tiistai 20. maaliskuuta 2018

Talvilomaa

Viime maanantaina ajelin koirien kanssa mökille viettämään talvilomaa. Oltiin vaan ja ulkoiltiin, ladattiin akkuja ja rötvättiin. Ei käyty missään eikä nähty ketään, oltiinhan pari päivää lumen saartamina, eikä oltais päästy mihinkään, vaikka oltais haluttukin, autolla ainakaan. Lunta oli siis tarpeeksi ja alkuviikon harmaan kostean kelin jälkeen ilma muuttui ihanan aurikoiseksi pakkaskeliksi.









Hiihdeltiin

Kosti auttoi saunavesien kanssa




Vauhtia ja vapautta

Kosti mieltyi korkeisiin paikkoihin. Ekaksi se kiipesi kellarin katolle
ja sitten saunan katolle.
Jäljistä päätellen katolla oli viihdytty enempikin


Välillä piti levätä


Lunta oli riittävästi






Perjantaina ajeltiin kotiin ja suoraan tokotreeneihin. Taavin ryhmässä oli paikalla vain kaksi koirakkoa ja yksi vierailija, joten oltiin koko tunti hallissa. Sivistyksestä vieraantunut pyrrikin palautui tottelevan tokonkoiran moodiin muutaman alkuhaukun jälkeen. Aloitettiin paikkaistumisella ja se oli muutoin oikein hyvä, mutta taas piti kerran puuttua haisteluun. Huoh, millä sen saisi loppumaan!?





Tehtiin peruutusta ja se menikin meiltä hyvin. Taavi pysyi aikas hienosti suorassa linjassa, mutta oli vähän liian takana. Kokeiltiin etupalkkaa ja se auttoi vähän.

Seurattiin myös liikkuroituna kaikki kolme yhtä aikaa. Nää on parhaita keskittymistreenejä, kun kaikki lähtee liikkeelle eri kohdista hallia, niin ohituksia tulee kivasti. Jättäviä tehtiin rivissä yhtä aikaa niin, että kaikilla oli eri liike. Me tehtiin ekaks seisominen, sit istuminen ja vikaks maahan. Ja Taavi osas kaikki ja pystyin kiertämään sen myös seisomisessa! Ja merkin kierronkin se osas!! Ja noudon, paitsi luovutusta pitää treenata. Hypyssä se sekoitti liikkeen aluski rallyn hyppyseuruuseen ja oli hienolla loikalla esteen toisella puolella jo ennen mua. Muisteltiin sit vähän miten sinne esteen taa jäädään istumaan ja sit tehtiin koko liike. Koutsin mielestä meidän pitäis mennä jo kokeeseen, mut en kyl ole itse yhtään valmis moiseen ajatukseen. Kovasti tarvitaan varmuutta vielä niin moneen asiaa ennen kuin uskallan koejuttuja edes ajatella.




Omatoimipaikkaistuminen seläntakushäiriöllä. Vähän oli arveluttavaa hommaa Taavin mielstä, mutta hyvin meni.


Kostin treeniporukassa alku oli vähän vaikee, kun nuoret urokset meinas ruveta äijäilemään vähän liiaksi. Mutta kun päästiin alkuun, niin loppuaika meni hyvin ja Kostikin keskittyi pääasiassa vain meidän juttuihin. Tuossa porukassa ei kyllä tulis mieleenkään päästää sitä hihnasta irti, kun joka puolella on rähinävalmiita koiria. Mut ehkä sekin päivä vielä joskus koittaa...

Aluksi paikkamakuuta kahdessa vastakkain olevassa rivissä. Me tosin tehtiin istumista, kun Kosti ennakoi maahan menoa niin paljon ja tarjoaa sitä vähän joka väliin. Tehtiin myös perusasentoa häirittynä, koutsi vieritteli palloa koirarivin välistä. Kosti oli ihan hyvä, katsoi kyllä palloa, mutta palautti kontaktin ilman huomautusta. Sit seurattiin koutsia ympäri ja tää meni tosi hyvin. Parin kolmen askeleen seiruu ja superpalkka hyvästä kontaktin pysymisestä. Joka välissä tunnin ajan, kun vaan oli mahdollista, palkkasin Kostia muista koirista luopumisesta ja lopputunnin se olikin tosi rento ja keskittynyt.


Lauantaina koirat oli siskollani yöhoidossa Vantaalla. Hyvin oli pojat viihtyneet ja käyttäytyneet.


Sunnuntain tottiksiin pääsi tällä kertaa mukaan Kosti ja treenattiin häiriötä. Ekaks oltiin kaksin sakemannin kanssa, Kosti vapaana ja hienosti meni. Tietty toinen koira kiinnosti, mut sen luo ei menty. Tehtiin seuruuta ja perusasento/kontaktitreeniä. Kosti pääsi tekemään myös elämänsä ensimmäisen henkilöryhmän ja sika hienosti meni meidän osaamistasoon nähden. Ja samaan aikaan sakemanni seuras siinä lähellä ja oli hallissa yks häiriölapsikin. Ihan mahtavat häiriötreenit ja Kosti oli niin hieno. Lopuksi otettiin vielä kaikki kuusi koiraa halliin ja tehtiin ringissä kontaktia, istu - maahan -vaihtoja ja muuta ja tämäkin meni ihan mahtavan hienosti!! Vikaksi vielä paikkamakuu. Jäin hihnanmitan päähän, mut hihna oli maassa. Tämäkin meni hyvin! Oli kyllä ehkä koko kevään parhaimmat treenit!! Kosti oli niin messissä kaikesta hirveestä häiriöstä huolimatta!!

Kuva Sanna Muuri:



Maanataina naapurikylän hallilla Taaville koemainen treeni, mut palkkasin kyllä melkein joka liikkeen jälkeen. Kaikki alon liikkeet tehtiin ja bonukseksi vielä tunnari. Ruutu ja merkin kierto onnistui molemmat vasta toisella yrittämällä, muuten kaikki oli oikeestaan aika hienoja suorituksia, vaikkakin vähän uneliaita. Noutokin onnistui hiekkapohjalta. Ja se seuruu on edelleen vähän lennokas, mutta siihenkin on jo korjaussuunnitelma, kunhan kerkeis joskus toteuttaa.

Kosti oli kyllä niin ulalla, kun sen kanssa yritin tehdä seuruuta. Osasyynä varmaan edellisen päivän mätsäreiden jäljiltä maasta löytyneet namit... Mutta kyllä me saatiin vähän tehtyä muutaman askeleen seuruita ja kapulalla pelailtiin kanssa.

Illalla Kosti oli pk-porukan ilmaisutreeneissä ja kuudesta ukosta kaks vikaa oli onnistuneita. Se kyllä käynnistyy niin hitaasti tuohon hommaan ja joka treensissä ekat ukot tuntuu menevän ihan reisille. Nytkin se vaan haisteli edellisten koirien jälkiä mieluummin kuin meni ukolle ja haukkui sitä, vaikka sitä hetsattiin ja se näki ukon menon.


tiistai 13. maaliskuuta 2018

Toko keulii

Viikko sitten maanantaina oltiin pk-porukalla ilmaisutreeneissä kentällä. Kostille kuusi ukkoa, joista kaksi ekaa ihan tasamaalla ja neljä vikaa umpipiilon takana. Kaikki ukot huuteli Kostia mennessään ja kehuivat haukuista. Tasamaan ukot meni hienosti ja Kosti aloitti ilmaisun ilman apuja. Piilot oli vähän jänniä ja Kosti tarvi apuja haukun aloitukseen. Tehtiin kaksi samaa piiloa peräkkäin ja tokalla homma toimi jo ilman apuja molemmilla piiloilla.

Lopuksi vähän leikkiä ja siinä tiimellyksessä Kosti kävi varastamassa treenikamun kassista 2 litran pakastepussin, jossa oli lihapullia. Porukka rupes tietty huutamaan ja siitähän Kosti päätteli löytäneensä todellisen aarteen ja hotki pussin sisältöineen mahdollisimman nopeasti kitusiinsa. Se siis käytännössä nielaisi pussin kokonaisena sisuksineen... Ekaks tuli mieleen oksettaa se heti kotiin päästyämme, mutta konsultoitiin kuitenkin eläinlääkäriä. Hän neuvoi antamaan parafiiniöljyä puuroon sekoitettuna ja lisäksi vielä pelkkää öljyä ruiskulla suoraan suuhun, eikä suositellut oksetusta tukehtumisvaaran takia.

Kosti oli melkein vuorokauden parafiinipaastolla, onneksi se latki öljyn hyvällä halulla kupista, niin ei tarvinnu ruveta ruiskulla sohimaan. Koko aikana sillä ei ollut mitään oireita ja se oli oma itsensä, mitä nyt normaalia nälkäisempi. Mä sen sijaan kärsin. Pussi tuli onneksi ulos lopulta yllättävänkin helposti ja ainut Kostia hieman häiritsevä juttu oli öljyinen ahteri.







Tiistaitokossa Tapsa treenas seuruuta, jossa se meinas keulia enemmän kuin tarpeeks. Tehtiin myös kaikki viime aikoina pään vaivaa tuottavat liikkeet eli ruutu, kierto ja nouto. Ja nää kaikki meni hyvin, jokaisella toistolla. Tietty on vielä paljon viilattavaa, mutta Taavin fiilis tehä töitä oli loistava. Meidän kanssa samaan aikaan treenas parsoni ja aksapuolella oli kova meno päällä ja koutsi oikein kehui, kuinka rento Taavi oli.

En osaa yhtään sanoa, mitä on tapahtunut, mutta tuo koira on muuttunut ihan hirmu ihanaksi treenata. Näissäkin treeneissä vain ihan aksapuolen aidan vieressä sitä vähän kismitti. Mut parasta oli ehkä se, kun ruutu oli aksapuolen aidan vieressä ja yks toisto tehtiin aidan suuntaisesti ja toisella puolella oli täys rymy päällä myös siinä aidan vieressä. Taavi teki ihan loistavan ruudun, vaikka matkalla teki yhden sellisen juoksupompun, että ylettyi kurkkaamaan aidan toiselle puolelle. Vauhti ja suunta säilyivät kuitenkin koko ajan, mut pieni tsekkaus oli pakko suorittaa fokuksen säilyessä kuitenkin koko ajan tehtävässä.

Kosti pääsi kanssa treenaamaan Tapsan treenien jälkeen ja sen kanssa tehtii seuruuta, noutoa ja luoksetuloa. Sille ei enää ollut tarjolla niin kovaa häiriötä aksaajista, mutta vähän sekin kerkisi niistä nauttimaan ja hienosti keskittyi.


Keskiviikkona aamulla omineen hallilla. Kostille vähä peräpään käyttötreeniä, seuruuta, kapulan pitoa ja luoksetuloja ja paljon leikkiä.


Videon pätkä seuruusta:





Taavin kanssa haettiin seuruuseen vähän vähemmän keulivaa otetta. Tehtiin paljon vasemmalle kaartuvaa ympyrää ja hidasta seuruuta ja muutaman askeleen etenemiä. Ehkä vähän parani kokonaisuus.

Kierrettiin merkki pari kerta hienosti ja sit kokeiltiin ohjattua noutoa, molemmat suunnat. Ja Taavi osas, paitsi meni paikalleen jäännissä istumaan. Mut noudot oli ihan kelvot. Lopuksi vielä jättävät ja kaikissa koiran kierto ja kaikki onnistui, eikä ollu edes etupalkkaa!

Iltapäivällä pojat kävi uimassa ja Kosti pääs uimaan ilman liivejä. Ei se kyllä sen innokkaampi ollut. Vielä olis uimakortissa yks kerta jäljellä, loppukuusta jos mentäis vielä.

Jostain syystä en saa kuvia ulos kamerasta, mut jos onnistun, niin lisään tähäm kuvat pulikoivista pojista.


Sunnuntaina oltiin koko päivä treenaamassa. Aamulla Kosti hakutreeneissä EK-porukalla. Neljä ukkoa, joista kaksi ekaa haamuna ja kaksi vikaa äänellä. Kostille näytti nuo ääniavut pelaavan paremmin. Osalla maalimiehistä se oli nuollu niiden naaman oikein antaumuksella ja osalla se oli alkanut sitten haukkumaan melkein heti. Vähän  on havaittavissa sellaista pientä kuseskelua, mutta se saattaa olla vielä epävarmuudesta johtuvaa sijaistoimintaa ja toistaiseksi siihen ei puututa muuten, kuin maalimies yrittää olla sen verta aktiivinen, ettei kuseminen kerkeä tulla mieleen. Hyvä treeni, erityisen hienoa oli kolmas ukko, josta siis ääniapu ja siellä Kosti joutui oikein tekemään töitä, että maali löytyi ja sehän teki hienosti töitä, jes!

Iltapäivällä molempien kanssa hakutreeneissä. Taaville kokeenomainen pk-rata ja kyllä se tuon pistotuksen hallitsee edelleen, vaikka viime aikoina on keskitytty partiointiin. Ei tehnyt ollenkaan tiukkaa upota 70 metrissä oleville ukoille ja tyhjätkin oli ihan kohtuullisen onnistuneita. Edes syvä upottava hanki ei pyrriäisen menoa hidastanut, vaan Taavi veti koko sadan metrin radan hienolla traivilla.

Kostille kolme ääniavulla olevaa ukkoa ja hienosti veti sekin. Haukkuja tuli jokaiselta ja maalimiehet toivat sen syötellen pois. Yleensä olen mennyt itse maalille haahuilemaan, mutta en ole puuttunut millään tapaa maalimiehen ja Kostin puuhiin, vaan ne on saaneet syödä keskenään rauhassa. Syötellen pois tuomisen silloin tällöin ajattelen vahvistavan maalimiesmotivaatiota, mutta en halua tehdä pelkästään sitä, koska sitten täytyy erikseen myöhemmin opettaa koira kestämään ohjaajan paikalle tulemisen aiheuttama häiriö. Tiedä sitten mikä olis oikea ja paras tapa.

Illalla Taavi kävi vielä hallilla tokoilemassa. Tehtiin alkuun ruutu suoraan halliin tulon jälkeen, Taavi ei ollut nähnyt lätkän vientiä. Kyllä se sinne meni, mutta oli vähän laiskan oloinen ja nuuski liikaa. Kaksi seuraavaa toistoa oli oikein hyviä.

Ohjattua noutoa tehtiin myös ja eka nouto oli oikein hyvä, toisella se ei ihan onnistunut. Olin kuitenkin tyytyväinen itse noutoihin, koska ne on nyt selkeesti parantuneet. Tehtiin myös ihan suunnan opettelua siten, että kapulat oli suoraan koiran sivuilla ja siitä sitten käskyllä piti hakea oikea tai vasen kapula. Hyvin meni. Seuruuta kokeiltiin taas saada vähän ruotuun, kun meinaa edistää niin paljon. Se on ehkä nyt jo vähän parantunut, mutta vaatii vielä töitä. Ja vähän väljäkin se on. Täytyy ottaa jotkut nillitystreenit tässä lähiaikoina, jos se vaikka auttais. 


Taavi sai tämmösen pystin viime viikolla
Taavi valittiin Karjalan palveluskoiraharrastajien vuoden 2017 näyttelykoiraksi ja Suomen pyreneläisten toiseksi palhaaksi näyttelykoiraksi lyhytkarvoissa ja koko yhdistyksen toiseksi parhaaksi rally-tokokoiraksi.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Vesileikkejä ja RTK2

Eteläistä Suomea on muutaman vuoden tauon jälkeen hellinyt kunnon talvi. Kovan pakkasen takia on osa treeneistä peruttu ja lenkitkin on kauniista auringon paisteesta huolimatta jääneet normaalia vähäisemmiksi ja lyhyemmiksi. Koiria on aktivoitu sisällä erilaisilla jutuilla, kuten naminpiilotusleikeillä ja olohuonetottiksella. Keskiviikkona oli uintipäivä ja Kosti meni muutaman kerran itse uimaan!! Vaikka on se kyllä niin varovainen ja harkitsevainen himouimari-Taaviin verrattuna. Taavi rynnii altaaseen vaikka Kostin yli, eikä millään malta odottaa lelun heittoa ja varastaa Kostinkin lelut.

Järkyttävän monta kuvaa uimareista, kun ne on niiiiiin ihania ja söpöjä ja hassun näköisiä:




















































Torstaina uhmattiin pakkasta ja käytiin Taavin kanssa pienissä hakutreeneissä. Alkuun otettiin luoksepäästävyys ja kevyt tottis. Oltiin Taaville ihan vieraiden koirien kanssa ja vähän sitä arvelutti, mutta hienosti istui rivissä ja antoi kopeloida itsensä kahden eri ihmisen toimesta.

Yritettiin taas saada aikaan haastava treeni ja siinä onnistuttiinkin ihan mukavasti. Alueelle oli heitelty myös muutama hanska ja hattu. Esineilmaisuja haun yhteydessä ei olla oikeestaan treenattu ja niitä on harjoituksissa mukana satunnaisesti. Jos koira reagoi, niin ihan superia, mutta jos esine jää huomaamatta, niin siihen ei kiinnitetä huomiota. Pääasia on kuitenkin ihmisten löytäminen.

Ekalta ukolta Taavi nappasi jäljen ja olikin jo pian haukkumassa maakellarin ovella. Sieltä löytyi kaksi maalimiestä yhdessä. Homma jatkui ja hatun ohi Taavi juoksi vauhdilla, oli kuitenkin hyvin ohjattavissa ja ulkorappusilla olevan hanstaparin luo sain sen menemään. Taavi sai selkeesti hajun, mutta kun ihmistä ei porrastasanteella ollut, haukkui Taavi muutaman epävarman haukun ovea kohti. Itsekin oli selkeästi hämillään ja pienellä avustuksella hokasi hanskat rappusilta. Tästä viisastuneena seuraava reitille osunut hanska tuotiin mulle niin tohkeissaan!!

Ulkovaraston oven alla on sen verran kookas rako, että Taavi mahtuu siitä sisälle ja siellä se oli haukkumassa maalimiestä ennen kuin mä ehdin sisälle rakennukseen. Palkan saatuaan Taavin käytös oli sellaista, että epäilin varastossa olevan vielä toisenkin maalimiehen. Ja niinhän Tapsa kohta haukkui alhaalla ylös parvelle, jonne ei koira pääse. Siellä ei kuitenkaan ollut ketään. Kovasti teki pyrri töitä ja kävi haukkumassa parven vielä toisenkin kerran. Maalimies löytyi lopulta palven edessä olevan tavararöykkiön keskeltä. Niin ne vaan sisällä rakennuksessa hajut kuljee erilailla kuin ulkona ja koira saa tehdä tosissaan töitä. Ihan loistavia tällaiset ja näkee, että motivaatio on koiralla kohdallaan.


Perjantain tokoiluissa Taavi loisti! Alun paikkaistumisessa olis kyllä ollu vähän toivomisen varaa, kun haisteluun piti puuttua pari kertaa. Vieruskaverit tosin aiheuttivat häiriötä ihan riittämiin, joten varmaan meni vähän senkin piikkiin tuo sijaistoimintohaistelu.

Omatoimiosiossa tehtiin jättäviä, luoksetuloja ja seuruun askelsiirtymiä. Liikkeestä seisomisessa olen vaihtanut käskysanan, jos se vaikka parantaisi onnistumisprosenttia. Alku on ainakin näyttänyt lupaavalta. Etupalkalla koiran kiertäminenkin onnistuu hyvin. Luoksetulo suoraan sivulle alkaa myös hahmottua niin Taaville kuin mullekin. Askelsiirtymiin ja seuruuseen yleensäkin kaipaisimme hieman rauhallisuutta. Taavilla on intoa vaikka muille jakaa ja keskittyminen vähän kärsii. Peruutukset oli loistavia tällä kertaa.

Ohjattuna ensin ruutua lätkällä ja ilman ja välillä käskettiin maahan ja välillä ei. Joka kerta Taavi laukkasi ruutuun ja sen pysähtyminen on niin hieno! Tehtiin varmaan kuusi tai seitsemän toistoa kahdesta eri suunnasta. Nouto oli myös mahtihieno, laukka pysyi koko ajan useammassa toistossa ja pienellä käsiavulla Taavi tulee sivulle. Kapulan pois ottamista mun pitää vielä harjoitella lisää, etten kumartele liikaa koiran ylle. Koska meille jäi vielä aikaa, koutsi sai houkuteltua meidät tekemään vielä merkin kiertoa ja sekin onnistui.


Kosti treenas omalla tunnillaan maasta perusasentoon nousuja. Tarkoitus oli laittaa koira maahan ja mennä sen sivulle ja joko palkata maahan tai käskeä perusasentoon. Meillä oli vähän haastavaa, kun Kosti hakeutui aina maahan-käskyllä mun sivulle ja meni vasta siinä maahan. On tuo perusasento menny hyvin jakeluun. Istumaan nousuun tarvii käyttää vielä käsiapua, mutta nousu on kyllä nopea hypähdys.

Harjoiteltiin myös hyppyä ja siin kompastuskivenä oli eteen tuleminen perusasennon vetäessä niin kovasti Kostia puoleensa. Hyppy sinänsä onnistuu liikkeenä hyvin, tuota loppuosuutta täytyy tehotreenata.


Lauantaina olin ensin aamusta Kostin kanssa EK-porukan hakutreeneissä. Neljä haamua tehtiin ja pistot oli hyviä ja ilmaisukin onnistui ihan hienosti.

Iltapäivällä oltiin molempien kanssa hakutreeneissä ja Kostille oli kaksi haamua, valmis ja peräänajo. Kaikki onnistuivat hyvin ja ilmaisukin onnistui. Ilmaisussa Kosti vaatii vielä vähän kannustusta, mutta aloittaminen onnistuu pääsääntöisesti ilman apuja.

Taaville pintahakua kahdella maalimiehellä, joista toinen umpparissa. Ensin lähetin sen tyhjälle pistolle, jonka se tekikin hienosti. Sen jälkeen jatkettiin pintahakua ja melko nopeasti löytyi molemmat maalit. Kun maasto oli avointa ja näkyvyys hyvää, annoin Taavi edetä itsenäisesti ja sehän meni mahottomasti. Irtaantuu vähän liikaakin.

Treenien päätteeksi Kosti pääsi taas rallattamaan neljän muun nuoren koiran kanssa ja kyllä oli penskoilla kivaa!




Sunnuntaina käytiin Taavin kanssa Porvoossa rally-tokokisassa metsästämässä RTK2:sta. Tuomarina Kirsi Petäjä, joka on mun kokemuksen mukaan tiukka ja tarkka ja sakottaa erityisen paljon ääntelystä. Tämän ja ahtaan odotustilan takia mietin pari kertaa ilmoittaudunko vaiko enkö, mutta päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan, kun ei tuolla kisakalenterissa oikein ollut muita omaan aikatauluun sopivia kisoja tyrkyllä.


Tehtävät, joissa koiran piti tulla sivulta eteen, olivat tällä kertaa vaikeita ja toisen niistä jouduin uusimaan. Saksalainen käännös piti myös uusia, kun Taavi kiersi ekalla kerralla myös kyltin. Taisin olla itse siis liian lähellä. Tältä tehtävältä uusimisen lisäksi myös - 1 ohjaajavirhe ja -3 epätarkasti suoritettu tehtävä. Kummankaan syytä en osaa sen enempää analysoida. Istu-seiso-kierrä koira oli vaikeassa paikassa, kun tuomari ja sihteeri seisoivat ihan siinä vieressä, mutta se meni mun mielestä ihan loistavasti, siitä kuitenkin jostain syystä -1 piste ohjaajavirhe. Kyltin 11, jossa koiran piti tulla eteen, meni uusittavaksi ja siitä lisäksi -10 rintamasuunnasta. Muuten meno oli ihan mallikasta ja mikä parasta, Taavi oli hiljaa! Pari pientä äännähdystä siltä pääsi, mutta yleisvaikutelma oli hiljainen ja se oli muutenkin mahtavasti messissä. Mun pitäis itseni saada paljon lisaa rauhallisuutta tekemiseen, kissassa on jotenkin niin hätä olevinaan. Lopputuloksena 77 pistettä, kun yleisvaikutelmasta nuo pari pientä ääntä veivät vielä kaksi pistettä. Saimme siis koularin RTK2 kommentilla "Taitavaa menoa!". Voittajaluokan korkkaamiseen voikin sitten mennä jokunen vuosi, kun tuo oikealla seuraaminen ja puolen vaihdot on vielä ihan kokonaan harjoittelematta.