Sivut

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Tokojuttuja ja sanojen syöntiä

Lauantaina käytiin kuokkimassa tokotreeneissä ja oli kyllä todella superit treenit! Mulla on niin mahtava koira, ettei mitään rajaa <3 <3

Alkuun paikkamakuu, jossa ensin tehtiin pelkkä maahanmenoharjoitus. Taavi tällä kertaa pysyi istumassa, vaikka vieressä käskettiin maahan. Mutta sitten kun tuli se varsinainen paikkis, meni Taavi pari kertaa maahan ihan vaan varmuuden vuoksi. Kotona ollaan saatu nyt tuo istumassa pysyminen toimimaan, mutta heti kun ollaan hallilla ja on muita koiria ja homma tehdään kokeenomaisesti, ennakoi Tahvo maahanmenoa pyrrimäisen nopeasti useaan kertaan. No itse paikkamakuu meni hyvin aussi- ja pyreneittenkoiranarttujen välissä.

Sitten tehtiin pareittain treeniä ja se oli ihan loistavaa meille. Olin niin iloinen, kun Taavi keskittyi hyvin hommiin ja oli oikein pätevä, vaikka parinamme oli Taavin mielestä kovin ihana aussinarttu. Ekana liikkeenä kaukot siten, että koirat olivat naamat vastatusten kahden metrin päässä toisistaan ja me ohjaajat siinä välissä. Taavi teki vaihdot hyvin.

Seuraavaksi tehtiin seuruupätkiä niin, että alussa olimme samassa alkuasetelmassa kuin kakeissa ja siitä sitten toinen lähti seuraamaan toisen taakse ja siellä palkattiin koira oikein riemukkaasti. Sitten seuraten paluu omalle paikalle ja sama toisinpäin. Näitä pari toistoa. Eka seuraamispätkä oli meiltä tosi huono ihan mun omasta epävarmuudesta johtuen. Kun rohkaistuin luottamaan Taaviin, seurasi se tosi hienosti ja perusasennossa toisen seuratessa piti kontaktin tosi hyvin.

Viimeisenä harjoitteena luoksetuloja. Aluksi koirat istumassa vierekkäin ja siitä vuoron perään luoksetulo. Muutamia toistoja näitä ja taas Tapsuli oli mahtava; pysyi hienosti istumassa, vaikka paikkaistumista ei juuri olla harjoiteltukaan ja omalla vuorollaa tuli hyvin luokse. Mahtitreenit siis ja meille just passelit häiriöharjoitukset, joissa testattiin myös mun luottoani koiraan.

Maanantaina karkotin yövuorokrapulaa tekemällä Tapsalle esineruudun. Lunta on vielä riittämiin, mutta lähimetsässä on tehty hakkuita ja hyvin kantavan hangen alta pilkotti sopivan tiheässä oksia, joiden suojiin esineitä sai vähän piiloon. Kaistaleella mennään edelleen, eikä syvyyskään vielä ollut sitä 50 m, mutta tää on ollut meille niin hankalaa, että turha yrittääkään isolla ruudulla. Viisi esinettä vein ruutuun ja kas kummaa! Neljä ekaa Taavi haki hirveällä innolla ja viimeinenkin oli hyvä, koska Taavi jaksoi tehdä töitä sen eteen, vaikkei vauhti niin kova ollutkaan. Koko talven olen haetuttanut Taavilla sisällä esineitä, lähinnä karvaturrin niin kovin rakastamia sukkia, ja se on toivottavasti auttanut, ainakin vähän siltä näytti :). Vaikka viimeinen oli hidas, ei se ollut lähelläkään sitä epävarmaa hiippailua, mitä tuo homma on meillä pahimmillaan ja yleensä ollut, vaan Taavi tiesi mitä siltä halutaan ja se jatkoi työskentelyä, kunnes löysi esineen. Nyt vaan odotellaan lumien sulamista ja kunnon ruututreenejä!

Tiistaina kävin aamulenkin lomassa tsekkaamassa treenikentän kuntoa. Todella on karmeassa kunnossa kenttä, ei ole koko talvena kaupunki laittanut tikkua ristiin tuon paikan hoidon eteen. Tehtiin muutama eteenmeno palkalle, mutta enempää ei uskaltanut, kun pelkäsin jäistä kynnöspeltoa muistuttuvalla kentällä Taavin satuttavan itsensä jos tehdään yhtään enempää.


Tiistaitokossa ekalla tunnilla lähes sama treeni kuin lauantaina, parina meillä kääpiövillakoiranarttu, jota Taavi jostain syystä väisti aika voimakkaasti. Tunti aloitettiin kuitenkin paikkamakuulla, Tapsa porokoiran ja malin välissä, hyvin meni.

Pariteenissä Taavi keskittyi hyvin tekemiseen ja ainut vaikea juttu oli istumassa pysyminen toisen maahan -käskyjen aikana. Luoksetuloissa villis lähti mun käskystä, mutta sekään ei juuri hetkauttanut Tapsaa, että ooin tyytyväinen! Lopuksi treenattiin myös kävelyä ja käännöksiä ilman koiraa, ei ole helppoa tuo kävely...


Kaveritunnilla viljeltiin halli täyteen tötsiä häiriöksi, mutta ei ne Taavia juuri haitannet. Aloitettiin liikkuroidulla kapulan pidolla, meni melko hyvin. Ihan pientä elämistä kapulan pidossa, mutta sen verran vähäistä, ettei sitä oikein pureskeluksikaan voi sanoa, ehkä enemmän kapulan paikan korjausta. Kapulaa pitää haistella ennen sen suuhun ottamista, mutta positiivisena juttuna liikkurin kapulan ojentaminen ei aiheuttanut Taavissa mitään liikehdintää kapulan suuntaan. Kolme hyvää toistoa tätä. Tehtiin myös pari noutoa kokonaisena liikkeenä, hyvin Tapsa osasi, vaikkei olla pitkään aika tehty.



Seuraaminen liikkuroituna olikin sitten vaikeampaa, mulle nimittäin. Sivusta seuranneet tekivät hyviä huomioita mun jalkojen vispaamisesta perusasennossa ja ihan liian nopeusta liikkeille lähdoistä ja muista. Kyllä nuo apusilmät ovat korvaamattomia! Taavi teki oman osuutensa niin hyvin, kuin huonosti liikkuvan ohjaajan kanssa voi tehdä. Tötsät eivät tuoneet lisähaittaa seuruuseen, hyvä niin.

Luoksetulo tötsäviidakon läpi onnistui myös hyvin ja muutama merkin kiertokin tehtiin lyhyestä matkasta sekä kaksi liikkuroitua hyppyä. Hypyt muuten oiekin loistavia, mutta eteen tulossa pientä törmäämistä havaittavissa, toinen toisto meni kuitenkin tämänkin osalta paremmin.

Lopuksi haastavin osuus treeniä; rinkihommia! Neljä koiraa piirissä ja siinä nenät ja sitten perät ringin keskelle istu - maahan -vaihtoja. Ylöättäen oli Taavilla taas vaikeuksia olla tottelematta muiden käskyjä, mutta noin nii  kuin muuten meni ihan jees, kun se kuitenkin yritti kovasti. Paras osa tätä treeniä oli pujotteluseuruu, Taavin kontaksi oli todella hyvä, vaikka koirien välit oli aika kapeat. Perusasennossakin kontaksi pysyi jokseenkin hyvin muiden kkertäessä meitä. Loppuun vielä paikkis rivissä, Tahvo sakemannin ja lappiksen välissä ja voi kun meni hienosti, niin oli hiljainen rivi ja liikkurikin sai kiertää koirat ihan rauhassa. Oli kyllä niin mahtavat treenit taas! Pitäisköhön mun pikku hiljaa oikeasti alkaa luottamaan tuohon otukseen <3


Torstaina ehdin pikatreeneihin mali- ja bc-urosten kanssa. Tehtiin ensin kolmiossa istu - maahan vaihtoja, tällä kertaa meillä meni hyvin. Seuruuta tein bcn tehdessä omia treenejään, Tahvo keskittyi meidän tekemiseen ihan superisti. Tuntuu kuin se olisi nykyään vaihtanut tressitilanteessa räyhäämisen useimmiten minuun keskittymiseen. Ei huono vaihto ollenkaan. Seuruu oli pientä ääntelyä lukuun ottamatta ihan kivaa, ehkä aavistuksen yli-innokasta tekemistä. 

Kaukoja teimme myös, mutta ihan kuin ne olisivat hukkuneet jonnekin, Taavi ei vaan meinannut nousta maasta millään ylös... Muutama luoksetulo lyhyeltä matkalta ja loppuun paikkis. Tapsa oli toisten välissä ja sitä taisi vähän hirvittää, kun se lähti mun perään. Eipä ole juurikaan tuollaista tapahtunut, mutta parempi toi kun toisten päälle meneminen. Uudella jätöllä jäi hyvin ja oli koko makuun hiljaa, vaikka bc jumppas muutamaan kertaan ylös ja takas maahan... Kokonaisuudessaan treeni jäi selvästi plussalle, vaikka tuo vinkuminen ärsyttääkin.




Pitkäperjantaina kumottiin viime vuoden vannomiset ja osallistuttiin Heinolassa möllitokokisoihin, tuomarina Susanna Berghäll. Paikka oli sisähalli, jossa keinonurmimatto. Tämä matto koitui vähän meidän kohtaloksi, sillä se haisi Taavin mielestä niin julmetun hyvälle, että sen nenä oli lähes liimattuna maahan ja pitihän sitä mattoa jopa jossain välissä vähän lussuttaakin... Tämän lisäksi ääntä löytyi vaikka muille jakaa. Noin kamalaa haistelua ja ääntelyä ei ole koskaan ollut missään ja se vaikutti voimakkaasti saamiimme pisteisiin ja selkeesti meiltä puuttui se yhdessä tekemisen meininki, joka muuten on löytyynyt meidän viime aikojen treeneihin. Hyvin huomasi, että tutuissa paikoissa tuttujen kesken treenaaminen on ihan eri asia kuin uusi ja vieras paikka. Mutta silti mulla oli kokeen jälkeen aika voittajafiilis; mein paikkis onnistui!

Kaikki liikkeet meni liikkeinä aika hyvin mutta vaikka saimme seuraamisesta kehuja, oli se mun mielestä aika surkeaa. Hypyssä Taavi törmäs muhun todella voimakkaasti, kapulan pito olisi kuulemma saanut olla tiukempaa ja kaukoissa istumaannousu vaati kaksi käsyä ja hämmästyksekseni myös liikkeestä maahan vaati toisen käskyn. Mutta me uskallettiin osallistua vieraassa paikasssa vieraiden koirien kanssa mölleihin ja odotteluaikoinakin Taavi lähes viisveisasi muista koirista. Paikkamakuu oli viimeisenä ja Tapsa rivin reunimmaisena. Mulla oli kuitekin täysi luotto siihen ja uskalsin hyvin jättää sen täyden matkan päähän. Maahan se tosin meni vieruskaverin käskystä... Vaikka esitimme muille pääsiäisviihdettä koko rahan edestä, olen tyytyväinen että mentiin! 

Möllitokon pisteet:
      - paikalla makaaminen 1 min 7 (vinkuminen ja kaverin käskystä maahan meno rokotti pisteitä)
      - seuraaminen 8,5 (lähdön haukahdus ja muutama vinkuminen käännöksissä pudotti pisteitä)
      - maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6 (tuplakäsky)
      - luoksetulo 10 (joku liike sentään onnistui)
      - noutoesineen pitäminen 9 (ote olisi voinut olla tiukempi (omasta mielestä kyllä vallan kelpo pito))
      - kouko-ohjaus 6 (vähän vinkumista ja istumaannousussa tuplakäsky) 
      - estehyppy 6 (vinkumista paikalle jäädessä ja voimakas törmäys)
      - kokonaisvaikutus 7 (liikkeiden välissä jatkuva ja lähes toivoton maan haistelu oli suurin syy tähän ja sitten se vinkuminen)

Kokonaispisteet 151,5 ja kakkostulos.


Lenkille olemme päässeet Remun kanssa.

Taavista tuli eno, kun Martta-sisko synnytti viisi ihanaa palleroa Kivasti-kennelille.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Viime viikkojen juttuja

Viikko sitten perjantaina käytiin pikasesti hallilla paikkamakuutreenissä maliuroksen kanssa. Taavi oli oikein pätevä. Kaksi toistoa tehtiin. Tehtiin myös pari ruutua alustalle, eka ihan super, tokalla meni suoraan maahan. Pitää jatkossa palkata useammin pelkästä ruudussa seisomisesta, tuo kun on  niin kova ennakoimaan vähän kaikkea =).

Taavi menee paikkamakuussa herkästi vieruskaverin käskystä maahan ja tätä treenittiin apparin maahan käskyillä. Kyllä on maahanmeno iskostunut syvälle pyrriäisen aivoihin ja sitä totellaan aina tosi hienosti... Huh, saatiin onneksi muutama onnistunutkin istumassa pysyminen, mutta tätä tarvis ihan älyttömän paljon lisää. Muru on hokannut sen verran koiran koulutuksesta, ettei suostu mun kanssa tätä kotona treenaamaan, koska sittenhän Tahvo oppisi, ettei sen tarvi Murua totella. Joten kavereita kaivataan jatkossakin tähän avuksi.


Maanantaiaamusta omineen hallilla. Ei ollut oikein meidän päivä tänään, tiedä sitten johtuuko siitä, että mä rupean olemaan melko dööd hirmuisen työputken jäljiltä vai eikö herraa vaan muuten oikein huvittanut. Kyllä se kaiken pyydetyn teki, mutta jotenkin se into puuttui... Veikkaan tuota mun nuutuneisuutta ja ehkä aavistuksen omaista kireyttä, jonka tosin tiedostin vasta paikan päällä. Taavi on niin herkkis mun fiiliksille.

Teimme kuitenkin hyppyä pari kertaa ja kapulan pitoa, molemmat ihan ok. Seuruuta myös vähän kokeiltiin, mutta mihin ihmeeseen on taas meitin hyvät lähdöt kadonneet? Peruutettiinkin tolpparivin vieressä, mutta niin on alkutekijöissään tämä homma ettei mitään rajaa.

Ruutuun lähetykset oli jokseenkin hyviä ja merkin kierto muuten, mutta menovauhti on edelleen hitaampi kuin paluu. Luoksetulojen vauhti näyttää tulleen jäädäkseen, jei! Ja liikkeestä maahan on selkeesti meidän pravuuri, kunhan tuo liikkeelle lähtö saadaan taas kohdilleen.


Perjantaina käytiin pk-porukalla kentällä tekemässä ilmaisutreeniä mökkikylän muodossa. Tapsan treeni meni kyllä taas enemmän tai vähemmän kuseskeluksi, mutta kyllä se jokaisesta piilosta kävi ukon haukkumassa.


Lauantaiaamu aloitettiin kokeenomaisella tokotreenillä. Paikkamakuussa Taavi kahden nartun, suuren valkoisen ja aussin välissä. Hyvin meni. Yksilövuorolla jonkin verran vinkumista siellä täällä. Seuruussa mun vauhti kuulemma hidastui loppua kohden ja tästä seurasi pientä herpaantumista Taavin tekemiseen. Kapulan pidossa ei ohjaajalla kannata ollä käsissään maksalle haisevia hanskoja... muuten sekin meni hyvin. Luoksetulossa Taavi kerkes käydä kolme kertaa perusasennosta maassa, huh kun se on nopea! Hypyssä eteentulo pinellä törmäyksellä ja sivulle tulossa ennakointia. Mut noin niin kuin kokonaisuutena hyvää tekemistä ilman palkkaa. Siihen olen kyllä tyytyväinen, että Tahvo jaksaa tehdä, vaikka palkka ei joka liikkeen jälkeen tulekaan.

Lopuksi tehtiin vielä vähän seuruuta rivissä sillä ajatuksella, että seurautetaan niin kauan, että koira herpaantuu ja siihen heti korjaus eli karkuun lähtö, joku temppu tai mikä nyt kenenkin koiralle sopi. Mutta Taavipa ei herpaantunut, kun pidin vauhdin rivakkana. Tuossa kokeenomaisessa liikkuroidussa seuruussa joutuu keskittymään  niin paljon enempi, että vauhti väkisinkin näyttää hidastuvan. Mutta nyt kun tämä on tiedostettu, voi siihenkin koittaa saada parannusta.


Tokotreenistä singahdettiin pelastushakutreeneihin, joissa taas vähän yritettiin hillitä kuseskelua haamulla ja peräänajolla. Haamu oli ekana ja tuo pikku pirulainen kävi silti kusemassa ekan matkalle osuneen männyn kylkeen. Roimasin hihnalla viereisen puun runkoon ja kielsin. Tästä tai jostain muusta sai Taavi draivin päälle ja lopputreeni meni tosi hyvin. Toisena siis peräänajo ja sen jälkeen oikein hyvä tyhjä. Tyhjältä lähetin valmiille, joka teetti vähän töitä, mutta löytyi kuitenkin aika hyvin. Viimenen meni myös kivasti.


Video Taavin viimeisestä ilmaisusta Aki Kyyrö:





Sunnuntaina jälkiryhmän treeneissä mentiin pois mun mukavuusalueelta ja treenattiin pikkuisessa hallissamme samaan aikaan urosdopperin kanssa. Ekalla setillä Taavi haukkui jonkin verran tehdessään hommia, mutta olin kyllä iloisesti yllättynyt siitä, miten hyvin Taavi kuitenkin teki mun kanssa hommia. Tehtiin seuruuta henkilöryhmässä ja paikkamakuuta. Vähän myös harjoiteltiin perusasentoa ja siinä pysymistä. Tapsa hiljenikin pikku hiljaa.

Tokalla setillä jäävien erottelua höntsäten ja kaikki meni oikein, ei virheen virhettä!! Näihin treeneihin sisältyi myös pieni pyrrin kiusaamisosuus; Tahvo istumaan ja muut huuteli maahan-käskyjä. Kerran vaan meni Taavi lankaan. Tokallakin setillä otettiin paikkis, kun vieras uros oli niin hyvä häiriö ja seuruuta myös. Taavi oli kyllä niin positiivinen yllätys tällä kertaa, että jihuu!


Päästiin pitkästä aikaa tiistaitokoihinkin! Mä niin tykkään niistä!! Ekalla tunnilla aluksi paikkamakuu, joka meni kaikin puolin hyvin. Sitten liikkuroituna seuruuta, joka meni meidän tasolla hyvin. Liikkeestä maahan meni myös oikein hienosti, vaikka liikkuri kulki ihan vieressä. Luoksetulossa en meinannut millään saada Taavia jätetyksi istumaan, kun se meni koko ajan maahan. Ja kun sain sen jätettyä, lähti se hiippailemaan mun perään. Uskon tämän johtuvan kaverina reenineestä briardista, joka hivenen hirvitti Tahvoa. Lopulta Taavi kuitenkin jäi istumaan ja tuli vauhdikkaasti luokse hieman kuitenkin Remua väistäen.

Tokalla setillä hyppy ja kaket, joissa Taavi ei taaskaan noissut istumaan kuin ehkä kolmannella tai neljännellä käskyllä, enkä edes ollut kahden metrin päässä. Otettiin uusiksi niin että olin vajaan metrin päässä ja nytkin istumaan nouseminen onnistui vasta toisella käskyllä. Hyppy muuten hyvä, mutta edestä ennakointia sivulle tulossa liikkurin käskystä. Otettiin uusiksi ja nyt palkkasin edestä.


Tokalla tunnilla tehtiin vähän erilaisia juttuja. Aloitettiin kuitenkin istumisharjoituksilla. Mihin oli hukkunut se ensimmäisen tunnin koira, joka jumppas istu - maahan vaihtoja itekseen vähän joka välissä? Nyt Taavi napotti istumassa, eikä mennyt maahan vaikka jätin sen tai muut huuteli häiriökäskyjä. Tein muutaman jätön myös hypylle ja palasin palkkaamaan istumassa pysymisestä.

Sitten hömpöteltiin A-esteen ja putken kanssa. Taavi tykkäs molemmista, vaikka kummastakin olis saanut aikaiseksi hyvän hupivideon :). On mulla vaan vikkelä kaveri, joka tekee niin innoissaa ja yrittää kovasti.

Lopuksi vielä paikkamakuu liikkuroituna, hyvin meni sekin vaikka jostain kumman syystä mua vähän jänskätti. Taavi tais vähän vinkua, mut tosi vähän kuitenkin, jos se nyt edes oli Taavi. Superhyvät treenit pitkästä aikaa, toivottavasti näin pitkiä taukoja ei tule uudestaan ihan heti!


Tapsa on päässyt myös Paavon hierottavaksi, ei huomautettavaa.

Ollaan käyty potkukelkkailemassa, mikä oli Taavista ihan hauskaa ja lenkkikaverina on ollut Otto ja Kuisma, rattaissa Tuukka.



Jouduin myös viimein hankkimaan kotiin treenipeilin, että olis edes jonkinlainen mahdollisuus saada perusasento kuntoon :P En oikein tykkää peileistä, mutta täytyy yrittää saada tuo edes vähäiseen käyttöön. Nyt se on kaksi viikkoa vain ollut tuolla ja odottanut käyttöä, ehkä sit joskus...