Sivut

torstai 28. tammikuuta 2016

Kivoja juttuja ja vähän jännitystä

Viime viikolla tiistaina aamupäivästä kävin hallilla vähän treenaamassa ja sain kaverikseni vanhan aussiherran paikkamakuuseen. Makuu meni hyvin, mun pois kävellessä Taavi vähän vinkui, mutta hiljeni sitten. Aussi teki muutamia asennon vaihtoja ja lopuksi luoksetulon Taavin vierestä. Hyvä makuu!

Merkin kiertoa tehtiin myös, menovauhti oli vähän hitaampi kuin paluuvauhti, mutta positiivisena piirteenä Taavi ei tällä kertaa kuitenkaan jäänyt tötsälle jäkittämään vaan tuli sieltä suoraan luokse. Peruuteltiin myös apuriman avulla ja perusasentoa tehtiin apparin häiriköidessä. Taavi aika hyvin pitää kontaktia, mutta apparin maahan käskyistä painui joka kerta alas... Kaikkinensa kuitenkin hyvä suoritus.

Pakkaset ovat paukkuneet sen verran, että uskaltauduimme jäälle lenkille. Kylmyys ei paljon Taavia hetkauta, tossut kun laittaa jalkaan, niin varpaisiin kertyvä lumikaan ei haittaa ja meno oli sen mukaista.









Perjantaina pikapyrähdys aamusta hallille lapinporokoira Rosmon kanssa treenimään. Olin tosi tyytyväinen Taaviin, Rosmon treenaaminen ja haukkuminen ei estänyt meitä treenimästä omiamme. Välillä Taavin piti vähän tarkistaa missä Rosmo menee, mutta keskittyi kuitenkin hyvin meidän tekemiseen. Eniten toisen aiheuttama häiriö näkyi merkin kiertoa tehdessä. Merkille mennessä Taavi vähän empi ja tarvi vahvistusta menemiseen, mutta muuten oli hyvät kierrot. Paikkamakuu oli hyvä, Tapsun korvat vaan oli hassunhauskat sen kuulostellessa koko ajan toisen olemista.

Kapulalla leikittiin myös, heittelin sitä ja Tapsa haki oikein halukkaasti. Perusasentoja ja seuruutakin treenittiin ja Rosmo toi tähän hyvää häiriötä. Tapsa oli ihana, kun se keskittyi niin tosissaan, mun karvamuru! Tällä kertaa perusasennotkin oli parempia kuin mitä ovat tässä ihan viime aikoina olleet. Muutama luoksetulo vielä ja loppuun paikkamakuu Rosmon kävellessä ohi. Tässä Taavi joutui pinnistelemään ihan tosissaan, mutta muutamalla lisäkäskyllä pysyi hienosti maassa. Loistavat treenit!!

Viikonloppuna vierailtiin Hyvinkäällä. Käytiin Nutun kanssa uimassa ja vietettiin muutenkin kiva viikonloppu.















Kuvat Teemu Heikkilä:











Tiistaina Murulle kävi pieni vahinko ja Taavi oli joutunut päivälenkillä pienimuotoiseen koiratappeluun naapurin koiran kanssa. Luulen että ääni oli ollut pahempi kuin todellisuus, mutta kyllä oli Muru säikähtänyt. Täytyy myöntää, että vähän jänskätti mennä tokoon, kun en tiennyt millä fiiliksellä Tapsa olisi muita kohtaan. Ekalla tunnilla Taavi teki kaiken liikkuroituna. Ekaksi muutama edestä sivulle tulo, sitten pari liikkeelle lähtöä sekä kunnon pätkiä seuruuta. Tässä liikkuri kulki ihan liki ja Tapsa ei tästä häiriintynyt ollenkaan!

Jätin Tapsan paikkamakuuseen, kun kävin hakemassa noutokapulan hallin toiselta laidalta. Tällöin samaan aikaan treenennut nuori aussi päätti tulla leikittämään Taavia. Veikkaan päivällisen rähäkän vaikuttaneen Tapsan reaktioon, se nimittäin lähti juoksemaan karkuun. Pikkumiestä hirvitti ihan tosissaan, onneksi jahtaaja saatiin kaapattua pian kiinni ja Tapsa palautettii  makuulle. Loppuajan Taavin piti vähän vilkuilla treenikamua. Tämä oli mielestäni kuitenkin sata kertaa parempi tapa reagoida, kun lähteä räyhäämään. Ja toimintakyky kuitenkin säilyi hyvin sekä koiralla että sen ohjaajalla.

Kapulan pitoa tehtiin kaksi toistoa ja sen perään kaksi noutoa. Luoksetuloja tehtiin myös kaksi. Niissä Taavi vinkui istumaan jäädessään, mutta liikkurin ärähdykset aina hetkeksi hiljensivät sen. Varmasti aussin juoksentelu samaan aikaan hallissa lisäsi vinkumista. Mutta noin niin kuin muuten Taavi oli ihan älyttömän loistava näissä treeneissä!! Lopuksi tehtiin vielä paikkamakuuta pari toistoa ringissä, sekin meni hienosti!


Kaveritunti aloitettiin paikkamakuulla, Tapsa reunassa labbisuroksen vieressä. Tähän makuuseen olin tosi tyytyväinen, Tapsa oli rauhallisesti hiljaa koko ajan. Koko tunti treenattiin neljä koiraa hallissa.

Ruutua tehtiin useampi toisto alustalle. Taavi juoksee hyvin ruutuu, mutta menee aina aika takalaitaan, vaikka alusta olisi keskemmällä. Aluksihan tosin haettiin tätä ruudun takalaitaan menoa, mutta vähän vähempikin riittäisi. Hyvin jäi käskystä seisomaan ja meni maihin. Palkka alustalle.

Merkin kierroissa meno on hitaampi kuin paluu, mutta muuten tosi hyvät kierrot. Tapsa tekee sellaisen hassun hypyn siellä merkin takana, mut ei se kai haittaa. Palkkasin lelulla ja se toimi tässä hyvin. Ekat toistot pidemmästä matkasta, ehkä kymmenestä metristä ja loppuun useampi toisto lyhyeltä matkalta niin, että leikittiin ja siitä lähetin kiertoon. Näin sain menoonkin vauhtia!

Hyppyä tehtiin pari toistoa liikkuroituna, muuten hyvä, mutta Tapsa meinas tulla suoraan sivulle. Tehtiin myös liikkuroituna eteen tuloa ja siitä hämykäskyjä. Tapsa sai juonesta pian kiinni ja pysyi edessä, vaikka liikkuri käskytti sivulle. Tunnin aikana treenattiin myös hallissa rennosti oloa muiden treenatessa. Kaikkinensa ihan loistavat tiistaitreenit!


Keskiviikkona pikaiset paikkistreenit nuoren aussinartun ja pyreneittenkoiran kanssa. Taavi vähän liikaa intoutui tyttöjen seurasta ja vinkui aika lailla, mutta malttoi hienosti paikallaan ja vaikka suuri valkoinen lähtikin omalta paikaltaan ja tuli nuuhkimaan Taavia, ei se hämmentänyt pikkumiestä. Tehtiin pari toistoa vaihdellen paikkoja.




Torstaina aamupäivällä paikkamakuutreeni isovilla- ja aussiurosten kanssa yhdellä häiriöliikkurilla. Taavia selvästi vähän jänskätti, mutta hienosti se pysyi ja nyt oli myös ainakin melkein koko ajan hiljaa makuussa. Muutama toisto tehtiin ja liikkuri käveli koiria ympäri ja aussi kutsuttiin pariin kertaan rivistä luokse. Muuten loistotreeni, mutta Taavi menee tosi herkästi muiden läskyistä maahan. 


Paikkistreenin jälkeen tehtiin porokoirajunnun kanssa kimppalenkki ihan onnistuneesti, vaikka Rosmo onkin välillä vähän äänekäs tapaus ja sen tullessa liian lähelle, alkaa Tapsua vähän hirvittää. Toivottavasti päästään pian uudestaan yhdessä lenkille.


lauantai 16. tammikuuta 2016

Ulkona paukkuu hyiset pakkaset

Lenkkeiltiin maanantaina kentälle ja tehtiin siellä pieni esineruutuharjoitus. Levittelin kahdeksan esinettä noin 25 - 30 m päähän ja Tapsu haki niistä kuusi ja hyvin hakikin. Ainut hankaluuksia tuottanut esine oli kovamuovinen puukon tuppi, jonka kantaminen oli Taaville selvästi vastenmielistä. Olen nyt päätynyt toistaiseksi tekemään näitä esineruutuharjoituksia kentällä tai kotipihan nurmikolla niiden onnistumisprosentin ja Taavin innon ja itsevarmuuden lisäämiseksi. Kentällä tai pihanurmella Taavi hakee esineet innokkaasti, mutta metsässä esineiden haku on ollut haparoivampaa. Tarkoitus olisi vahvistaa esineinto huomattavasti tätä hetkeä vahvemmaksi ennen takaisin metsään menoa. Jotkin esineet Taavi tietysti hakee tasamaalta selväsi myös silmillään, mutta kyllä se nenänkäyttöki kehittyy, koska osa esineistä on lumessa tai nurmessa vähän piilossa tai väriltään sellaisia, etteivät ne erotu taustastaan.


Tiistaitokossa ekalla tunnilla tehtiin ensin liikkeestä maahan useampi koira kerrallaan rivissä. Ekalla yrityksellä Tapsu keskittyi liikaa vieressä olleeseen koiraan, mut toka yritys oli hyvä. Luoksetulo oli vauhdikas ja Taavi tuli hienosti eteen. Siitä sivulle kiepsahtaminen vaatii vielä harjoitusta.

Tokalla setillä tehtiin seuruuta ja Tapsu oli loistava! Onhan tuossa vielä tehtävää, mut ihan sika hyvää seuruuta silti!! Lopuksi vielä paikkamakuu kymmenen koiran ringissä. Tapsu tunsi itsensä selvästi vähän epävarmaksi kahden uroksen välissä joista toinen taas yritti vähän rähjäillä ja se meinasi hiippailla paikaltaan mun luo. Uudella käskyllä putosi kyllä paikalleen ja oli lopun ajan hyvin.


Tokalla tunnilla oltiin kahden nartun kanssa kolmistaan hallissa koko tunti. Tapsu jatkoi mahtavaa tekemistään. Saatiin ruudut menemään tällä kertaa hyvin. Alustalle Taavi ei kuitenkaan jostain syystä mene, vaikka palkka tulee aina alustan päältä. Mut pääasia, että koira pinkoo innoissaan ruutuun, pysähtyy käskystä ja menee maahan.

Kaveritunti oli kaikenkaikkiaan monipuolosta tekemistä ja käytiin läpi kaikki jättävät, luoksetuloja, seuruuta, kaukoja, seuruuta ja paikkis. Koko ajan muut teki häiriötä ja Taavi keskittyi sairaan hyvin meidän tekemiseen. Paikkiksessa vähän vinkui, taisi sakemannin palloleikit hirvittää. Namit tassujen eteen vahdittavaksi vähän hiljensi. Kyllä jäi niin hyvä fiilis tästä treenistä!




Torstaitoko ei ollut taaskaan oikein meidän parasta, saattoi kyllä osittain johtua erittäin raskaasta ja stressaavasta työpäivästä ja sitä myötä omasta veltosta olemuksestani. Tapsa piti jonkin verran taas ääntä ja lähes kaikkien liikeiden (seuruu, perusasennot, luoksetulon loppuasennot...) olivat vähän sinne päin. Taavi kuitenkin osaa, mutta nyt ei keskittyminen jostain syystä ihan riittänyt, kylmäkin oli.

Tehtiin seuruuta muutamia askelia ja käännöksiä kerrallaan. Kontakti oli hyvä, mutta asento hieman edessa ja/tai vinossa. Luoksetuloissa vauhtia oli hyvin! Hyppyjä tehtiin ja niissä eteen tulo jäi vähän kauas ja perusasentoon siirtymiset oli vähän sinnepäin. Täytyy taas ruveta tekemään takapääjumppaa. Muutama ruutuun lähetys alustalle meni aika hyvin, vähän liikaa alustan haistelua...


Perjantaina aamusta Taavilla kävi fysioterapeutti, kun hän vihdoin palasi äippälomalta. Halusin, että joku ammatti-immeinen käy Tapsan läpi, kun itse en sen liikkeistä osaa arvioida mikä on kropan tilanne. Mitään oireita en ole havainnut, mutta hyvä tarkistuttaa asia silti ajoittain.

Taavi antoi melko hyvin käsitellä itsensä, kehuja saimme hyvästä lihaskunnosta ja -tasapainosta, kehon hallinnasta ja liikkuvuudesta. Tästä kaikesta saamme varmasti kiittää metsässä vapaana juoksemista. Selkäranka oli hyvin joustava, vain pientä jumia löytyi lanne-ja rintarangan liitoskohdasta, joka kuulemma on yleistä eikä Taavilla ollut ollenkaan paha. Myös etujalkojen koukistajat olivat hieman jumissa, mikä kuulemma on yleistä kiipeileville koirille. Niitä jatkossa hierotaan itse silloin tällöin. Saimme myös muutamia venytysohjeita ja kehon koontiharjoitusneuvoja. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus pyytää fyssari meille kaksi - kolme kertaa vuodessa, jos ei mitään ihmeempiä satu.


Lauantaina käytiin kuokkimassa toisen tokoryhmän treeneissä, kun omat jää ens viikolla töiden takia väliin. Olipa kiva olla uusien koirien kanssa hallilla ja huomata, että Tapsu oli silti ihan rento. Ehkä jopa vähän liiankin, kun ei nuo seuruupätkät ja muut onnistuneet ihan niin hyvin, kuin me ne oikeasti osataan. Paikkamakuu oli hyvä, namit tassuilla pitivät pikkumiehen hiljaisena. Tehtiin myös pariin otteeseen ringissä paikkaistumista, perusasentoja ja siitä maahan menoja. Superkiva treeni. Ohitusseuruut ei meiltä onnistuneet ollenkaan, kun Taavi haisteli niin kovasti... parempi kai sekin kun vastaantulijalle rähjääminen, mutta aika heikko suoritus kaikkinensa.

Hyppyä tehtiin useampi toisto, välillä palkkasin eteen ja muutaman kerran otin siitä vielä sivulle, mutta kovin jäivät vajaiksi sivulle tulot. Merkkiäkin kierrettiin ja Taavi osas, vaikka olikin vähän hidas. Lopuksi vielä häirittyä perusasentoa, kovasti olemme tässä parantaneet viime kesästä! Kivat treenit oli!

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Uusi vuosi käyntiin

Uusi vuosi vaihdettiin rauhallisesti mökillä. Vastarannalta ammutut raketit eivät vaikuttaneet meidän vuoden vaihtoomme, hyvä niin.


Kotiin päästyämme kävimme Lolan ja Siskon kanssa lenkillä.



















Tämän vuoden treenit aloitettiin jälkiryhmän tottiksella. Taavi teki paikkamakuuta labbiksen treenatessa omiaan. Myös seuruu ja luoksetulot sekä jättävät kuuluivat ohjelmistoomme, Tapsu oli hyvä. Henkilöryhmässä oli vähän vieraampia henkilöitä ja tämä näkyi kiinnostuksena heitä kohtaan, mutta kyllä Taavi osasi tämänkin homman melkoisen hyvin. Oikein oli kivat hyvänmielet treenit!





Viikolla kävin hallilla omineen tokoilemassa. Tehtiin aika lailla kaikki alon liikkeet hyvin ja ruutua tehtiin myös. Ruudussa Taavi jostain syystä hakeutui aina jonkin tolpan taakse seisomaan, mistä se on tollasen saanut päähänsä? Saatiin kuitenkin onnistuneita suorituksiakin. Harjoittelimme myös Oilin ohjeiden mukaan hallintaa namipurkille vapauttamalla. Nämäkin meni ekaa yritystä lukuun ottamatta mallikkaasti.



Pakkaspäivän lumiturpa

Tossut jalassa tarkeni hyvin


Tänään käytiin taas jälkiporukalla hallilla. Taavi paikkamakuussa picardin tottistellessa. Mä uskaltauduin olemaan hallin toisella laidalla selin Taaviin. Pari kertaa piti huomauttaa sitä maan haistelusta, muuten hyvä suoritus. Seuruuta henkilöryhmässä, meni kivasti, paitsi vähän oli ääntelyä. Henkilöryhmän ulkopuolella seuruu onnistui ilman ääntä. Pari luoksetuloakin tehtiin, jokohan tuo suoraan eteen tuleminen olisi iskostunut pyrriäisen päähän lopullisesti... Noudettiin myös käyttöesinettä, joka meillä on tiskiharja. Tapsu noutaa tiskiharjaa näköjään paremmin kuin noutokapulaa :P


Palasin vuoden alusta vuoroon, vuorojärjestelmämme on tosin vaihtunut 8 h vuoroista 12 h vuoroihin. Tämän ja pitkän työmatkan johdosta en työjaksoilla ehdi juuri muuta kuin käydä kotona nukkumassa. Taavi saa taukoa treeneistä ja äijäaikaa Murun kanssa. Muru tosin tekee 24 h työvuoroa ja työvuorojemme sattuessa samalle päivälle on Taavi saatava jonnekin hoitoon tai joku käymään meillä lenkittämässä ja ruokkimassa se. Toivottavasti tästä ei aiheudu ylimääräisiä haasteita! Vapaajaksoilla täytyy sitten treenata omineen kun työjaksojen aikana jää ohjattuja treenejä väliin, toivottavasti saan kavereita omatoimitreeneihin, ettei aina tarvis yksin treeniä!