Sivut

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Vähän metsäjuttuja ja vähän tottelemisjuttuja

Maanantaina aamupäivästä pistin käymään tulleet vanhempani metsään kuuden ukon verran palauttellemaan Taavia edellispäivän kokeesta. Kaks ekaa muistikuvina, haamu, peräänajo, haamu ja muistikuva. Ekaa ja vikaa Tapsu sai oikein etsiä tiheästä pikkukuusikosta. Eipä ollut vauhdista pulaa ja hienosti teki poika töitänoilla, missä piti ihan oikeasti vähän etsiäkin.


Illalla käytiin Focan ja Femmen kanssa pienellä metsälenkillä ja sen jälkeen osallistuttiin noudon ekstraoppitunnille ja taas törmättiin siihen, miten tönkkö ja kaavoihin kangistunut mä olen ja miten se aiheuttaa Taaville tylsistymistä. Ja sitten vielä se, kun Taavin mielestä kapulaa ei voi hiekasta ottaa suuhun, kun se on ällöä... Tapsan ote noutokapulasta on tosi hento ja sitä pitäis ruveta nyt parantamaan. Koitetaan sellaista, että mulla on toisessa kädessä nami ja toisella tökin vähän Taavin suussa olevaa kapulaa. Palkka pienestäkin otteen parantamisesta. Nami kädessä auttaa selkeesti Taavia keskittymään. Ja sitten paaaljon lisää höntsäilyä kapulalla, mun karkuun juoksemista, sellaista iloa peliin.


Tiistaina tokotunnilla tuli meille taas tosi paljon uutta. Aloitettiin kuitenkin Taavin leikittämisellä ja sillähän meinasi palaa käpy, kun heiteltiin lelua ohjaajan ja mun välillä. Ei se kyllä tuollaisessa tilanteessa leiki kunnolla, ei se siitä palkkaannu. Leikki sopii meille tilanteisiin, joissa Tapsu stressaantuu muista koirista ja pääsee näin purkamaan itseään tissikumiin.

Seuruuta tehtiin liikkuroituna pariin otteeseen, vähän oli ääntelyä, muuten aika kivan näköistä menoa. Erityisesti hitaassa kävelyssä käännökset oli hienot.

Ruutua targetille kahdesta suunnasta kolme toisto molemmista, ihan supereita kaikki. Merkin kiertoa myös useampi toisto ja Taavihan loikkaa sillai hassusti sen merkin takaa ja kerran se sitten osui siihen merkkiin kaataen sen. Perskeles, kun pyrri vähän kiehahti kun törppö kävi kimppuun, mutta heti jo seuraava meni taas hienosti. Oli ehkä hyväkin tuo osuma, jos sillä sais ihan edes hitusen etäisyyttä merkkiin.

Ihka uusina juttuina meille hyppynouto ja voi-luokan L-liike (vaimikäsenyton??). Hyppynoutoa ei olla tehty koskaan ikinä ja siihen nähden se meni aika kivasti. Ensin tehtiin yksi normi hyppy ja sitten kokeiltiin kapulan kanssa. Pari kertaa menin Tapsua esteelle vastaan ja ohjasin oikeaan suuntaan, mutta jo kolmas toisto meni hienosti. L:ssä ei periaatteessa ole uutta, kun jättäviä on treenitty, kunhan ne sais aina menemään oikein...


Perjantaina käytiin hallilla vähän tokoilemassa kaukoja, kapulan pitoa, liikkeestä maahan ja luoksetuloa. Kaikki meni aika lailla kivasti, luoksarissa hieno eteentulo, eikä mitään pomppuja omineen sivulle. Kapulan pito oli hyvä ja kaukot kanssa eikä maahanmenossakaan ollut valittamista. Kiva fiilis oli meillä!

Kaket:






Hallin jälkeen käytiin ajamassa n. 2 h vanha noin kilometrin mittainen jälki. Keli aika lailla tuuleton syyssää. Esineet ei ollu ihan suunnitelman mukaisissa paikoissa, kun tiputtelin taskuistani sinne vahingossa mitä sattuu...

Jana meni hyvin, vaikka sillä oli pituutta parikymmentä metriä. Kulmat onnistuivat myös kaikki aika hyvin, pientä rengastusta tarvittiin välillä. Alueella on useampi suunnistusrasti ja muutamaan otteeseen Taavi harhautuikin vieraille jäljille. Kun en sen antanut edetä, etsi lopulta omatoimisesti oikean jäljen. Mutta kyllä nuo harhat lähes poikkeuksetta vie sen mennessään :(. Esineistä metsään jäi kaksi, kaikkiaan siellä oli lopulta kuusi esinettä. Aikaa kului puolisen tuntia.





Sunnuntaina pk-treeneissä Tapsalle kuusi nostattavaa ukkoa haamuina ja peräänajoina. Ukot kuitenkin siten, että kaikki piti etsiä jonkinmoisesta piilosta. Vauhtia ja intoa oli reilusti, ilmaisut loistavat. Näitä nostatustreenejä olis nyt tarkoitus tehdä vielä muutamat.


Hakutreeneistä suoraan hallille jälkiryhmän tottistreeneihin. Porokoiran hallissa oloa piti taas vähän protestoida, mutta muuten meni hyvin. Seuruussa piti aluksi muistutella vähän henkilöryhmässä menoa. Vieraan kapulan pitäminen onnistui aika kivasti ja lopun tokopaikkis oli hyvä. Pientä vinkimista siellä täällä. Ihan kohtuulliset tottistreenit, vaikka olikin makuupäivä.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Hakua ja hyvää onnea

Viikko sitten sunnuntaina päästiin pitkästä aikaa osallistumaan pk-hakutreeneihin. Pitkin syksyä työt ja muut menot ovat sotkeneet hauan harrastamista oikein urakalla ja taukoa on tullut aivan liikaa. Treeni oli todella haastavassa maastossa; oli paljon nousuja ja laskuja, sekä monenmoista kallionkoloa ja kivikkoa. Tapsalle oli tarkoitus tehdä seitsemän löydön treeni, kestävyyttä ja motivaatiota. Kolme ekaa ja kolme vikaa valmiina, neljäs peräänajona, kaksi valmista umpipiiloissa.

Alku meni hyvin ja Taavi löysi ja haukkui hienosti, mutta sitten ilmeisesti maaston haasteellisuus teki tehtävänsä ja muutamalla ukolla Taavi ei mennyt tarpeeksi syvälle tai ei vain muuten löytänyt ukkoja. Tyhjiä pistoja tuli siis useampi. Selkeästi vaikeita olivat kohdat, joissa maasto ensin nousi, sitten laski ja tämän jälkeen olisi vielä pitänyt kiivetä mäki ylös. Myös kivikko/kallionkolot tuotti vaikeutta ja aikansa etsittyään antoi Tapsu periksi. Lopulta kuitenkin uusillä vähän syvemmältä tehdyillä lähetyksillä löytyivät kaikki ukot. Ihan loppuun tehtiin vielä peräänajo.

Jotenkin ei ollut ihan tyypillistä Taavia antaa periksi, vaikka kyllähän tuo maasto oli vaikea. Mietinkin voiko Karhunkierros vielä painaa jaloissa, vaikka ei sen meno kyllä siltä vauhdin puolesta vaikuttanut.


Keskiviikkona käytiin hallilla tekemässä vähän hyppytekniikkatreeniä. Kesän treenasin tekniikkaa ahkerasti, mutta sitten kesäloma ja muut kiireet saivat tekniikkatreenit jäämään ja niissä on nyt ollut reilu pari kuukautta taukoa. Nyt ryhdistäydytään ja yritetään kerran, pari viikossa päästä tätäkin tekemään.



Tehtiin myös pari noutoa ja vauhtia riitti, kaikkinensa oikein hyvät noudot! Merkin kiertoa myös muutama toisto, taas Taavi jää seisomaan sinne merkille ja menovauhti on selkeesti paluuta hitaampi.

Loivaa A-estettä tehtiin myös, mutta Taavilla oli siinä ihan liikaa vauhtia ja se oikein lensi sen yli. Yritin jarrutella sitä olemalla alastulopuolella vastassa, mutta vähän hurjalta tuntui sen meno silti. Miten koskaan uskallan yrittää jyrkkää A:ta??


Kotosalla tein pihalla tarkkuusruutua kolmen esineen verran. Taavi osaa homman ainakin nurmikolla. En kyllästy tuohon nuuskutukseen varmaan koskaan! On vain niin hienoa seurata ihan vierestä koiran nenätyöskentelyä, varsinkin sitä, kun se saa vainun ja sitten tarkentaa kohteeseen. Ihan täysikokoinen ei meidän ruutu tänään ollut, mutta ei siitä paljoa puuttunut.

Tämän kerran tarkkuusesineet, tulitikku kokoverrokkina.


Perjantaina oltiin ekaa kertaa tänä syksynä kotikylän tokotreeneissä. Nää on ne treenit, mitkä siirty tiistailta lauantaille ja ne on nyt kerenny siirtyä jo perjantaille. Tiiä sit milloin siirtävät taas johonkin... Ärsyttää koko venkslaaminen, mä ainakin joudun suunnittelemaan aika paljon muitakin menoja ja jos ei ole pysyvyyttä, niin vaikeeks menee. Ryhmässä oli ainakin tällä kertaa kuusi koirakkoa mukana, minä ja yks toinen treenataan lähinnä avojuttuja ja muut sit aloliikkeitä. Tietty sovelletusti niin, että kaikki pääsee tekemään treeninsä fiksusti.

Ihan kivat treenit oli, vaikka vähän olin epäileväisellä kannalla. Alkuun tehtiin paikkamakuu ja - istuminen. Meni molemmat tosi hyvin. Makuussa ei vieraat käskyt haitanneet Taavia, vaan nätisti totteli vain mua, makasi rauhassa ja paluu tehtiin taakaa kiertäen. Istumisessa en menny kuin n. 5 m päähän, kun ei olla sitä tehty kuin vissiin kerran aiemmin, paluu myös takakautta.

Tehtiin myös häiriörinkiä ekaks nassut keskelle ja sit nassut poispäin. Aika kivasti Taavi keskitty meidän omaan tekemiseen, vaikka ringissä oli sille ihan vieraita koiria. Hyvä me! Muutenkin Taavi oli hirmu rento ja teki mun kanssa, se oli vapaana koko tunnin. Mä olen oppinut ehkä vähän luottamaan siihen :).

Luoksetuloa tehtiin toisen koiran häiriköidessä. Lähtö maasta. Eka toisto oli superhyvä, toinen tehtiin siten, että häiriökoira oli aika lähellä mua riekkumassa. Sitä Taavi selkeesti väisti voimakkaasti ja tuli suoraan mun sivulle. Tehtiin useampia toistoja eri suuntiin ja eri matkalle ja aina vaan Taavi pyrki joko suoraan mun sivulle tai sitten tuli eteen ja pomppas siitä omineen sivulle. En siis kertaakaan pyytänyt sitä tänään sivulle, enkä ole juurikaan muutenkaan pyytänyt. Täytyy vissiin lopettaa kokonaan sen sivulle pyytäminen, kyllä se siihen osaa tulla.

Lopuksi höntsäiltiin koirien kanssa ja Taavi oli niin ihana, kun se keskitty vaan muhun ( ja mun nameihin). Tehtiin merkin kiertoa ja liikkeestä pysähtymisiä ja vähän seuruuta ja sit kaikkee hömppää. Meille ihan sika iso juttu: pystyin lähettämään Taavin kiertämään merkkiä, vaikka merkin takapuolella oli koiria riekkumassa!!


Lauantaina käytiin hallilla pikatokoilemassa merkin kiertoa, ruutua ja peruuttamista. Merkin kierto oli super, koitin pitkästä matkasta ja hienosti kiers Taavi vauhdilla. Pari toistoa vähän eri suunnista ja etäisyyksiltä hömppäalulla.

Ruutu meni ekan kerran hyvin, mutta toisella toistolla Taavi kiersi oikeaa etukulman tötsää... Vaihdoin lähetussuuntaa ruudun toiselle sivulle ja mitä tekee Tapsa? Lähtee musta katsottuna suoraan vasemmalle kiertämään sillä suunnalla ollutta tötsää... ja ruudussa oli joka kerta targetti. Lyhensin matkaa siten, että tötsä jäi takaviistoon ja näin saatiin pari onnistunutta toistoa. Kaikissa ruutuun osuneissa lähetyksissä käskin vain pysähtymään ja palkkasin seisomisesta.


Loppu lauantai menikin sitten ajellessa Kokkolaan. Kyllä ei voi muuta sanoa kuin että koiraharrastus saa ihmisen tekemään ihan älyttömiä. Ei ole mitään järkeä ajaa viittäsataa kilsaa kokeeseen. Tai on siinä se järki, että pelastuspuolen kokeita ei juurikaan järjestetä (Virkusta löytyi tuloksia ja tulevia kokeita hausta 25 koetta ja jäljeltä 17 koetta koko Suomesta tälle vuodelle. Vrt. pkhaku 115 ja pk-jälki 140 koetta) ja vuorotyö vie paljon viikonloppuja jakun tälle vuodelle on tottis suoritettuna, niin pakko oli lähteä yrittämään. Mä kuitenkin tarvin selkeesti aina pari harjoituskertaa kokeissa ennen kuin homma rupeaa sujumaan.

Perinteisesti en juurikaan nukkunut edellesenä yönä ja aamupalaa oli turha kuvitellakaan syövänsä. Aamu valkeni tihkusateisen tuulettomana, ehkä pahin keli hakukokeeseen...

Kokeen järjesti Keski-Pohjanmaan Palveluskoirat ry ja seoli yhdistettu peha ja ipor koe. Kokeessa ylituomarina ja ipor tuomarina toimi Allan Aula, peha tuomarina oli pitkän linjan pk-tuomari ensimmäisessä pelastuspuolen kokeessaan, Mikael Kallio. Hän oli kovin pelottavan näköinen mies, mutta osoittautui oikein kivaksi tyypiksi.

 Ensin katseltiin tottikset ja en voi edelleenkään olla kuin ylpeä meidän taannoisesta tottissuorituksesta!

Taavi oli A-kokeen kolmas ja viimeinen koira maastossa. Eilen aamulla kotona vähän harjoittelin kompassin ja kartan käyttöä ja hyvä että muistelin vanhoja. Kartta ja kompassi on tuolla metsässä ihan hirveän paljon näppärämmät kuin kännykän karttaohjelma, gpssää mulla ei olekaan. Metsään saavuttuni sain siis kartan, johon alue oli merkitty ja tein etsintäsuunnitelman. Päädyin kahden keskilinjan taktiikkaan siten, että olematon tuuli kävi sivulta.

Aikaa suoritukseen oli 20 min ja Taavi aloitti surkeasti. Se ei lähtenyt oikeastaan mihinkään ja totteli luoksetulokutsujakin vähintäänkin rauhallisesti. Tää varmaan johtui mun jännittämisestä. Koko koe oli aika huonoa tekemistä Taavilta; vastaiseen ei lähtenyt juuri ollenkaan. Sehän ei vastatuuleen mene koskaan kunnolla, jos ei sieltä tule hajua. Ja myötäinen nyt aina on se vaikeampi, mutta ei meillä viime treenit pois sulkien ole tuollaisia erkanemisongelmia ollut. Laitan mun jännityksen ja hirveen ajomatkan piikkiin.

Koko ekalla keskilinjalla ei saatu siis juuri mitään aikaiseksi ja aikaakin kului vähän reilu puolet. Toiselle keskilinjalle siirrytään alueen ulkopuolelta koira hallinnassa, joten siihenkin meni oma aikansa. Toisen keskilinjan alussa kompassisuunta ja tässä vaiheessa tuntui aika epätoivoiselta. Edelleen Taavi erkani aika huonosti, mutta aika pian löysi kuitenkin ekan ukon. Ukko oli ison kiven juurella siten, että jos en olisi juuri tarkastanut kompassisuuntaani, olisin saattanut nähdä sen itsekin. Onneksi en nähnyt ja onneksi Taavi ilmaisi sen hienosti. Vähän oli poika kummissaan, kun ei palkkaa tullutkaan. Piti vielä kerran käydä jo pois lähdettyämme tarkistamassa josko sillä kuitenkin olis jotain herkkua.

Taas muutama huono lähetys ja sitten Taavi jäi jonkin matkan päähän minusta, vaikka käskin sitä luokse. Ajattelin aikaa olevan vielä yhteen epätoivoiseen lähetykseen, mutta Taavi vaan seisoi paikallaan. Annoin sille hetken aikaa ja niinhän se meni kaatuneen kuusen luo haukkumaan. Taavi aloitti ilmaisun n. 15 sekuntia ennen ajan loppumista, mutta sehän riittää!

Taavin työskentely oli kyllä kaikkinensa surkeaa ja tuomarikin arvioi mun jännityksen vaikuttaneen. Keli oli myös tosi vaikea, mutta ei sen olisi noin paljoa pitänyt vaikuttaa. Arvosana taisi painua puutteelliseksi. Tuomari kuitenkin nauroi, että ilman tuota tottelemattomuutta olisi toinen ukko jäänyt nostamatta. Tuomari kehuikin Taavia kaikesta huolimatta taitavaksi. lmaisut on onneksi kaikin puolin kunnossa ja niistä erinomainen tai erittäin hyvä, en muista. Mun työskentelystä taisi tulla erinomainen ja täten koe hyväksytysti läpi tyydyttävällä arvosanalla.

En voi sanoa olevani tuossa tyytyväinen muuhun kuin siihen, miten rauhallisesti ja järkevästi pystyin toimimaan. Taavin tekeminen oli niin kaukana treenimeiningistä, mutta kai se katsoi mun tarvitsevan tukea, ettei parane kovin kauas mennä... On kyllä siistiä, etten retuuttanut Tapsaa turhaan maan ääriin, mutta kyllä siinä koko viikonloppu meni ja kotiin päästyämme olin aivan kuollut.


Alla kuva kartasta, jossa etsintäalue on merkitty punaisella ja johon tärisevin käsin koitin piirtää kaksi keskilinjaani lammen molemmille puolin. Maalimiehet merkitty numeroin. Tuulenvire kävi ensimmäisen keskilinjan oikealta puolelta.


perjantai 7. lokakuuta 2016

Karhunkierros

Perjantaina köröteltiin Kuusamoon, huh kun matka oli pitkä! Lauantaina aamusta hurautettiin taksilla Hautajärvelle Sallaan, josta alkoi pieni vaelluksemme Karhunkierroksella. Taitoimme matkaa kolmen ja puolen päivän aikana noin 65 km ja päädyimme tiistaina puolilta päivin Juumaan. Ensimmäisen yön nukuimme teltassa Runsulammen telttapaikalla, toisen yön olimme Jussinkämpän kodassa ja viimeinen yö nukuttiin Harrisuvannon laavulla. Tiistaina kiersimme vielä pientä karhunkierrosta, jotta näimme kaiken näkemisen arvoisen.

Maastot ovat kovin vaihtelevia Karhunkierroksella ja päivämatkat vaihtelivat maaston ja vaellusporukan kunnon mukaan 25 - 15 km välillä. Oma jalka alkoi jo hieman iltaa kohden aina painaa, mutta koirien kulussa ei väsymystä huomannut. Iltaisin turret kuitenkin malttoivat makoilla rauhallisesti ja yöt nukkuivat selkeästi kotioloja sikeämmin. Aamulla virtaa oli taas kuin ei mitään pidempää lenkkiä olisi käveltykään.

Taaville oli reissussa mukana ruoaksi kahdenlaista kuivalihaa. Yhdelläkin olisi varmasti pärjännyt, mutta halusin nyt kuitenkin monipuolista ravintoa reissussakin sille tarjota. Kuivalihaa olen syöttänyt Taaville tasaisesti viimeisen vuoden ajan reissuja silmällä pitäen, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun se söi vain ja ainoastaan kuivattua lihaa useamman päivän. Energiaa tuntui riittävän ja vatsakin toimi hyvin =D. Ruokamäärä oli koiran painon mukainen annosmäärä plus vähän ekstraa. Toppaloimi taukoja ja yötä varten oli todella tarpeen, koska kaksi viimeistä yötä oli pakkasella ja taukojenkin aikana koiran lämpimänä pysyminen esti varmasti lihasjäykkyyksiä. Myös oman makuupussin hommasin Tapsalle (lasten makuupussi, sillä koirille tarkoitetut tuntuivat tolkuttoman kalliilta halpaan lastenpussiin verrattuna) ja Taavi jopa nukkui siinä kylmimmän illan ja alkuyön. Muuten se nukkui makuualustansa ja makuupussinsa päällä eikä tuntunut olevan kylmissään. Myös sadeloimen hommasin siltä varalta, ettei sateen sattuessa tarvitse nukkua samassa teltassa märän koiran kanssa. Onneksi säät kuitenkin suosivat ja vettä satoi vain hetken aikaa ensimäisenä iltapäivänä. Mukana oli myös kevyet tossut, mutta niitä emme tarvinneet, sillä maasto oli pääasiassa melko pehmeää. Iltaisin tassut tuntuivat kuitenkin aika kuumilta, mutta mitään kulumisen merkkejä tai aristuksia ei koko reissulla tullut. Oikein onnistunut reissu siis Taavinkin osalta!


Kuvat kännykuvia sieltä täältä sen mitä akku kesti jaksoi kuvata... 

Tässä Taavin eväät reissua varten, nappulaa jäi puoli pussia ja yksi isompi kuivaliha-annos oli ylimääräisenä varalta mukana.





Rupakivi






Välihali






Puolimatka


Yö kodassa




Nuttu tauolla



Kuukkelit

Kylmä yö laavulla


Taksissa matkalla hotellille

Taaville oli pedattu oma peti hotellihuoneeseen


Kotiinlähtöpäivänä oltiin hotellin aamiaisella, kun puhelin soi ja respa ilmoitti Taavin karanneen huoneesta... Kyllähän tuo niin kova on mun perään ja sellainen Houdini on aina ollut, mutta aikaisemmin olen mustekalojen ja huonekalujen avulla saanut ovet teljettyä siten, ettei se ole ihan kokonaan omille reissuilleen päässyt. Nytkin huoneen oven edessä oli kahdesta nojatuolista ja avatusta vessan ovesta rakenneltu pieni esterata, mutta niin vain sai tuo sinnikäs otus tiensä sen läpi tungettua ja kovasti oli ulos läheisestä ovesta yrtittänyt vaikka lähtiessämme jäi nätisti nukkumaan. (Oltiin koirakäytävällä ja välillä haukuntakonsertti yltyi muissa huoneissa kovastikin, jos olisi ollut hiljaista, niin tuskin tuo olisi uniaan lopettanut...). Joku avulias kanssamajoittuja oli saanut Taavin takaisin huoneeseen jo ennen kuin ehdin juosta paikalle, kiitos tästä! Onneksi kukaan ei päästänyt sitä ulos!!! Ja onneksi se ei karannut silloin kuin olimme kylpylässä lillumassa =P!!


Torstai-iltana oltiin tokon toisella tunnariekstralla. Tehtiin neljä toistoa siten, että kaikkien välissä oli kunnon tauko. Eka alkoi hyvin, mutta sitten Taavin haistelu herpaantui ja se vaan rupesi kantamaan keppejä mulle ja sitten alkoi taas haukkuminen, kun tyyppi ei oikein tiennyt pitä tehdä. Kotona ollaan tässä parin viikon aikana harjoiteltu useampi kerta ja ensimmäisiä yrityksiä lukuun ottamatta on Taavi aina tuonut muutaman pikaisen maistelun jälkeen sen oikean kepin mulle. Nyt selkeesti oli tuohon hommaan ihan liikaa häiriötä, kun samalla alueella oli toinen koira ja hallin toisella laidalla haukkua ja rämisteli aksaporukka.

Toinen toisto meni sitten jo paremmin ja kolmas oli taas vähän epävarma. Kolmella ekalla toistolla kepit oli sellaisessa epämääräisessä sekamuodossa sikin sokin noin ympyränmuotoisella alueella. Viimeinen toisto tehtiin kepit rivissä ja oma keppi siellä jossain puolen välin hujakoilla. Tässä kaikki koirat suoriutuivat paremmin, malttoivat jotenkin järjestelmällisemmin haistella ja Taavikin toi hienon nenätyöskentelyn jälkeen sen oikean kepin mulle ilman muiden keppien suurempaa maistelua.

Jatkossa erilaisia muotoja ja vähemmän hajustettuja keppejä, nyt oma keppi oli koko ajan kauluksen alla kaulalla hajustumassa. Ja kun liike on varma, lisätään häiriöitä ja toivottavasti saadaan aina joskus joku liikkuriksi tähänkin.


Tässä vielä Taavin Mh-kuvauksen tulosten vertailu muihin maailmalla (Ruotsissa ja Suomessa kai lähinnä) testettuihin pyrreihin nähden. Tilastoinnin on tehnyt Raija Johansson.