lauantai 25. helmikuuta 2017

Talvista puuhastelua

Viikko sitten tiistaina hallilla omineen tokojuttuja. Alkuun oikein mallikas ruutu, jonka olin käynyt näyttämässä Taaville. Tällä kertaa maltoin jättää yhteen hienosti onnistuneeseen toistoon. Tehtiin paljon seuruuta ja siinä paljon käännöksiä, olin kovin tyytyväinen. Noutojuttujakin tehtiin, sekä alon hyppyä, luoksetuloa, kaukoja ja liikkeestä maahan. Kaikki onnistui tänään tosi hyvin, vain kaukojen eka istumaannousu takeltelee edelleen. Osa liikkeistä tehtiin liikkeenomaisesti, osa enemmän tai vähemmän höntsäillen. Koko ajan mun kanssa treenasi tosi hienosti keskittyvä ja hiljainen pyrriäinen, mä niin rakastan tuota otusta!

Iltalenkillä käytiin ihanan pyreneittenkoira Fionan kanssa. Taavi on niin Fionan pauloissa, ettei ole tosikaan!





Lauantaina oltiin EK-porukalla hakuilemassa kaatiskukkulalla. Taaville valmis-tyhjä-valmis-tyhjä-peräänajo.

Hienosti upposi ekalle, mutta ilmaisussa oli pientä epävarmuutta. Ensin pari haukkua ja sitten vähän maan haistelua, kunnes alkoi kunnon haukku. Tyhjä oli tosi hieno! Toinen valmis oli hyvä myös ilmaisultaan. Toinen tyhjä oli tarpeeksi syvä, mutta Taavi palasi liikaa samoja jälkiä takaisin. Kunnon laatikon tekeminen olisi vaatintut pienen tönnään kiertämisen ja se ei nyt onnistunut. Peräänajosta ei sitten vauhtia tietenkään puuttunut ja ilmasukin oli ihan hyvä.


Tällä viikolla maanataina tein lenkin yhteydessä esineruudun. Ei onnistuttu... selkeesti ahnehdin tekemällä valmiin ruudun. Positiivista oli, että Taavi toi mulle kolme esinettä, mutta kyllä oli taas niin hidasta toimintaa... Jatkossa siis vain apparin kanssa muistikuvina tai omineen näyttämällä. 


Tiistain tokotreenit oli superit. Tuo halli on ollut meille viime aikoina kirosana. Taavi on vinkunut ja haukkunut ja nuuhkinut ja ollut kykenemätön tekemään helppojakaan juttuja kunnolla. Mulla on ollut pinna kireellä, kun ihan helpotkin jutut on olleet karmeen vaikeita. Syytä tuon paikan kamaluuteen en tiedä. Tällä kertaa keskityin omaan mielentilaani ja Taaviin 110 % ja kuinkas kävikään! Paikkamakuussa ja muutenkin alussa Taavi vähän vinkui, mutta oli kuitenkin hyvin keskittynyt muhun. Vein paikkiksen jälkeen Tapsan vähäksi aikaa autoon ja toka setti oli vallan mahtava.

Tehtiin aluksi pari ruutua lätkälle, hyppynoutoa, merkin kiertoa ja liikkuroitua seuruuta. Ruutu oli hyvä, hyppynoudossa Taavi poimi kapulan suuhun tuolta ällöttävältä hiekalta, jolta kapulan noukkiminen on aina ollut kovin hankalaa. Muutenkin liike meni hienosti. Merkin kierrossa päätettiin palata ihan alkutekijöihin menosuunnan hitauden takia. Seuruu oli superhieno. Ja koko tämän toisen setin ajan Taavi oli täysin keskittynyt minuun ja tekemiseen ja oli hiljaa!! Oli kyllä todella hyvä mieli ajella näistä treeneistä kotiin 😊😊.


Torstai ja perjantai vietettiin Helsingissä pienellä road tripillä. Taavi hoiti kotiauton vahtimisen hienosti ja oli muutenkin jälleen kiva reissukaveri.


Perjantain tokotreenit oli vähän erilaiset, tehtiin koirajumppaa. Tokokoiralle jumppa onkin tärkeä juttu, kun treenit on niin toispuoleisia. Tapsan kanssa ollaankin jumppailtu tasapainotyynyillä ja erilaisilla venytyksillä. Uutena juttuna meille tuli liike, jossa koira hyppää ohjaajaa vasten ja kurottautuu pitkäksi. Tässä kurotellessa otetaan samalla muutamia askelia eteen ja taakse.

Jumpan lisäksi harjoiteltiin luopumista ja rivissä seuruuta. Ihan loppuun paikkamakuu. Taavi keskittyi koko tunnin superhienosti! Erilaiset ja kivat treenit oli!

Treenien jälkeen käytiin Fionan kanssa pitkällä lenkillä.


Lauantain hakutreeneissä Taaville kolmen löydön ja yhden tyhjän rata. Meni ihan kivasti, vaikka lunta oli kyllä vähän liikaa mun makuun.



Taavin pennut kasvavat kovaa vauhtia ja ovat kovin söpöjä pötkelöitä.

Kuvat Tanja Salomies

















maanantai 13. helmikuuta 2017

Viime viikkon treenit ja pentu-uutisia

Maanantaina käytiin omineen hallilla vähän hyppimässä ja tokottamassa.






Ruudun kävin aluksi näyttämässä Taaville ja sitten ilman muita apuja lähetys. Tämä meni tosi hyvin! Toinen toisto tehtiin myöhemmin jossain välissä treeniä ja silloin Taavi juoksi kyllä hienosti ruutuun, mutta rupes ettimään josko olis äskeisen lähetyksen palkoista jäänyt jotain johonkin... Olis taas pitänyt tehdä vain se yksi toisto tai sit seuraavalla olla ainakin lätkä.


Merkin kiertoa yritettiin, mutta siihen en vain onnistu saamaan Taaville kunnollista menovauhtia. Taannoin meille neuvottu kahdeksikko ei ole ainakaan vielä tuottanut mitään tulosta, tosin ei se kyllä toimi oikein muutenkaan vähäisestä harjoittelusta johtuen.


Kapulalla leikittiin tänään kovasti ja yritettiin malttaa istua aloillaan sen aikaa, että kapula on heitetty... Kovin on innokas kapulan perään tuo pikkumies.






Ja sitten sitä seisomista. Muutama kerta jo onnistuttiin siten, ettei Tapsa lähtenyt pyörimään tai muuten liikkumaan mun palatessa. Vahvistellaan tätä nyt kuurina kovasti.



Keskiviikkona yövuorojeni jäljiltä tuossa elukassa oli taas virtaa enemmän kuin tarpeeksi ja rallytreenit oli sen mukaiset. Taavi teki ainakin kolme liikettä sekunnissa ja kun mä kävin öiden jäljiltä hitaalla, niin alkoi komentamaan mua. Kahta radanpätkää tehtiin ja saatiin ne kohtuudella läpi, vaikka kaikenmaailman härväämistä ja ääntä oli ihan likaa.


Perjantain tokotreenit aloitettiin kokeenomaisella paikkamakuulla. Mä tosin jäin lähelle Taavia, kun se on nyt muutaman kerran noussu seisomaan mun palatessa. Nyt sitten halusin varmistaa ettei näin pääse enää käymään. Nätisti pötkötteli ja oli hiljaa, totteli omia käskyjä ja kaikin puolin jees. Toisella toistolla menin sit kauas ja hyvin onnistui sekin.

Tehtiin myös häirittyä paikkista ja seuruuta; kaksi koiraa paikkikseen naamat vastakkain siten, että niiden väliin sivusuunnassa jäi muutama metri. Tästä välistä sitten seuruutettiin koiraa. Paikkiksessa tein sekä makuuta että istumista, ei mitään ongelmia, vaikka oli selän takanakin koiria tekemässä omiaan.

Seuruu meni muuten hyvin, mutta hitaassa kävelyssä lähellä toisia koiria rupes Taavia hirvittämään ja se alkoi haukkua mulle. Laitettiin homma seis ja tehtiin pari maaha-istu vaihtoa ja taas pystyi pyrri keskittymään.

Odotteluvuorolla treenattiin peruuttamista ja rentoutumista. Loppuun tehtiin vielä lisää häirittyä seuruuta tötsiä kiertelemällä. Ohjaaja käveli meidän vierellä ja muut koirakot teki häiriötä treenaamalla omiaan vieressä. Nyt meni tosi hyvin, mutta ei otettu hidasta kävelyä. Kotiin juostiin häiriökujan läpi luoksetulo.

Kotimatkalla poikkesin pikaisesti ampumatreenin merkeissä kentälle. Ihan vaan seuruussa laukaukset 6 mm ja 9 mm starteilla.


Lauantaina EK-porukalla tottista. Ei ole ollenkaan mun juttu tottistella lumihangessa ja pakkasessa. Kävely on väkisinkin lyllertämistä ja palkkaus ihan tumpeloa. Tapsa teki vähän seuruuta ja eteenmenon. Seuruu oli tosi huonoa, pistän mun lyllerryksen syyksi, eteenmeno yhdessä viedylle namipurkille oli hyvä.


Nuttu porukoineen oli sunnuntain ja maanantain kylässä. Ihana kaksikko tykkää niin toisistaan. Maanantaina käytiin vähän nauttimassa kauniista kelistä jäällä.










<3 <3 Tiistaina 7.2. Taaville ja Iitalle syntyi viisi narttupentua Salokannel-kenneliin. Pennuista kolme on töpöhäntäisiä ja kaksi pitkähäntäisiä, väritykseltään mustia ja brindlejä. En malta odottaa, että pääsen nunnuttamaan näitä palleroita! <3 <3

Kuvat Tanja Salomies:










✰Taavi valittiin Suomen Pyreneläisten vuoden 2016 palveluskoiraksi (pelastuskoirakokeet palveluskoiraliiton alaisia) ja KPH:n vuoden 2016 näyttelykoiraksi.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Tavoitteet haltuun

Lauantaina lunastettiin ensimmäinen tälle vuodelle asetetuista tavoitteista ja osallistuttiin Vantaan Racinel Areenalla Hakunilan Seudun Koiraharrastajien rally-tokokilpailuihin, tuomarina Tiia Hämäläinen. Perinteiseen tapaan annoin aamupalan ylen, mutta noin niin kuin muuten jännittäminen ei ollut lähestkään niin pahaa kuin se olisi voinut olla. Edistystä? Aloluokkaan osallistui 43 koirakkoa, joten päivä oli pitkä.

Kisarata oli paljon käännöksiä sisältävä, mutta aika helppo. Mukana oli kuitenkin se meidän kompastuskivi "koira eteen, oikealta sivulle". Rataan tutustumisessa kävin radan muutamaan kertaan läpi ja muutaman kohdan tarkistin tuomarilta. Omaa vuoroa saikin sitten odottaa jonkin aikaa, vaikka alo porukka oli jaettu kahteen ryhmään. Vähän kipristeli mahan pohjassa kun astuttiin Taavin kanssa kehänauhojen sisään, mutta Taavi oli kivasti kuulolla. Se oli muutenkin tosi rauhallinen odotellessamme vuoroamme, vaikka koiria oli kovasti joka puolella.

Olin päättänyt keskittyä tekemään radan reippaasti mutta rauhallisesti. Hitsi kun se rata meni sit sikanopeesti, enkä jotenkin pysynyt yhtään mukana mitä teen. Lisäksi Taavi kuulosti ihan possulta. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen meidän tekemiseen, Taavi oli niin messissä! Jännä kun radan jälkeen oli ihan sellainen oli, etten ollut ollenkaan varma olinko suorittanut oikeat liikkeet oikeilla kylteillä. Mulla on vaikeuksia erottaa oikea ja vasen toisistaan, niin sekin tuottaa lisävaikeutta tuon jännittämisen lisäksi.

Oman hyvän fiiliksen lisäksi myös tuomari oli sitä mieltä, että meillä meni ihan hyvin. Saatiin 98/100 pistettä. -2 tuli kokonaisvaikutelmaan ääntelystä. Lisäkommenttina oli "osaava koirakko". Onnistuttiin siis siinä meille hankalassa liikkeessä! Oltiin lopun pelin sitten koko kisan kolmosia!! Huikeen hieno aloitus tällä saralla =)


kisarata

palkintopoika


Sunnuntaina pääsin vierailemaan HePeKon raunioradalla, kiitos tästä mahdollisuudesta! Tehtiin kaksi treeniä ja molemmilla kerroilla Taaville oli kolme ukkoa piilossa. Kyllä se nenäänsä osaa käyttää ja työskentelee kivan itsenäisesti. Tokalla kierroksella oli kaksi vaikeaa ukkoa. Ensimmäinen maanalaisessa sokkelossa, jonne pääsi sisään vain yhdestä kohtaa, mutta haju pääsi ulos useamman reitin kautta. Taavi ilmaisikin ensin yhden ilma-aukon kohdalla, sinänsä siis aivan oikein, mutta 'uhrin' luo ei sieltä päässyt. Taavi ei meinannut antaa periksi, kun kutsuin sen sisääntulon luokse. Sisään piti mennä pitkää viemäriputkea pitkin ja etsiä maalimies sieltä jostain, onnistui.

Toinen haaste oli ylhäällä oleva maalimies. Taavi kierteli kauan laajaa ympyrää selvästi jotain haistaen, mutta hajulähteen tarkennus vei aikaa. Taavillehan ei noita ylhäällä olevia maalimiehiä ole juurikaan ollut. Lopulta tämäkin paikallistui ylös ja hieman hölmistyneenä Taavi sen ilmaisi.


Kameran takana olivat ainakin Henriikka Hovi, Henri Utriainen ja Aino Ahlfors



Kukkuu!






Tiistaina superhyperhieno esineruutu. Muru oli jelppimässä, niin saatiin Tapsulle muistikuvina vietyä kolme esinettä, ruutu oli 50 m syvä ja 30 m leveä. Muru vei siis kolme esinettä aivan takarajalle ja me Taavin kanssa seurattiin tarkasti mitä tapahtuu. Ekalla lähetyksellä Taavi haki ekaksi viedyn esineen hyvin. Ekassa esineessähän ei ongelmia viime aikoina juurikaan ole ollut. 

Toka lähetys ja Tapsa jäi hetkeksi siihen muutaman metrin päähän nuusaamaan, mutta sitten sillä syttyi joku lamppu ja se juoksi, siis oikeesti juoksi toiseen takanurkkaan ja toi sieltä viimeisenä viedyn esineen.

Kolmas lähetys onnistui alusta asti hyvin, töitä Taavi joutui vähän tekemään esineen löytämiseksi, mutta nyt tuntui motivaatio olevan kohdallaan! Tänään vaadin kunnon luovutuksetkin. Jokohan tää rupeis pikku hiljaa sujumaan, vastahan tätä on kolme vuotta harjoiteltu...



Kyllä Taavi luovutuksenkin osaa, kunhan se siltä vaaditaan.


Mulle palkka nyt heti äkkiä!


Keskiviikon rallytreeneissä kaksi pientä radanpätkää. Harjoiteltiin lähinnä lähtöjä ja uusimista. Ja mitäpä muuta me uusittais kun niitä koira eteen.... -tehtäviä. Taavi on vaan ihan liian nopea 😃😃.


Lähdöt oli meillä hyvin hanskassa ja uusimisen periaateki  on omaksuttu. Tarvitaan ripeää rauhallisuutta tekemiseen, niin hyvä tulee. Ei taas näiden treeniä perusteella olis uskonut, että ollaan muutama päivä sitten suoritettu lähes täydellinen kisarata!

Treenin jälkeen käytiin lenkillä Oton ja Helgan kanssa, kiitos!



Torstaina aamulenkki Runtu-sakemannin kanssa. Niin loistavia nää kimppalenkit!


Ilta vietettiin Lahdessa ulkomuototuomareiden koulutustilaisuudessa esimerkkinä erinomaisen laatuarvosanan koirasta. Kiva kun tällainen järjestettiin, ymmärtääkseni ensimmäistä kertaa oli pyrrit mukana. Lyhytkarvat on kuitenkin harvinainen rotu ja aika harva tuomari niitä on paljoa nähnyt ja kun ne voivat olla niin kovin monen näköisiä ja kokoisia ja silti yhtä erinomaisia. Ei meitä lyhytkarvoja nytkään ollut paikalla kuin kaksi, mutta Suomen populaatiosta tuokin on kai aika hyvin ottaen huomioon, että koulutus oli keskellä viikkoa melko myöhään illalla. 



Perjantain tokotreeneihin mennessäni jo tiesin, ettei ole meidän paras päivä. Mä olen ollut vähän flunssainen ja kunnon lenkki oli tältä päivältä jäänyt tekemättä. Siihen nähden ihan kivasti meni. Alkuun paikkamakuu ja -istuminen kokeenomaisesti. Paikkiksesta Taavi nousi seisomaan mun palatessa. Mikä kumma sitä vaivaa? Vieruskaveri kyllä jumppas koko paikkiksen ajan, mut onhan se tuollaisen kestänyt ennen. Tietää mitä treenata... Istuminen meni sitten kovin hienosti. Molemmissa tosin vähän vinkumista. 


Ruutua tehtiin ekaa kertaa ilman lätkää. Ohjaaja kävi näyttämässä ruudun ja Taavi lähti hyvin, mutta etsi selkeesti lätkää. Kutsuin sen pois ja uusi yritys ilman mitään apuja, hieno suoritus. Tarvii vaan muistaa tarpeeksi jämäkkä seis käsky!


Seisomista treenittiin lopuksi, Taavi ei kestä mun paluuta. Tää on nyt mein kotiläksy, jos parin viikon päästä pystyis palaamaan koiran vierelle sen seistessä hyvin, ilman mitään steppailuja.





sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Monenlaista koirakaveria tällä viikolla

Tapsa oli viime viikon porukoilla hoidossa mun ollessa töissä ja Murun matkoilla. Se pääsi viikonlopuksi mökillekin.

Maanantaina kävin omineen hallilla rallyilemassa, rata alla. Tänään oli hiljaista työskentelyä, mutta tuo seuruusta eteen tulo ja siitä oikean kautta sivulle on edelleen meidän kompastuskivi. Taavi tulee kyllä eteen, mutta usein ennen kuin ehdin kissaa sanoa, on se jo kiepsahtanut takaisin sivulle vasemman kautta... Lisää treeniä!! Saksalainen täyskäännös onnistuu jo oikeastaa joka kerta! Alunalkaenhan tottiksessa opetun Taaville just tuon tavan, mutta se vaihdettiin myöhemmin toiseksi. Kohta ollaan varmaan sekaisin näidenkin kanssa 😃.




Lisäksi vähän leikittiin kapulalla. Taavi on oikein innokas noutamaan ja hyppynoutoakin tehtiin. Siinä pitää muistuttaa sitä hyppäämään myös takaisintullessa. Tuohon takaisintulon hyppyyn vaikuttaa kyllä sekin, mihin kapula on lentänyt. Koska ollaan treenattu tota tosi vähän, täytyy noi sivuun menneet heitot ottaa ohjelmistoon vasta kun suoraan heitetyt tulee aina varmasti hypyn kautta takaisin.


Illalla kaupunkilenkki Otto-labradorin ja Kuisma-parsonin kanssa. Kuisman naama oli ajoittain vähän liikaa Tapsulle, vaikka takapuolta ois ehkä halunnutkin käydä nuuhkimassa.


Tiistaina käytiin Sannin kanssa rallyilemassa alla olava rata. Taavi teki ihan hyvin, mutta kuulosti ihan possulta. Pikkusen oli sillä kierrokset ylhäällä ja ääntä tuli sen mukaan. Pieni lepotauko autossa ja toinen setti oli jo ihan toisenlaista tekemistä. Lopuksi Taavi innostui leikkimään isolla verkkopallolla, siis innostui todella! Ehkä ekaa kertaa koskaan pystyin palkkaamaan sitä oikeasti lelulla!! Leikittiinkin sitten kovasti ja väliin joku pikku juttu ja taas paljon leikkiä.



Käytiin vielä kimpassa juoksuttamassa koiruudet ❤

Sisko on erikoistunut kuperkeikkoihin.













Perjantain tokotreenit oli aivan mahtavat. Alkuun oli mun itse suunnittelema 5 min treeni ja siitä sai sitten palautteen. Tein kaksi ruutuun lähetystä ja sen perään alon hyppyä. Hypyissä ekalla kerralla vain istumaan jääminen ja tokalla sitten hyppykin. Lopuksi vielä muutama perusasentoharjoitus.

Ihan pientä vinkumista oli, mutta tosi vähän. Ruutuun Taavi juoksi hirveellä innolla, mutta lätkällä se oli vähän rauhaton. Vois kokeilla joskus aina ilman lätkääkin ja sitten silloin tällöin vois pyytää maahan.

Hypyssä Taavi oli tosi herkkä liikkurin käskyille, siksi halusinkin liikkurin. Heti alussa Taavi oli rynnimässä hypylle ennen aikojaan. Ekalla kerralla menin esteen taakse ja palasin sieltä palkkaamaan, hyvin pysyi. Toisella kerralla sitten hyppy ja palkka eteentulosta. Tarvittais ihan hirveesti lisää liikkuroituja harjoituksia. Perusasennot onnistui melkein kaikki, ei me montaa toistoa tehtykään.

Paikkaistumista tehtiin kolme toistoa paikkoja vaihdellen. Eka ja vika meni meiltä hyvin, mutta toisessa toistossa Taavi nousi seisomaan mun palatessa sen luokse, taisi vähän paineistua vieruskaverista.

Päivän varsinainen aihe oli jäävät liikkeet, joita tehtiin kaikella muulla tapaa paitsi seuruusta. Pääasia oli, että koira liikkui ja siitä sitten pysäyttävä liike. Meille vaikein on selkeesti seisomisessa mun paluu, väkisinkin Taavi vähän steppaa. Muuten meni kyllä melkoisen kivasti, vain muutama virhe. Ja mikä parasta, alun viisiminuuttisen jälkeen hallissa oli koko ajan neljä koiraa ja Taavi oli koko ajan vapaana ja superkeskittynyt minuun ja hiljaa! Ihan lopussa, kun hengattiin vaan ja kuunneltin kotiläksyjä, kahden koiran välillä tapahtui jotain, en nähnyt mitä, mutta Taavi joka tapauksessa kääntyi ja oli karvat pystyssä ottamassa jo muutamaa askelta tapahtumien suuntaan. Mutta käskystä se palas mun luo ja sai kyllä superpalkan!!


Lauantaina ek-harkat, aiheena meidän murheenkryyni esineruutu. Tehtiin 50x50 ruutu, johon Taaville näytettiin kolmen esineen vienti vähän muistikuvatyyliin. Ensimmäinen lähetys ensiksi näytetyn esineen kohdalta. Esineet 50 m syvyydessä. Odotetusti Taavi lähti ensimmäisellä lähetyksellä vauhdikkaasti ja haki hyvin esineen. Esine oli tosin viimeiseksi näytetty (vahvin muistikuva) ruudun aivan vastakkaisessa kulmassa ollut lompakko, mutta sillähän ei ole väliä missä järjestyksessä esineet hakee.

Kuvat Marika Koski:


Ensin seurataan tarkkaan, mihin esine viedään.

Sitten lähetys

ja vauhdikas lähtö.

Palautuskin on vauhdikas.

Toinen lähetyskin oli juuri sellainen kuin sen oletin olevan eli Taavi ei lähtenyt oikein mihinkään, kunhan vähän nuusas omiaan. Esine käytiin näyttämässä sille uudestsan ja nyt onnistui hienosti sen haku.

Tuli se toinenkin esine sieltä lopulta vauhdilla.

Taavin esinemotivaatio ei ole vielä tarpeeksi vahva tai sille ei ole aivan selvää mitä siltä halutaan. Todennäköisesti ongelma on tuossa motivaatiossa, koska Tapsa hakee yhden valmiinkin esineen vikkelästi. Lisäksi mun pitäisi alkaa vaatia siltä kunnon luovutusta. Jatkossa treenaan omineen noin 30 m leveellä ja 50 m syvällä ruudulla, johon viemme Taavin kanssa yhdessä kolmesta viiteen esinettä. Lähetys ensin viedyn esineen kohdalta.


Iltapäivällä käytiin kimppalenkillä Oton ja tanskandoggi Helgan kanssa. Alku oli melkoista metelöintiä, mutta kun Taavi hiffas Helgan olevan tyttö, niin lenkki sujui oikein sopuisissa tunnelmissa.

Helga, Otto ja Taavi. Kuva Tiina Suuronen.


Viikko päätettiin jälkiryhmän tottiksiin ja johan oli tottikset! Taavi teki töitä ihan mielettömän kivasti, oli hiljaa ja tosi hyvin keskittynyt. Ekaksi tehtiin alon hyppyä liikkuroituna, istumaanjäämistä ja sit ihan hyppyä. Kyllä liikkuri tuottaa vähän vaikeutta, mutta onnistuttiin kuitenkin. Seuruuta tehtiin henkilöryhmässä, jossa oli koira. Tää oli illan paras juttu! Niin nätisti meni, että en voisi olla tyytyväisempi! Lopuksi paikkamakuu, josta vieruskaveri kutsutaan luokse, ei ongelmaa. Niin tyytyväinen näihin!

Tokalla setillä tokon paikkamakuu ja istuminen. Taavi labbiksen ja porokoiran välissä. Poro selkeesti hirvitti Taavia ja se nousikin paikkamakuusta kerran ylös. Myös istumisesta se lähti ekalla kerralla mun perään. Molemmissa paikalleen palautuksen jälkeen ei ollut ongelmia. Positiivista jos tosta hakee, niin Taavi oli kuitenkin rauhallinen eikä ollut lähdössä mihinkään hihhuloimaan. Olis varmaan tullu mun luo jos en olis palauttanut sitä takaisin.

Lopuksi vielä hyppytreeniä. Aina ei askelmerkit osu kohdalleen, mutta ehkä se metrinenkin onnistuu, kun 93 cm menee kevyesti noin surkeella tekniikalla, kiitos Tiinalle kuvaamisesta:




keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Vuoden eka treeniviikko

Pari viikkoa on vedetty lonkkaa ja uusi vuosi käynnistettiin keskiviikkona rally-toko -treenillä. Oli ihan kamalaa. Tehtiin kisarata pariin kertaan ja mä olin osan liikkeiden kanssa taas vähän (tai vähän enemmänkin) hukassa. Ja mun hukassa olo selkeesti vaikutti Taaviin. Ja sit ne muut koirat siellä oli taas Tapsan mielestä ihan karmeita. Varmaan mun pihalla olo vaikuttu taas tohon Taavin rähjäherkkyyteen.

Ekan kerran Taavi komensi mua radalla mun sekoillessa. Koira eteen ja siitä oikeen kautta sivulle on meille erityisen vaikea ja muutenkin Taavi on niin kamalan nopea, että jos en ole ihan satavarma mitä teen, niin reisillehän se menee. Toinen kierros meni jo aika lailla hienosti, uusittiin vain tuo edestä oikeen kautta sivulle. Taavi oli jopa lähes hiljaa koko radan ajan.

Nyt pitäis taas päästä enempi muiden koirien kanssa hengaamaan. Ei olla päästy pitkään aikaan käymään kenenkään kanssa lenkillä eikä muutenkaan olla oltu vieraiden koirien kanssa missään tekemisissä ja se näkyy kyllä heti Taavin epävarmuutena. Lisäksi Taavi on viime vuoden ja tulevan vuoden mun vanhemmilla hoidossa aina kun ollaan Murun kanssa yhtä aikaa töissä eli noin kolme kertaa kuussa ja aina porukoilla ollessaan Taavi pääsee rähjäämään lenkeillä muille. Tämä tietysti vahvistaa tuota eitoivottua käytöstä, mutta ei porukat varmaan oikein osaa toimia rähjätilanteissa, vaikka olen yrittänyt neuvoa. Täytyy jatkaa niidenkin koulutusta...


Lauantaina uhmattiin vaakasuorassa satavaa lunta ja hurautettiin pelastushakutreeneihin, joissa Taaville kolme ukkoa. Kaks ekaa etukulmissa ja hyvinhän se meni, vaikka vähän olivat yrittäneet tehdä Taaville haastetta asettamalla ekan ukon todella kauas jyrkän mäen päällä olevan romukasan uumeniin. Voimakas vastatuuli jelppasi varmasti. Toka ukko myös hienosti, vieras maalimies oli ennen haukun aloitusta huuskittu tarkasti. Kolmas ukko oli aivan radan takarajalla. Lähetin radan puolesta välistä ja siitä tulikin aivan mainio tyhjä! Taavi palasi tyhjältä hyvin mun luokse, mutta sai maalimiehestä tässä vaiheessa hajun. Yritin huutaa sen takaisin, mutta sinne se painui ukolle haukkumaan. Toi tottelemattomuus on vähän kakspiippuinen juttu, mutta kyllä mä mieluummin haluan sen menevän läpi länkien ukolle kuin jättävän ukon tai hajun mun sitä huudellessa. Tämä tottelemattomuushan pelasti myös meidän taannoisen kokeenkin...


Iltasella otettiin härkää sarvista ja aloitettiin taas kaverilenkit Oton kanssa ja Taavi oli tosi rentoreiska tai sit se oli vaan niin kaikkien tyttöpissahajujen pauloissa, ettei juuri huomannutkaan Oton mukana oloa... joka tapauksessa hyvä lenkki!


Sunnuntaina alkoi meidän uusi harrastus EK! Tai eihän siinä ole meille muuta uutta kuin pudotetun nouto ja porukka. Eli täällä alkoi ohjattu EK-ryhmä kahden konkarin vetämänä. Kouluttajilla on molemmilla tälläkin hetkellä käyttövaliokoirat ja hyviä sijoituksia sakemannien rotumestiksistä, ainakin! Eli varmasti on tarjolla näkemystä ja kokemusta, katotaan miten heidät saa taipumaan pyrrimoodiin, rotua eivät ainakaan tunnistaneet, mutta kehuja saatiin energisyydestä ja koiran ponnistusvoimasta (sain pari hyppypusua).

Ekan kerran aiheena oli tuo meille tuntemattomin pudotetun nouto. Ensin teoriaa ja sitten käytännön treenit. Taaville valkkasin esineeksi sukkarullan sen sukkafetissistä johtuen, ei luulis olevan hankalaa sukkapallon hakeminen, vaikka muuten esinemotivaatio ei sieltä parhaasta päästä olekaan.

Taavi oli kyllä niin täysillä mukana tässä! Se seuras lyhyen alkupätkän superhyvin ja nyt ekoilla kerroilla vielä näytin sille sukan pudottamisen. Ei puuttunut intoa noudosta, oli mahtava vauhti ja into koiralla! Tehtiin kolme toistoa, ensimmäinen ihan läheltä ja pari muuta kauempaa, ehkä noin 25 - 30 metristä.

Taavi kyllä yllätti mut taas olemalla kovin halukas leikkimään sukilla! Mut sehän on vaan hyvä. Pitäis varmaan pikkuhiljaa ruveta opettamaan sille korrektia esineiden palautustakin, nythän se vaan pudottaa esineet mun jalkoihin ja oottaa namia. Ja kovasti pitäisi leikkiä sen kanssa lisää. Nämä pudotetun noudot otetaan varmasti mukaan meidän lenkeille, aluksi metsäteillä ja poluilla ja sitten vähitellen ihan metsässä tehtäviksi harjoitteiksi ja pikkuhiljaa matkaa pidentäen.


Illalla oltiin jälkiryhmän tottiksissa. Tapsalle vähän häiriöjuttuja; henkilöryhmää koiralla ja ilman ja koko meidän setin ajan hallissa hääri meille ihan uus tuttavuun, lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira. Vähän se oli Taavista jännä, mutta silti Tapsa teki kivasti töitä. Häiritty perusasento meni myös hyvin. Paikkamakuu holskun treenatessa ja sit luoksetulo. Vähän oli vinkumista siellä täällä, mut ei mitään ihan kamalaa kuitenkaan. Tunnin lopuksi paikkikset maaten ja istuen.








Maanantaina kävin omineen rallittelemassa yhden radan verran. Taas tuli eteen kohta radasta, jonka oikeasta suoritustavasta olin epävarma, mistä kohtaa tulee kulkea kyltin 13 kohdalla? Onneksi Taavi oli tänään hyvällä vireellä mukana hommissa.








Tiistaina aamulenkki Runtu-sakemanniuroksen kanssa teki todella hyvää. Runtu on kanssa hieman remmirähjä ja olettamuksena oli melko haastava lenkki, mutta niin vain koirat taas yllättivät ja pihasta lähtiessämme olisivat halunneet vain leikkiä keskenään. Koko pitkä sivistyslenkki kaupungissa meni vallan mallikkaasti!




Illalla oli vielä tokotreenit. En tiedä mikä tuossa toisessa hallissa on, kun ei mikään tunnu siellä onnistuvan. Onko ne viereiset aksaajat ja ohjaajien karjunta Taaville liikaa? Kun siellä on ollut ongelmia ennekin, niin varmaan itekin olen jo sinne mennessä vähän jännät housuissa... Joka tapauksessa alku oli taas tosi hankala, Taavi haisteli ja vinkui ja ei ollut ollenkaan yhteistyöhaluinen. Tietty sit itellä vähän pinna siitä kiristyi ja sitten ei ainakaan hommasta tullut mitään.


Nollattiin tilanne ja yritettiin hakea parempaa tunnetilaa namia syömällä ja ihan superhelpoilla jutuilla. Tämä auttoikin ja sitten jo kyettiin vähän vaativampiinkin juttihin. Hurjan huonoja oltiin kuitenkin, jos vertaa siihen mitä ollaan yleensä muualla. Toi halli on varmaan kirottu.