keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Extempore reissu pohjoiseen - tuhottomasti kuvia

Juhannussunnuntaina ennen sianpierua starttasi karavaani kohti pohjoista. Koronan jälkeen rajan auettua viikko sitten Norjaan päätimme lähteä ekstemporee lomareissulle. Muru kalaan Tenolle ja minä Taavin kanssa riesaksi mukaan. Ensimmäinen päivä meni aika pitkälti autossa ja illalla leiriydyimme Peurasuvantoon hieman Sodankylän pohjoispuolelle. 

En ole koskaan aiemmin nähnyt yötöntö yötä. Oli se vaan hienoa, kun kymmenen aikaan illalla aurinko paistoi vielä korkealta ja lämmintä oli +24! Hyttysiäkin tosin oli, mutta reissuun hankittu karkotin toimi ainakin niitä vähentävästi.


Peurasuvannon ilta-aurinko

Maanantaina ajettiin loppupätkä Utsjoen kautta Storfossenille, jonne Muru jäi kalaan vietyään mut ja Taavin ensin vaellusreitin alkuun noin 70 km päähän leirialueesta. Kello oli jo viisi, kun pääsimme matkaan. Kävelimme vain parisen tuntia ja sitten leiriydyimme upeaan maisemaan.







Rauhallinen yöpaikka mahtavassa maisemassa



Hieman huonosti nukutun yön jälkeen nousimme aamulla kuuden aikaan ylös ja lähdimme käymään niemen kärjessä ilman rinkkaa. Tämä osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi, silla paikoin maasto olisi ollut rinkan kanssa kulkiessa hieman hankala. Aamulenkille kertyi matkaa noin yhdeksän kilometriä. Aamupalan jälkeen leiri kasaan ja matkaan. Halki upeiden maisemien ja loputtomalta tuntuvien nousujen kävelimme noin 26 km päivän aikana. Ihan niin pitkää päivämatkaa ei ollut suunnitelmissa, mutta hyvää yöpaikkaa ei löytynyt ja jaksoimme hyvin kävellä, niin mikäs siinä.







Lunta!








Välipalatauko



Huipulla





Yöksi jäimme meren rantaan ja nukuin todella hyvin koko yön. Aamulla lähdimme kohti vierivien kivien rantaa, jonne matkaa oli kolmisen kilometriä. Hieno paikka! 


Lämpimästä auringonpaisreesta oli mukava nauttia.

Teltanpystytysapulainen

Hieno paikka tämäkin vuonon rannalla


Aallokossa ja nousu- ja laskuvedessä nää kivet pyörii veden mukana.






Takaisintulomatkalla olisi reitiltä pitänyt erkaantua polku kohti seuraavaa etappiamme, mutta en sitä kuitenkaan löytänyt. Palatessamme sattui pieni haaveri, kun nousimme jyrkkää liuskekivirinnettä ylös. Kivet olivat irtonaisia ja lähtivät jalan ja tassun alta liikkeelle ja kerran Taavin lipesi vähän pahemmin. Kun se sai keräiltyä itsensä kasaan, roikotti se toista takatassua. Mietin jo, että rinkka olisi pakko jättää, kun en molempia jaksaisi kantaa. Pääsimme kuitenkin rinteen ylös, Taavi nilkuttaen. Ylhäällä tutkin jalan ja en siitä mitään haavaa löytänyt eikä Taavi reagoinut paineluun tai taivutteluun. Ehkä jalka sai vain kolhun, sillä parin sadan metrin päästä Taavi käveli jo ihan normaalisti. Huh, selvittiin säikähdyksellä! Yksin vaeltaessa nämä on aina hankalia tilanteita. Itse olen varautunut ea-välineiden lisäksi treenitaskulla jossa saan koiraa kantaessani kulkemaan välttämättömät tavarat mukanani ja yritän suunnitella reitit niin, että lähimmälle tielle ei olisi ihan kamala matka. Maasto tosin voi olla paikoin kovin hankala koiraa kantaessa. Onneksi nyt ei tarvinut kantohommiin ryhtyä, eikä toivottavasti jatkossakaan. 

Koska polunhaaraa ei löytynyt, niin oli käveltävä takaisin alkuun asti. Pienen matkaa ehdin kävellä kohti uutta suunnitelmaa, kun kohdalle osui lampi. Vedet oli meiltä vähissä, joten oli pakko pysähtyä keittämään pullot täyteen. Kesken keittohommien alkoi sade ja päätin pystyttää teltan, koska aikaa meillä oli enkä halunnut aivan kastua. Siinä sitten pidettiinkin sadetta iltaan asti. 


Sadetauko





Sade oli lakannut ja teltta kuivinut vasta kahdeksan jälkeen illalla. Mutta koska oli yötön yö ja päivä meni pakkolevossa, niin lähdettiin jatkamaan matkaa. Kävelimme seitsemän kilometriä nousten pienen tunturin huipulle, jonne pystytimme leirin yötä varten. En ole aiemmin kokenut yötöntä yötä ja olihan se hienoa, kun puolelta yöltä aurinko paistaa täydeltä terältä. Ilman kelloa ei tietäisi mikä aika vuorokaudesta on!












Yöpalaa




Kukkulan kuningas





Aamulla nousimme aikaisin ja nautimme rauhassa leppoisasta ja lämpimästä aamusta upeissa maisemissa. Jäljellä oli enää lyhyt matka alas tunturin huipulta tienvarteen, josta Muru tuli meidät hakemaan.













Matkaa kertyi kaikkiaan aika tarkalleen viisikymmentä kilometriä. Maasto oli paikoin haastava, mutta suurimmaksi osaksi oikein mukava kulkea. Kelit pääsääntöisesti suosi ja ihmisiäkin nähtiin vain yksi etäältä koko reissun aikana. Lähes täydellistä siis! 

Perjantaina lököiltiin ja käytiin vain vähän kävelemässä leirialueen viereisillä tunturin rinteillä. Hieroin myös Taavin ja pientä jumia taitaa selässä olla.

Lauantaina ajeltiin Pykeijaan ja käytiin syömässä kuningasrapua, ihan pakollinen juttu aina Pykeijassa käydessä. Leiriydyttiin lähelle meren rantaa samaan puskaan kuin missä edellisellä Pykeijan ressulla oltiin. Rauhallinen ilta.





Sunnuntaina aamusta käytiin Taavin kanssa valloittamassa Gáranasčohkkan 497 metrinen huippu, matkaa kertyi edestakaisin kuutisentoista kilometriä. Maasto oli tosi miellyttävä, mutta maisemat ei pärjänneet alkuviikon patikoinnin maisemille. 







Gáranasčohkkan huipulla










Päivällä käytiin Kirkenesissä ja jäätiin sen laitamille yöksi. Maanantaina aloitettiin kotimatka Neidenin kautta. Yötä oltiin Inarissa ja tiistaille suunniteltu patikka jäi toteuttamatta kovan sateen vuoksi. Tiistaina yö Iissä ja keskiviikkona loppu matka kotiin. Huh, melko puuduttavaa ajamista, mutta kaiken vaivan arvoista!








Puolen yön aurinko Kirkenesin kupeessa.


Neiden


Jäniskoski

Jäniskosken riippusilta. Kivasti oli laittu pari lankkua koiria(?) varten.



Karhunpesäkivi




sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Lomahommia helteessä

Sunnuntaina mulla oli makuupäivä, mutta intouduin kuitenkin loman alkajaisiksi treenaaman. Ensin tehtiin esine-etsintää, jossa Taavi ei ollut mitenkään erityisen hyvä. Intoa oli enemmän kuin tolkkua ja kovassa vauhdissa taisi nenä vähän unohtua. Lopulta kuitenki  löytyi kaikki kolme esinettä n. kolmen hehtaarin alueelta.

Seuraavaksi jäljestettiin kaksi tuntia vanha jälki ja sen Taavi osasi. Reilu 400 m jälki, joka nousi heti oikeaan suuntaan ja jonka Taavi jäljesti varmasti alusta loppuun nostaen kaikki neljä esinettä. On se kyl semmonen jälkikoira, ettei paremmasta väliä. Keli oli melkein helteinen ja tuulta vain vähän.



Maanantaina tokoiltiin peruutusten ja askelsiirtymien merkeissä helteisessä säässä. Taavi keskittyi aika kivasti ja peruutukset onnistui pääsääntöisesti hyvin. 

Askelsiirtymätkin oli hyviä, kunhan itse sain jalkani aseteltua oikein. Loppuun vielä vähän ryhmäliikettä.




Keskiviikkona helteet jatkuivat ja koska en edellisviikon oikean etsinnän jälkeen ollut päässyt tekemään kunnon palauttavaa harjoitusta, niin nyt oli sen vuoro. Kolme helppoa ja hauskaa ukkoa, muistikuva ja kaksi taputusta.


Torstaina treenattiin käveleviä maalimiehiä. Alku taas hieman hankala ja Taavi tarvi vähän apuja, mutta kolmas meni jo hyvin.

Ukkojen haukkumisen lisäksi tehtiin myös tarkkuusruutua kaksi toistoa. Molemmilla kerroilla Taavi löysi esineen aika nopeasti, mutta palautuksessa esineet tippui pari kertaa.


Lauantainakäytiin aamulenkillä Martan kanssa.





Lenkin jälkeen treenattiin taas käveleviä ukkoja ja tällä kertaa kaikki neljä haukuttiin heti ilman apuja! Tehtiin taas myös tarkkuusruutua ja vähän paikkistakin. Iltapäivällä käytiin vielä vähän tosihommissakin.





keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Uusi sivu historiankirjoihin

Tein seitsemän päivän työjakson, joten kotona kävin vain nukkumassa ja Taavi oli täydellisellä lepojaksolla. Muru lenkitti sitä vähän ja uimassa käytin sen kerran, mutta muuten oli melkein täyttä lepoa.

Peko-t tottista kävin tekemässä kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla Taavi nousi paikkamakuusta rapsuttelemaan itseään. Eteenmeno on saatu toimimaan melko hyvin, hieman seuruun kustannuksella tosin, mut kuitenkin.


Pejantaina Jenni ja Teemu tulivat viettämään viikonloppua meille ja mukana oli heidän uusi pyrrinsä Hilde (Tottakai Lupaan Olla Sun Sininen Hetki). Taavi ei pennuista niin välitä, mutta osaa olla niiden kanssa ihan nätisti. Salaa kävi aina välillä haistelemassa pentua, mutta Hilden yrityksistä huolimatta ei vielä ryhtynyt leikkimään, ehkä ensi kerralla jo sitten. Perjantaina kävi myös Hilden sisko Medli pistämässä pentupainit pystyy.


Hilde ja Medli

Mitä nää on?


Poseerauskuvat ei ihan vielä onnistuneet

Persäkärpänen

Mölkkyäkin pelattiin ja mölkyn palautus toimi hyvin =)


Lauantaina osallistuttiin Taavin kanssa Kaakon käyttökoirien järjestämään peko-t kokeeseen Virojoella tuulisessa ja sateisessa säässä. Tuomarina Aki Kansikas ja tuomariharjoittelijana Sari Hänninen. Koronasta johtuen luoksepäästävyyttä ei varsinaisesti testattu, vaan sitä tarkkailtiin koko kokeen ajan ja sirunkin luki koiranohjaaja itse. Kävin kyllä tarkoituksella pyörimässä Taavin kanssa ennen kokeen alkua siinä tuomarin ja toimitsijoiden lähellä, jotta näkevät koiran hengailemassa ihmisten rapsuteltavana. 

Koe alkoi hallintaosuudella, joka sisältää hallitun liikkumisen eli seuruun tuomarin antamien ohjeiden mukaan, noin kaksisataa askelta ja muutamia käännöksiä ja pysähtymisiä. Taavi seurasi alkuun hieman väljästi, mutta skarppasi sitten ja seurasi loppuosuuden tosi hyvin. Tämän jälkeen paikallaolo häirittynä, jossa koira jätetään noin 15 askeleen päähän ja siellä käy häiriöhenkilö kävelemässä koiran ohi ja pitää ohimennessään jonkin äänihäiriön. Tässä kokeessa häiriöäänenä oli jonkinlainen torvi, jota töräyteltiin koiran luona. Taavin suoritus oli täydellinen. Hallinnan viimeisenä osiona oli irtaantuminen ja kulkeminen annetussa suunnassa eli eteenlähetykset, nuo pirulaiset. Taavi lähti ekalle lähetykselle hyvin, mutta juuri ennen pysäytystä meni nostamaan koipea tienreunaan ja siinä sitten varmaan ajatus vähän katkesi ja tarvin toisenkin käskyn sen pysäyttämiseen. Toinen lähetys meni sitten jo huomattavasti paremmin ja pysäytys ja luoksetulo onnistuivat hyvin. Pisteet hallintaosuudesta 42/50 ja suullisessa arvostelussa taisi olla maininta tuosta alun väljästä seuruusta ja eteenlähetyksen pysäytyksen lisäkäskyistä, mutta kehuja tuli hyvästä irtaantumisesta ja paikkamakuusta.

Kuvat ja video Tiina Suuronen:

Sirunluku

Seuruu

Seuruu


Paikkis

 


Koe jatkui hallinnasta suoraan jäljelle, joka meillä oli A-tasoa eli helpompi 800 m jälki. Jälki nostetaan ruudusta ja se on aina ollu mulle jotenkin hankala, jana ois niin paljon selkeämpi. Toinen koirakko saapui jälkensä loppuun juuri ennen meidän ruutuun lähtöä ja he jäivät odottelemaan hieman kauemmaksi tien laitaan. Harmittavasti tuuli kävi juuri sieltä suunnasta ja Taavi oli ihan nenä pystyssä menossa sinne. Tuntui, ettei se ollenkaan keskity jäljen etsintään, kun tuuli toi niin voimakkaan hajun sen nenään. Haparoiden kuitenkin nosti jäljen heti oikeaan suuntaan ja lähdin sen perään hieman epävarmana. Tuomari antoi kartturille luvan lähteä mun perään ja kun takajälkeäkään ei huudettu, niin tiesin jäljen nousseen oikein. Koko jälki oli jotenkin epätyypillinen Taaville, liinassa ei ollut tuttua vetoa ja nenä oli paikoin melko korkealla, varmaan johtui voimakkaasta tuulesta? Aikaa taisi mennä n. 17 minuuttia ja kaikki esineet löytyivät. Pisteitä 92/100, pistemenetykset ruututyöskentelystä.


Ruudun rajojen tsekkaus


Jaljeltä sitten suoraan hakuun, joka meillä vaativampi B-taso eli n. kolme hehtaarin alue ja 2 - 3 maalimiestä. Tein etsintäsuunnitelman ja lähdimme kartturin avustuksella sitä suorittamaan. Noin puoleen väliin aluetta päästyämme Taavi lähti ja hetken päästä kuului haukku noin sadan metrin päästä. Taavi joutui haukkumaan aika kauan ennen kuin tuomarikin oli paikalla, mutta hyvin se hoiti homman. Palasimme kartturin luo ja jatkoimme suunnitelman mukaan alueella etenemistä ja pian nousi toinenkin ukko. Kolmannen ukon syliin melkein kävelimme, kun se oli sijoitettu ojaan, joka toimi myös alueen rajana. Taavi kyllä aloitti ilmaisun ennen kuin itse havaitsin maalimiehen. Aikaa meni kymmenisen minuuttia, pisteet 146/150. Kehuja ilmaisuista sekä koiran itsenäisestä ja varmasta toiminnasta.


Punaisella alueen rajat, nuolet kuvaa tuulta, vihreä on meidän kulkema reitti ja keltaiset rastit maalimiehiä.


Kokeen kokonaispisteet siis 280/300 ja kirkkaasti ykköstulos! Historiankirjoihin päästiin olemalla ensimmäinne pyreneittenpaimenkoira, joka tämän kokeen suorittaa ja olihan tuo seurankin ensimmäinen peko-t koe, joten oli kiva onnistua. Erityisesti mieltä lämmitti mun ryhmässä treenaavan koirakon loistava suoritus kokeessa, myös heille ykköstulos, onnea Suvi ja Kerttu!





Maanantaina korkattii koronatauon jälkeen tokotreenit vetisellä kentällä sateen säestämänä. Ei ollut oikein meidän päivä ja kentällä samaan aikaan treenannut juoksujaan lopetteleva narttu vei Taavin ajatukset. Vähän yritettiin kiertoa, ruutua ja seuruuta ja kaikki meni vähän sinne päin. Ei ollut ehkä omakaan keskittyminen ihan paras mahdollinen, ensi viikolla sitten paremmalla onnella.




Uimaan lähtiessä pitää olla tarpeeksi keppejä mukana!



Varma kastuminen



Tiistain jälkitreenit vaihtui tositoimiin.