keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Taas on reissattu

Viime viikon lauantaina käytiin hallilla Taavin kanssa kokeilemassa muutamaa rallyn avoimessa luokassa vastaan tulevaa uutta liikettä; hyppyseuruuta, pyörähdystä ja istu-seiso-kierrä koira. Kaksi ekaa onnistui tosi hyvin ekakertalaiseksi, alla videot. Hyppyseuruussa tarvii ottaa juoksuaskelia, kävellessä Taavi ehtii kääntyä poikittain. Pyörähdyksessä Taavi saattaa osua vähän mun jalkaan, enkä tiedä onko se virhe vai ei. Tuo istu-seiso-kierrä koira oli haastavin. En ole opettanut Taaville seisomista muuta kuin liikkeestä. Kaukoja ajatellen ollaan joskus vähän tehty nami nenässä jumppaa, mutta ei juuri sitäkään. Tämä liike täytyy siis aloittaa aika alkeista ja kokeiltiinkin tuota istumisesta seisomaan nousemista ilman perusasennossa oloa. Tämä onnistuu kädellä auttaen ja yllättäen pystyin kuitenkin kiertämään Taavin ilman sen liikkumista!










Näiden liikkeiden lisäksi tulee kymmenkunta uutta käännösjuttua, mutta ne on enempi tai vähempi erilaisia variaatioita jo osaamistamme jutuista enkä usko niiden aiheuttavan hirveitä ongelmia. Koiran täytyy vaan olla tosi kuulolla, että tekee mitä käsketään eikä sitä mitä luulee olevan tulossa. Houkutus myös tulee uutena liikkeenä, mutta luopumista on treenattu, joten tämäkin varmaan tullaan handlaamaan jotenkuten. Treeniä nämä kaikki vaativat ja talven aikana olisi tarkoitus ottaa liikkeet haltuun.


Kostin kanssa treenattiin jättäviä. Hidas se on vielä ja seisominen ei onnistu. Istuminenkin meinaa mennä maahan menoksi. Hyvin se kuitenkin keskittyy ja mun pitäis muistaa, etten voi noi pieneltä vielä vaatia kovin paljoa kun en sille ole vielä juuri mitään opettanut. Hyppyä tehtiin pari kertaa ja nyt ei Kosti yrittänyt kiertää estettä vaan hyppäsi hienosti yli.



Tiistaina päästiin pitkästä aikaa Taavin kanssa tiistaitokoilemaan. Alkuun paikkaistuminen, Taavi reunassa. Se istui ihan hirmuisen hienosti, hiljaa ja keskittyneesti, vaikka hallissa liikkui ihmisiä ja taisi joku koira vähän haukkuakin. Vieruskaverilla oli namipurkki edessään ja kun sen ohjaaja kävi kesken istumisen hakemassa purkin käteensä, luulin Taavin lähtevän purkin perään. Mutta ei se lähtenyt, katsoi vain tarkasti mihin purkki menee. Etäisyyttä mun pitää vielä kasvattaa, mutta tää oli taas superhyvä istuminen.

Merkin kiertoa tehtiin kaksi toistoa, eka vähän lähempää ja toka täydestä matkasta. Molemmissa pysyi laukka koko ajan!! Sitten ruutua, koutsi kävi näyttämässä ruudun ja Taavi meni sinne hienosti. Alkoi kuitenkin haukkua... Toinen ruutu ilman näyttämistä ja kehuin heti ruudun löydyttyä, niin Taavi pysyi hiljaa.

Seuruuta liikkuroituna, askelia eteen, taakse ja sivuille. Peruutus ei oikein onnistunut ja mietittiin sen ehkä toimivan paremmin, jos aloitan oikealla jalalla. Muuten meni hyvin.

Hyppynouto oli vaikea. Taavi periaatteessa teki liikkeen, mutta hirveesti hienosäätöä vaatii vielä. Luoksetulo oli hyvä ja lopuksi vielä kaukot. Kaket tehtiin naama aksakentälle päin ja aksaava koira vei suuren osan Taavin huomiosta, mutta tästä huolimatta se teki kaikki avon vaihdot ekalla käskyllä. Hassun näköistä, kun se seuras tosi tarkasti hallin toisella puolella aksaavaa koiraa ja oli kuin ei olisi nähnytkään mua, mut teki silti mitä käskettiin. Palkkaa olis halunnu enempi ja nopeemmin. Kokonaisuutena mahtitreenit, vaikka vähän haukkumista väliin tulikin. Tuolla hallissa meillä on aina ollu jotenkin vaikeempaa kuin muualla ja nyt oli hyvä fiilis tehdä.


Treenien jälkeen ajettiin Turkuun, jossa yövyttiin ja keskiviikkona matka jatkui laivalla Ruotsiin. Laivamatka meni molempien koirien osalta hyvin, tyypit osas rentoutua hyttiin ja kannen pissireissut meni hyvin. Parin seuraavan päivän aikana ajeltiin Tanskan Herningiin koiranäyttelyyn. Matkan varrella tutustuttiin mm. kuningas Brahen linnan raunioihin Vätternin rannalla, käytiin pienellä patikalla Söderåsen kansallispuistossa ja käppäiltiin pitkin Malmön puistoja.




sekä Ruotsin että Tanskan puolella oli melkoisia ruuhkia


 






Juutinrauman silta


Herningissä leiriydyttiin messukeskuksen pihaan, johon oli karavaanareille järjestetty sähkö ja suihkut, hyvää palvelua Tanskan kennelklubilta! Siihen nähden, että pienelle alueelle oli leiriytynyt useampi sata autokuntaa ja kaikilla tuntui olevan kahdesta kuuteen koiraa mukanaan, oli paikka rauhallinen. Koirat eivät juurikaan haukkuneet ja ainut suurempi häiriö oli "hieman" juhlivat saksalaiset, jotka onneksi olivat aivan alueen toisella laidalla. Taavi ja Kosti olivat yllätyksekseni autossa koko viikonlopun ajan ihan hiljaa, ulkoa kuuluneet ääneet eivät aiheuttaneet vahtihaukkua.

Messukeskusta ympäröivällä alueella pystyi hyvin lenkittämään koirat ja kauemmalla nurmikentällä pojat pääsivät juoksemaan vapaanakin. Kosti näki viikonlopun aikana varmasti enemmän vieraita koiria kuin tähänastisen elämänsä aikana yhteensä. Teki hyvää sille, varsinkin kun Taavi näytti esimerkillisesti mallia, ettei toisista tarvi välittää ollenkaan.

Lauantaina oli eka näyttely ja näihin kinkereihin osallistui vain Taavi, koska Kosti oli harmittavasti pari päivää liian nuori päästäkseen junnuluokkaan. Ja eihän Kosti ollut edes syntynyt silloin kun reissua varasin (meinas muuten unohtua ostaa Kostille oma laivalippu). Messukeskus muodostui useasta hallista ja näyttelyllä oli hyvin tilaa. Kehät olivat isoja ja kehien välillä oli myös kivasti tilaa. Ainoana miinuksena hallissa oli todella kylmä.

Ennen omaa kehää jouduin beuceronkehään kasvattajaluokkaan lainahandleriksi. Oli kiva olla avuksi!



Lauantain kehässä kilpakumppanina Light My Fire Happily ja tuomarina kroatialainen Jadranka Mijatovic. Taavi oli ollu koko reissun ja näyttelyaamun hallissa hirveän rauhallinen ja rennon oloinen, mutta niin vain kehässä pääsi pari haukkua, ei onneksi mitään pahempaa ja suoriuduttiin ihan hienosti . Arvostelu oli nopea ja kuului näin

4,5 years old male, nice type size and bone, exc type of head beautiful eyes and expression, good neck and shoulder, exc top line, short hook and bit close behind.

4,5 vuotias uros, hyvän tyyppi, koko ja luusto, erinomainen pää, kauniit silmät ja ilme, hyvä niska ja hartiat, erinomainen ylälinja, (hook voisi olla ehkä hock tai sitten en tiedä järkevää suomennosta) lyhyt kinner ja hieman ahdas takaa.

Taavi oli ROP ja sitä myöten Taavi sai Tanskan muotovalion ja Pohjoismaiden muotovalion arvot ja reissun tavoite oli täytetty.







Kostikin pääsi hengailemaan messuhalliin ja pojat edustivat rotuaan hienosti ja saivat ihmisiltä paljon kehuja, rapsutuksia ja kyselyjä siitä, mikä ihmeen rotu tämä oikein on.


Illalla oltiin Taavin kanssa isossa kehässä, tuomarina tanskalainen Marie Petersen. Esiarvostelussa meitä seisotettiin tosi pitkään ja tästä huolimatta Taavi jaksoi hienosti, vaikka varmasti oli jo väsynyt. Varsinainen iso kehä oli tosi iso, juostiin varmaan puol kilsaa sitä ympäri ja Taavi oli hieno, vaikka perskarvoissa kiinni juoksi seuraava koira. Taas pitkä seisominen ja siitäkin suoriuduttiin ihan mallikkaasti. Vaikka ei me noissa koskaan menestytä, niin onhan niissä upea käydä juoksemassa!

esiarvostelussa

esiarvostelussa

esiarvostelussa

Kohta tullaan!

isossa kehässä


isossa kehässä

isossa kehässä

Aika tasan neljän tunnin kohdalla alkaa ykkösryhmä ja meidänkin hieno esiintyminen näkyy =)



Sunnuntaina kehässä samat koirat ja tuomarina tanskalainen Freddie Klindrup. Tällä kertaa Taavi haukkui vähän enempi, mutta juoksi kuitenkin melko nätisti ja seisotukset onnistui hyvin. Tuomari oli todella tarkka ja kopeloi koiran kokonaan. Tuomari tykkäsi isompikokoisista koirista ja niinpä Light My Fire Happily oli tällä kertaa ROP. Meille kuitenkin laatuarvosana erinomainen ja hyvä arvostelu. Eihän me voida aina kaikkea voittaa ja hyvä, että molemmat koirat saivat viikonlopulta jotain =).

Taavin arvostelu kuului näin:

Af mindste lag, udmærket hoved og udtryk, godt næseparti, vel placeret øjne, korrekt ansatte øre, udmærket hals, krop, gode benstammer, normal vinklet, bevænger sig godtm god pels, godt temperament.

Hieman matala, erinomainen pää ja ilme, hyvä kuono, hyvät silmät, oikein asettuneet korvat, erinomainen kaula, runko, hyvä luusto, normaalit kulmaukset, liikkuu hyvin, hyvä turkki, hyvä luonne.


Light My Fire Happily



Tuomarin piti tutkia rotumääritelmää arvostellessaan, mut kattokaan miten hienosti Taavi pönöttää!




Kehän jälkeen leiri kasaan, matka kotiin alkoi ja loppupäivä meni melko lailla ajaessa. Malmössä oli Juutinrauman sillan jälkeen passintarkastus, mutta koirista ei siellä oltu kiinnostuneita. Hassu sattuma, että tullimies tai rajavartija tai mikä se nyt olikaan, puhui suomea!

Maanantaina köröteltiin Tukholmaan ja illalla yölaivalla Suomeen. Kiva on reissata, mutta vielä kivempi tulla kotiin!

Mitäs täältä ikkunasta näkyy?

1 kommentti: