Vuosi 2019

Mennyt vuosi alkoi todella paskasti ja jouduin luopumaan monesta suuresta unelmasta Kostista luopumisen myötä. Samalla mun koiraharrastuksen jatkuvuus loppui ja on ollut iso työ kaivella motivaatio moneen tekemiseen. Suru ja ikävä on edelleen kova, en varmaan koskaan tule pääsemään tästä yli. Onneksi Kostilla on ihan paras mahdollinen uusi koti!

Vuosi on siis ollut raskas ja siksi jaksankin ihmetellä ihmisten pahan puhumista selän takana. Mikä intressi ulkopuolisilla ihmisillä on vatvoa mun asioita? Vaikka puheita ei ole tarkoitettu minun korviin, on ne kuitenkin kantautuneet minulle asti. Suuresti jaksan ihmetellä, miksi toisen surulla ja epäonnella repostellaan ja levitellään perättömiä huhuja vielä melkein vuosi kaiken jälkeen. Koirista kumpikaan ei ole hullu eikä kipeä ja molemmat ovat oikein mukavia koiria, erillään. Yhdessä niiden elo ei vain onnistunut. Tai minä en saanut sitä onnistumaan. Tiedän olevani paska ja epäonnistunut ilman, että siitä tarvii huudella ympäriinsä ja levitellä kaikenlaisia juttuja. Minusta vaan ei ollut kahden koiran pitäjäksi, en pysty siihen, mihin kaikki muut pystyy. Ei se ole koirien vika.  Kaiken paskan keskellä on välillä mahdoton iloita niistä asioista, joisto voisi olla syytä iloita. Kaikki negatiivisuuteen käytetty energia kun käytettäisiin johonkin hyvään, niin tämä maailma voisi olla ihan jees paikka.



Erityisesti alkuvuosi meni siis kovinkin syvissä vesissä ja pikku hiljaa kesällä aktivoiduttiin ja Taavin kanssa yllätettiin itsemme rally-tokossa saavuttamalla RTK3-koulari vain neljällä kisalla, vaikka oikean puolen seuruu tuntui vasta äsken ihan mahdottomalta asialta. Nyt sitten treenataan hissukseen mestariluokan mahdottomia asioita, jotka pikku hiljaa rupeavat tuntumaan vähemmän mahdottomilta. Alkavana vuonna olisi tarkoitus aloittaa kilpailu tuossa korkeimmassa luokassa. RTK4 on varmasti ihan mahdollinen jollain aikavälillä, mutta valioitumiseen vaadittavat tulokset ovat niin kovia, että niihin en usko meidän kykenevän.

Jos rallymenestys yllätti, niin isoin juttu ja historiallinen teko oli pelastuskoirakon käyttöönottotarkastuksen suorittaminen hyväksytysti. Historiallisen tuosta saavutuksesta teki kaksi asiaa; Taavi on ensimmäinen pyreneittenpaimenkoira (molemmat karvanlaadut huomioiden), joka on Virran koskaan läpäissyt ja seurakaverin kanssa olimme seuran ensimmäiset hälykoirakon valmiuden saavuttaneet samana päivänä olleilla testeillämme ja näin kotikaupunki sai samalla tauon jälkeen taas hälykoiria. Vaikka hälytyskelpoisuuden saavuttaminen on ollut takaraivossa tavoitteena koko meidän pelastuspuolella treenaamisen ajan sen saavuttaminen ei ollut yllätys, mutta onhan tuo Virta tuntunut usein ihan saavuttamattomalta. Vaatimuksia on nostettu koko ajan ja välillä on tuntunut siltä, että aina kun lähestymme vaadittua tasoa, on sääntömuutos tai tulkinta muuttunut niin, että taas on pitänyt opetella jotain uutta tai vanhasta pois. Koko ajan olen kuitenkin tiennyt, että Taavi on ihan pirun hyvä koira tähän hommaan, mutta se kun ei yksin ole riittänyt. Mun ohjaajana on pitänyt myös opiskella paljon ja onnistua ja sitten on tarvittu aavistus onneakin matkaan. Paljon on opittu. Tulevaisuudessa on sitten tavoitteena pitää hälykelpoisuus yllä ja sehän vaatii lisää treenaamista ja terveenä pysymistä! Treenejä on tarkoitus monipuolistaa ja testailla vähän koiran ja ohjaajan rajoja.

Yritän olla itsestäni ylpeä, kun ensimmäisellä harrastuskoirallani olen saavuttanut tällaisia tuloksia. Kuusi vuotta sitten mulla ei ollut mitään käsitystä koiran kouluttamisesta, joten ihan älyttömän paljon olen oppinut. Kiitos kaikki ihanat treenikamut, joiden kanssa olen saanut treenata ja oppia!


Tokoa on treenattu enemmän tai vähemmän ahkerasti ja siinä on useamman luokan liikkeet tosi hyvällä mallilla. Mitään intoa kokeisiin menoon mulla ei jostain syystä kuitenkaan ole. En tokon suhteen aseta tulevalle vuodelle muuta tavoitetta kuin treenien jatkamisen, sillä porukat joissa sitä treenaan, ovat kivoja ja sen treenaaminen on meille ilman kokeitakin tosi mielekästä ja hyödyllistä.


Kaiken muun lisäksi treenaillaan jatkossakin esineruutua ja muita ek:n lajeja satunnaisesti, kun ne on vaan niin kivoja. Kimppalenkeistä muiden kanssa tykätään myös, joten nekin on uuden vuoden tavoite ja toivelistalla. Ja koska kohtuullisen matkan päähän olemme saaneet koirauimalan, niin Taavin suuresti rakastama uintiharrastus jatkuu läpi talven.

Muutamalle maastoleirille olisi tarkoitus ainakin keväällä osallistua ja jotain pieniä matkojakin on suunnitteilla. Näyttelyissä meitä tuskin kuitenkaan nähdään ensivuonnakaan, katotaan sitten veteraanikehiä, jos jaksaa.

Jos kaikki menee hyvin, niin pikku-Taaveja syntyy tammikuussa Ruotsiin. Kennel Solarwesin Ecco-narttu kävi tapaamassa Taavia marraskuun lopussa.

Tottakai Uskomaton Olen "Taavi " & It's Like Curie She's Radioactive "Ecco"

Hyvää alkavaa vuotta kaikille! Koitetaan keskittyä positiivisuuteen kaikesta ikävästä huolimatta.

Vuoden viimeiset treenit

Oltiin pari viikkoa liesussa ja Taavi oli sen aikaa kasvattaja-Seijalla hoidossa. Tais saada enemmän lenkkeilyä siellä kuin koskaan kotona ja oli muutenkin viihtynyt oikein hyvin. Sohvi oli pessy Taavin naaman joka päivä ja Taavi oli pessy Seijan naaman =). Iso kiitos Seijalle ja Oskulle Taavin hoidosta!

Kaupunkilenkeillekin maalaispoika pääsi

Uni maistui hyvin

Ellin, Focan ja Femmen kanssakin Tapsu oli päässyt kimppalenkille ja esittelemään itseään rodusta kiinnostuneelle.

Studiokuvaankin Taavi oli päässyt, kuvaajan nimeä en teidä.

Viime sunnuntaina käytiin raunioilla kolmen ukon verran. Taavi oli vauhdikas ja kipusi oma-aloitteisesti niin kontin katolle kuin rakennustelineiden päällä olleen maalin luo. Tuo rakennustelineille kiipeäminen oli jo aavistuksen liian oma-aloitteista ja vähän hirvitti, mut eipä sillä mitään ongelmia tuntunut olevan. Kaikki maalit löytyivät nopsaan ja Tapsa oli liekeissä.

Tehtiin lopuksi vielä pieni tottistreeni, jossa Taavi seuras henkilöryhmässä ja muutenkin ehkä parhaiten ikinä. Pitääkö olla aina kaks viikkoa pois kotoa, että saa huipputottista?


Maanantaina aamusta käytiin testailemassa jäljestyksen rajoja. Tarjolla oli noin 18 tuntia vanha reilun kilometrin mittainen jälki. Sää ei ollut meidän puolella, kun jo jälkeä tehdessä maa oli vetinen parin viikon sateiden jäljiltä ja koko yön satoi vettä niin, että paikoin vesi vaan lilli metsän pohjalla ja kallioisemmilta paikoilta se oli varmasti huuhtonut jäljen kokonaan pois.

Jäljen nostomatkaa kertyi puolisen kilometriä ja Taavi reagoi jälkeen hyvin ja lähti tutkimaan sitä heti oikeaan suuntaan tarkistellen paljon lyhyitä matkoja sivusuunnassa. Kokonaisuutena jälki oli vaikea eikä varmasti vähiten runsaan sateen vuoksi. Kuivemmilla kohdilla jäljestys oli parempaa, ajoittain ihan tosi hyvää ja märissä kohdissa välillä melkein mahdotonta. Jos en olisi tiennyt missä jälki menee, olisi se varmasti jäänyt kesken. Isona plussana Taaville sinnikkyys jatkaa töitä haasteista huolimatta ja riistansietokyky, kun jänis lähti parin metrin päästä siitä kuusen juurelta ja Taavi oli kiltisti lähtemättä sen perään.

Viimeistä paria sataa mertiä lukuun ottamatta Taavi oli vapaana. Liinassa pito tuntui hankalalta, kun Taavin tekemät tarkistuslenkit oli aika isoja, mutta toisaalta vapaana ollessa se saattoi myös harhautua ehkä liiankin pitkälle. Metsästä löytyi myös esineitä, jotka ei ollut mun jättämiä, mutta jotka Taavi kuitenkin kävi nostamassa. Näiden kohdalla mietin, että palkatako vai ei, mutta päädyin palkkaamaan. Osaltaan varmaan tosi vaikea jälki sai Taavin tarttumaan kaikkiin hajulähteisiin, koska kunnolla jäljellä ollessaan se ei merkkaa muuta kuin jäljentekijän hajuiset esineet.

Häiriötä oli siis tarjolla monenlaista. Täytyy tuota liinassa oloa harkita ja treenata näillä vanhemmillakin jäljillä, että kumpi tapa olisi sitten oikeasti parempi. Ja ylipäätään tehdä näitä vanhojakin jälkiä, koska jäljestys on erilaista kuin tuoreemmilla jäljillä, joten mun täytyy opetella lisää Taavia.

Löysin tämmösen, anna palkka!

Iltapäivällä käytiin vielä hallilla treenaamassa rallyn nettikurssin ratatreeniä. Tekniikkatreenit on nyt tietty jääneet vähän vähiin, mutta halusin kokeilla ekan kerran mes-tasoista rataa, vaikkei nuo kurssin radat ihan sääntöjen mukaisia olekaan. Tähän rataan oli kyllä saatu useampi kovin haastava kohta ja tuli selväksi, että putki ja houkutus, johon tietenkin olin laittanut superhoukuttimet, olivat melkoisen vaikeita Taaville.

Putken suun edessä tehtävä puolenvaihto edessä ei meinannut onnistua sitten millään. Taavi oli kovasti menossa koko ajan putkeen ja ihan mahdotonta oli keskittyä tehtävään ennen sitä. Treenilistalle päätyy siis putken edessä tehtävät temput. Miten vaikeaa tää on aksakoirille, kun ehkä kymmenen kertaa elämässään putken läpi menneelle koirallekin oli hirmu vaikeeta!!?

Sarjahypyn jälkeen näkyvä hyppyeste ei houkuttanut Taavia, mutta edessä näkyvä houkutus senkin edestä. Ensiyrittämällä Taavi ampaisi sarjahypyn jälkeen suoraan houkutukseen täysin ilman korvia. Uusilla toistoilla ja napakoilla käskyillä sain sen tulemaan viereen sarjahypyn jälkeen, vaikka ihan kokonaan se ei houkutuksesta pystynyt luopumaan.

Yllättäen putkea kohti tehtävä merkin kierto ei ollut ongelmallinen ja Taavi kiersi merkin hyvin. Tää oli eka kerta kun kokeillaan rallyn merkkiä. Haastavaa siinä on merkin erottelu kaikkien kylttitelineiden ja esteiden seasta, mutta se meni ainakin nyt ihan hyvin. Treeneissä en aio pysäyttää Taavia merkille, vaan se saa tehdä sen ihan vain kiertona. Vain kisoissa sitten pysäyttelen ja uskon sen kyllä toimivan.

Torstaina aamulenkillä pientä esineruudun tynkää ja sen jälkeen hallille tekemään putkensuulla juttuja. Merkin kiertäminen onnistui joka kerta hyvin, mutta putki oli hankalampi. Saatiin kuitenkin homma toimimaan ja tehtiin paljon kierron ja putken erottelua ja putkea kohti seuruuta.

Tässä pari videota onnistumisista:

Merkin kierto seuruusta

Merkin kierto putkihäiriöllä

Puolenvaihto edessä putkea kohti seuraten

Sunnuntaina oltiin hakuilemassa. Taaville myötätuulitreeni, jotta saatais vähän haastetta. Ei paljon haitannu Taavia vaan kaksi maalia löytyi pian.

Mä huolehdin jouluna, että teillä lämpiää sauna ja paistuu kinkku, mutta hyvää ja rauhallista joulua kaikille, jotka sitä pääsevät viettämään!

Pari viikkoa on taas mennyt hujauksessa

Edellisen viikon keskiviikkona käytiin fyssarilla ja voi pojat, kun olikin Tahvolla jalka jumissa. En taaskaan ollut siinä mitään erikoista huomannut, mutta vasen etureisi ja kankku oli tosi jumissa. Sillä kyllä liikkuvuus oli jumista huolimatta todella hyvä, joten ehkä siksi en mitään huomaa, kun ei näy liikkeissä... saman jalan varpaiden nivelet napsuivat ja fyssarin mukaan tuntuivat kuivilta. Täytyy reittä nyt vähän venytellä ja hieroa kotonakin ja vetristellä varpaita. Mikä tuon on aiheuttanut, niin sitä voi vain arvailla. Ehkä joku huono alastulo Taavin hyppiessä ja loikkiessa sinne tänne tai sitten jalka on jäänyt johonkin vähän jumiin esimerkiksi juostessa siellä upottavalla suolla viime sunnuntaina tai sohvatyynyjen väliin sohvalla loikkiessa ja siitä ottanut siipeensä.  Vasemmalla myös lavassa pientä jumitusta, mutta se saatiin hyvin auki.


Lauantaina höntsäiltiin hakutreeneissä haamuilla ja äänillä. Kivaa ja helppoa hauskaa rankan Virran jälkeen. Palkan Taavi sai heti haukun aloituksesta ja ekalla maalilla oli ollut kuulemma vähän hölmistynyt, kun palkka tulikin melkein heti =D.

Treenien jälkeen käytiin lenkillä Otto Onnellisen ja Tare Karvasen kanssa. Tare meinas olla vähän liikaa Taaville. Iso, hieman holtittomasti liikkuva nuori uros hörökorvineen ja keppileikkeineen ei oikein mennyt hieman tosikon Tapsan ymmärrykseen. Hyvin meni lenkki silti.

Kotona vielä vähän rallyn tekniikkatreeniä kukkasten muodossa. Yllättävän helposti meni, jos vain ite pysy kartalla mihin suuntaan ois tarkoitus milloinkin kääntyä. Tuun niin olemaan hukassa noiden kanssa... ja tietty tarkkuutta tarvii paljon.


Sunnuntaina kävin pokkaamassa Suomen Pyreneläiset ry:n meille myöntämän palkinnon. Yhdistys palkitsi jäseniään, jotka ovat saavuttaneet jotain erityistä ja meidän pelastuskoirasaavutukset sekä muu aktiivinen harrastaminen laskettiin näihin saavutuksiin. Kiitän muistamisesta.

paikalle päässeitä palkittuja, kuva Seija V

Nipin napin ehdin Helsingistä illan tottistreeneihin hallille. Tuttu sunnuntain porukka on taas kasassa, mutta nyt vasta pääsin ekaa (ja syyskauden ehkä vikaa) kertaa osallistumaan. Josko kevätkaudella työvuorot olis suotuisemmat ja reissuja vähän vähempi.

Tehtiin seuruuta liikkuroituna ja ilman. Liikkuri aiheuttaa ääntä, possumaista röhkimistä, ilman on hiljaa. Henkilöryhmääkin tehtiin, meni kivasti. Jättävät meni muuten hyvin, mutta seisomisessa Taavi ei pysynyt paikallaan. Tähän etupalkka avuksi ja toimi. Lopuksi vielä oltiin kaikki koirat kimpassa hallissa ja höntsäiltiin kukin omiamme.


Maanantaina ajeltiin mökille ja tiistaina erittäin märässä ja melko tuulisessa metsässä Murun tekemän jäljen metsästystä. Jälki oli viitisen tuntia vanha. Nostomatkaa kertyi puolisen kilometriä. Taavi nosti jäljen, mutta pienen matkan päästä tajusin sen olevan takajälki. Ei muuta kuin koira pois jäljeltä ja uutta yritystä.

Nyt nousi jälki oikeaan suuntaan ja Taavi jäljesti hienosti. Mökkinurkilla maasto on ihan paskaa, hirveää sammaleen peittämää kivikkoa ja muutenkin epätasaista ja siellä on hankala kulkea, varsinkin kun koira vetää täyttä höyryä liinassa. Taavin oli siis kestettävä perässä jarruttavaa ja välillä vahingossa nykivää meikäläistä.

Kaikki viisi keppiä löytyivät, mutta toiseksi viimeiseltä kepiltä lähtö oli huolimaton ja melko pian rupesin epäilemään, että näinköhän ollaan enää jäljellä. Meni ihan liian kauan, ennen kuin uskalsin luottaa omaan tuntemukseeni ja palata takaisinpäin etsimään hukkunutta jälkeä. Taavi sen kyllä löysi ja kohta sitten sen viimeisen kepinkin. Ei mikään paras jälki, mut kovin opettavainen. Mittaa jäljellä oli 1,3 km ja meille matkaa kertyi kaikkinensa yli kaks kilometriä. Hyvin jaksoi Tahvo.

Jälki

Meidän kulkema reitti.

Keskiviikko aloitettiin eläinkokeella. Tarjolla oli lyhyt 17 tuntia vanha jälki kahdella kepillä. Keli oli jäljen säilymisen kannalta optimaalinen eli kostea, eikä kuitenkaan ollut satanut niin, että jälki olisi huuhtoutunut pois.

Lähdettiin nostamaan jälkeä liinassa ja Taavi sen nostikin heti oikeaan suuntaan n 70 m janalta. Koko jälki meni hienosti ja kepit löytyivät. Vauhti oli selkeästi rauhallisempi kuin tuoreemmalla jäljellä ja nenä oli syvemmällä.

Illaksi ajeltiin kotiin ja tokotreeneihin. Me aloitettiin omatoimijutuilla, seuruuta ja tunnaria. Samaan aikaan hallissa hoffiuros teki kiertohyppyhässäkkää ja oli melkoinen häiriö meille. Hienosti Taavi pystyi keskittymään omaan tekemiseen. Tunnarin eka kerta meni vähän häsläämiseksi, mutta toinen yritys oli oikein hyvä!

Kiertohyppyhässäkkää treenattiin palasissa. Ekaks kiertoa hyppyjen ohi ja sit nouto ja hyppy. Molemmat meni ihan hyvin, mut sit kun noutojen jälkeen yritettiin taas kiertoa, niin meinas mennä noudoksi. Loppuun vielä paikkista rivissä ja ringissä sekä pujottelutreeniä.


Torstaina Taavi kävi uimassa. Muisti paikan hyvin edellisen kerran jäljiltä ja into oli sen mukainen. Tykkään kun tuolla pääsee kiertämään altaan ympäri, saa koiran uimaan paljon enemmän kerrallaan kuin vain ees taas lelua hakiessa. Puoli tuntia meni ihan hujauksessa ja Taavi olisi halunnut vielä jatkaa. Tammikuussa sit taas.

Perjantaina pientä pimeetä treeniä metsässä teemalla hakua liinassa. Tuuli oli oikein passeli jaTaavin kanssa lähdettiin kulkemaan tien reunaa tuulen alapuolella ja pian Taavi saikin hajun ja lähti vimmalla kiskomaan kohti hajua. Taavin saama haju oli kuitenkin peräisin edellisen koiran treenialueelta. Palasimme takaisin päin ja Taavi sai hajun sille tarkoitetusta maalimiehestä. Pimeä on kyllä hankala itselle, kun vieraassa metsässä suuntavaisto menee ihan sekaisin.

Pelastuskoirakon käyttöönottotarkastus viranomaiskäyttöön VIRTA

Isänpäiväsunnuntaina oli minulle ja Taaville järjestetty pelastuskoirakon käyttöönottotarkastus viranomaiskäyttöön eli VIRTA. (On muuten pirun vaikea saada talkoolaisia isänpäivänä, kiitos kaikille osallistuneille!) Tämä testi on kaikkien poliisin apuna kadonneiden etsinnöissä toimivien pelastuskoirakoiden suoritettava ennen kuin pääsevät mukaan tositoimiin. Testi simuloi oikeaa etsintätilannetta ja siinä testataan ja arvioidaan etsintätaktiikkaa, työskentelyä, alueen tarkastamisen varmuutta, kestävyyttä sekä löytöjä. Tarkastuksen ottaa vastaan tehtävään koulutettu viranomaistarkastaja, meidän testissä Anna-Mari Matikainen, hälytysryhmän edustaja sekä mahdollisesti poliisi. Meidän tarkastuksen kohdalla poliisi oli perunut tulonsa perjantaina, mutta se ei onneksi estänyt suoritusta.

Saimme edellisenä iltana tietää osoitteen ja kellonajan mihin olisi saavuttava. Paikan päällä sain alueesta kartan, jonka mukaan etsintäsuunnitelma oli tehtävä. En nyt löydä tuota karttaa enää mistään, joten kuva siitä jäi uupumaan, mutta alue oli noin 25 hehtaarin kokoinen lähes suorakaiteen muotoinen alue. Testin aikana tuuli melko suoraan etelästä noin 4 m/s, joten valitsin meidän taktiikaksi lähteä alueen pohjoisreunalta partioimaan aluetta itä - länsi -suunnassa. Jaoin alueen myös kahteen kaistaleeseen, jotta partioitavan alueen leveys ei olisi liian suuri. Sääolosuhteet olivat muutenkin hyvin meidän puolella; lämmintä oli viitisen astetta, vettä tosin olisi voinut sataa vähemmän =).

Siirryimme alueen laitaan ja kartturin opastamana aloitimme partioinnin. Testiä arvioineet tarkastaja ja hälytysryhmän edustaja kulkivat meidän perässä koko testin ajan. Koska alue rajautui pohjoisreunalta tiehen, oli aluksi Taavilla kova hinku kulkea tietä pitkin ja jouduin muutaman kerran käskyttämään sitä kevyesti metsän puolelle. Maasto oli onneksi monin paikoin kohtuullisen helppokulkuista ja tuuli pääsi kuljettamaan hajuja melko hyvin. Oma ajantajuni ei jännityksessä pelannut ollenkaan, mutta joitain kertoja ehdimme kulkea aluetta laidasta laitaan, kun Taavi rupesi nostelemaan nenäänsä siihen malliin, että joku haju voisi olla. Se ei kuitenkaan lähtenyt tarpeeksi innolla hajun perään, joten ilmoitin havainnostani ja tein päätöksen jatkaa partiointia. Kun seuraavan kerran saavuimme samoille kohdille oli Taavin reaktio taas sama; nenä pystyssä vastatuuuleen. Nyt päätin lähteä katsomaan, mihin koira on matkalla ja ilmoitin lähteväni koiran perään. Pyysin kartturia merkkaamaan paikan, johon sitten palaisimme tarvittaessa jatkamaan etsintää.

Taavi katosi jonnekin kauas eteeni, valjaissa olevan kellon kilkatus vain kertoi sen jatkavan matkaa. Hetken päästä alkoi haukku ja ilmoitin tästä tarkastajalle ja pyysin saada lupaa juosta Taavin luo. Ja vaikka juoksin, niin aikaa meni omasta mielestä ihan kamalan kauan. Maasto oli paikoitellen kovin märkä ja mietin jo juostessani, että aivan sama vaikka saappaat jäisi suohon, jatkaisin vaikka sukkasillani lopun matkaa, kunhan vain pääsisin Taavin luokse. Kartturi kertoi jälkikäteen, että juoksemani matka oli yli 250 m, joten tosi kaukaa Taavi sai hajun! Hyvin Taavi haukkui koko sen ajan, mitä joutui minua odottamaan. Hetken päästä myös muu perässä kulkeva porukka saapui paikalle.

Koska Taavi löysi maalimiehen ilmavainulla ja virran läpäisyyn vaaditaan myös jäljen ilmaisun toteen näyttäminen, ilmoitti tarkastaja testin jatkuvan tienvarsitarkastuksella. Tässä vaiheessa rupesi mua vähän ahdistamaan, kun tuo jäljen noston lukeminen ei ole mun vahvimpia puolia. Olen siitä ehkä hieman aiheettomastikin kehittänyt itselleni pienen mörön. Siirryimme alueen laitaan kulkemaan tien vartta pitkin tien puolella. Eihän me edes olla harjoiteltu nostoa tuollai tien puolelta vaan aina metsän puolella tien suuntaisesti kulkien... Kuljimme siis tien reunassa Taavi vapaana ja todella pitkältä tuntuneen matkan jälkeen Taavi rupesi aktivoitumaan ja nuuski vauhdilla tien reunaa molemmin puolin, kunnes nosti ehkä parhaiten ikinä jäljen tien vasemmasta laidasta ja minä perään samalla ilmoittaen jäljen nousseen. Jälki ei tuntunut kovin pitkältä, mutta ehkä se oli kuitenkin joitain satoja metrejä ja sen päästä löytyi maalimies, jonka Taavi ilmaisi hienosti.

En ole ehkä vielä ihan tajunnut, että suoritimme VIRRAn hyväksytysti läpi ja jatkossa voimme toimia poliisin apuna kadonneiden etsinnässä. Taavi on ensimmäinen rotunsa edustaja, joka on kyseisen testin suorittanut, vaikka vanhoilla säännöillä on kyllä joitain pyrrejä hälytehtävissä ollutkin. Meidän vuosien työn tavoite on nyt saavutettu ja motivaatio jatkaa koiran koulutusta mitä vaihtelevampiin tehtäviin vain kasvaa. Missään nimessä helpolla tähän pisteeseen emme ole päässeet. Tavoitteen saavuttaminen on vaatinut satoja tunteja metsässä joka säässä ympäri vuoden, paljon erilaisiin koulutuksiin osallistumista, omaa mielenkiintoa tutkia ja opiskella asioita itsenäisesti, hikeä ja kyyneleitäkin on tämän eteen vuodatettu moneen kertaan. Välillä tavoite on tuntunut aivan mahdottomalta saavuttaa ja motivaatiota on kaiveltu enemmän tai vähemmän syvältä, mutta aina on noustu. Meidän matkamme on sattunut pelastuskoiratoiminnan kehityksen murrosvaiheeseen ja olemme kokeneet sääntömuutoksia, joiden vuoksi koiran toimintaa on joutunut muuttamaan aivan päinvastaiseen suuntaan ja omaa osaamista on pitänyt laajentaa monella saralla. Tämä kaikki on kasvattanut meistä loistavan tiimin ja kartuttanut osaamista monella eri tavalla.

Saamamme arvostelu oli erinomainen:
Etsintätaktiikka erinomainen: alue ja tuulen suunta hyvin otettu huomioon
Työskentely erinomainen: erinomainen ilmavainu ja jälkityöskentely
Alueen tarkastamisen varmuus olemassa oleva: hyvin tarkastettu alue, nopea koira
Kestävyys erinomainen: hyvin jaksoi koira pitkän tienvarsipartioinnin vielä loppuun
Löytö erinomainen: hienot nostot ja ilmaisut

Arvostelupöytäkirja

Testin jälkeen on helppo hymyillä! Kuvassa myös  tarkastaja Anna-Mari Matikainen. Kuva Pieta Luukkonen.

Ihan valtavan iso kiitos kaikille meidän kanssa treenanneille ja meitä auttaneille! Mitenkään en voi kaikkia tärkeitä ihmisiä mainita, mutta tässä muutama:
Seija Vikman, tuon Uskomattoman koiran kasvattaja. Taavi ei ole ainut oikea työkoira, joka Seijan kennelistä on peräisin ja niitä tulee varmaan jatkossakin vielä monta lisää!
Sari Nieminen ja Riitta Pakarinen ovat johdattaneet meidät henkilöetsinnän saloihin ja opettaneet meille tuon lajin perusteet ja vankan pohjan tekemiselle.
Tiina Suuronen on koutsannut meitä jäljellä välillä varmasti hieman turhautuenkin, mutta aina on silti tullut neuvoja ja hyviä haastavia treenejä sekä muuta pään tuuletusta!
Suvi Lahtinen uhrasi isänpäivän viettonsa toimien mahtavana kartturina meille tässä testissä. Suvi pitää myös fyssarin ominaisuudessa huolen Taavin hyvinvoinnista.
Liisa Uski on ollut henkinen tuki ja ajatusten vaihdossa korvaamaton apu.
Kiitos myös Kaakon Käyttökoirat ry tämän upean ja haastavan lajin harrastusmahdollisuuksista!
Kiitos myös Murulle, joka pitää kodin pystyssä ja ruuan pöydässä sillä aikaa, kun akka luuhaa kaiket illat ja viikonloput pitkin metsiä <3 <3
Kiitos kaikki treenikamut, ilman teitä ei olisi meitä!

Kuva Pieta Luukkonen

Menneitä viikkoja

Tikkakosken leiriltä ajeltiin mökille pariksi päiväksi. Metsäilyä paljon ja maanantaina jäljennostotreeniä ja vähän rallyn tekniikkaa.

Rallyssa puolenvaihto edestä rupeaa sujumaan, mutta edessä peruuttaminen on tosi hankala. Olen saanut Taavin opetettua peruuttamaan ehkä puolitousta omaa mittaa, mutta se toinen puolitoista mittaa puuttuu.

Jäljen nostoja tehtiin neljä, joista kaksi jälkeä oli kolmisen tuntia vanhoja ja kaksi noin seitsemän tuntia vanhoja. Toisessa tuoreemmassa jäljessä oli tien ylitys ja toisessa vanhemmassa jälki jatkuin metsästä tien reunaa pitkin. Nämä Taavi osas hyvin. Kaksi jälkeä nostettiin vapaana ja kaksi liinassa. Yhden kerran Taavi otti takajäljen.


Tiistaina ajelin kotiin ja kotimatkalla käytiin moikkaamaassa Taavin pentua Heraa ja Heran velipuolta Kajoa. Pari tuntia meni metsässä kuin siivillä.

Hera, Kajo ja Tahvo

Kajo ja Taavi

Taavi ja Hera

Sunnuntaina jäljen nostoa kolmen jäljen verran. Jäljet olivat vajaan kaksi tuntia vanhoja, keli kostea ja tuuleton. 

Kaikki jäljet nousivat, toisella jäljellä Taavi lähti ensin oikeaan suuntaan, mutta vaihtoi sitten takajäljelle, muuten hyvä treeni makuupäivään.

Maanantaina käytiin metsälenkillä nuoren lansutytön, Irmelin kanssa.

Tiistaina meille oli tehty jälki. Se oli tarkoitus ajaa valoisassa, mutta koska työpäivä vähän venähti, niin meni pimeiksi hommiksi. Jälki ehti vanheta reilut kolme tuntia, tuulta oli melko paljon ja pakkasta asteen verran. Pituutta jäljellä oli puolisen kilometri.

Sain ohjeeksi nostaa jäljen tien varresta ja niinpä lähdimme hommiin. Pimeä tuo aina oman lisänsä näihin hommiin. Aluksi Taavi oli vapaana, mutta pimeästä johtuen otin sen liinaan, jotta näkisin sen paremmin. 

Jälki nousi reilun sadan metrin jälkeen ja jäljestys oli aika vauhdikasta, mutta silti tarkkaa, vaikkakin toinen matkalla ollut esine (nahan pala) jäi nousematta. Jäljen lopussa oli reppu tien ylityksen jälkeen. Kaikkinensa oikein hyvä jälki.

Keskiviikkona oltiin tokotreeneissä. Ja kun en heti kirjannut treenejä ylös, niin en nyt ihan tarkasti muista kaikkea... mutta ruudulla aloitettiin ja eka ruutu valmiina ja sehän oli lähes täydellinen. Sen jälkeen toistot sit enempi tai vähempi sinne päin. Ei pitäis tehä toistoja onnistuneen suorituksen jälkeen! 

Seuruuta tehtiin liikkuroituna ja tykkäsin kyllä. Ääntä vähän, mut ei niin paljoa kuin pahimmillaan on ollut. Myös jättävät oli ihan mahtavat. Luoksetulot pysäytyksellä ja ilman onnistuivat myös, vaikka pysähtyminen vois olla vähän nopeampi. 

Lauantaina raunioilla Taaville oli kolme maalia umpipiiloissa ja kaikki löytyivät hienosti.