sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Pelastuskoiraleiri Tikkakoskella ja paljon muuta

Viikko sitten sunnuntaina oltiin raunioilla vähän treenailemassa. Taavin kanssa nää hakuhommat on kyllä niin, en tiedä mitä. Se on niin itsenäinen ja varma siitä mitä tekee, että riittää kun mä vaan kuskaan sen paikalle ja se hoitaa loput.

Tällä kertaa oli kolme maalimiestä siten, että kaksi niistä oli melko lähekkäin toisiaan. Tällä yritin vähän luoda haastetta, mutta ei mennyt Taavi tähän lankaan. Hienosti löytyi kaikki maalit.

Jussi Ö:n video Taavista. Ilmaisu näyttää vähän loppuvan kesken, mutta tuossa kohtaa pyydän Jussia palkkaamaan Taavin...

Täällä kannen alla on joku!



Tiistaina iltalenkin yhteydessä tein esineruututreenin. En kyllä jaksanut talloa ruutua, mutta kävin heittelemässä kolme esinettä pitkin metsää. Uskaltaisinkohan jo sanoa, että Taavi on viimein ymmärtänyt tämän asian. Se haki mulle kaikki kolme esinettä!


Keskiviikkona Taavi kävi testaamassa uuden koirauimalan, joka on huomattavasti mukavamman matkan päässä, kuin Kouvolan uimala. Tykättiin ja tullaan varmasti käymään talvella useampi kerta. 






Illalla oli syksyn parhaat tokotreenit, Taavi oli niin hyvä! Ekaks tehtiin hallissa yksin luoksetulon pysäytyksiä. Taavi pysähtyi hyvin sekä seisomaan että maahan, kunhan ensin löysin oikean käskysanan. Seisominen vois olla aavistuksen nopeampi, mutta kun Taavin luoksetulo on semmoista loikkimispomppimista, niin ei siitä niin helppo ole pysähtyä =).

Seurattiin liikkuroituna pitkät pätkät ja Taavi oli hiljaa. Se oli koko tän illan hiljaa. Vähän kauneusvirheitä seuruussa, mut ei mitään isompaa, tykkäsin kovasti.

Paikkiksessa Taavi painui kaks kertaa maahan. En keksi muuta kuin, että se on Taaville turvallisempi asento. Millä istumisesta saisi vähemmän ahdistavan, niin sitä en tiedä.

Lopuks kaikki koirat hallissa. Taavin kanssa seurattiin ja tehtiin hyppynoutoa. Olipa superkivat treenit!


Torstaina oltiin metsätreeneissä. Ekaksi Taaville oli tarjolla oudosti käyttäytyviä maalimiehiä. Ensimmäinen katteli jotain Samu Haberin musavideota kannon nokassa. Se ei Taavia hämännyt ja ilmaisu oli hyvä. Seuraavaksi oli juoksuisen nartun kävelevä omistaja, joka sai Taavissa aikaan valtavan halun vain haistella henkilön housuja... Saatiin siitä irti pari haukkuakin, mutta kyllä juiksuhajut vei voiton tällä kertaa.

Muutama lisää käveleviä maalimiehiä ja kyllä pyrriäinen rupes hokaamaan, että nekin pitää haukkua.



Tehtiin myös esineruutua ja nytkin juoksuisen nartun hajut kiinnosti Taavia alueella kovasti, mutta niistä huolimatta haki kaksi esinettä, voi kun olin tyytyväinen!


Perjantaina ajelin Tikkakoskelle ilmasotakouluun Pelastuskoiraliiton leirille. Illalla oli pimeä harjoitus, jossa sain kartan ja tehtävän etsiä tienvarresta jälki. Jos jälkeä ei löydy, oli varasuunnitelmana karttaan merkitty etsintäalue, jolta löytyy iso esine. Jälki oli 6 - 7 h vanha, tuulta reilusti (syysmursky tuloillaan) ja vettä satoi.

Tien alkupäässä oli aidattu alue, joten ei päästy lähtemään ihan tien vierestä. Voin sanoa, että vieras pimeä metsä ilman kartturia oli melkoinen kokemus ja muutamaan kertaan olin niin hukassa kuin olla ja voin =D. Suuntavaisto menee kyllä totaalisen sekaisin ja kun ei voi karttaakaan koko aikaa tuojottaa...

Taavi nosti jäljen, mutta jonkin matkaa jäljestettyään hukkasi sen. Epäilen, että hirven jäljet olivat niin tuoreet, että se sotki Taavia. Osa koukeroista on mun vika suuntaan kävelyä... tiepohjalta jota kuljettiin pohjoiseen, Taavi nosti jäljen ja siitä esineelle jäljestys oli todella hyvää. Ison ojan luona oli hieman hankalaa, mutta hetken pyörittyään Taavi kyllä ratkaisi pulman ja löysi jäljen ojan toiselta puolen.





Lauantaina Taaville oli ekaksi alue-etsintä parilla muuttujalla. Ensin alueelle mentäessä vastassa oli sotilas, joka ilmoitti, ettei meillä ole mitään asiaa sinne, koska he rupeavat kohta räjäyttelemään pommeja... en halunnut tulla räjäytetyksi, joten sovimme, että alueen eteläosa rajataan pois meidän alueesta ja näin olemme turvassa. Kuvaan sinisellä merkatulla kohdalla oli noin 40 sotilasta lähdössä suorittamaan jotain etsintätehtävää juuri siihen mulle suunnitellulle alueelle. Noh, tälle emme voineet mitään, täytyi vain toivoa parasta. 





Koska leirin aikana oli tullut hyvin selväksi, että Virta-tarkastus on käytännössä jälkikoe (testi hylätään, jos koira ylittää jäljen), niin ajattelin lähteä alueelle sulkuperiaatteella. Kierrämme siis alueen pohjois- ja itärajaa pitkin ja katsomme lähteekö alueelle jälki jostain. Jälkihän ei siis missään nimessä ole meidän vahvoin osa-alue, ei varsinkan se jäljen nosto.

Puolessa välissä pohjoista rajaa kulkiessamme Taavi lähti kohti alueen keskiosaa (taimikko, jossa ei juuri näkyvyyttä, mutta kello kertoi koiran sijainnin), mutta kartturin kanssa pohdimme tätä hetken ja tulimme tulokseen, että voimakkaan lounaistuulen johdosta tiellä seisoskelevasta porukasta tulee niin valtava hajumassa, että Taavi on sen perässä. Kutsuin siis koiran pois ja jatkoimme matkaa. 

Seuraavaksi vastaan tuli punaisella alueella merkityssä kohdassa juoksuhautojen kaivuutyömaa, jossa hääri kaivinkone ja useita työmiehiä. Päädyimme kiertämään työmaa-alueen ja Taavi nostikin jäljen tästä alueen reunasta ja jäljesti hienosti paskakasalle, jossa oli paperit vieressä. Yök!! Eikö voisi peittää jätöksiään, jos joutuu asioimaan luonnon helmassa!!!!

Jatkettiin taas matkaa ja hetken päästä Taavi lähti ilmavainulla kohti alueen keskiosaa. Sieltä se nappasi jäljen ja jäljesti hienosti maalimiehelle. Maalimiehellä meille selvisi myös, että se Taavin ensimmäinen lähtö pohjoisrajalla oli mitä ilmeisemmin jäljelle lähtö, koska sieltä maalimies oli tullut. Ja minä menin sen kutsumaan sieltä pois...


Päivän toisena treeninä jäljennosto viisi tuntia vanhasta jäljestä. Alue ei ollut kovin iso ja lähdimme sulkemaan alueen reunaa tien vierestä. Taavi nosti jäljen ja jäljesti hyvin, mutta jälki meni alueen läpi. Ja jälki oli oikeasti jälki, koska minäkin näin askelten painaumat sammaleessa. Mutta se ei ollut meidän jälki... ei auttanut kuin palata tietä pitkin alueen pohjoispäätyyn ja lähteä sieltä uudestaan rajaamaan tien vartta. Taas nousi jälki ja hyvä jäljestys erittäin hankalakulkuisessa maastossa mäennyppylälle, josta löytyi maaliesine.






Sunnuntaina Taaville jäljennostotreeni. Kolme noin kolme tuntia vanhaa jälkeä nostettiin. Kaikissa tajusin, että tässä menee nyt jälki. Toisen jäljen Taavi otti takajälkenä, muuten oikein hyvää jäljestystä. Palautteeksi sain, että koira on liian vauhdikas, pitäisi mennä ihan lyhyellä liinalla. Aiemmin on sanottu, että koira on motivoitunut ja innokas ja pitäisi mennä pitkällä liinalla, jotta koiralla on tilaa työskennellä.


Kovin ristiriitaiset tunnelmat leirin päätteeksi. Tuntuu, että Virran suorittaminen tulisi olemaan meille täysin mahdotonta tuon jäljen takia. Ja kun tarkastajilla ei myöskään tunnu leirillä käytyjen keskustelujen perusteella olevan minkäänlaista yhtenäistä linjaa, niin mistä sitä voi tietää mitä kukakin painottaa ja haluaa koiran tekevän. Toinen hylkää testin yhdestä jäljen ylityksestä ja toiselle riittää, kunhan jälki jossain vaiheessa nousee. Kolmas haluaa sitten taas jo jotain ihan muuta... ja jotkut jopa määrittelevät alueen, jolta jälki tulee nostaa. Maalimiesten löytyminen ei kuitenkaan tunnu olevan se päätarkoitus, vaan tapa millä ne löytyvät. Joka tapauksessa hakukoiralla tuossa testissä ei tunnu tekevän mitään ja niin kuin tämä testi on ollut se meidän tavoite. Ehkä me jatketaan vain puhtaasti harrastuspohjalta ilman mitään erityisiä tavoitteita ajatuksena pitää koiran mieli virkeänä.

3 kommenttia:

  1. toisaalta on jännä tuo jälkiasia. Kun onhan ne maalimiehetkin sinne metsään kävelleet (toki varmasti on vähän suunniteltu niiden meno sillai, ettei kulje alueen läpi tms), eli jälkiä syntyy.

    Mutta toki on myös niin, että ennen VÌRTAa on myös siellä pelastuskoiraliiton puolella pitänyt käydä molemman puolen kokeita ensin, eikö?
    Niin kyllähän sen koiran pitäisi reagoida jälkeen, koska se on sille opetettu. Tai ainakin pitäisi olla opetettu.

    Hurjan kuuloinen tuo lauantain treeni, kun on kaikenlaista muutakin populaa siellä alueella :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarviiko niitä hakukokeita olla ollenkaan, kun sitä jälkeä kuitenkin painotetaan? VIRTAa ei saa läpi pelkällä ilmavainulla, mutta pelkällä jäljellä saa. Ihan turhaa koko haku siis.

      Poista
    2. Henkilökohtainen mielipide on että molemmat tyylit pitäisi näkyä kokeessa!

      -tiina-

      Poista