Hampaan poiston jälkeen pidettiin sairaslomaa, kuten lääkäri kehotti. Onneksi se osui isommalta osin mun työjaksolle, kun ei kuitenkaan oltais päästy mihinkään treeneihin. Käytännössä siis lenkkeiltiin ensimmäiset päivät hihnassa, ettei ihan lähtenyt vauhti lapasesta. Taavi ei kyllä omasta mielestään ollut yhtään kipeä missään vaiheessa ja pientä rauhallista aivojumppaa tehtiin kotona, että edes osan energiasta sai jotenkin järkevästi purettua.
Toipuminen on mennyt muutenkin hyvin ja haava on siisti, eikä tikit tai mikään muukaan ole Taavia vaivannut.
Muutama tikkilanka vielä jäljellä. Kuva kaksi viikkoa hampaan poistosta.
Viikko sitten keskiviikkoiltana käytiin kaupunkilenkillä Runtun kanssa ja torstaina ajeltiin aamusta vajaaksi viikoksi mökille.
Maalaispojat kaupungissa, rauhallista oli.
Tokoiltiinkin vähän:
Muutamalla lenkillä viskoin mennessä esineitä tien varteen ja palatessamme katsoin, miten Taavi niihin reagoi. Hyvin reagoi ja melkein kaikki tavarat löytyi.
Jos ei ihan ylettänyt, niin sitten istuttiin alle haukkumaan. (Joo, meillä päin ei kannata hämmästyä, jos tienvarsilla tai puun oksilta löytyy jotain outoa...)
Pyreneläisen kevyt ja maata voittava askel, energiatehokas tapa liikkua
Iloinen pyrriäinen
Esineruutuakin kokeiltiin parina päivänä ja meni oikein kivasti.
Totta kai myös jälkeiltiin, aika haastavasti tällä kertaa. Tarjolla oli kolmisen tuntia vanha kilometrin lumikenkäjälki. Jäljen nostomatka oli puolisen kilometriä ja tykkäsin kovasti Tapsan työmoodista, vaikka alla oli melkein kaksituntinen metsälenkki. Jälki löytyi siis hienosti, mutta jäljestys oli vaikea. Tuuli oli puuskainen ja todella kova. Etenkin hakkuuaukeilla oli Taavilla vaikeuksia, umpimetsässä meni sitten paremmin. Lisäksi hanki upotti jo paikoin aika kovasti ja selvästi Taavia se ärsytti. Haastava jälki kaikkinensa, mut oli siinä hyviäkin juttuja.
Missä se jälki oikein menee?:
Löytyi!:
Tokoteltiin toisenakin päivänä:
Mökkireissulla oli hirmu rankkaa, kun joutui vahtimaan joko vastaranna jäällä leikkiä lapsia ja koiraa tai muuten vaan tarkkailla mitä tapahtuu...
Ja joka päivä tehtiin niin pitkiä metsälenkkejä, että piti ottaa oikein eväät mukaan!
Taavin pennuista neljäs sai luustokuvatulokset ja ne olivat kauttaaltaan priimaa. Kaikki kuvatut pennut ovat siis luustoltaan ja lonkiltaan terveitä. Viides ja viimeinen pentu jää kuvaamatta, koska omistaja ei pidä sitä tärkeänä, harmi.
Viime viikon tiistaina sain houkuteltua Murun tekemään Taaville jäljen ja kun illalla tulin töistä, niin käytiin se Taavin kanssa ajamassa. Jälki ehti vanheta n. 3,5 tuntia, pituutta sillä oli 700 m, jana oli 100 m ja esineitä oli viisi. Pakkanen oli illan aikana ehtinyt kiristyä vähän liian kovaksi, - 10 *C ja tuuli oli kova.
Jana meni tosi hyvin taas ja Taavi lähti jäljelle ihan juosten. Välillä juoksin sen perässä ja välillä sitten vähän jarruttelin sen menoa. Tien ylitys oli vaikea, se osui kahden tien risteyskohtaan, missä on pitkä rivi postilaatikoita ja muutenkin tie on varsin suosittu lenkkireitti, joten hajuja varmasti oli paljon. Taavi meni moneen kertaan edes takaisin tien reunoja, mutta kesti aika kauan ennen kuin se löysi kohdan, josta jälki jatkui tien jälkeen. Sitten mentiinkin taas hetki haipakkaa. Kovan lumikerroksen päälle päivällä satanut muutaman sentin lumikerros ja kova tuuli nostivat pellolla myös vaikeutta. Uskoisin tuulen levittäneen lunta sen verran laajalle (askeleet eivät olleet enää näkyvissä, vaan tuuli oli tasoittanut lumen pinnan), että Taavin oli vaikea jäljestää tarkasti ja pelto-osuudella se joutuikin hakemaan jälkeä moneen kertaan. Loppuosa mentiin metsässä sitten taas varmoin ottein. Kaikki esineet löytyivät. Vähän mua kuitenkin mietitytti myös tuo pakkanen, kuinka paljon se vaikuttaa hajuaistiin? Ja ilmeisesti pakkaskelillä jälki haisee paljon vähemmän kuin plussakeleillä.
Tien ylitys risteyksessä vähän haetutti
Perjantaitokoon menin makuupäivästä huolimatta, mutta ois ehkä pitänyt taas jättää väliin. Taavi oli haukkupäällä, mutta saatiin me jotain tehtyäkin. Tunnin aiheena oli liikkeiden välit ja ne saatiin kyllä onnistumaan hyvin. Taavi kaipaisi treeniin kovasti yllätyksellisyyttä ja vaihtelua, mutta en mä osaa keksiä sellaisia treenejä. Muutenkin tokomasis menossa, eikä jaksais oikein innostaa. Paikkiksissa Taavi jostain syystä ottaa painetta toisista koirista tosi paljon, enkä tiedä mistä tää jostuu, kun pitkään aikaan niissä ei ole ollu mitään ongelmia, eikä mitään erityistä ole sattunut.
Sunnuntain hallivuorolla käytiin kokeilemassa merkin kiertoa ja ruutua. Molemmat meni ihan ok. Noudossa Taavi haukkui mennessään, mut muuten sekin hyvä. Paljon kivemmalla fiiliksellä mentiin kuin perjantaina, vaikka mulla onkin motivaatiopula.
Maanataina ihanalla hankikannolla ja pikkupakkasella siirryttiin niin minun kuin Taavinkin epämukavuusalueelle jäljen osalta; tein jäljen kaupunkiin! N. 1 km, 1,5 tuntia vanha jälki, jossa oli vanhempaa ja tuoretta häiriötä tarjolla vaikka muille jakaa.
Taavi sai jäljestettyä jäljen alusta loppuun asti, mutta oli kyllä vaikeaa, kuten olin vähän uumoillutkin. Jäällä oli pilkkijöitä, joiden luo olis pitänyt päästä, ja hiihtäjiä, muualla lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja koiranulkoiluttajia sekä autoliikenne ihan toista luokkaa kuin meidän metsäautoteillä. Kävelyteiden ylityksissä oli myös tarjolla huomattavasti enempi hajuja, kuin metsäympäristössä ja koipeakin piti aina välillä nostella... Kyllä pyöri pyrrin pää kaikenlaisten äänten ja hajujen suuntaan ja jälkeen keskittyminen oli vaikeaa. Päästiin kuitenkin loppuun asti.
Käytiin irvistelemässä eläinlääkärille takahampaasta irronneen palan takia ja poistoonhan se meni. En tiedä kuinka kipeä hammas on ollut, mutta mitään oireita en ole huomannut, eikä mulla ole mitään hajua milloin hammas on murtunut. Luita Taavilla on tarjolla enemmän tai vähemmän koko ajan ja luun syönti tuon hammasrikokin on varmaan aiheuttanut. Eläinlääkärin arvion mukaan hammas on rikkoutunut 2 - 3 viikkoa sitten.
Nukutuslääkettä jouduttiin taas antamaan reilusti, leikkaus meni hyvin ja Taavi sai kehuja hyvistä hampaista. Hammaskiveäkin oli oikeastaan vain tuolla rikkoutuneen hampaan puolella ja se on todennäköisesti muodostunut pääasiassa sinä aikana kun hammas on ollut rikki ja Taavi ei ole sillä puolella syönyt. Koko suun röntgenissä ei näkynyt mitään poikkeavaa, joten purukalusto on loistokunnossa!
Heräilyn Taavi suoritti pitkän kaavan mukaan. Ensin se ei meinaa nukkua ja sitten ei meinaa herätä. Ellin mukaan on tosin paljon parempi, että nukkuu vaikka koko loppupäivän ja elpyy hissukseen.
Tältä vaurioitunut hammas näytti
Yhtä hammasta köyhempänä
Loppupäivä sit toivuttiin kotona
***** Taavi on valittu Suomen Pyreneläisten vuoden 2018 pelastuskoiraksi. *****
Työt on viime aikoina hieman haitanneet harrastuksia, mutta jotain on vähän ehditty tehdä. Yövuorokrapulaa uhmaten raahauduin edellisen viikon sunnuntaitreeneihin hallille. Taavi oli oikein kivalla vireellä ja hiljainen. Tehtiin vähän seuruun lähtöjä ja perusasentoa ja niissä viime aikoina ilmennyt ääntely oli poissa. Merkin kierto aloitettiin vähän kuin alusta eli ihan läheltä. Siitä onnistuu ihan ok. Tehdään nyt vähän intoa ja varmuutta ja pidennetään matkaa taas pikku hiljaa.
Hankikantoa oli plussakelistä huolimatta sen verran jäljellä, että ennen hallille menoa kävin tallomassa pienen jäljen Taaville. Ei olla näitä talvijälkiä harrastettu, mutta nyt hankikantokelit houkutteli kokeilemaan. Jälki oli vain kolmisen sataa metriä pitkä, jäljen nosto 100 m ja esineitä tiputtelin matkalle viisi. Jälki vanheni reilun kaksi tuntia ja ajettiin se pimeällä, lämpötila oli asteen pari plussalla. Jalanjäljet kyllä näkyy hangessa, mutta jälkigurut ovat sanoneet, ettei koira niitä välttämättä seuraa. Nyt ajattelin pimeyden vielä varmistavan nenänkäytön ja kyllä olen täysin vakuuttunut, että nenällä mentiin. Jäljen nosto oli lähes täydellinen ja into mennä loistava, myös esineet nousi tarkasti. Vitsi toi koira on semmoinen jälkieläin, että ihan mahtavaa tehä näitä hommia sen kanssa! Nyt vaan uusia hankiaisi, jotta päästään tekemään pitkiä lumijälkiä. Alla pari videon pätkää Taavin menosta.
Maanantaina kävin omineen hallilla, mutta oma vire oli sen verran kadoksissa, että ei ollut ihan nappitreenit. Taavi kuitenkin hoiti oman osuutensa mallikkaasti. Seuruuta vähän ja merkin kiertoa.
Viikonloppuna Nuttu kävi vieraisilla ja ihanat hankikantokelit mahdollistivat pitkät lenkit pelloilla ja metsissä.
Sunnuntaina illalla vieraiden lähdettyä kävin vielä tekemässä jäljen: 1,2 km pitkä, kuusi esinettä, reilu kaksi tuntia vanhennettu, useilla muiden lenkkeilijöiden ja riistan harhoilla ja yhdellä ketunlenkillä höystetty hankijälki -7 *C pakkasessa. Jana oli noin 80 metriä ja taas ihan täydellinen jäljen nosto. Muutenkin oli ihan superhieno koko jälki, harhat ei haitanneet ja tienylitykset meni mallikkaasti ja esineistäkin jäi löytymättä vain jo ennakkoon vaikeaksi aavistamani muovinen pieni tulppa. Ketunlenkin Taavi veti suoraksi kuten on tehnyt aiemminkin. En tiedä lähtisikö kiertämään lenkkiä, jos paluujäljen tulokulma takaisin jäljelle olisi jyrkkä...?
jäjelle ripotellut esineet
Ja taas vähän videoita, lähinnä harhojen selvityksistä. Osaan harhoista ei mitään reagointia, osaa piti vähän tutkia.
Ollaan vähän harjoiteltu myös jumppajuttuja:
Taavin tyttäristä Hera on käynyt luustokuvissa ja tulokset olivat loistavat! Lonkat B/B, kyynärät ja polvet 0/0, selkä VA0, SP0 ja LTV0.
Helmikuun alussa vähän lomailtiin ja teki kyllä hyvää ottaa vähän etäisyyttä, vaikka itku tulee edelleen joka päivä. Kostille kuuluu hyvää, ensimmäinen kaupunkilaiskoiran bussimatkakin on jo takana! Kotiutuminen on muutenkin edennyt hyvin ja koeaika on ohi, Kosti on saanut uuden kodin! Koirakaverin kanssa vaikuttavat mahtavalta parilta; tykkäävät leikkiä paljon ja osaavat leikkiä hyvin keskenään, riitaa ei tule leluista eikä ruuasta. Onhan se nyt vaan ihanaa, kun on luottoystävä <3
Taavin kanssa käytiin viime viikon torstaina omineen hallilla kokeilemassa, osataanko me vielä totella. Ruutu oli super, merkin kierto hirmu hankala ja nouto kamalan kivaa.
Perjantaina aamusta käytiin häiriköimässä nuoren corgin tokotreeniä. Taavi oli mahtava häiriökoira, vaikka toista vähän aluksi jännitti. Me tehtiin jättäviä, jotka onnistui ihan hyvin ja vähän rallyn puolenvaihtotreeniä. Oikeen puolen seuruu on kyllä ihan toivoton. Luoksetulo ok. Lopuksi vielä paikkis ja Taavi istua törötti niin nätisti ja rauhassa.
Illalla omat tokotreenit aloitettiin paikkiksella. Taavi keskellä ja kaksi kertaa painui maahan. Maassa olo on sille niin paljon turvallisempi ja varmempi kuin istuminen, että vieruskaverien ahdistaessa menee herkästi maahan. Varsinaisen paikkiksen jälkeen vielä ringissä kuuntelutreeniä, joka meni meiltä muuten hyvin, mutta vinkumista oli jonkin verran.
Omalla vuorolla tehtiin seuruuta. Liikkelle lähdöt ja käännökset aiheutti kovasti ääntä ja näihin yritettiin löytää ratkaisua. Ei ole helppoa... muuten seuruu oikein hyvää, jopa peruutus.
Tehtiin myös tunnari. Taavi lähti kivan rauhallisesti ja jopa malttoi haistella, mutta poimi silti ekaksi väärän. Vaihtoi kuitenkin itse oikeaan, mutta pureskelu aika kovaa. Työsarkaa siis riittää.
Toisen koiran tehdessä ohjatusti, me seurattiin ja Taavi oli ihan hiljaa. Tuleeko ääni liikkurista vai alkuinnosta vai mistä milloinkin?
Sunnuntaina koetettiin ratkoa tuota seuruun ääntelyongelmaa, mutta on kyllä niin hankala ongelma, että ihan helpolla ei varmaan ratkea. On lisäksi kuulemma vielä sukuvikakin =). Tehtiin myös ohjattua noutoa molemmat suunnat, jotka muutamaa pientä kauneusvirhettä lukuun ottamatta olivat ihan superhienot ja hiljaiset. Noudosta on tullut Taaville yks lemppari. Tunnariakin tehtiin ja se onnistui ekaa kertaa hallilla tosi hyvin. Yleensä hallilla on ihan liikaa intoa, mutta nyt malttoi haistella ja valitsi oman hyvin. Kapuran pureskelua on kyllä vähän liikaa, mutta muuten hieno suoritus. Jännä, kun noutokapulaa ei pureskele, mutta tuo pikkukapula houkuttaa rouskuttelemaan...
Lopuksi vielä paikkaistuminen ja se taisi mennä ihan hienosti. Olen nyt ajatellut olla vähän lähempänä, kun Taavia vähän epäilyttää vieruskaverit, varsinkin jos ovat vähän tuntemattomampia.
Tiistaitoko olikin sitten tällä kertaa melko kamala. Ryhmän uusi jäsen oli Taavin mielestä ihan hirmu pelottava, vaikka musta oli tosi kiva saada uusi ryhmäläinen. Tehtiin alkuun paikkaistuminen ja se meni muuten hyvin, mutta vähän haistelututti.
Oma vuoro aloitettiin merkin kierrolla ja Taavilla oli joku ihme protestointimielentila päällä ja haukkui vaan melkein koko ajan. Se sai sitten seuruusulkeiset, jotka vähän hiljensi sitä. Noutokin taidettiin tehdä ja haukusta huolimatta se oli ihan hyvä. Ei ollu meidän päivä tällä kertaa. Pitää kai aloittaa tuo merkin kierron harjoittelu ihan alusta ja läheltä, kun se ei nyt tunnu millään onnistuvan vaikka Taavi kyllä sen osaa. Joku epävarmuus siinä kuitenkin on. Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Lenkillä ollaan käyty Fionan sekä Lolan ja Siskon kanssa.
Kostin muuton jälkeen otettiin pari viikkoa ihan vaan leväten ja toipuen. Sen jälkeen oli tarkoitus palata normaaliin arkeen ja treenaamiseen, mutta eipä se vaan niin helposti käynytkään. Monet treenit peruin, osan ihan viime tipassa, kun en vaan pystynyt lähtemään. Ihmismieli on kyllä kummallinen. Tunteet seilaa ihan eri aalloilla kuin mitä järki sanoo. Vaikka näen koirista, että päätös oli oikea ja nyt molemmilla on hyvä olla, on mun ollut vaikea hyväksyä sitä, että petin Kostin luottamuksen antamalla sen pois. Ikävä on myös ihan hirvittävän kova. Mieli kieltää mua olemasta iloinen ja nauttimasta elämästä, vaikka tiedän ettei mulla ollut enää vaihtoehtoja ja että tein koirille hyvän teon.
Tiistaitokoon sain itseni kammettua tammikuun lopulla ja siellä Taavi olikin ihan kivalla fiiliksellä. Meidän ryhmä vaan on kutistunut kovin pieneksi ja paikkiksia ei oikein saada kasaan. Että jos jotain kiinnostaa avo - voi -tasoinen tokotreeni, niin mukaan vaan, koutsi on mahtava!
Aksapuoli oli tyhjillään, niin otettiin siitä ilo irti ja tehtiin liikkeitä pitkältä matkalta. Taavi aloitti ruudulla ja se näyttää nyt uponneen sen päähän ihan hyvin. Tehtiin jopa erivoin ympyrästä ruutuun lähetystä ja sekin onnistui hienosti. Merkin kierto sitten taas ärsytti Taavia ja sen piti jurputtaa mulle, mutta siinäkin onnistui useampi toisto.
Ohjattua noutoa tehtiin pari toistoa ja ne meni ihan hienosti. Vähän haittasi ulkoa kuuluvat lumitöiden äänet kun ihan ovenpieliä kolisteltiin, mutta ne oli ihan loistavia häiriöitä. Ekalla kerralla Taavi meinas kompastua siihen jättömerkkiin. Tehtiin siis molemmat suunnat. On se edistynyt kovasti, kun jossain vaiheessa se ei voinut tuolla hiekkapohjalla noukkia edes kapulaa suuhunsa ja nyt ei ole enää mitään ongelmia.
Seuruuta tehtiin liikkuroituna pitkät pätkät joka vauhdilla ja joka suuntaan ja Taavi oli hyvä, peruutusta lukuun ottamatta ihan hiljaakin. Lopuksi vielä pitkästä matkasta luoksetulo, jossa pysäytykset seisomaan ja maahan, ei ongelmia.
Toisen koiran treenatessa sitten hömpöteltiin omiamme ja treenattiin paikkaistumista aina kun toinen teki jotain vauhdikasta. Pienesti huoletti Taavia, mutta ihan nätisti se istui. Kokonaisuutena kivan hiljainen treeni.
Perjantain tokotreeneissäkin olen käynyt kerran. Aiheena oli luopuminen, käsikosketus ja ruutu. Paikkista tehtiin ringissä kuuntelutreeninä.
Käsikosketusta ei olla Taavin kanssa tehty aiemmin, mutta äkkiä se hokasi jutun juonen. Kotona jatketaan treeniä ja yritetään tehdä kestoa pitoon.
Luopuminen omana treeninä on Taaville tuttu ja helppo, mutta kun piti luopua maassa olevasta namipurkista ja tehdä mun kanssa, niin huolestuminen namipurkista olikin vallan suurta. Taavi pystyi kuitenkin tekemään kaikki siltä pyydetyt asiat, mutta purkkia piti vilkuilla tiuhaan ja väistää korostetusti. Ääntä tuli myös aika paljon. Tätäkin siis ruvetaan treenaamaan kotosalla.
Ruutu toimi. Taavi oli viimeinen suorittava koira ja kun kaikki edelliset olivat tehneet namialustalle, oli ruudussa kovasti hajuja ja varmaan jokunen namikin. Eka lähetys meni siis haisteluksi... sen jälkeen onnistui hienosti kahdesta suunnasta sekä suora lähetys että evl-seisomisesta tehty lähetys. Lopuksi vielä pieni testi ja ruutua siirrettiin mittansa sivuun. Ei mennyt Taavi lankaan vaan löysi hienosti ruutuun.
Hakuporukalla oltiin kerran palotalolla, kun lunta on ihan todella paljon, eikä aurattujen alueiden ulkopuolelle ole mitään asiaa. Taaville oli yksi ukko palotalossa, joka teetti kovasti töitä rakennuksen omalaatuisten ilmavirtausten vuoksi. Toinen ukko liikkui oudosti ja höpötteli jotain pihalla, Taavi lähti hurjalla vauhdilla ja vähän taisi jopa törmätä maalimieheen, joka sitten aiheutti pientä kiroilua Taavin osalta. Sen jälkeen hyvä ilmausuhaukku ja maalin jatkaessa matkaa seurasi Taavi sitä haukkuen, oikein hyvä suoritus siis. Viimeinen ukko auraamattoman kentän toisella laidalla ja lähetys umpihankeen. Edettyään muutaman metrin hirveän jupinan säestämänä päätti Taavi vaihtaa suuntaa ja juosta maalin luo auratun parkkipaikan kautta. Ei siis ollenkaan tyhmä otus.
Voitin viime vuoden joulukalenteriarvonnassa lahjakortin koirapalvelu Nomadiin ja kävimme sen Taavin kanssa tammikuussa lunastamassa vesikävylymatolla. Taavin takajalkojen liike on kuulemma erittäin hyvä ja harvinaisen pitkä, mutta onhan pyrrin askellus tehokasta ja maatavoittavaa, vaikkakin lyhytkarvalla vähemmän kuin pitkäkarvalla. Taavin kunto oli myös todella hyvä ja se jaksoikin kävellä yli viisitoista minuuttia ekakertalaisten yleensä kävellessä kuulemma maksimissaan kymmenen minuuttia. Kävely tauotettiin pätkiin, aluksi lyhyempiin ja lopussa vähän pidempiin pätkiin. Olisi varmasti tehokas treenimuoto ja kuntoutuksessa lyömätön tämä vesikävely.
Työvuorokalenteriani olen selaillut sen verran, että en tänä vuonna pääse yhdellekään niistä neljästä leiristä, joille olisin halunnut mennä... Toisaalta nyt ainakin tuntuu siltä, että haluan vain käpertyä peiton alle ja olla yksin, joten voi olla parempikin ettei tarvitse miettiä leireilyjä ja niiden aiheuttamaan pakollista sosiaalisuutta.
Vuoden ensimmäisen tekstin piti olla aivan toisenlainen, mutta elämä ei mene niin kuin itse suunnittelee ja sen tahtoisi menevän. Viimeinen reilu puoli vuotta on ollut raskasta aikaa ja vaikka suurimman osan ajasta pojilla meni näennäisesti hyvin, oli ilmassa koko ajan kireyttä ja tappeluita tuli välillä tiuhemmin ja välillä harvemmin. Sisällä yhteiselo oli hankalampaa, mutta ulkona ongelmia ei ollut ja aina riidan tullen olikin helppo laittaa koirat pihalle ja saada tilanne rauhoittumaan. Tai niin ainakin uskottelin itselleni. Loppuvuodesta tappeluita rupesi olemaan enemmän ja ne kävivät rajummiksi. Joulun jälkeen sitten tuli tappelu ulkonakin ja se ei ollut enää mikään pieni riita. En edes yksin saanut koiria irti toisistaan, vaikka kuinka yritin. Onneksi Muru oli kotona ja kuuli mun huudon. Tämän tappelun jälkeen en saanut koiria enää tulemaan yhtään toimeen toistensa kanssa ja sisällä ne oli pidettävä kokonaan erossa toisistaan, eikä ulkonakaan homma enää sujunut. Eristäminen sisällä stressasi molempia aivan kamalasta, Kosti pelkäsi Taavia kun kuuli sen liikkuvan toisessa huoneessa ja Taavi oli aivan hädissään siitä, miksi se on eristettynä meistä vaikka ollaan kotona.
Syy taippeluille olin minä. Kun en ollut kotona, ei pojilla ollut mitään ongelmia, mutta mun tullessa kotiin ilmapiiri kiristyi. Taavi on hyvin mustasukkainen minusta ja vaikka haimme apua koirankouluttajilta ja yritimme kaikki meille neuvotut keinot, en saanut luotua sellaista ilmapiiriä, jossa Taavi ei olisi kokenut Kostia uhaksi. Aina viimeiseen asti Kosti yritti välttää riitatilanteita ja kertoa Taaville, ettei tarvi hermostua. Mutta Taavi ei ole se taitavin koirankielen tulkitsija, liekö tähänkin edelleen vaikutta ne pentuajan päällekäynnit ja niistä opittu toimintamalli, jossa hyökkäys on paras puolustus. Ja kun Taavi kävi päälle, ei Kostikaan antanut piiruakaan periksi. Aina näin, että nyt tulee tappelu, mutta kun tilanne on päällä alle sekunnissa, niin ei siinä ehdi tehdä mitään. Tunnen itseni todella surkeaksi ja epäonnostuneeksi, vaikka tiedänkin ettei tässä tilanteessa välttämättä olisi ollut mitään muutakaan enää tehtävissä. Yritettiin kyllä kaikkemme, mutta kaikki eivät vaan siedä toisiaan, eikä niitä saa sietämään toisiaan vaikka kuinka kovasti tahtoisi ja yrittäisi.
Jatkuvassa stressissä eläminen ei ole kenellekään hyväksi ja kun missään välissä ei pysty rentoutumaan, on kehä valmis. Koiralla stressihormonit säilyvät veressä jopa kahdeksan päivää ja pitkään jatkuva stressi voi sairastuttaa. Pitkin syksyä mietin, että joku ratkaisu tilanteeseen on saatava, mutta en kuitenkaan halunnut antaa periksi. Lopulta pojat päättivät mun puolesta, että enää ei voi päätöstä venyttää, mikäli haluaa kaikkien voivan hyvin. Ajatus Kostista luopumisesta oli kuitenkin todella vaikea ja uuden kodin etsiminen tuntui jotenkin oman epäonnistumisen alleviivaamiselta. Ensin ajattelin viedä sen lopetettavaksi. Ajatus koiran kiertoon laittamisesta oli kamala. Ajatus siitä, että minä hylkäisin rakkaan lemmikkini oli kamala. Ajatus siitä, että se olisi jonkun toisen koira ja joku toinen olisi sen kanssa onnellinen ja joku toinen eläisi sen kanssa hyvää elämää, onnistuisi sen kanssa, oli ihan mahdoton. En kestänyt ajatusta, että törmäisin Kostiin vielä joskus saati, että mun pitäisi seurata Kostin elämää sivusta. Mutta eihän noin nuorta, upeaa, ihanaa, kilttiä ja herttaista otusta voisi tappaakaan. Ei auttanut kuin niellä oma ylpeys, kohdata pettymys ja toivoa hyvän uuden kodin löytymistä.
Jostain ihmeestä ilmestyi ihana ihminen, joka etsi aikuista uroskoiraa oman narttunsa kaveriksi. Tilanne tuntuu aivan liian hyvältä ollakseen totta, sillä hänellä on ollut pyrri, joten rotu ja sen oikut ovat tuttuja, hänen tapansa kohdella ja kouluttaa koiria on positiivinen, hän osaa lukea ja tukea koiraa hienosti ja on valmis panostamaan Kostin kotiutumiseen, eikä säikähdä vaikka kaikki ei heti menisikään ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Kosti on nyt ollut pari viikkoa kokeilussa ja alku näyttää ihan lupaavalta. En toivo mitään niin paljoa, kuin että hän haluaisi pitää Kostin ja Kosti kotiutuisi uuteen paikkaan hyvin. Mutta tavoilleni uskollisena pelkään pahinta ja maalailen piruja seinille. Toivottavasti olen väärässä! On ollut lohduttavaa seurata, miten Kosti on saanut leikkikaverin jota sen ei tarvi pelätä, miten se on pikku hiljaa rentoutunut uudessa paikassa ja miten se pikku hiljaa oppii luottamaan uuteen ihmiseen. Edessä on vielä paljon uutta opeteltavaa Kostille, eikä kaikki varmasti tule olemaan helppoa. Maalaispojasta pitäisi tulla kaupunkilaisjannu.
Taavi on myös rentoutunut valtavasti Kostin lähdettyä ja sen olemus on muuttunut samanaikaisesti sekä leikkisämmäksi että rauhallisemmaksi, ilo elämään on palannut. Näin jälkikäteen sitä itsekin vasta tajuaa, kuinka huonosti koirilla oikeasti asiat olivatkaan. Mutta kun muutos tapahtuu vähitellen, on sitä niin vaikea itse huomata. Ja kun on niin valtava halu onnistua, kieltää itseään näkemästä negatiivisia asioita. Olen syyttänyt itseäni ja itkenyt silmät päästäni, mutta samaan aikaan tuntuu helpottavalta ja lohduttavalta nähdä molempien koirien voivan nyt paremmin. Päätös oli varmasti oikea ja ainut mahdollinen. Eikä tunnu ollenkaan pahalta seurata Kostin uutta elämää sivusta ❤.
Uusi vuosi alkoi raskaissa tunnelmissa ja monet itkut tulen vielä itkemään. Aika parantaa haavoja, mutta tuskin koskaan ikävä kokonaan lakkaa. Onneksi saan kuulla Kostista lähes päivittäin. Mun pieni sydäntenvalloittajani jatkaa parempaa elämää muualla ja mä yritän opetella olemaan syyttämättä itseäni tästä kaikesta. Taavin kanssa palataan pikku hiljaa normaaliin arkeen.
Päästiin pitkästä aikaa toissa perjantaina tokotreeneihin. Kostin porukka treenasi kolme koiraa kerrallaan hallissa. Ekaksi tehtiin omineen ruutua. Se on meillä kovin alkeissa vielä ja kerran Kosti karkasi haistelemaan toista koiraa. Seuraavaksi seurattiin koutsin opastuksella ja se meni hyvin. Kovin häiriöherkkä Kosti kuitenkin on, mutta aina muutaman yrityksen jäljeen se pystyi pitämään hyvän kontaktin tehdystä häiriöstä huolimatta. Sitten hetki autossa ja toisella setilla merkin kiertoa ja luopumisharjoittelua. Kosti oli ihan karmee, se ois vaan halunnu mennä rähjäämään viereiselle koiralle. En tiiä mitä sen kanssa pitäis tehdä. Jos se on hallissa hihnassa, se on kamala rähjä ja jos se on vapaana, niin menee paljon paremmin. Mut en voi aina pitää sitä kuitenkaan vapaana... ja kerääkö se autossa vielä jotenkin kierroksia? Onneksi on sunnuntain hallivuoro, jossa on porukkaa, johon luotan ja voin treenata Kosti irti.
Taavin porukka treenas jättäviä, merkin kiertoa ja kaukoja sekä omatoimisesti mitä mieleen tuli. Mä niin rakastan Tapsun kanssa treenaamista, kun ei tarvi välittää muista hallissa olijoista, ahtaasta sisääntulostakin kuljetaan hienosti muista koirista välittämättä, ehkä Kostikin joskus oppii.... Taavi oli näissä treeneissä positiivisen hiljainen, ei vinkunut oikeastaan missään kohtaa ja haukahti vain pari kertaa kaukoissa.
Kaukot tein täydestä matkasta eli viidestä metristä ja Taavi teki kaikki vaihdot hyvin ensimmäisestä käskystä. Toistettiin liike kahdesti, kun ekalla kerra tuli niitä haukkuja muutama. Merkin kierto oli superhieno! Täysi matka ilman mitään apuja ja Taavi laukkasi mennen tullen! Jättävät tehtiin myös liikkeenomaisesti L:nä, maahan ja seiso. Molemmat liikkeet meni oikein ja Taavi pysyi hienosti paikallaan kiertäessäni sen, seisomisessa kyllä vahvistin avulla paikallaan pysymistä. Sitten tehtiin vielä liikkeiden erottelua ja istuminen on tosi vaikea, jää helposti seisomiseksi....
Omatoimisesti tehtiin luoksetuloa ja noita jättävien erotteluja. Lopuksi vielä paikkis, jossa Taavi perinteisesti haisteli maata pariin otteeseen ja vieruskaverit tais vähän ahdistaa. Mut oli hiljaa, myös sen jälkeen kun olin palannut sen vierään, viimeistään siinä aloittaa yleensä vinkukorsertin.
Lauantaina hakuiltiin ja Taaville oli tarjolla hieman hullunkurisia maalimiehiä. Ensimmäinen lauloi joululauluja ja toinen käveli. Laulaja sai ensin pari haukkua ja sitten iski pyrriin uskon puute ja hieman haistelua sijaistoimintona. Maalimieheltä pieni kopautus namipurkin kanteen ja jo vain sai Taavi taas jutun juonesta kiinni. Kävelevän maalimiehen löydettyään Taavi oli liittynyt seuraan ja seurannut oikein hienolla kontaktilla jonkin matkaa. Sitten oli päästänyt jonkin pienen äänen ja siitä maalimies palkkasi heti ja jäi seisomaan ja loppuhaukut olikin sitten hyviä. Näiden hullutusten perään vielä kaksi normia ukkelia ja ne meni loistavasti.
Kostille oli haamu, kaksi valmista ja haamu. Ekalla valmiilla vaadittiin muutama haukkukin. Kaikille lähti innoissaan ja haukkukin onnistui hyvin.
Sunnuntain tottiksissa Kosti aloitti taas vieraiden juuri toisen koiran suussa käyneiden esineiden haulla ja kovasti meni hienosti. Edistystä on tapahtunut ja enää ei tarvi ihan hirveän kauaa tuumailla ottaako esineen suuhunsa vai ei. Leikittiin sitten vielä jokaisella esineellä ja namiakin sai. Kyllä siitä vielä esineruutukoira tulee.
Hallissa oltiin yhtä aikaa sakemannin kanssa ja hyvin Kosti teki hommia mun kanssa. Pitihän sitä saksalaista aluksi vähän vilkuilla, mutta ei juuri haitannut meidän hommia. Tehtiin kapulan pitoa, noutoa, ruudun alkeita ja seuruuta. Kapulan pito sujuu, hiomista vaatii vielä luovutuksen jälkeinen rauhallinen istuminen. Noudot on Kostin ihan lempipuuhaa ja siinä vielä kovasti hakusessa eteen tuleminen kapulan kanssa (niin kuin kaikessa muussakin tuo eteen tuleminen on sille vaikeaa. Lenkeillä yritän sitä nyt vahvistaa pikkuhiljaa oikeaan paikkaan). Ruutuun en voi laittaa namia, kun menee ihan mahdottomaksi haisteluksi ja lätkän Kosti ottaa suuhunsa ja leikkii/syö, joten nyt kokeilin ihan vain taputtamista tai itse ruudussa käymistä ja ehkä pientä idean jyvää sain kylvetyksi pennelin päähän.
Seuruusta tykkään kyllä Kostin kanssa kovasti. Vasemmat käännökset vaatii vielä hommia, mutta noin yleisesti se on aina siihen niin keskittynyt ja pitää kontaktin ihan mahtavasti ja paikkakin pysyy aika kivasti. Pitäis taas joskun videoida, että tietäis näyttääkö se yhtä kivalta kuin tuntuu. Loppuun vielä paikkis ja pitihän sinne riviin mennessä vähän äristä vihamiescorgille, mutta kun päästiin omalle paikalle, niin Kosti pötkötteli oikein levollisesti ja keskittyneesti. En kuitenkaan arvannut mennä hihnanmittaa kauemmas.
Maanantaina lenkkeiltiin Fionan kanssa. Oli pimeää ja märkää ja liukasta, mutta selvittiin.
Taavi oli tiistaitokossa ihan superkivalla fiiliksellä. Aloitettiin ruudulla ilman apuja. Taavi juoksi ruutuun vasemman sivun kautta ja jäi tosi laitaan, mutta ruudun puolelle kuitenkin. Uusi yritys ja nyt kiersi koko ruudun ennen ruutuun menoa. Kolmannella laitettiin sitten lätkä.
Seuraavaksi ohjattua noutoa ja se meni kaksi kertaa (molemmat suunnat) kokonaisena liikkeenä liikkuroituna lähes täydellisesti. Lopuksi vielä tunnari ja sekin onnistui ihan kivasti, yhden lisäkäskyn annoin, kun Taavi juoksi palikoille ja meinasi ruveta haukkumaan. Tehtiin vähän myös jättävien erottelua onnistuneesti.
Keskiviikkona käytiin Kostin kanssa tekemässä Taaville jälki ja jätettiin maaliksi toppatakki. Samalla reenattiin lenkin alku- ja loppupätkä vähän hihnassa kulkemista ja päästiin naapurin Kossun räksytyksestä huolimatta siitä ihan kohtuullisen hienosti ohi. Paluumatkalla sitten kohdattiin hirveesti räyhäävä koira ja sauvakävelijäpapparainen, joka ihan väkisin halusi tulla kumartelemaan Kostin päälle ja kyselemään, että "ootko päässy aamulenkille?". Noh, näistäkin selvittiin mallikkaasti, mutta kyllä mua vähän ärsyttää ihmiset, jotka pyynnöistä huolimatta tulevat ihan iholle.
Alue oli noin 15 hehtaaria ja tein etsintäsuunnitelman, jossa jaoin sen neljään osaan. Jäljen loppuosa kulki ensimmäisen ja toisen osan läpi. Tuuli oli olematon ja pakkasta pari astetta ja vähän lunta, jälki ehti vanheta pari tuntia.
Lähdimme partioimaan aluetta ja Taavi nostikin pian jäljen, otin sen liinaan ja jäljestettiin jälki alueen reunalle asti. Siellä palkkasin Taavin ja laskin sen irti ja jatkettiin hommia. Kun tultiin uudestaan jäljen alkuosaan kolmannella lohkolla, lähti Taavi taas jäljestämään, mutta Kostin jälkiä... Vaihdoin sen mun jäljelle ja sitä se sitten meni maalille asti. Hetken se mietti takkia ja aloitti sitten ilmaisun.
Treeni kesti reilun tunnin ja voi kun mun oli taas vaikea tulkita Taavia varsinkin tuossa toisella jäljen nostolla. Tarvisin paljon sokkojälkiä, jotta kehittyisin itse.
Perjantaina tokoiltiin vaan Taavin kanssa ja meillä oli kisamainen treeni, jossa edelliskerran hiljaisuudesta ei ollut tietoakaan. Aloitettiin paikkiksella ja Taavi vinkui aika paljon ja meni maate melkein heti, kun olin kääntynyt ympäri. Lisäksi hirvitti sekä mua että vierustoverin omistajaa, kun vieressä oli toinen uros ja ne vähän väliä tuijotteli toisiaan. Mut pysyivät nätisti kuitenkin paikallaan.
Olin valinnu meille liikkeiksi ruudun, noudon (vieraalla kapulalla), seuruun ja kaukot. Taavi kävi ihan ylikierroksilla ja sehän kuului. Mut jos hakee positiivista tästä treenistä, niin Taavi osas liikkeet pieniä kauneisvirheitä lukuun ottamatta. Palkatonta ei olla tehty varmaan vuoteen ja se kyllä lisäsi tuota ääntelyä.
Lauantaina kävin Kostin kanssa vähän tokoilemassa ja saatiin Sanna ja Redi seuraksi ja häiriöksi. Ja Retsahan tarjosi häiriötä oikein urakalla tekemällä vauhdikkaita liikkeitä, kuten hyppynoutoa ja palkkauksissakin oli vauhtia ja vähän ääntäkin. Ja Kosti pinnisteli ja pysyi hommissa mun kanssa. Muutaman kerran meinas lähteä katsomaan, mitä Redi puuhaa, mutta napakka EI riitti muuttamaan sen aikeet. Tehtiin kapulan pitoa, jättäviä ja vähän merkin kiertoa. Kapula vaatii lisää rauhallisuutta ja merkin kiertoon saatiin vähän lisää vauhtia. Jättävät on hitaat ja seisominen edelleen ihan hukassa, mutta jos vaikka joskus treenattais noitä, niin ne voiskin parantua... lopuksi vielä paikkamakuu.
Sunnuntaina olikin sitten vuoden viimeinen rutistus eli Messari. Mukaan lähti vain Kosti, Taavi keimailee kehässä seuraavan kerran varmaan vasta veteraanina. Keli oli kamala, jäätävää sadetta koko matka ja tuulilasi ei meinannut millään pysyä sulana. Päästiin kuitenkin hyvin perille ja parkkiin jouduttiin Hartwallin puolelle. Onneksi sieltä on aika lyhyt matka kävellä. Käytiin ensin ilman koiraa tutkimassa reitti ja etsimässä kehä. Messukeskuksessa oli jotenkin mukavan väljää. Ennen oman kehän alkua hain Kostin ja odoteltiin kehän laidalla omaa vuoroa.
Pyrrejä oli tällä kertaa viisi, kolme urosta ja narttuja kaksi. Urokset oli kivasti kaikki eri luokissa, niin päästiin esiintymään ihan rauhassa, vaikkei Kostia kyllä muut kehässäolijat haittaa. Tuomarina oli ruotsalainen Martin Johansson. Kosti antoi kopeloida hyvin ja näytti hampaat hienosti, juoksemaan ei kunnolla mahduttu, mutta kai se ihan edukseen esiintyi. Arvostelu kuului suomennettuna näin:
Hyvin tasapainoinen maskuliinen uros, hyvän muotoinen pää, hyvät korvat, hyvä etuosa ja tintakehä, oikeanlainen takaosa, hyvä turkki ja luonne, liikkuu hyvin.
Saatiin ERI ja SA, joten paras uros kehä odotti ja siellä oltiin ykkösiä saaden sertin ja cacibin. Rop -kehässä sitten valionartun kanssa ja sieltä tuloksena ROP. Videot ja kuva Osmo Vikman.
Emme ehtineet kunnolla pois kehästä, kun vastassa oli dopingtestaajat ja meidät vietiin testattavaksi. Ensin täyteltiin papereita ja tutkittiin koiran siru ja sen paperit. Sitten lähdettiin testaajan ja kipon kanssa pissalle. Kosti ei oikein tykännyt, kun vieras ihminen kyykki sen vieressä ronkkien kupilla haaruksiin aina jalan noustessa. Sainkin sitten itse ottaa näytteen ja se onnistui ihan hyvin. Narttua ei saatu pissatettua kahden tunnin yrityksestä huolimatta... Näytteenoton jälkeen takaisin dopingtoimistoon ja siellä piti tarkastaa kaikki purkit ja purnukat ja sinetit ja paperit ja näytteen siirrot ja muut. Jouduttiin odottamaan aika kauan, että saatiin kaikkien tarvittavien henkilöiden nimet papereihin ja lupa poistua paikalta. Tuloksien pitäisi tulla joskus alkuvuonna ja puhdastahan niiden pitäisi näyttää.
Hyvä, että testaavat ja ihan mielenkiintoistahan se oli, mutta kyllä harmitti, kun ei ehtinyt kehän jälkeen jutella kenenkään kanssa. Useita tyyppejä kun näkee vain kerran vuodessa messarissa ja nyt ei sitten ehtinyt yhtään jutella.
Ryhmäkehään emme jääneet, kun ykkösryhmä arvosteltiin viimeisenä ja olin pitkäksi venyneen dopingtestauksen jäljiltä niin nälkäinen ja väsynyt, etten jaksanut ajatella koko asiaa, ja aamulla oli aikainen herätys aamuvuoroon...
