tiistai 25. elokuuta 2020

Vielä on kesää jäljellä

Edellisen viikon keskiviikkona käytiin hakuilemassa meille uudessa ja todella mielenkiintoisessa maastossa. Oli kalliota ja korkeuseroa ja koloa ja sopukkaa vaikka muille jakaa. Ilma oli tyyni ja painostava. Alue oli kooltaan noin viisi hehtaaria ja Taaville oli piilossa kaksi maalia. Ensimmäinen löytyi nopeasti, toista etsittiin hieman kauemmin, mutta hyvin löytyi sekin, kokonaisuudessaan aikaa meni noin vartti. Mahtavan haastava maasto!


Maanantaina käytiin Taavin kanssa Langinkoskella nuuskuttelukävelyllä, kun piti tappaa aikaa Kotkassa. Irti ollut Inkeri-labbispentu tuli melko vauhdikkaasti tekemään tuttavuutta turhia kyselemättä haluaako Taavi vai ei. Hienosti Taavi hoiti tilanteen, vaikka selkeästi ärstytti ihan hirveästi. Äiti-Auneakin käytiin moikkaamassa.

Langinkoski

Todella ihana tunnelma oli hiljaisessa metsässä

Taavi ja Aune-äiti




Maanantaina Muru lähti Taavin kanssa mökille pariksi päiväksi. 




Hyvä pitää vähän vahtia Murun poimiessa puolukoita

Pihassakin on hyvä vahtipaikka

Keskiviikkona makuupäiväpöhnä karkotettiin ensin kimppalenkillä Viiman kanssa. Ullan kanssa on monesti ollut puhetta, että pitäis kokeilla kuin kimppalenkki onnistuu ja hyvinhän se onnistui. Koirat intoutuivat jopa leikkimään vauhdikkaan juoksentelun lisäksi!







Lenkiltä suoraan kentälle vähän tottistelemaan. En makuupäivinä yleensä tykkää hirveesti tehä tottista, mut nyt oli hyvä fiilis ja Taavikin oli ihan mahtava. Superia seuruuta ja häiriön sietoa muiden koirien treenatessa samaan aikaan ympärillä sekä paikkamakuu ryhmässä, kiva fiilis jäi.



Perjantaina aamupäivällä vieraan tekemä hellejälki. Meidän jäljethän ei ole mitään kovin hyviä tässä kesän aikana olleet ja jossain vaiheessa huomasin Taavin välillä ryystävän. Haettiin varoiksi nenäpunkkilääkkeet ja edellisenä päivänä Taavi sai toisen lääkkeen. Jälki oli 1,5 h vanha, 700 m, neljä esinettä ja yksi tien ylitys, lämpömittari näytti + 25 °C ja tuulta oli vähän. Vaikka näin elokuussa on aamulla kastetta, on maa ihan rutikuiva pitkän sateettoman ja kuuman jakson jäljiltä.

Taavi nosti jäljen ja valitsi oikean suunnankin. Koko jälki mentiin tasaisesti kuin juna ja kaikki esineet nousi. Olisinkohan saanut mun jälkikoiran takaisin?!


Viikonloppu vierähti järjestäjän roolissa pelastuskoirien apuohjaajakoulutuksessa. Lauantai oli teoriaa ja sunnuntainan harjoiteltiin käytännössä. Sunnuntaina Taavikin oli harjoituskoirakkona ja tehtiin kaksi etsintää, molemmat noin seitsemän hehtaarin alueella. Apuohjaajakoulutettavat tekivät etsintäsuunnitelmat ja pitivät koirakon maastossa tässä suunnitelmassa. Keli oli aurinkoinen ja puuskatuulinen.

Ensimmäinen suunnitelma eteni myötätuuleen ja hyvin huomasi Taavista, että se ei ole koiralle optimaalisin tapa toimia. Muutaman kerran se hieman teki lenkkiä ikään kuin puuska olisi sille jotain hajua tuonut ja se yritti saada siitä kiinni, mutta ei ne johtaneet mihinkään. Lopulta löytö tuli tosi läheltä, kuten myötätuulessa usein käy.

Toinen etsintä mentiin sitten enemmän mun maun mukaisesti eli lähestulkoon poikkituulessa, jolloin koiralla on maksimaaliset mahdollisuudet saada haju. Maasto oli paikoitellen hyvin tiheää nuorta metsää tai pientä kuusikkoa, siis aluetta jossa hajut liikkuu huonosti. Taavi merkkasi muutaman kerran maalin jo kauempaa ja lopulta reilusta sadasta metristä sitten nosti sen. Oikein hyvä treeni tämä viimeinen. Ja ihan hyvä noita myötätuuliakin on joskus treenata, mutta kyllä siinä koiran toiminta on melko hankalaa.


Maanantaina hakuiltiin aamupäivällä tuulisessa ja sateisessa säässä. Alue oli nelisen hehtaaria ja kaksi maalia. Ennen Taavia alueella treenasi juoksuinen narttu. Kyllä nartun hajut kiinnosti, mutta työmotivaatio vei silti voiton. Eka ukko nousi n. 70 metristä ja toinen vähän lähempää, aikaa meni 12 min. Hyvät ilmaisut ja intoa kuin pienessä kylässä vaikka eilenkin oli rankat treenit. Hyvä Tapsu!


lauantai 15. elokuuta 2020

Norja vol 2

Oltiin pari viikkoa Norjassa, tämä oli nyt se suunniteltu reissu tälle kesälle. Kelit suosi ja Norja tarjosi taas toinen toistaan upeampia maisemia. Matkaseurana oli Hilde porukoineen, mutta valitettavasti Hilde loukkasi jalkansa reissua edeltävänä iltana ja oli levossa melkein koko reissun, joten leikkikaveria ei siitä tällä kertaa Taaville ollut. 

Hilde
Tottakai Lupaan Olla Sun Sininen Hetki



Käytiin kiipeämässä Taavin kanssa sekä Burenille (802 m merenpinnasta) että Grunnfjordtindanille (1005 m merenpinnasta). Burenilla päästiin huipulle, mutta alastulon alku oli koiran kanssa melko haastava. Grunnfjordtindan jäi huiputtamatta, kun loppunousun rinne oli niin jyrkkä ja kivikkoinen, ettei hankalan alastulon takia uskallettu mennä ylös asti. Saavutettiin kuitenkin n. 800 metriä merenpinnasta. Alastullessa sitten kävikin pieni kynsivahinko ja Taavin toisen takajalan toinen kannuskynsi otti vähän osumaa. Lopulta kynsi irtosi kokonaan ja vain ydin on nyt näkyvissä. Onneksi kynsi irtosi niin siististi ja kokonaan, ettei sille tarvinnut tehdä mitään muuta, kuin putsata. Nyt sitten seurataan ytimen vointia ja putsaillaan sitä, ettei pääse tulehtumaan. Taavi ei onneksi ole yhtään kiinnostunut koko kynnestä. On muuten ihme, ettei noille ärsyttävästi lerpattaville kannuskynsille ole aiemmin sattunut mitään.







Grunnfjoedtindan rinteellä


Burenin huipulla



Grunnfjordtindanin huipun rinne




Nordkapp



Grunnfjordtindan

Rovijoen putous

Burenin rinne

Sommaroya

ihanasti tarttuu suolainen ja kostea hiekka turkkiin






Målselvfossen



Kirkeporten