Jos vaikka joskus oppisi käyttämään tota kameraa...
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Ystävänpäivä Match Show
Sunnuntai-iltapäivä vierähti mukavasti mätsäreissä. Taavi on jo iso poika eli pentuluokkaan emme enää päässeet vaan osallistuimme isojen koirien sarjassa. Ilmoittautumisen jälkeen oli tunti aikaa tutustua paikkaan ja rauhoittua, vaikka koiria oli paljon joka puolella. Musta tuntuu siltä, että Tapsa rähjäsi paljon vähemmän kuin viimeksi. Nytkin oli muutamia koiria, joille piti vähän isotella, mutta muuten oltiin aika nätisti. Selvää edistystä!
Kehäesiintyminen meni parikehässä muuten hyvin, mutta juostessa Taavilla oli kuono enemmän maassa kuin ilmassa. Kai siellä hiekassa oli sitten niin kovin mielenkiintoisia hajuja, että mun kanaherkut jäi toiseksi... Mutta tässäkin selvää edistystä; huomattavasti vähemmän laukkaa ja loikkia kuin viimeksi.
Kopelointiosuus meni muuten hyvin, mutta hampaat taas vähän olivat vaikeat. Nekin saatiin kuitenkin onnistuneesti katsottua. Seisominen meni superhienosti! Sininen nauha.
Sitten odottelimme vuoroamme sinisten kehään ja Taavi alkoi ehkä vähän väsähtää hälinään. Sinisten kehässä olikin sitten haastava tilanne, kun molemmin puolin meitä oli isot koirat, joita Taavi selvästi pelkäsi. Se ei meinannut millään kääntää selkäänsä kummallekaan, saati sitten seisoa nätisti... No, nyt kanaherkut toimivat ja Taavi keskittyi mun käteen naapureiden sijaan.
Taas juoksutuksessa nenä oli maassa melko tiiviisti ja seisotusajat olivat tosi pitkät. Taavi ihan selvästi väsähti ja keskittyminen herpaantui, mutta hyvin se veti kuitenkin, oltiin sinisten neljänsiä, kaikkiaan koiria taisi isoissa olla 25.
Mahtava junnu-Lärppä <3
Tällä kertaa en saanut ketään mukaan, joten kuvia ei ole kuin palkinnosta ja Jäbäleissonista.
Kehäesiintyminen meni parikehässä muuten hyvin, mutta juostessa Taavilla oli kuono enemmän maassa kuin ilmassa. Kai siellä hiekassa oli sitten niin kovin mielenkiintoisia hajuja, että mun kanaherkut jäi toiseksi... Mutta tässäkin selvää edistystä; huomattavasti vähemmän laukkaa ja loikkia kuin viimeksi.
Kopelointiosuus meni muuten hyvin, mutta hampaat taas vähän olivat vaikeat. Nekin saatiin kuitenkin onnistuneesti katsottua. Seisominen meni superhienosti! Sininen nauha.
Sitten odottelimme vuoroamme sinisten kehään ja Taavi alkoi ehkä vähän väsähtää hälinään. Sinisten kehässä olikin sitten haastava tilanne, kun molemmin puolin meitä oli isot koirat, joita Taavi selvästi pelkäsi. Se ei meinannut millään kääntää selkäänsä kummallekaan, saati sitten seisoa nätisti... No, nyt kanaherkut toimivat ja Taavi keskittyi mun käteen naapureiden sijaan.
Taas juoksutuksessa nenä oli maassa melko tiiviisti ja seisotusajat olivat tosi pitkät. Taavi ihan selvästi väsähti ja keskittyminen herpaantui, mutta hyvin se veti kuitenkin, oltiin sinisten neljänsiä, kaikkiaan koiria taisi isoissa olla 25.
Mahtava junnu-Lärppä <3
Tällä kertaa en saanut ketään mukaan, joten kuvia ei ole kuin palkinnosta ja Jäbäleissonista.
lauantai 15. helmikuuta 2014
Kylässä raunioilla
Lauantai vierähti Seijan ja Aunen kanssa Herttoniemen raunioradalla pyrriseurassa akitavahvistuksella. Päivän teema oli siis pelastushaku raunioilla ja sisällä rakennuksessa. Herttoniemessä on upeat puitteet harrastukselle, noin hienoa etsintätaloa ei varmasti muualla ole.
Ensin Taavilla oli kolme ukkoa ulkona raunioilla. Ensimmäinen oli avonaisessa vanerilaatikossa. Taavi kyllä selvästi sai vainun ukosta ja tiesi, että jossain ihan tässä lähellä on ihminen, kierteli ja kaarteli laatikkoa, mutta ei vaan hokannut, että missä. Laatikolta Taavi sitten lähti hirveällä innolla etsimään omineen seuraavaa ja pienen häröilyn jälkeen puun takana istuva ukko löytyi hyvin. Kolmantena piilona oli betoninen kupeellaan oleva kaivonrengas, josta ukko löytyi myös melko nopeasti. Tässä vaiheessa otin Taavin hihnaan ja lähdimme kävelemään takaisinpäin ja ohitimme laatikon, jossa ukko oli vielä löytämättä. No, nythän se sitten löyti ja pienen harkinnan jälkeen Taavi uskaltautui mennä sisälle laatikkoon herkuttelemaan.
Kokonaisuutena hyvä harjoitus, vaikkakin Taavilla oli kyllä intoa paljon enemmän kuin järkeä mukana. Lärppä on niin innoissaan päästessään hakuhommiin ja selvästi tietää, mitä pitää tehdä. Opiksi se, että ukkojen välillä koira kiinni ja pieni rauhoittuminen, jottei mene ihan härväämiseksi ja järkikin pysyisi vauhdissa mukana.
Toinen harjoitus tehtiin sisällä talossa. Taas kolme ukkoa piilossa; kaksi kaapeissa, joiden ovet olivat rakosellaan, toinen pimeässä huoneessa. Kolmas ukko yläkerrassa ison huoneen toisessa päässä aitalabyrintin päässä muurin takana.
Ensin Taavi päästettiin hämärään huoneeseen, jossa ei ollut ketään. Selvästi Taavi tajusi kuitenkin, että sisätiloissakin on tarkoitus etsiä ihmistä. Toinenkin huone oli tyhjä ja kun se oli koluttu läpi, avattiin ovi seuraavaan huoneeseen. Tässä huoneessa ilma kiersi niin, että haju kulkeutui ukosta huoneen toiseen laitaan. Taavi taas haistoi selvästi maalin olevan jossain lähellä, mutta haki sitä aluksi huoneen toisesta laidasta, aivan kuten oli oletettuakin. No, löytyihän se oikeakin paikka. Tästä ovi auki pimeään huoneeseen, josta Taavi löysi ukon niin nopeasti, etten edes kerennyt näkemään miten sen löysi.
Viimeisenä Taavi päästettiin portaikkoon, josta lähti raput kellariin ja yläkertaan. Taavi valitsi ensin alakerran ja kävi omineen tutkimassa tilan. Kun ketään ei löytynyt, palasi Tapsa takaisin ja lähti yläkertaan. Ylös päästyään ei jäänyt epäselväksi, etteikö suunta olisi selvä! Hienosti ja itsevarmasti Taavi kulki läpi aitalabyrintin suoraan maalimiehelle. Voi sitä riemua! Ja sitä itsevarmuutta, jolla Taavi työskenteli!
Sisäetsintä meni siis paremmin, rauhallisemmin kuin ulkona. Mutta olen varma, että jos toinen harjoitus olisi ollut ulkona, olisi se ollut paljon rauhallisempi kuin ensimmäinen. Taavi vaan on niin innoissaan, että aluksi vauhti jyrää ajatuksen. Sisäetsintä oli ihan huippu, tuollaiseen on mahdollisuus niin harvoin ja ihana huomata, miten tuon pieni lärppäkorva tietää mitä siltä odotetaan ja nauttii tekemisestä <3
Lopuksi vielä päästimme koirat temmeltämään keskenään ja kyllähän siinä vilske kävi kun kuusi, vai oliko niitä jopa enemmän, pyrriä peuhasi. Taavi oli aluksi irokeesi pystyssä, kun ei tainnut pieni poika oikein tietää miten suhtautua kaikkiin. Hyvin meni ja Taavi aivan selvästi rakastui! Friia sai Tapsan jakamattoman ja melko tunkeilevan huomion, mutta ei ollut siitä ihan niin mielissää kuin Taavi olisi halunnut. Tapsa ei kuitenkaan ottanut kuuleviin korviinsa Friian yrityksiä kertoa, ettei sinne takalistoon kannattasi ihan noin innolla mennä nuuskuttelemaan.
Ihan huippu päivä! Kiitos Seija ja kiitos Herttoniemen porukka!! Tulemme mielellämme toistekin!
Ensin Taavilla oli kolme ukkoa ulkona raunioilla. Ensimmäinen oli avonaisessa vanerilaatikossa. Taavi kyllä selvästi sai vainun ukosta ja tiesi, että jossain ihan tässä lähellä on ihminen, kierteli ja kaarteli laatikkoa, mutta ei vaan hokannut, että missä. Laatikolta Taavi sitten lähti hirveällä innolla etsimään omineen seuraavaa ja pienen häröilyn jälkeen puun takana istuva ukko löytyi hyvin. Kolmantena piilona oli betoninen kupeellaan oleva kaivonrengas, josta ukko löytyi myös melko nopeasti. Tässä vaiheessa otin Taavin hihnaan ja lähdimme kävelemään takaisinpäin ja ohitimme laatikon, jossa ukko oli vielä löytämättä. No, nythän se sitten löyti ja pienen harkinnan jälkeen Taavi uskaltautui mennä sisälle laatikkoon herkuttelemaan.
Kokonaisuutena hyvä harjoitus, vaikkakin Taavilla oli kyllä intoa paljon enemmän kuin järkeä mukana. Lärppä on niin innoissaan päästessään hakuhommiin ja selvästi tietää, mitä pitää tehdä. Opiksi se, että ukkojen välillä koira kiinni ja pieni rauhoittuminen, jottei mene ihan härväämiseksi ja järkikin pysyisi vauhdissa mukana.
Toinen harjoitus tehtiin sisällä talossa. Taas kolme ukkoa piilossa; kaksi kaapeissa, joiden ovet olivat rakosellaan, toinen pimeässä huoneessa. Kolmas ukko yläkerrassa ison huoneen toisessa päässä aitalabyrintin päässä muurin takana.
Ensin Taavi päästettiin hämärään huoneeseen, jossa ei ollut ketään. Selvästi Taavi tajusi kuitenkin, että sisätiloissakin on tarkoitus etsiä ihmistä. Toinenkin huone oli tyhjä ja kun se oli koluttu läpi, avattiin ovi seuraavaan huoneeseen. Tässä huoneessa ilma kiersi niin, että haju kulkeutui ukosta huoneen toiseen laitaan. Taavi taas haistoi selvästi maalin olevan jossain lähellä, mutta haki sitä aluksi huoneen toisesta laidasta, aivan kuten oli oletettuakin. No, löytyihän se oikeakin paikka. Tästä ovi auki pimeään huoneeseen, josta Taavi löysi ukon niin nopeasti, etten edes kerennyt näkemään miten sen löysi.
Viimeisenä Taavi päästettiin portaikkoon, josta lähti raput kellariin ja yläkertaan. Taavi valitsi ensin alakerran ja kävi omineen tutkimassa tilan. Kun ketään ei löytynyt, palasi Tapsa takaisin ja lähti yläkertaan. Ylös päästyään ei jäänyt epäselväksi, etteikö suunta olisi selvä! Hienosti ja itsevarmasti Taavi kulki läpi aitalabyrintin suoraan maalimiehelle. Voi sitä riemua! Ja sitä itsevarmuutta, jolla Taavi työskenteli!
Sisäetsintä meni siis paremmin, rauhallisemmin kuin ulkona. Mutta olen varma, että jos toinen harjoitus olisi ollut ulkona, olisi se ollut paljon rauhallisempi kuin ensimmäinen. Taavi vaan on niin innoissaan, että aluksi vauhti jyrää ajatuksen. Sisäetsintä oli ihan huippu, tuollaiseen on mahdollisuus niin harvoin ja ihana huomata, miten tuon pieni lärppäkorva tietää mitä siltä odotetaan ja nauttii tekemisestä <3
Lopuksi vielä päästimme koirat temmeltämään keskenään ja kyllähän siinä vilske kävi kun kuusi, vai oliko niitä jopa enemmän, pyrriä peuhasi. Taavi oli aluksi irokeesi pystyssä, kun ei tainnut pieni poika oikein tietää miten suhtautua kaikkiin. Hyvin meni ja Taavi aivan selvästi rakastui! Friia sai Tapsan jakamattoman ja melko tunkeilevan huomion, mutta ei ollut siitä ihan niin mielissää kuin Taavi olisi halunnut. Tapsa ei kuitenkaan ottanut kuuleviin korviinsa Friian yrityksiä kertoa, ettei sinne takalistoon kannattasi ihan noin innolla mennä nuuskuttelemaan.
Ihan huippu päivä! Kiitos Seija ja kiitos Herttoniemen porukka!! Tulemme mielellämme toistekin!
torstai 13. helmikuuta 2014
Vähemmän itsekritiikkiä, enemmän tekemisen riemua
Illalla olimme tottistelemassa junnukurssin vetäjän kanssa. Olemme Taavin kanssa ryhmän ainut koirakko, joka ei ole ollut ohjaajan vetämällä pentukurssilla ja hän halusi tutustua meihin ja käydä omia koulutusajatuksiaan kanssani läpi.
Välillä tuli fiilis, että ollaan tehty kaikki ihan väärin eikä vielä osata mitään ja välillä taas saatiin kehuja (olenhan hirvittävän itsekriittinen ja vaadin itseltäni toisinaan ihan liikaa ja toisaalta taas olen aivan liian lepsu tuota ihanaa nappisilmää kohtaan). Tiedän, että paljon on vielä tehtävää (mitä varten? Enhän edes tiedä mitä isona halutaan tehdä), mutta ei kai sitä nyt tuon ikäiseltä voi vielä hirveästi vaatiakaan, varsinkaan kun mulle kaikki on ihan uutta enkä tiedä mitä ja miten asiat kannattaa tehdä. Ohjattujen treenien ollessa tauolla, on vähän ollut se fiilis, etten tee juuri mitään, ettei mene ihan päin P:tä. Ja sitten se, että eri ihmiset neuvoo tekemään asioita ihan eri tavalla. Mistä mä voin tietää mikä on oikein ja meille paras tapa. Mutta onneksi meillä ei ole mikään kiire mihinkään.
No, hyvä sessio joka tapauksessa ja paljon sain taas vinkkejä ja ajateltavaa. Erityisesti mun pitäisi opetella olemaan riehakkaampi eikä oma jöröttävä itseni :) Pää on taas ihan ylivuodossa kaikesta uudesta tiedosta. Odotan kurssin alkua jo kovasti ja onhan tässä pari viikkoa aikaa saada taas tekemisen meininki päälle viime aikojen lorvailun jälkeen.
Välillä tuli fiilis, että ollaan tehty kaikki ihan väärin eikä vielä osata mitään ja välillä taas saatiin kehuja (olenhan hirvittävän itsekriittinen ja vaadin itseltäni toisinaan ihan liikaa ja toisaalta taas olen aivan liian lepsu tuota ihanaa nappisilmää kohtaan). Tiedän, että paljon on vielä tehtävää (mitä varten? Enhän edes tiedä mitä isona halutaan tehdä), mutta ei kai sitä nyt tuon ikäiseltä voi vielä hirveästi vaatiakaan, varsinkaan kun mulle kaikki on ihan uutta enkä tiedä mitä ja miten asiat kannattaa tehdä. Ohjattujen treenien ollessa tauolla, on vähän ollut se fiilis, etten tee juuri mitään, ettei mene ihan päin P:tä. Ja sitten se, että eri ihmiset neuvoo tekemään asioita ihan eri tavalla. Mistä mä voin tietää mikä on oikein ja meille paras tapa. Mutta onneksi meillä ei ole mikään kiire mihinkään.
No, hyvä sessio joka tapauksessa ja paljon sain taas vinkkejä ja ajateltavaa. Erityisesti mun pitäisi opetella olemaan riehakkaampi eikä oma jöröttävä itseni :) Pää on taas ihan ylivuodossa kaikesta uudesta tiedosta. Odotan kurssin alkua jo kovasti ja onhan tässä pari viikkoa aikaa saada taas tekemisen meininki päälle viime aikojen lorvailun jälkeen.
perjantai 7. helmikuuta 2014
Matkamies
Alkuviikosta olimme yön yli reissulla pääkaupunkiseudeulla. Taavi matkustaa autossa mielellään ja nätisti, siellä se pötköttelee omassa boksissaan. Tälläkin reissulla Tapsa yllätti minut useaan otteeseen positiivisesti. Edellisen koiran vanhemmiten melko vaikeaksikin muodostunut arkuus ja pelko kaikenlaisia asioita kohtaan on juurtunut minuun yllättävän syvään . Siitä on pitänyt ihan tietoisesti opetella Taavin myötä pois, eikä se ole ollut ihan helppoa. Sen lisäksi että Taavi on reipas ja rohkea, se myös käyttäytyy mallikelpoisesti, ainakin ikäisekseen.
Parkkihallit, hissit, Manskun ihmisvilinä ja ostoskeskuksen hälinä eivät Taavia hetkauttaneet. Siellä se paineli kuin vanha tekijä <3 Ihana huomata, että koira, joka asuu paikassa, jossa ei juuri muita koskaan näy, on noin reipas ja välitön. Iltalenkilläkin se yritti mennä Securitaksen autoon, kun siinä oli niin houkuttelevasti ovi auki ja joku setä istui siellä kyydissä =)
Majoituimme kaverini luona lähes valkoisessa kerrostaloasunnossa. Tässä kaksi ennakkopelkoani; hieno valkoisen siisti sisustus ja naapureista/rappukäytävästä/pihalta/läheiseltä rautatieltä... kantautuvat äänet. Taas ihan turha pelko, Lärppä oli niin kiltti, ettei mitään rajaa. Vieraskoreutta kenties, mutta kyllä olin ylpeä pienestä miehestäni <3 Yön aikana kaksi yksittäistä haukahdusta, ei tietoakaan kauhuskenaarioideni koko yön jatkuvasta ulvontakonsertista. Eikä hieno sisustuskaan muuttunut vierailumme aikana. Taavi on vaan niin ihana, että se sulattaa kaikkien sydämet. Ja jottei mene liian imeläksi, niin kerrottakoon että Taavi teki tässä taannoin vieranhuoneemme sänkyyn reiän. Sängyn päiväpeitto ja petari olivat pesussa kissan pissattua sänkyyn ja Taavilla oli tylsä hetki. Mitäpä sitä pyrri muuta keksi, kuin repiä kivan pehmeää sängyn pintaa palasiksi. Ehkä siinä vähän haisi kissanpissa tai sitten ei, mutta komea 20 cm halkasijaltaan oleva reikä sänkyyn oli kuitenkin ilmestynyt ja koiranpoikanen oli ihan innoissaan...
Tällä viikolla on pari kertaa yritetty vähän omineen tottistella, mutta melko laihoin tuloksin. Ekalla kerralla kun menin kentälle, niin siellä oli kolme pelottavaa dopperia ja me jatkoimme suosiolla matkaamme. En jaksanut pakkasessa jäädä odottamaan vuoroani, kun oltiin tultu kävellen paikalle. Eilen pääsin kentälle asti, mutta huomasin, ettei sitä olekaan aurattu ja vähän se hankaloitti mun menoa. Sitten on omassa pihassa vähän jotain pientä harjoiteltu. Taavi on kyllä ihan intoa piukassa aina kun tehdään edes vähän jotain.
Vaikka viime aikojen tekeminen on ollut vähän vasurilla hoidettua suunnittelematonta fiilispohjalta menoa, on huikeita onnistumisenkin tunteita tullut muutaman kerran. Kokeilin eilen noutoa ekaa kertaa ulkona ja suoritus oli lähes täydellinen! (Tai enhän mä edes tiedä miten se ihan täydellisesti tehdään, mutta mun mielestä täydellinen.) Sisällä ollaan aikaisemmin tehty harjoituksia pienissä palasissa. Eilen Taavi istui perusasennossa, heitin kapulan ja pyysin noutamaan. Käskysanaa Tahvis ei vielä osaa, mutta se hiippaili kuitenkin kapulan luo, noukki sen suuhunsa ja tuli mun eteen istumaan ja jopa piti kapulaa suussaan, eikä jäystänyt sitä hillittömästi ja sitten pudottanut maahan. JEE!! Miten pienestä voi ihmislapsi olla iloinen!
Mun pitäisi kehittää treenien suunnitelmallisuutta, mutta se vaan tuntuu niin kamalan vaikealta. Odotan todella paljon ohjattujen treenien alkamista, kun itse en oikein tiedä mitä tekisin ja miten tekisin...
Parkkihallit, hissit, Manskun ihmisvilinä ja ostoskeskuksen hälinä eivät Taavia hetkauttaneet. Siellä se paineli kuin vanha tekijä <3 Ihana huomata, että koira, joka asuu paikassa, jossa ei juuri muita koskaan näy, on noin reipas ja välitön. Iltalenkilläkin se yritti mennä Securitaksen autoon, kun siinä oli niin houkuttelevasti ovi auki ja joku setä istui siellä kyydissä =)
Majoituimme kaverini luona lähes valkoisessa kerrostaloasunnossa. Tässä kaksi ennakkopelkoani; hieno valkoisen siisti sisustus ja naapureista/rappukäytävästä/pihalta/läheiseltä rautatieltä... kantautuvat äänet. Taas ihan turha pelko, Lärppä oli niin kiltti, ettei mitään rajaa. Vieraskoreutta kenties, mutta kyllä olin ylpeä pienestä miehestäni <3 Yön aikana kaksi yksittäistä haukahdusta, ei tietoakaan kauhuskenaarioideni koko yön jatkuvasta ulvontakonsertista. Eikä hieno sisustuskaan muuttunut vierailumme aikana. Taavi on vaan niin ihana, että se sulattaa kaikkien sydämet. Ja jottei mene liian imeläksi, niin kerrottakoon että Taavi teki tässä taannoin vieranhuoneemme sänkyyn reiän. Sängyn päiväpeitto ja petari olivat pesussa kissan pissattua sänkyyn ja Taavilla oli tylsä hetki. Mitäpä sitä pyrri muuta keksi, kuin repiä kivan pehmeää sängyn pintaa palasiksi. Ehkä siinä vähän haisi kissanpissa tai sitten ei, mutta komea 20 cm halkasijaltaan oleva reikä sänkyyn oli kuitenkin ilmestynyt ja koiranpoikanen oli ihan innoissaan...
Tällä viikolla on pari kertaa yritetty vähän omineen tottistella, mutta melko laihoin tuloksin. Ekalla kerralla kun menin kentälle, niin siellä oli kolme pelottavaa dopperia ja me jatkoimme suosiolla matkaamme. En jaksanut pakkasessa jäädä odottamaan vuoroani, kun oltiin tultu kävellen paikalle. Eilen pääsin kentälle asti, mutta huomasin, ettei sitä olekaan aurattu ja vähän se hankaloitti mun menoa. Sitten on omassa pihassa vähän jotain pientä harjoiteltu. Taavi on kyllä ihan intoa piukassa aina kun tehdään edes vähän jotain.
Vaikka viime aikojen tekeminen on ollut vähän vasurilla hoidettua suunnittelematonta fiilispohjalta menoa, on huikeita onnistumisenkin tunteita tullut muutaman kerran. Kokeilin eilen noutoa ekaa kertaa ulkona ja suoritus oli lähes täydellinen! (Tai enhän mä edes tiedä miten se ihan täydellisesti tehdään, mutta mun mielestä täydellinen.) Sisällä ollaan aikaisemmin tehty harjoituksia pienissä palasissa. Eilen Taavi istui perusasennossa, heitin kapulan ja pyysin noutamaan. Käskysanaa Tahvis ei vielä osaa, mutta se hiippaili kuitenkin kapulan luo, noukki sen suuhunsa ja tuli mun eteen istumaan ja jopa piti kapulaa suussaan, eikä jäystänyt sitä hillittömästi ja sitten pudottanut maahan. JEE!! Miten pienestä voi ihmislapsi olla iloinen!
Mun pitäisi kehittää treenien suunnitelmallisuutta, mutta se vaan tuntuu niin kamalan vaikealta. Odotan todella paljon ohjattujen treenien alkamista, kun itse en oikein tiedä mitä tekisin ja miten tekisin...
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Pentuhömppää ja näyttelyharkat
Aamupäivällä kävimme tutustumassa 9 vk vanhaan Maltti -malamuuttiin. Voi kun toinen osaa olla ihana!! Käytiin heittämässä pieni lenkki poikain kanssa jäällä, missä höntit saivat painia rauhassa. Eilen satoi viimein tännekin lunta ja sitähän tuli sitten heti reilu 15 cm. Taavin tassuihin tarttuu lunta aika paljon, mutta se ei kyllä näytä menoa haittaavan. Varpaat vaan rupeavat harittamaan sitä enemmän mitä enemmän niiden väliin pakkaantuu lunta.
Iltapäivällä olimme näyttelyharjoituksissa. Taaville tekee tosi hyvää käydä tollasissa paikoissa, joissa on paljon muita koiria. Ehkä se vielä joskus oppii käyttäytymäänkin tuollaisissa tilanteissa. Tämä päivä meni nimittäin aika lailla riekkuessa ja rähjätessä, eikä tilannetta helpottanut ollenkaan se, että itselläni oli aivan järjetön päänsärky.
Jomotuksesta huolimatta yritin keskittyä tekemiseen ja kyllähän Taavi välillä meni ihan mallikkaasti. Hampaiden katsominen tuottaa ongelmia, mulle se näyttää ne ihan hyvin, mutta vieras kun tulee räpeltämään suuhun, niin ei onnistu. Ja sitten on se ringissä ravaaminen, siitä ei tule mitään. Edellä menevä pitäisi saada kiinni ja jos sitä ei saa kiinni, niin sitten yritetään takana tulija saada painimaan... Ja kaiken aikaa täytyy kailottaa.
Yksinään kun mennään, niin menee mun mielestä ihan hyvin; ravaa suurimmaksi osaksi ihan nätisti ja seisoo useimmiten hienosti. Mulla itselläni on niin paljon opeteltavaa niin teoriassa kuin käytännössäkin. Ei siis ole mikään ihme, ettei Taavi ole se mallikelpoisin, kun emäntä on ihan pihalla kaikesta ;P Ans'kattoo, mitä tästäkin tulee :)
Iltapäivällä olimme näyttelyharjoituksissa. Taaville tekee tosi hyvää käydä tollasissa paikoissa, joissa on paljon muita koiria. Ehkä se vielä joskus oppii käyttäytymäänkin tuollaisissa tilanteissa. Tämä päivä meni nimittäin aika lailla riekkuessa ja rähjätessä, eikä tilannetta helpottanut ollenkaan se, että itselläni oli aivan järjetön päänsärky.
Jomotuksesta huolimatta yritin keskittyä tekemiseen ja kyllähän Taavi välillä meni ihan mallikkaasti. Hampaiden katsominen tuottaa ongelmia, mulle se näyttää ne ihan hyvin, mutta vieras kun tulee räpeltämään suuhun, niin ei onnistu. Ja sitten on se ringissä ravaaminen, siitä ei tule mitään. Edellä menevä pitäisi saada kiinni ja jos sitä ei saa kiinni, niin sitten yritetään takana tulija saada painimaan... Ja kaiken aikaa täytyy kailottaa.
Yksinään kun mennään, niin menee mun mielestä ihan hyvin; ravaa suurimmaksi osaksi ihan nätisti ja seisoo useimmiten hienosti. Mulla itselläni on niin paljon opeteltavaa niin teoriassa kuin käytännössäkin. Ei siis ole mikään ihme, ettei Taavi ole se mallikelpoisin, kun emäntä on ihan pihalla kaikesta ;P Ans'kattoo, mitä tästäkin tulee :)
lauantai 1. helmikuuta 2014
Lorvailua, löhöilyä, lomailua ja vähän tulevaisuutta
Tuntuu, että on mennyt iäisyys, enkä ole tehnyt tuon pienen pyrriäisen kanssa mitään järkevää. Hyviä tekosyitä löytyy; ensin jatkuva vesisade ja sitten hirmu pakkaset, seuraavaksi tulee varmaankin järjettömästi lunta. Ja kaikki ohjatut jutut tuntuvat olevan talvitauolla, kun meillä päin ei ole mahdollisuutta harjoitella sisätiloissa... Ei vaan näin talvella viittis kastella itteään ihan totaalisesti tai sitten jäädyttää. Taaviahan ei kelit haittaa ollenkaan. Vesisateesta se tuntuu oikein nauttivan ja kovilla pakkasillakin raitapaita jää pihalle pötköttelemään jonkun ihanan kepin tai luun tai muun kanssa mieluummin kuin tulee sisälle...
Ja tulihan sitä oltua viikko lomareissulla ilman Taavia. Thaimaan lämpö oli ihanaa, mutta olin jo kolmen päivän jälkeen valmis palamaan kotiin, kun ikävä oli niin kova =) ja vähän oli huoli siitä, miten vanhempani jaksavat riiviötä. Hyvin oli kuitenkin viikko mennyt ja ei kuulemma ehkä ollut viimeinen kerta, kun Taavin huolivat hoitoon. Naapurin 6 v. sakemannista oli löytynyt hyvä leikkikaveri! Myös mummon 90 v. synttärit keskisuomalaisessa sairaalassa olivat sujuneet Tapsan osalta mallikkaasti. Tuhotkin jäivät yhteen irti revittyyn ovenkarmin listaan ja muutamaan vähän pureskeltuun esineeseen, joten ihan onnistunut viikko Taavillakin!
Tällä viikolla kävimme taas Pakin kanssa kimppalenkillä ja pojat saivat riekkua keskenään. Ihanaa, että niillä synkkaa niin hyvin <3
Varmasti osittain tekemättömyyden tunteesta olen järjestänyt keväälle sitten vähän tekemistä. Ensinnäkin tämä näyttelyhomma lähtee ihan lapasesta =D. Minä, joka en ymmärrä näyttelyistä mitään, enkä koiraani aikonut niihin viedä, olen nyt ilmoittautunut näyttelyharjoituksiin, joita olisi koko alkutalven sunnuntaisin. No työt pitävät huolen siitä, etten pääse kuin muutaman kerran, mutta kuitenkin. Sitten kalenteriin on ilmestynyt muutama merkintä mätsäreistä, joihin olisi tarkoitus mennä ja kaiken huipuksi ajattelin osallistua toukokuussa KV -näyttelyyn. Että näin, vannomatta paras =)
Tänään ilmoitin itseni ja Taavin myös kuuden kerran junnutottiskurssille, jossa ohjausta saa ihan koirakkokohtaisesti. Tätä odotan todella innolla, vaikka siitäkin jää muutama kerta väliin töiden takia. Sitten on yksittäisiä päivä/viikonloppujuttuja raunioiden, jäljen ja haun merkeissä pitkin kevättä, alkukesällekin tuli jo varattua paimennusviikonloppu. Ja kai ne kaikki ohjatut jälki-, haku ja tottistreenitkin taas pikkuhiljaa alkavat kevään aikana, millään vaan ei jaksaisi odottaa!
Ja onhan sitä jotain pientä tullut tehtyä kotonakin ihan sisätiloissa lämpimässä... Hakua ajatellen ollaan opeteltu haukkumaan, kun jotenkin tuntuu itseni kannalta helpoimmalta ajatukselta, että Tapsa olisi haukkuva koira, (laiska minä). Taavi hokasi käskystä haukkumisen aika hyvin, tosin vielä haukutaan vasta kerran tai kaksi ja ääni on vaimea, mutta idea on oivallettu! Lärppä on välillä niin huvittava, kun haukut jäävät toisinaan lähinnä irvistyksiksi ja ininäksi, mutta hyvä alku tämä mielestä on. Taavi itse tarjoaa mieluusti makuuta haukkuasennoksi, joten ihan huippua sekin! Haukkuharjoitukset on menny niin hyvin perille, että nyt se kyllä tarjoaa haukkumista melkein kaikkeen...
Haukkimesen lisäksi on harjoiteltu vähän keppi-ilmaisua jälkeä ajatellen ja sitten vielä kapulan noutoa. Nouto on editynyt yllättävän hyvin vähällä harjoittelulla, ongelmana tällä hetkellä hitaus, josta en oikeastaan ole vielä ollenkaan huolissani, ja noutokapulan jäystäminen. Taavi pureskelee kapulaa koko ajan sen ollessa sen suussa. Tähän täytyy puuttua jatkossa...
Ja tulihan sitä oltua viikko lomareissulla ilman Taavia. Thaimaan lämpö oli ihanaa, mutta olin jo kolmen päivän jälkeen valmis palamaan kotiin, kun ikävä oli niin kova =) ja vähän oli huoli siitä, miten vanhempani jaksavat riiviötä. Hyvin oli kuitenkin viikko mennyt ja ei kuulemma ehkä ollut viimeinen kerta, kun Taavin huolivat hoitoon. Naapurin 6 v. sakemannista oli löytynyt hyvä leikkikaveri! Myös mummon 90 v. synttärit keskisuomalaisessa sairaalassa olivat sujuneet Tapsan osalta mallikkaasti. Tuhotkin jäivät yhteen irti revittyyn ovenkarmin listaan ja muutamaan vähän pureskeltuun esineeseen, joten ihan onnistunut viikko Taavillakin!
 |
| matkalukemista |
Tällä viikolla kävimme taas Pakin kanssa kimppalenkillä ja pojat saivat riekkua keskenään. Ihanaa, että niillä synkkaa niin hyvin <3
Varmasti osittain tekemättömyyden tunteesta olen järjestänyt keväälle sitten vähän tekemistä. Ensinnäkin tämä näyttelyhomma lähtee ihan lapasesta =D. Minä, joka en ymmärrä näyttelyistä mitään, enkä koiraani aikonut niihin viedä, olen nyt ilmoittautunut näyttelyharjoituksiin, joita olisi koko alkutalven sunnuntaisin. No työt pitävät huolen siitä, etten pääse kuin muutaman kerran, mutta kuitenkin. Sitten kalenteriin on ilmestynyt muutama merkintä mätsäreistä, joihin olisi tarkoitus mennä ja kaiken huipuksi ajattelin osallistua toukokuussa KV -näyttelyyn. Että näin, vannomatta paras =)
Tänään ilmoitin itseni ja Taavin myös kuuden kerran junnutottiskurssille, jossa ohjausta saa ihan koirakkokohtaisesti. Tätä odotan todella innolla, vaikka siitäkin jää muutama kerta väliin töiden takia. Sitten on yksittäisiä päivä/viikonloppujuttuja raunioiden, jäljen ja haun merkeissä pitkin kevättä, alkukesällekin tuli jo varattua paimennusviikonloppu. Ja kai ne kaikki ohjatut jälki-, haku ja tottistreenitkin taas pikkuhiljaa alkavat kevään aikana, millään vaan ei jaksaisi odottaa!
Ja onhan sitä jotain pientä tullut tehtyä kotonakin ihan sisätiloissa lämpimässä... Hakua ajatellen ollaan opeteltu haukkumaan, kun jotenkin tuntuu itseni kannalta helpoimmalta ajatukselta, että Tapsa olisi haukkuva koira, (laiska minä). Taavi hokasi käskystä haukkumisen aika hyvin, tosin vielä haukutaan vasta kerran tai kaksi ja ääni on vaimea, mutta idea on oivallettu! Lärppä on välillä niin huvittava, kun haukut jäävät toisinaan lähinnä irvistyksiksi ja ininäksi, mutta hyvä alku tämä mielestä on. Taavi itse tarjoaa mieluusti makuuta haukkuasennoksi, joten ihan huippua sekin! Haukkuharjoitukset on menny niin hyvin perille, että nyt se kyllä tarjoaa haukkumista melkein kaikkeen...
Haukkimesen lisäksi on harjoiteltu vähän keppi-ilmaisua jälkeä ajatellen ja sitten vielä kapulan noutoa. Nouto on editynyt yllättävän hyvin vähällä harjoittelulla, ongelmana tällä hetkellä hitaus, josta en oikeastaan ole vielä ollenkaan huolissani, ja noutokapulan jäystäminen. Taavi pureskelee kapulaa koko ajan sen ollessa sen suussa. Tähän täytyy puuttua jatkossa...
