tiistai 9. huhtikuuta 2019

Vähän treeniä ja kroppa kuntoon

Edellisen viikon lauantaina tuplatreenipäivä edelliseltä illalta kokeiden tieltä siirtyneiden tokotreenien johdosta. Aamu aloitettiin siis tokoilemalla merkinkiertohässäkkäliikkeen tiimoilta. Koska kierto ei ole meillä mitenkään varmoilla kantimilla, niin tehtiin ensin pelkkää kiertoa lähempää. Muutaman kierron jälkeen jätin Taavin lähelle tötsää ja siitä sitten paluu hypyn kautta mun luo. Olin ensimmäisillä toistoilla suoraan hypyn takana ja kun Taavi hokas jutun juonen, niin siirryin esteiden väliin. Ekalla yrityksellä Taavi hyppäs, mut ei ottanu kapulaa ja tokalla toi kapulan hypyn ohi, mut kolmannen jälkeen toi aina kapulan hypyn kautta. Välillä aina kiertoa lähempää tötsää ja sit taas kapulan palautusta. Vallan hyvin meni ekaksi kerraksi tuota hässäkkähommaa.

Tehtiin myös muutama luoksetulo pysäytyksellä ja ilman. Kivan hiljainen Tapsu oli tällä kertaa.


Tokosta kurvattiin sitten suoraan hakutreeneihin pitkästä aikaa. Lumitilanne estää edelleen metsään menon, joten oltiin palotalolla. Taaville oli neljä maalimiestä, joista yksi pihan katoksessa, kaksi palotalossa sisällä ja neljäs pihassa olevassa suljetussa kontissa.

Alueen reunaan tullessamme sai Taavi jo hajun ekasta ukosta melko voimakkaan tuulen avustamana ja se pinkoi ihan suoraan katoksen sisälle haukkumaan. Palotaloon Taavi meni reippaasti vauhdilla ja mä jo vähän ehdin hukata sen, kun sen liikkeet oli niin liukkaita. Olipa muuten hankala liikkua pimeässä nokisessa sokkelossa, kun silmät jäi ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen! Ääntä kohti siis vaan ja siellä Taavi haukkui maalia. Palkan jälkeen ilmavirtauksiltaan hankalassa paikassa ollut kolmas maali löytyi yllättävän hyvin. Edellisellä kerralla tammikuussa oli maalimies melkein samassa paikassa ja silloin se teetti töitä paljon, joten olisiko siitä jäänyt jotain oppia Tapsulin päähän. Viimeinen ukko oli nyt se haastavin ja aika kauan Taavi haki hajulähdettä. Suljettu umpinainen kontti on kyllä varmasti vaikea, kun hajua ei ehkä ihan kamalasti seltä tule pihalle. Mutta kyllä monen nuuskimisen jälkeen Taavi varmistui maalimiehen kontissa olosta ja haukkui senkin. Hyvä treeni, Taavi ihan intona ja haastetta oli tarjolla hyvin.


Maanantaina aamulla käytiin ihan liian pitkästä aikaa fyssarilla. Melkein vuosi vierähti edellisestä käynnistä, kyllä olen huono koiranomistaja. Mutta viime vuonna oli stressiä ja huolta ja murhetta niin paljon, että ei vain energiat riittäneet tällaisiin juttuihin.

Olen itse hieroskellut Taavia kotona ja todennut sen olevan aika jumissa ja niinhän se olikin. En osaa aukoa mitään isompia lihasjumeja ja varmaan viime vuoden stressi ja tappelut ovat olleet osasyylliisiä noiden jumien aiheutumiseen. Nyt kuitenkin on Tapsu käsitelty kauttaaltaan ja saatu pahimmat jumit selästä ja pakaroista auki. Ei tainnut olla ihan hirmu nautinnollista, kun läähätteli aika paljon ja pomppi pystyyn muutamaan otteeseen. Otetaan vielä uusintakäsittely lähiaikoina.


Tiistain tokotreeneissä Taavi oli aluksi taas vähän haukkuvalla päällä, mutta toinen setti mentiin hiljaa. Jostain se oli myös kehittänyt itselleen vauhtia, jota en ole aiemmin nähnyt. Sekä merkin kierto että ruutu olivat aiempaa vauhdikkaammat. Merkin kierto onnistui myös pitkästä matkasta. Sen jälkeen tehdyssä ruudussa Tapsa meinas kyl ensin mennä merkille, mut sitten onnistu ruutukin.

Tehtiin myös seuruuta, jossa Taavi keuli, oli väljä, auki ja meni mun edelle, ihan liikaa intoa. Luoksetuloa tehtiin pysäytyksillä ja ilman. Pysäytykset ihan ok seisten ja maahan, vaikkei se ihan seinään pysähdy.


Perjantain tokotreenit aloitettiin paikkaistumisella. Jäin lähelle tukeakseni Taavia. Kerran painui maahan, mutta muuten ihan ok, ei vaikuttanut ahdistuneelta.

Harjoiteltiin taas kiertohässäkkähommaa ja nyt kiertoa hyppyjen takaa ja se onnistui. Haukkumista oli kyllä aika paljon. Tehtiin kiertoa myös niin, että kapulat oli häiritsemässä ja taisi ekaksi vähän kapulat houkuttaa, mutta kyllä onnistui kierto silti.

Omineen treenattiin seuruuta ja jättäviä. Seisomisessa en meinaa taas päästä kiertämään Taavia, mutta muuten oma setti oli hyvä ja hiljainen. Tuolle haukkumiselle olisi kyllä jotain keksittävä tai voin heittää pyyhkeen lopullisesti tokon suhteen kehään.


Lauantaina osallistuttiin koirafysioterapeutin vetämään fysiotreeniin, jossa treenattiin koiran syviä lihaksia ja tasapainoa, kehon hahmotusta ja hallintaa. Oli ihan sika kivaa! Liikkeinä oli erilaisia pujotteluja, tasapainoiluja, kiipeilyjä, ryömimisiä ja tassujen hahmotusjuttuja. Tuli rutkasti lisää vinkkejä kotiharjoitteluunkin.

Vuoristokoira oli pallon päällä kuin vanha tekijä! Tällainen on saatava kotiin. Kuva Suvi Lahtinen

ryömimishommia

namin etsintää tikapuista

pientä kiipeilyä laatikkoradalla



Maanantaina käytiin 2,5 tuntia vanhalla jäljellä. Osa maastosta oli vielä lumen peitossa, mutta kyllä oli jo ihan kivasti sulaakin maata ja sain tallattua noin kilometrin jäljen. Jälki kulki vähän isomman tien yli ja siinä oli myös paluuperä. Keppejä oli neljä. Jana oli lyhyt, vain muutama kymmenen metriä. Hirveällä vimmalla Taavi pyrki takajäljelle. En tiedä mikä siellä oikein haisi, kun ei se noin kovasti ole koskaan pyrkinyt jälkeä kumpaankaan suuntaan. Jatkoin sitten matkaa jäljen yli ja palattiin vähän sivummasta uudestaan jäljelle ja siitä Taavi sitten nappasi jäljen hienosti oikeaan suuntaan.

Haastaviksi paikoiksi osoittautui kulma, joka oli metsästä tultaessa vettä virtaavalle traktoriuralle. En tallatessani edes ajatellut asiaa, mutta kyllähän tuo vesi on hajuja melkoisesti kuljettava ja sitova elementti, joten tuollainen pieni virta sai Taavissa aikaan tarkkaa tutkimista ja hakemista. Oikea suunta löytyi kyllä kohtuullisen helposti. Isomman tien ylitys meni oikein mallikkaasti, mutta paluuperä oli haastava. Moneen kertaa Taavi palasi kohtaan, jossa jälki loppuu ja teki lenkkiä, jolla yleensä selvittää kulman, jos harhautuu siinä jäljeltä. Nyt ei vain mihinkään suuntaan lähtenyt jälkeä ja aina oli palattava siihen, missä jälki haisi. Lopulta Taavi rupesi isontamaan lenkkiää ja en tiedä kuinka paljon oli tuuria ja kuinka paljon ihan oikeaa osaamista, mutta niin vain se lähti oikeaan suuntaan ja löysi taas jäljen. Loppu menikin sitten taas hyvin







haastava vetinen traktoriura

tien ylitys meni hienosti


keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Mökkilomalla

Hampaan poiston jälkeen pidettiin sairaslomaa, kuten lääkäri kehotti. Onneksi se osui isommalta osin mun työjaksolle, kun ei kuitenkaan oltais päästy mihinkään treeneihin. Käytännössä siis lenkkeiltiin ensimmäiset päivät hihnassa, ettei ihan lähtenyt vauhti lapasesta. Taavi ei kyllä omasta mielestään ollut yhtään kipeä missään vaiheessa ja pientä rauhallista aivojumppaa tehtiin kotona, että edes osan energiasta sai jotenkin järkevästi purettua.

Toipuminen on mennyt muutenkin hyvin ja haava on siisti, eikä tikit tai mikään muukaan ole Taavia vaivannut.

Muutama tikkilanka vielä jäljellä. Kuva kaksi viikkoa hampaan poistosta.


Viikko sitten keskiviikkoiltana käytiin kaupunkilenkillä Runtun kanssa ja torstaina ajeltiin aamusta vajaaksi viikoksi mökille.


Maalaispojat kaupungissa, rauhallista oli.





Tokoiltiinkin vähän:






Muutamalla lenkillä viskoin mennessä esineitä tien varteen ja palatessamme katsoin, miten Taavi niihin reagoi. Hyvin reagoi ja melkein kaikki tavarat löytyi.


Jos ei ihan ylettänyt, niin sitten istuttiin alle haukkumaan. (Joo, meillä päin ei kannata hämmästyä, jos tienvarsilla tai puun oksilta löytyy jotain outoa...)



Pyreneläisen kevyt ja maata voittava askel, energiatehokas tapa liikkua

Iloinen pyrriäinen

Esineruutuakin kokeiltiin parina päivänä ja meni oikein kivasti.









Totta kai myös jälkeiltiin, aika haastavasti tällä kertaa. Tarjolla oli kolmisen tuntia vanha kilometrin lumikenkäjälki. Jäljen nostomatka oli puolisen kilometriä ja tykkäsin kovasti Tapsan työmoodista, vaikka alla oli melkein kaksituntinen metsälenkki. Jälki löytyi siis hienosti, mutta jäljestys oli vaikea. Tuuli oli puuskainen ja todella kova. Etenkin hakkuuaukeilla oli Taavilla vaikeuksia, umpimetsässä meni sitten paremmin. Lisäksi hanki upotti jo paikoin aika kovasti ja selvästi Taavia se ärsytti. Haastava jälki kaikkinensa, mut oli siinä hyviäkin juttuja.

Missä se jälki oikein menee?:



Löytyi!:


Tokoteltiin toisenakin päivänä:









Mökkireissulla oli hirmu rankkaa, kun joutui vahtimaan joko vastaranna jäällä leikkiä lapsia ja koiraa tai muuten vaan tarkkailla mitä tapahtuu...



Ja joka päivä tehtiin niin pitkiä metsälenkkejä, että piti ottaa oikein eväät mukaan!











Taavin pennuista neljäs sai luustokuvatulokset ja ne olivat kauttaaltaan priimaa. Kaikki kuvatut pennut ovat siis luustoltaan ja lonkiltaan terveitä. Viides ja viimeinen pentu jää kuvaamatta, koska omistaja ei pidä sitä tärkeänä, harmi.

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Jälkiä ja hampaan poisto

Viime viikon tiistaina sain houkuteltua Murun tekemään Taaville jäljen ja kun illalla tulin töistä, niin käytiin se Taavin kanssa ajamassa. Jälki ehti vanheta n. 3,5 tuntia, pituutta sillä oli 700 m, jana oli 100 m ja esineitä oli viisi. Pakkanen oli illan aikana ehtinyt kiristyä vähän liian kovaksi, - 10 *C ja tuuli oli kova.

Jana meni tosi hyvin taas ja Taavi lähti jäljelle ihan juosten. Välillä juoksin sen perässä ja välillä sitten vähän jarruttelin sen menoa. Tien ylitys oli vaikea, se osui kahden tien risteyskohtaan, missä on pitkä rivi postilaatikoita ja muutenkin tie on varsin suosittu lenkkireitti, joten hajuja varmasti oli paljon. Taavi meni moneen kertaan edes takaisin tien reunoja, mutta kesti aika kauan ennen kuin se löysi kohdan, josta jälki jatkui tien jälkeen. Sitten mentiinkin taas hetki haipakkaa. Kovan lumikerroksen päälle päivällä satanut muutaman sentin lumikerros ja kova tuuli nostivat pellolla myös vaikeutta. Uskoisin tuulen levittäneen lunta sen verran laajalle (askeleet eivät olleet enää näkyvissä, vaan tuuli oli tasoittanut lumen pinnan), että Taavin oli vaikea jäljestää tarkasti ja pelto-osuudella se joutuikin hakemaan jälkeä moneen kertaan. Loppuosa mentiin metsässä sitten taas varmoin ottein. Kaikki esineet löytyivät. Vähän mua kuitenkin mietitytti myös tuo pakkanen, kuinka paljon se vaikuttaa hajuaistiin? Ja ilmeisesti pakkaskelillä jälki haisee paljon vähemmän kuin plussakeleillä.

Tien ylitys risteyksessä vähän haetutti


Perjantaitokoon menin makuupäivästä huolimatta, mutta ois ehkä pitänyt taas jättää väliin. Taavi oli haukkupäällä, mutta saatiin me jotain tehtyäkin. Tunnin aiheena oli liikkeiden välit ja ne saatiin kyllä onnistumaan hyvin. Taavi kaipaisi treeniin kovasti yllätyksellisyyttä ja vaihtelua, mutta en mä osaa keksiä sellaisia treenejä. Muutenkin tokomasis menossa, eikä jaksais oikein innostaa. Paikkiksissa Taavi jostain syystä ottaa painetta toisista koirista tosi paljon, enkä tiedä mistä tää jostuu, kun pitkään aikaan niissä ei ole ollu mitään ongelmia, eikä mitään erityistä ole sattunut.


Sunnuntain hallivuorolla käytiin kokeilemassa merkin kiertoa ja ruutua. Molemmat meni ihan ok. Noudossa Taavi haukkui mennessään, mut muuten sekin hyvä. Paljon kivemmalla fiiliksellä mentiin kuin perjantaina, vaikka mulla onkin motivaatiopula.


Maanataina ihanalla hankikannolla ja pikkupakkasella siirryttiin niin minun kuin Taavinkin epämukavuusalueelle jäljen osalta; tein jäljen kaupunkiin! N. 1 km, 1,5 tuntia vanha jälki, jossa oli vanhempaa ja tuoretta häiriötä tarjolla vaikka muille jakaa.

Taavi sai jäljestettyä jäljen alusta loppuun asti, mutta oli kyllä vaikeaa, kuten olin vähän uumoillutkin. Jäällä oli pilkkijöitä, joiden luo olis pitänyt päästä, ja hiihtäjiä, muualla lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja koiranulkoiluttajia sekä autoliikenne ihan toista luokkaa kuin meidän metsäautoteillä. Kävelyteiden ylityksissä oli myös tarjolla huomattavasti enempi hajuja, kuin metsäympäristössä ja koipeakin piti aina välillä nostella... Kyllä pyöri pyrrin pää kaikenlaisten äänten ja hajujen suuntaan ja jälkeen keskittyminen oli vaikeaa. Päästiin kuitenkin loppuun asti.





Käytiin irvistelemässä eläinlääkärille takahampaasta irronneen palan takia ja poistoonhan se meni. En tiedä kuinka kipeä hammas on ollut, mutta mitään oireita en ole huomannut, eikä mulla ole mitään hajua milloin hammas on murtunut. Luita Taavilla on tarjolla enemmän tai vähemmän koko ajan ja luun syönti tuon hammasrikokin on varmaan aiheuttanut. Eläinlääkärin arvion mukaan hammas on rikkoutunut 2 - 3 viikkoa sitten.

Nukutuslääkettä jouduttiin taas antamaan reilusti, leikkaus meni hyvin ja Taavi sai kehuja hyvistä hampaista. Hammaskiveäkin oli oikeastaan vain tuolla rikkoutuneen hampaan puolella ja se on todennäköisesti muodostunut pääasiassa sinä aikana kun hammas on ollut rikki ja Taavi ei ole sillä puolella syönyt. Koko suun röntgenissä ei näkynyt mitään poikkeavaa, joten purukalusto on loistokunnossa! 

Heräilyn Taavi suoritti pitkän kaavan mukaan. Ensin se ei meinaa nukkua ja sitten ei meinaa herätä. Ellin mukaan on tosin paljon parempi, että nukkuu vaikka koko loppupäivän ja elpyy hissukseen.


Tältä vaurioitunut hammas näytti
Yhtä hammasta köyhempänä

Loppupäivä sit toivuttiin kotona


***** Taavi on valittu Suomen Pyreneläisten vuoden 2018 pelastuskoiraksi. *****

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Jälkihommia hangella

Työt on viime aikoina hieman haitanneet harrastuksia, mutta jotain on vähän ehditty tehdä. Yövuorokrapulaa uhmaten raahauduin edellisen viikon sunnuntaitreeneihin hallille. Taavi oli oikein kivalla vireellä ja hiljainen. Tehtiin vähän seuruun lähtöjä ja perusasentoa ja niissä viime aikoina ilmennyt ääntely oli poissa. Merkin kierto aloitettiin vähän kuin alusta eli ihan läheltä. Siitä onnistuu ihan ok. Tehdään nyt vähän intoa ja varmuutta ja pidennetään matkaa taas pikku hiljaa.

Hankikantoa oli plussakelistä huolimatta sen verran jäljellä, että ennen hallille menoa kävin tallomassa pienen jäljen Taaville. Ei olla näitä talvijälkiä harrastettu, mutta nyt hankikantokelit houkutteli kokeilemaan. Jälki oli vain kolmisen sataa metriä pitkä, jäljen nosto 100 m ja esineitä tiputtelin matkalle viisi.  Jälki vanheni reilun kaksi tuntia ja ajettiin se pimeällä, lämpötila oli asteen pari plussalla. Jalanjäljet kyllä näkyy hangessa, mutta jälkigurut ovat sanoneet, ettei koira niitä välttämättä seuraa. Nyt ajattelin pimeyden vielä varmistavan nenänkäytön ja kyllä olen täysin vakuuttunut, että nenällä mentiin. Jäljen nosto oli lähes täydellinen ja into mennä loistava, myös esineet nousi tarkasti. Vitsi toi koira on semmoinen jälkieläin, että ihan mahtavaa tehä näitä hommia sen kanssa! Nyt vaan uusia hankiaisi, jotta päästään tekemään pitkiä lumijälkiä. Alla pari videon pätkää Taavin menosta.






Maanantaina kävin omineen hallilla, mutta oma vire oli sen verran kadoksissa, että ei ollut ihan nappitreenit. Taavi kuitenkin hoiti oman osuutensa mallikkaasti. Seuruuta vähän ja merkin kiertoa.


Viikonloppuna Nuttu kävi vieraisilla ja ihanat hankikantokelit mahdollistivat pitkät lenkit pelloilla ja metsissä.










Sunnuntaina illalla vieraiden lähdettyä kävin vielä tekemässä jäljen: 1,2 km pitkä, kuusi esinettä, reilu kaksi tuntia vanhennettu, useilla muiden lenkkeilijöiden ja riistan harhoilla ja yhdellä ketunlenkillä höystetty hankijälki -7 *C pakkasessa. Jana oli noin 80 metriä ja taas ihan täydellinen jäljen nosto. Muutenkin oli ihan superhieno koko jälki, harhat ei haitanneet ja tienylitykset meni mallikkaasti ja esineistäkin jäi löytymättä vain jo ennakkoon vaikeaksi aavistamani muovinen pieni tulppa. Ketunlenkin Taavi veti suoraksi kuten on tehnyt aiemminkin. En tiedä lähtisikö kiertämään lenkkiä, jos paluujäljen tulokulma takaisin jäljelle olisi jyrkkä...?


jäjelle ripotellut esineet


Ja taas vähän videoita, lähinnä harhojen selvityksistä. Osaan harhoista ei mitään reagointia, osaa piti vähän tutkia.







Ollaan vähän harjoiteltu myös jumppajuttuja:






Taavin tyttäristä Hera on käynyt luustokuvissa ja tulokset olivat loistavat! Lonkat B/B, kyynärät  ja polvet 0/0, selkä VA0, SP0 ja LTV0.

torstai 21. helmikuuta 2019

Pikku hiljaa tai sit ei niin hiljaa...

Helmikuun alussa vähän lomailtiin ja teki kyllä hyvää ottaa vähän etäisyyttä, vaikka itku tulee edelleen joka päivä. Kostille kuuluu hyvää, ensimmäinen kaupunkilaiskoiran bussimatkakin on jo takana! Kotiutuminen on muutenkin edennyt hyvin ja koeaika on ohi, Kosti on saanut uuden kodin! Koirakaverin kanssa vaikuttavat mahtavalta parilta; tykkäävät leikkiä paljon ja osaavat leikkiä hyvin keskenään, riitaa ei tule leluista eikä ruuasta. Onhan se nyt vaan ihanaa, kun on luottoystävä <3


Taavin kanssa käytiin viime viikon torstaina omineen hallilla kokeilemassa, osataanko me vielä totella. Ruutu oli super, merkin kierto hirmu hankala ja nouto kamalan kivaa.


Perjantaina aamusta käytiin häiriköimässä nuoren corgin tokotreeniä. Taavi oli mahtava häiriökoira, vaikka toista vähän aluksi jännitti. Me tehtiin jättäviä, jotka onnistui ihan hyvin ja vähän rallyn puolenvaihtotreeniä. Oikeen puolen seuruu on kyllä ihan toivoton. Luoksetulo ok. Lopuksi vielä paikkis ja Taavi istua törötti niin nätisti ja rauhassa.

Illalla omat tokotreenit aloitettiin paikkiksella. Taavi keskellä ja kaksi kertaa painui maahan. Maassa olo on sille niin paljon turvallisempi ja varmempi kuin istuminen, että vieruskaverien ahdistaessa menee herkästi maahan. Varsinaisen paikkiksen jälkeen vielä ringissä kuuntelutreeniä, joka meni meiltä muuten hyvin, mutta vinkumista oli jonkin verran.

Omalla vuorolla tehtiin seuruuta. Liikkelle lähdöt ja käännökset aiheutti kovasti ääntä ja näihin yritettiin löytää ratkaisua. Ei ole helppoa... muuten seuruu oikein hyvää, jopa peruutus.

Tehtiin myös tunnari. Taavi lähti kivan rauhallisesti ja jopa malttoi haistella, mutta poimi silti ekaksi väärän. Vaihtoi kuitenkin itse oikeaan, mutta pureskelu aika kovaa. Työsarkaa siis riittää.

Toisen koiran tehdessä ohjatusti, me seurattiin ja Taavi oli ihan hiljaa. Tuleeko ääni liikkurista vai alkuinnosta vai mistä milloinkin?


Sunnuntaina koetettiin ratkoa tuota seuruun ääntelyongelmaa, mutta on kyllä niin hankala ongelma, että ihan helpolla ei varmaan ratkea. On lisäksi kuulemma vielä sukuvikakin =). Tehtiin myös ohjattua noutoa molemmat suunnat, jotka muutamaa pientä kauneusvirhettä lukuun ottamatta olivat ihan superhienot ja hiljaiset. Noudosta on tullut Taaville yks lemppari. Tunnariakin tehtiin ja se onnistui ekaa kertaa hallilla tosi hyvin. Yleensä hallilla on ihan liikaa intoa, mutta nyt malttoi haistella ja valitsi oman hyvin. Kapuran pureskelua on kyllä vähän liikaa, mutta muuten hieno suoritus. Jännä, kun noutokapulaa ei pureskele, mutta tuo pikkukapula houkuttaa rouskuttelemaan...

Lopuksi vielä paikkaistuminen ja se taisi mennä ihan hienosti. Olen nyt ajatellut olla vähän lähempänä, kun Taavia vähän epäilyttää vieruskaverit, varsinkin jos ovat vähän tuntemattomampia.


Tiistaitoko olikin sitten tällä kertaa melko kamala. Ryhmän uusi jäsen oli Taavin mielestä ihan hirmu pelottava, vaikka musta oli tosi kiva saada uusi ryhmäläinen. Tehtiin alkuun paikkaistuminen ja se meni muuten hyvin, mutta vähän haistelututti.

Oma vuoro aloitettiin merkin kierrolla ja Taavilla oli joku ihme protestointimielentila päällä ja haukkui vaan melkein koko ajan. Se sai sitten seuruusulkeiset, jotka vähän hiljensi sitä. Noutokin taidettiin tehdä ja haukusta huolimatta se oli ihan hyvä. Ei ollu meidän päivä tällä kertaa. Pitää kai aloittaa tuo merkin kierron harjoittelu ihan alusta ja läheltä, kun se ei nyt tunnu millään onnistuvan vaikka Taavi kyllä sen osaa. Joku epävarmuus siinä kuitenkin on. Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.



Lenkillä ollaan käyty Fionan sekä Lolan ja Siskon kanssa.

perjantai 1. helmikuuta 2019

Ehkä me vielä joskus treenataan

Kostin muuton jälkeen otettiin pari viikkoa ihan vaan leväten ja toipuen. Sen jälkeen oli tarkoitus palata normaaliin arkeen ja treenaamiseen, mutta eipä se vaan niin helposti käynytkään. Monet treenit peruin, osan ihan viime tipassa, kun en vaan pystynyt lähtemään. Ihmismieli on kyllä kummallinen. Tunteet seilaa ihan eri aalloilla kuin mitä järki sanoo. Vaikka näen koirista, että päätös oli oikea ja nyt molemmilla on hyvä olla, on mun ollut vaikea hyväksyä sitä, että petin Kostin luottamuksen antamalla sen pois. Ikävä on myös ihan hirvittävän kova. Mieli kieltää mua olemasta iloinen ja nauttimasta elämästä, vaikka tiedän ettei mulla ollut enää vaihtoehtoja ja että tein koirille hyvän teon.


Tiistaitokoon sain itseni kammettua tammikuun lopulla ja siellä Taavi olikin ihan kivalla fiiliksellä. Meidän ryhmä vaan on kutistunut kovin pieneksi ja paikkiksia ei oikein saada kasaan. Että jos jotain kiinnostaa avo - voi -tasoinen tokotreeni, niin mukaan vaan, koutsi on mahtava!

Aksapuoli oli tyhjillään, niin otettiin siitä ilo irti ja tehtiin liikkeitä pitkältä matkalta. Taavi aloitti ruudulla ja se näyttää nyt uponneen sen päähän ihan hyvin. Tehtiin jopa erivoin ympyrästä ruutuun lähetystä ja sekin onnistui hienosti. Merkin kierto sitten taas ärsytti Taavia ja sen piti jurputtaa mulle, mutta siinäkin onnistui useampi toisto.

Ohjattua noutoa tehtiin pari toistoa ja ne meni ihan  hienosti. Vähän haittasi ulkoa kuuluvat lumitöiden äänet kun ihan ovenpieliä kolisteltiin, mutta  ne oli ihan loistavia häiriöitä. Ekalla kerralla Taavi meinas kompastua siihen jättömerkkiin. Tehtiin siis molemmat suunnat. On se edistynyt kovasti, kun jossain vaiheessa se ei voinut tuolla hiekkapohjalla noukkia edes kapulaa suuhunsa ja nyt ei ole enää mitään ongelmia.

Seuruuta tehtiin liikkuroituna pitkät pätkät joka vauhdilla ja joka suuntaan ja Taavi oli hyvä, peruutusta lukuun ottamatta ihan hiljaakin. Lopuksi vielä pitkästä matkasta luoksetulo, jossa pysäytykset seisomaan ja maahan, ei ongelmia.

Toisen koiran treenatessa sitten hömpöteltiin omiamme ja treenattiin paikkaistumista aina kun  toinen teki jotain vauhdikasta. Pienesti huoletti Taavia, mutta ihan nätisti se istui. Kokonaisuutena kivan hiljainen treeni.


Perjantain tokotreeneissäkin olen käynyt kerran. Aiheena oli luopuminen, käsikosketus ja ruutu. Paikkista tehtiin ringissä kuuntelutreeninä.

Käsikosketusta ei olla Taavin kanssa tehty aiemmin, mutta äkkiä se hokasi jutun juonen. Kotona jatketaan treeniä ja yritetään tehdä kestoa pitoon.

Luopuminen omana treeninä on Taaville tuttu ja helppo, mutta kun piti luopua maassa olevasta namipurkista ja tehdä mun kanssa, niin huolestuminen namipurkista olikin vallan suurta. Taavi pystyi kuitenkin tekemään kaikki siltä pyydetyt asiat, mutta purkkia piti vilkuilla tiuhaan ja väistää korostetusti. Ääntä tuli myös aika paljon. Tätäkin siis ruvetaan treenaamaan kotosalla.

Ruutu toimi. Taavi oli viimeinen suorittava koira ja kun kaikki edelliset olivat tehneet namialustalle, oli ruudussa kovasti hajuja ja varmaan jokunen namikin. Eka lähetys meni siis haisteluksi... sen jälkeen onnistui hienosti kahdesta suunnasta sekä suora lähetys että evl-seisomisesta tehty lähetys. Lopuksi vielä pieni testi ja ruutua siirrettiin mittansa sivuun. Ei mennyt Taavi lankaan vaan löysi hienosti ruutuun.


Hakuporukalla oltiin kerran palotalolla, kun lunta on ihan todella paljon, eikä aurattujen alueiden ulkopuolelle ole mitään asiaa. Taaville oli yksi ukko palotalossa, joka teetti kovasti töitä rakennuksen omalaatuisten ilmavirtausten vuoksi. Toinen ukko liikkui oudosti ja höpötteli jotain pihalla, Taavi lähti hurjalla vauhdilla ja vähän taisi jopa törmätä maalimieheen, joka sitten aiheutti pientä kiroilua Taavin osalta. Sen jälkeen hyvä ilmausuhaukku ja maalin jatkaessa matkaa seurasi Taavi sitä haukkuen, oikein hyvä suoritus siis. Viimeinen ukko auraamattoman kentän toisella laidalla ja lähetys umpihankeen. Edettyään muutaman metrin hirveän jupinan säestämänä päätti Taavi vaihtaa suuntaa ja juosta maalin luo auratun parkkipaikan kautta. Ei siis ollenkaan tyhmä otus.


Voitin viime vuoden joulukalenteriarvonnassa lahjakortin koirapalvelu Nomadiin ja kävimme sen Taavin kanssa tammikuussa lunastamassa vesikävylymatolla. Taavin takajalkojen liike on kuulemma erittäin hyvä ja harvinaisen pitkä, mutta onhan pyrrin askellus tehokasta ja maatavoittavaa, vaikkakin lyhytkarvalla vähemmän kuin pitkäkarvalla. Taavin kunto oli myös todella hyvä ja se jaksoikin kävellä yli viisitoista minuuttia ekakertalaisten yleensä kävellessä kuulemma maksimissaan kymmenen minuuttia. Kävely tauotettiin pätkiin, aluksi lyhyempiin ja lopussa vähän pidempiin pätkiin. Olisi varmasti tehokas treenimuoto ja kuntoutuksessa lyömätön tämä vesikävely.




Työvuorokalenteriani olen selaillut sen verran, että en tänä vuonna pääse yhdellekään niistä neljästä leiristä, joille olisin halunnut mennä... Toisaalta nyt ainakin tuntuu siltä, että haluan vain käpertyä peiton alle ja olla yksin, joten voi olla parempikin ettei tarvitse miettiä leireilyjä ja niiden aiheuttamaan pakollista sosiaalisuutta. 

lauantai 19. tammikuuta 2019

Onnea ei voi omistaa, mutta surulle voi laittaa suitset

Vuoden ensimmäisen tekstin piti olla aivan toisenlainen, mutta elämä ei mene niin kuin itse suunnittelee ja sen tahtoisi menevän. Viimeinen reilu puoli vuotta on ollut raskasta aikaa ja vaikka suurimman osan ajasta pojilla meni näennäisesti hyvin, oli ilmassa koko ajan kireyttä ja tappeluita tuli välillä tiuhemmin ja välillä harvemmin. Sisällä yhteiselo oli hankalampaa, mutta ulkona ongelmia ei ollut ja aina riidan tullen olikin helppo laittaa koirat pihalle ja saada tilanne rauhoittumaan. Tai niin ainakin uskottelin itselleni. Loppuvuodesta tappeluita rupesi olemaan enemmän ja ne kävivät rajummiksi. Joulun jälkeen sitten tuli tappelu ulkonakin ja se ei ollut enää mikään pieni riita. En edes yksin saanut koiria irti toisistaan, vaikka kuinka yritin. Onneksi Muru oli kotona ja kuuli mun huudon. Tämän tappelun jälkeen en saanut koiria enää tulemaan yhtään toimeen toistensa kanssa ja sisällä ne oli pidettävä kokonaan erossa toisistaan, eikä ulkonakaan homma enää sujunut. Eristäminen sisällä stressasi molempia aivan kamalasta, Kosti pelkäsi Taavia kun kuuli sen liikkuvan toisessa huoneessa ja Taavi oli aivan hädissään siitä, miksi se on eristettynä meistä vaikka ollaan kotona.

Syy taippeluille olin minä. Kun en ollut kotona, ei pojilla ollut mitään ongelmia, mutta mun tullessa kotiin ilmapiiri kiristyi. Taavi on hyvin mustasukkainen minusta ja vaikka haimme apua koirankouluttajilta ja yritimme kaikki meille neuvotut keinot, en saanut luotua sellaista ilmapiiriä, jossa Taavi ei olisi kokenut Kostia uhaksi. Aina viimeiseen asti Kosti yritti välttää riitatilanteita ja kertoa Taaville, ettei tarvi hermostua. Mutta Taavi ei ole se taitavin koirankielen tulkitsija, liekö tähänkin edelleen vaikutta ne pentuajan päällekäynnit ja niistä opittu toimintamalli, jossa hyökkäys on paras puolustus. Ja kun Taavi kävi päälle, ei Kostikaan antanut piiruakaan periksi. Aina näin, että nyt tulee tappelu, mutta kun tilanne on päällä alle sekunnissa, niin ei siinä ehdi tehdä mitään. Tunnen itseni todella surkeaksi ja epäonnostuneeksi, vaikka tiedänkin ettei tässä tilanteessa välttämättä olisi ollut mitään muutakaan enää tehtävissä. Yritettiin kyllä kaikkemme, mutta kaikki eivät vaan siedä toisiaan, eikä niitä saa sietämään toisiaan vaikka kuinka kovasti tahtoisi ja yrittäisi.

Jatkuvassa stressissä eläminen ei ole kenellekään hyväksi ja kun missään välissä ei pysty rentoutumaan, on kehä valmis. Koiralla stressihormonit säilyvät veressä jopa kahdeksan päivää ja pitkään jatkuva stressi voi sairastuttaa. Pitkin syksyä mietin, että joku ratkaisu tilanteeseen on saatava, mutta en kuitenkaan halunnut antaa periksi. Lopulta pojat päättivät mun puolesta, että enää ei voi päätöstä venyttää, mikäli haluaa kaikkien voivan hyvin. Ajatus Kostista luopumisesta oli kuitenkin todella vaikea ja uuden kodin etsiminen tuntui jotenkin oman epäonnistumisen alleviivaamiselta. Ensin ajattelin viedä sen lopetettavaksi. Ajatus koiran kiertoon laittamisesta oli kamala. Ajatus siitä, että minä hylkäisin rakkaan lemmikkini oli kamala. Ajatus siitä, että se olisi jonkun toisen koira ja joku toinen olisi sen kanssa onnellinen ja joku toinen eläisi sen kanssa hyvää elämää, onnistuisi sen kanssa, oli ihan mahdoton. En kestänyt ajatusta, että törmäisin Kostiin vielä joskus saati, että mun pitäisi seurata Kostin elämää sivusta. Mutta eihän noin nuorta, upeaa, ihanaa, kilttiä ja herttaista otusta voisi tappaakaan. Ei auttanut kuin niellä oma ylpeys, kohdata pettymys ja toivoa hyvän uuden kodin löytymistä.

Jostain ihmeestä ilmestyi ihana ihminen, joka etsi aikuista uroskoiraa oman narttunsa kaveriksi. Tilanne tuntuu aivan liian hyvältä ollakseen totta, sillä hänellä on ollut pyrri, joten rotu ja sen oikut ovat tuttuja, hänen tapansa kohdella ja kouluttaa koiria on positiivinen, hän osaa lukea ja tukea koiraa hienosti ja on valmis panostamaan Kostin kotiutumiseen, eikä säikähdä vaikka kaikki ei heti menisikään ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Kosti on nyt ollut pari viikkoa kokeilussa ja alku näyttää ihan lupaavalta. En toivo mitään niin paljoa, kuin että hän haluaisi pitää Kostin ja Kosti kotiutuisi uuteen paikkaan hyvin. Mutta tavoilleni uskollisena pelkään pahinta ja maalailen piruja seinille. Toivottavasti olen väärässä! On ollut lohduttavaa seurata, miten Kosti on saanut leikkikaverin jota sen ei tarvi pelätä, miten se on pikku hiljaa rentoutunut uudessa paikassa ja miten se pikku hiljaa oppii luottamaan uuteen ihmiseen. Edessä on vielä paljon uutta opeteltavaa Kostille, eikä kaikki varmasti tule olemaan helppoa. Maalaispojasta pitäisi tulla kaupunkilaisjannu.

Taavi on myös rentoutunut valtavasti Kostin lähdettyä ja sen olemus on muuttunut samanaikaisesti sekä leikkisämmäksi että rauhallisemmaksi, ilo elämään on palannut. Näin jälkikäteen sitä itsekin vasta tajuaa, kuinka huonosti koirilla oikeasti asiat olivatkaan. Mutta kun muutos tapahtuu vähitellen, on sitä niin vaikea itse huomata. Ja kun on niin valtava halu onnistua, kieltää itseään näkemästä negatiivisia asioita. Olen syyttänyt itseäni ja itkenyt silmät päästäni, mutta samaan aikaan tuntuu helpottavalta ja lohduttavalta nähdä molempien koirien voivan nyt paremmin. Päätös oli varmasti oikea ja ainut mahdollinen. Eikä tunnu ollenkaan pahalta seurata Kostin uutta elämää sivusta ❤.

Uusi vuosi alkoi raskaissa tunnelmissa ja monet itkut tulen vielä itkemään. Aika parantaa haavoja, mutta tuskin koskaan ikävä kokonaan lakkaa. Onneksi saan kuulla Kostista lähes päivittäin. Mun pieni sydäntenvalloittajani jatkaa parempaa elämää muualla ja mä yritän opetella olemaan syyttämättä itseäni tästä kaikesta. Taavin kanssa palataan pikku hiljaa normaaliin arkeen.