssiagressiivisuus ruokaa kohtaan oli mulle ihan uusi juttu. Ensimmäinen koirani Leevi kuten myös Taavi ovat koiria, joille minun läsnäolo tai vaikka ruuan pois ottaminen eivät ole koskaan olleet mikään ongelma. Kostille kun annoin ensimmäisen raakaluun, tuli se melkoisella vimmalla näpeille. Mun ajatusmaailmassa koira ei pure omistajaansa. Leikin tiimellyksessä voi hammas vähän osua ja pentu tietysti pureskelee vähän kaikkea, mutta tarkoitan agressiivista puremista. Omistajan on voitava käsitellä koiraansa ja tarvittaessa ottaa siltä ruokaa vaikka suusta (myrkkysyötit yms.) pois ilman, että siitä tulee mikään kohtaus. Kosti oli kuitenkin toista mieltä.
Koska en aikaisemmin ollut omakohtaisesti moiseen törmännyt, lähdin selvittämään asiaa. Taas törmäsin tuttuun ongelmaan; niin monta neuvoa kuin on neuvojaakin. Kommentit olivat laidasta laitaan: "perinnöllisille jutuille ei voi tehdä mitään ja ne vain pahenevat iän karttuessa, koita selvitä", "kunnolla otat kertaheitolla pennulta luulot pois", "jätä huomiotta, kyllä se siitä itsestään häviää", "siedätä", "kiellä", "ennakoi ja ehkäise", "ota johtajuus itsellesi, näytä sille pennulle" ja sitä rataa. Täysin toisistaan poikkeavia neuvoja. En siis uskaltanut ensin tehdä mitään ja luita ei muutamaan viikkoon syöty. Perehdyin aiheeseen erilaisten keskustelupalstojen (ei todellakaan paras paikka!), blogien, asiantuntijoiden julkaisujen sekä omakohtaista kokemusta omaavien henkilöiden avulla. Ammattilaiset ja viralliset tahot suosittelivat siedätystä, vastaehdollistamista, vaihtokauppoja yms. pehmeitä keinoja ja varoittelivat kovien otteiden pilaavan suhteen koiraan. Muut taas kertoivat suhteen olevan pielessä, jos koira murisee tai puree ja tällaisessa tilanteessa tulisi omistajan ottaa johtajuus takaisin itselleen kovin ottein, siten ettei pennulle jää epäselväksi kuka määrää. (Miten mun suhde voisi olla pielessä pieneen pentuun, jonka kanssa olen ollut tekemisissä vain muutaman päivän?? Meillä ei vaan ylipäätään vielä tuossa vaiheessa ollut minkäänlaista suhdetta.)
Kovissa otteissa on se vaara, että koira oppii jättämään varoittavan murinan välistä, jolloin uhkaa kokiessaan hyökkää suoraan ilman ennakkovaroitusta. Kovilla otteilla saadaan usein nopeasti ainakin näennäistä tulosta aikaan, kun taas pehmeät keinot vaativat aikaa ja paljon toistoja, työlästä hommaa. Käytettiin sitten palkkausta tai rankaisua, ajoitus on kaikkein tärkein. Silti emme voi olla aivan varmoja, mihin koira yhdistää palkkion tai rangaistuksen. Tästä syystä palkkion käyttö on turvallisempaa, sillä yhdisti koira palkkion mihin tahansa, on sen turvallisempaa ärsykkeen havaitessaan ruveta odottamaan palkkaa kuin pelätä rankaisua.
Monen mielestä pitäisi käyttää yhdistelmään molemmista, pääasiassa pehmeää (operanttia?) koulutusta ja tarvittaessa vähän kovempia otteita. Kovat otteet eivät tarkoita koiran fyysistä pahoinpitelyä, mutta ovat kuitenkin vahvoja pakotteita. Jos koira pääsee puremaan ja ihminen vetäytyy tilanteesta, vahvistaa se koiran puremakäytöstä. Nämä tilanteet tulisi saattaa loppuun. Mitä tämä tarkoittaa ja miten se käytännössä tehdään? Koiran selättämiset yms. on ihan vanhentunutta tietoa tieteen valossa, mutta moni tuntuu näitä edelleen käyttävän ja olevan vakuuttunut niiden toimivuudesta.
Mitä enemmän luin sitä enemmän olin sekaisin ja epävarma siitä, mitä pitäisi tehdä. Niin toisiaan kumoavia oli tiedot miten resurssiagreen pitäisi suhtautua ja miten se kehittyy. Uskaltaisinko olla täysin huomioimatta asiaa ja vain toivoa parasta (ja pelätä pahinta), että Kostin kasvaessa ruoka-agre häviäisi itsestään, antaisinko sille luun ja provosoisin sitä ja sitten könittäisin oikein kunnolla vai yrittäisinkö siedättää. Vai ehkä kuitenkin siedättää ja tarpeen tullen ottaa vähän niskasta kiinni...??
Kovat keinot ovat varmasti tietyissä tilanteissa oikeita ja ainoita mahdollisuuksia, mutta päädyin kuitenkin aloittamaan kevyemmin ottein. Niissä on tarkoituksena muuttaa koiran ajatusmaailmaa, toimintamallia ja tunnetilaa tilanteissa, jotka se kokee uhkaaviksi. Nyt on kuitenkin kyseessä pentu, jolle ihmisen mielestä väärä, pennulle luonnollinen käytösmalli, ei ole ehtinyt vahvistua kovin pitkään.
Meidän tapauksessä minä olin Kostille uhka, joka veisi siltä herkut pois (vaikken koskaan ollut vienyt). Tavoitteena oli kääntää Kosti ajattelemaan, että minä olen mahdollisuus saada lisää herkkuja.
Kosti söi nelikuiseksi asti lähes kaiken ruokansa kädestä tavalla tai toisella. Toisinaan se joutui odottamaan lupaa lihapalan ottamiseen, oppi muuten ihan hetkessä (ehkä kolme toistoa) istumaan nätisti mun edessä ja odottamaan lupaa, tai sitten syötin sen lisäämällä ruokaa vähitellen kuppiin. (Näillä konsteilla se myös saattaa jopa pureskella hieman ruokaansa, eikä hotase sitä suoraan pureksimatta kitusiinsa). Herkut, puruluut, sonninsudit yms. syötiin sylissä ja pidin kiinni herkusta koko ajan. Samalla silittelin ja kehuin pentua mahdollisista murinoista välittämättä. Jätä-harjoituksia jatketaan varmaan koko koiran ikä (vaikka en kyllä usko sen koskaan tulevan niin varmaksi, että tuo maailman ahnein otus koskaan luopuisi mistään superherkustaan vaikka mulla olis vaihtarina mitä tahansa). Jätä -käsky toimii Kostin ollessa nelikuinen jo melkoisen hyvin kaiken muun, paitsi ihan niiden superherkkujen kohdalla. Muutaman viikon kädestä syönnin jäljeen otimme harjoitusrepertuaariimme myös harjoitteen, jossa Kosti saa jonkin herkullisen aarteen, menee syömään sitä johinkin ja minä sitten kävelen läheltä ohi muutaman kerran ja sitten istahdan viereen ja rupean silittelemään. Toisinaan myös kosken herkkuun ja pidän siitä kiinni. Raakaluista pidimme aluksi muutamian viikkoja taukoa ja kasvatimme luottamusta toisiamme kohtaan, mutta tämän jälkeen ne palasivat ruokavalioon ja harjoituksiin.
Itsehillintää ja malttia opetellaan myös ruuan ulkopuolella. Nämä jutut opettaisin pennulle joka tapauksessa, mutta näistä pitäisi olla hyötyä myös resurssiagren taltuttamisessa (tai ei ainakaan haittaa ;P). Eli esim. autosta poistutaan vasta luvalla, ulko-ovi aukeaa vasta nätin ja rauhallisen istumisen jälkeen yms..
Kostin ollessa kaksitoistaviikkoinen, homma toimi jo selkeästi paremmin, herkkuja sylissä syöden vain ihan pieniä urahduksia harvakseltaan satunnaisilla syöntikerroilla. Toisinaan Kosti jopa hekeutui syömään herkkuja mun viereen.
Kolmetoistaviikkoisena Kosti rupesi varastelemaan Taavilta ja tähän puututtiin selkeästi ja määrätietoisesti palauttaen Taavilta viedyt ruuat takaisin Tapsalle. Käytännössä siis otin Kostin kainalooni, ongin ruokapalat sen suusta ja annoin takaisin Taaville. Koirathan siis syövät eri huoneissa, mutta toisinaan erittäin hitaasti syövä Taavi oli jättänyt jonkun lihapalan syömättä ja Kosti sen löysi. Näissä tilanteissa Taavi selkeästi huomasi Kostin haikailevan ruokapalaansa ja meni lihapalan lähettyville, muttei kyennyt pitämään Kostia irti ruuastaan. Muutaman kerran piti Kosti poistaa Taavin ruuilta ja sen jälkeen on toistaiseksi käytös ollut korrektia. Nykyisin Taavi saa ensin oman kuppinsa ja Kosti katsoo nätisti vierestä. Tämän jälkeen Kosti saa oman kuppinsa eri huoneessa ja lupa syödä irtoaa kauniin istumisen ja katsekontaktin jälkeen ellemme syö jollain muulla tavalla harjoitellen.
Kosti myös hakutreeneissä makkararinkityyppisessä harjoituksessa saattoi urahtaa namin antajalle, jos tämä koski sitä kylkiin tai pään alueelle. Nämä tilanteet olivat kuitenkin selkeästi sellaisia, joissa Kosti toimi refleksillä ja tajusi heti itsekin olleensa vähän turhan äkkipikainen. Onneksi treenikamut ovat kokeneita koiraihmisiä, eikä Kostin urahdukset aiheuttaneet edes hätkähdyksiä ja syöttely ja silittely jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Muutaman treenikerran jälkeen ei metsässä ole ollut mitään normaalista poikkeavia reaktioita mihinkään suuntaan.
Malttiruokailua 6.5. (Kosti 12 viikkoa):
Kuusitoistaviikkoisena luuta syödessään ja minun kävellessä kohti, alkoi Kosti jättää luun ja tulla katsomaan mitä herkkuja mulla olisi tarjolla. Luu on kyllä selkeesti suurinta herkkua ja sen luo palataan hyvin pian namin saannin jälkeen.
4,5 kk iässä Kosti syö melko rauhallisesti (alkuun verrattuna, mutta ihan hirveesti hotkimalla Taaviin verrattuna) ja häiriintyy selkeästi vähemmän läsnäolostani. Syö ruokansa jollain harjoitetavalla kädestä tms. tai sitten ihan omineen omassa rauhassaan. Jos on syönyt useamman päivän ihan vaan omineen, on selkeesti herkempi ruuastaan, mutta suhtautuu silti huomattavasti kevyemmin häiriöihin. Luista on vähän pahana aluksi (jäykistelee, murahtelee), mutta hetken syötyään ei jaksa enää juuri reagoida. Tulee kyllä usein aluksikin katsomaan, josko multa jotain herkkua irtoaisi. Purrut ei ole kahden ekan luun jälkeen kertaakaan, mutta tämän kohdalla en halua olla liian sinisilmäinen. Tiedostan Kostin taipumuksen ja se on otettava huomioon aina sen syödessä. Varastetut jutut (joo, on supernopea varastamaan kaikkea ruokaa ja muutakin sieltä mihin vain suinkin yltää) se antaa ottaa suustaan ilman vastalauseita ja Taavi saa pääsääntöisesti syödä rauhassa ja herkkujen luota Taavin mulkaisu riittää saamaan Kostin vaihtamaan suuntaa. Pihalla on koko ajan useita isoja luita, joita molemmat koirat syövät, niitä Kosti ei puolusta ja voin mennä ihastelemaan ja tutkimaan luuta sen katsellessa vierestä. Edelleen tulee välillä herkuttelemaan puruluita tms. oma-aloitteisesti syliin tai viereen.
Luulen, että Kosti tulee aina puolustamaan ruokaansa ainakin vierailta (mihin sillä on mielestäni täysi oikeus), enkä omaa naamaanikaan tunkisi kovin lähelle sen kuonoa sen syödessä, mutta nyt jo harjoitteet tuntuvat auttaneen hirveän paljon. Luottavaisena katson tulevaan ja harjoituksia jatkamme enemmän tai vähemmän säännöllisesti vielä pitkään. Ruokakupin pois ottamista ja palauttamista emme ole vielä harjoitelleet, mutta senkin otamme ohjelmaan jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin vaihtokaupat toimii hyvin ja vaihtariksi kelpaa vähän huonommatkin jutut (nappula), vaikka pyrinkin siihen, että vaihtari olisi joku nappulaa parempi herkku.
Kesäkuun alussa poikien luunsyönti sujui tähän malliin:
Edit: Kostin ollessa puolivuotias, oli ruoka-agre hävinnyt lähes kokonaan. Iso suositus siis positiivisille koulutusmetodeille tämän suhteen!!
Jaana Pohjolan (MSc (Equine behaviour, performance & training), BSc (Applied animal behaviour science)) luento:
Resurssiagre on tyypillistä koirille, varsinkin pennuille, ja se on normaalia. Jos koira kokee jonkin asian tärkeäksi tai arvokkaaksi, se puolustaa sitä, liittyy selviytymiseen. Jos tärkeää asiaa on rajoitetusti saatavilla, resurssiagre lisääntyy. Ihmisen mielestä tämä on ongelma ja haitallista toimintaa. Tätä voi esiintyä ihmistä kohtaan tai toista koiraa tai muuta lemmikkiä kohtaan. Tyypilliset agren kohteet on ruoka (erityisesti luut!), lelut, omistaja (koira puolustaa omistajaansa toisilta koirilta tai jopa ihmisiltä), ulko-ovi, sohva, oma paikka yms..
Resurssiriita on aina kilpailutilanne. Koiralla on jokin arvokkaaksi katsomansa asia tai paikka ja koira kokee sen uhatuksi. Koira puolustaa omaa resurssiaan, tämä on tosi yksilöllistä. Koira voi kokea uhaksi ihmisen tai toisen eläimen. Mitä rajoitetumpaa jokin asia on, sitä arvokkaammaksi se nousee koiran silmissä.
Resurssiriitatilanteen tunnistaa koirasta seuraavista ennusmerkeistä: koira hidastuu, jäykistyy, hotkii, poistuu paikalta. Jos poistuminen ei ole mahdollista alkaa koira murista ja tämän jälkeen puree. Jos koiraa rangaistaan murinasta, voi koira jättää murisematta ja puree varoittamatta. Rankaisu ei ole ratkaisu!! Rankaisulla saadaa aikaan koira, joka kestää kovia otteita ja tottuu kovaan käsittelyyn -> ei tuota tulosta. Koirasta tulee myös entistä nopeampi, kun se oppii saavansa rankaisun aina kun sillä on jotain mitä se kokee tärkeäksi. Rangaistu koira oppii taitavaksi ja nopeaksi vastustajaksi, oppii välttelemään ihmisen mahdollisuutta ottaa tärkeä asia pois.
Paras tapa muuttaa tilannetta on muuttaa koiran asenne uhkaa kohtaan. Resurssiagre on sisäsyntyistä, mutta se vaatii myös harjoittelua. Eli jos koira tottuu siihen, että ihminen ottaa aina herkun pois, lisää se agrea. Tämä pitää muuttaa mahdollisuudeksi.
Pennun kanssa pitää harrastaa paljon vaihtokauppaa; jos koira ottaa jotain kiellettyä, ei sitä pidä vain riistää siltä vaan vaihtaa johonkin hyvään palkkaan. Murinan palkitsemista ei pidä pelätä. On turvallisempaa palkata murinasta ja totuttaa koira luopumiseen kuin ottaa herkku väkisin pois. Vaatii toistoja!! Vaihtokauppa tärkeä!! Vaihtarin on oltava vähintään yhtä hyvä kuin aarre.
Vastaehdollistaminen = lähestyvä ihminen on mahdollisuus, ei uhka!
1. annetaan koiralle arvokas resurssi
2. opetetaan sietämään ihmisen lähestyminen
3. ihminen tuo aina tullessaan jotain positiivista
4. ruoka-agressa koira opetetaan syömään siten, että ihminen lisää ruokakuppiin aina herkkuja eikä vie sitä koskaan pois. Kun koira sietää tämän hyvin, voidaan harjoitella kupin pois ottoa.
Palkitse oikea käytös, jätä huono käytös huomiotta. Koira ei tarkoita käytöksellään mitään pahaa tai henkilökohtaista eikä se ymmärrä ihmismaailman sääntöjä, ne on opetettava sille.
Mieti miten haluat koirasi käyttäytyvän. "miten haluan koirani käyttäytyvän, kun lähestyn sen luuta". Ihminen tahattomasti vetää käden pois murisevan tai purevan koiran luota ja näin koira oppii tämän toiminnan kannattavaksi, vastaehdollistaminen apu tähän.
*********************************************************************************
"Kaikki on mahdollista. Mahdottoman toteuttaminen vain vie hieman enemmän aikaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti