lauantai 14. lokakuuta 2017

Jälkeä ja tokoa sadeviikon virikkeiksi

Sunnuntaina käytiin illalla pikaisesti hallilla jälkiryhmä hallivuorolla treenaamisesta näyttelyjuoksemista. Kyllä se kovasti haukututtaa aluksi, kun ringissä on monta muutakin. Tehtiin myös ringissä perusasentoharjoituksia ja maahanmenoja. Kivasti kuunteli Taavi näissä vaan mun käskyjä.

Iltamyöhällä käytiin vielä Fionan kanssa lenkillä.


Maanantaina aamupäivällä hallilla molempien kanssa. Taaville ruutua ja merkin kiertoa. Kierto meni yli odotusten, pitkästä matkasta laukalla myös menosuunta. Tehtiin useampia toistoja eri matkoista ja aina vaan pysyi laukka.  Ruutu ei sitten mennyt ihan niin nappiin . Targettia piti käydä näyttämässä useamman kerran, kun oli aina menossa kiertämään tötsää... Saatiin kuitenkin ihan hyviäkin suorituksia.

Kostin kanssa  harjoiteltiin vähän hyppyä. Kostin mielestä hypyn voi ihan hyvin kiertää... Perusasentoharjoituksia ja luoksetulon loppuasentoa kokeiltiin vähän myös. Ja tietty leikittiin.

Iltapäivällä pellolle (vesililliin) tehdyt jäljet, jotka vanhenevat kuutisen tuntia. Vaikeeta oli molemmille. Taavi kuitenkin lähestulkoon suoritti oman jälkensä, mutta Kosti ei päässyt yhtään jutun juonesta kiinni. Oli ehkä vähän liian vanha jälki ja tuo pohja oli aika haastava.



liejupelto


Tiistaina Taaville aamutreeniä hallilla ruudun ja merkin kierron merkeissä. Tällä kertaa ruutua näyttämällä ja se meni hienosti, kolme toistoa. Sitten kiertoa, mikä ei meinannut oikein onnistua. Ruutu veti liikaa puoleensa ja menovauhti vähän hukassa. Kun lyhennettiin matkaa, niin vauhtia taas löytyi. On siis selkeesti vaikeeta näiden liikkeiden erottelu ja se vaatii varmasti paljon treeniä!

Iltapäivällä molemmille jälki, Kostille 200 m suora metsäjälki ja Taaville n. 700 m vaikea metsäjälki. Kostin jäljellä oli seitsemän keppiä ja ikää noin kaksi tuntia. Varsin mallikkaasti suoriutui pentu tehtävästään. Yksi keppi jäi syvään sammaleeseen ja muutaman kerran piti vähän tarkistella jäljen suuntaa, muuten oikein hyvä suoritus.







Taavin jäljellä neljä keppiä ja ikää reilu kaksi tuntia. Tien ylityksiä kolme ja yksi polun reunassa kulkeva pätkä. Maastonvaihteluja oli myös useampi. Jälki haettiin pitkältä janalta ja tosi hienosti Taavi nosti jäljen ja lähti määrätietoisesti jäljestämään aina ensimmäiselle tielle asti. Tien ylitys oli tosi vaikea ja kauan Taavi haki suuntaa. Sen löydyttyä alkoi homma taas sujua. Polun vierusta oli myös hieman haastava, mutta siitä Taavi selvisi kuitenkin melko hyvin. Seuraava tien ylitys meni hyvin ja sen jälkeinen pidempi metsäosuus maastonvaihteluineen myös. Viimeinen tienylitys onnistui aika hienosti ja kepeistä löytyi kaikkiaan kolme. Loppujäljellä oli vielä ilmeisesti sienestäjän jälki, kun jälkemme kulki hänen ja hänen auton välistä.


Illalla Kostin kanssa olimme pentukurssilla. Kurssin eka kerta jäi töiden takia välistä, mutta kolmelle viimeiselle kerralle pääsemme mukaan. Tämän illan aihe oli seuraaminen.

Kostin perusasennon paikkaa mietittiin ja hinkattiin. Olen sitä opettanut vähän liian eteen (sitä se teettää kun yksin ilman peiliä tuhertaa...) ja nyt etsittiin oikeaa paikkaa. Ja sitten sitä palkkakäden paikkaa kanssa haettiin, kun ei mun käsi vaan meinaa millään taipua oikeaan kohtaan ja aina palkkaan liian edestä ja sitten Kosti hakeutuu mun eteen. Ihan hirmuisen hyvin Kosti pitää kontaktia eli jotain on ainakin mennyt treeneissä sen pieneen päähän.

Seuruuta tehtiin imuttamalla. Taavin seuruun opetuksen jälkeen vannoin, etten enää koskaan opeta imuttamalla, kun se käden häivytys oli mahdoton. Kostilla ei kuitenkaan ole hajuakaan tuosta seuruun paikasta vielä, niin pakko imuttaa jos haluaa ottaa yhtään askelia. Hyvin pysyi Kosti suorassa, vaikka ei ollut seinää vieressä tukemassa. Kotona ollaan siis vähän kokeiltu ottaa askelia seinän vieressä.

Tunnetilasta puhuttiin myös ja siitä kuinka ohjaajan tulisi huolehtia pennun mielenkiinnon säilymisestä. Jos pentu lähtee häröilemään tai nuuskimaan, pitää ohjaajan tehdä itsestään mielenkiintoinen. Palkkaus puhutti myös. Itse olen yrittänyt aina välillä leikkiä Kostin kanssa, etten tappaisi sen leikki-intoa kuten Taavin kohdalla tein. Nyt sain kuitenkin palautetta, että jos haluan palkata namilla (mikä on monen asian alkuopetuksessa ja tekniikoiden opetuksessa paras vaihtoehto), en voi välissä palkata lelulla. Lelupalkka välissä saattaa aiheuttaa namipalkalle inflaation. Toisaalta en myöskään oikein osaa käyttää lelua palkkana, niin voi olla parempi että jatkossa pitäydymme nameissa palkkana ja sitten leikitään erikseen, jotta lelun voi joskun myöhemmin ottaa palkaksi niin tarvittaessa. Nami kuitenkin on tällä hetkellä se ykkönen.


Keskiviikkona molemmille takapihatottista. Taaville ruutua ja merkin kiertoa. Ehkä saattoi joku pienen pieni idea viritä pyrrin päässä noiden kahden liikkeen erottelusta. Vaikka väliin tuli kyllä myös ruudun kulmamerkin kiertoa yms. mukavaa. Positiivisena pointtina vauhti merkille mennessä pysyi laukalla!

Kostille perusasentoa ja maahanmenoa ja siellä pysymistä. Pystyn liikkumaan hyvin muutaman askeleen taakse ja kiertelemään kaarta koiran edessä. Merkkiäkin kierrettiin muutaman kerran.

Illalla Murun kanssa esineruutua täysikokoisella ruudulla. Taaville ruudussa oli valmiina kolme esinettä ja ekan se haki hienosti. Sitten iski Taavityylinen rauhallisuus, mutta kyllä sieltä ajan kanssa nousi toinenkin esine. Jätettiin siihen.




Kostille vietiin näyttämällä kaksi esinettä yksi kerrallaan, eka vähän lähemmäs ja toka takarajalle. Hirmu hienosti haki molemmat ja sain luovutuksenkin käteen asti, vaikkakin se vaati useamman lisäkäsky tiputtelujen takia. Kolmannelle esineelle kokeilin valmista, mutta ei riittänyt usko Kostilla etsiä tarpeeksi kaukaa ja sitten Muru kävikin näyttämässä sen ja löytyi se viimeinenkin.


Melkeistään tulee jo luovutuskin!





Tostaina pikavisiitti naapurikaupungin hallille. Taaville näyttöruutu ja merkin kierto. Ruutu oli super. Merkin kierto ekalla käskyllä meni ruudun kulmamerkin kiertämiseksi, mutta sitten onnistui laukkavauhtinen kierto ihan oikeankin törpön ympäri. Ehkä toi ruutumerkin kiertäminen on askel oikeaan suuntaan, kun ennen Taavi meni ruutuun seisomaan. Nyt sentään kiertää, vaikkakin väärän kohteen...

Kostille perusasentoa ja imutusta. Perusasennossa se on niin täpäkkänä! Imutus ei kyllä ole mun vahvin juttu. Jos vain saisi Kostin hiffaamaan tuon perusasennon paikan, niin ehkä siitä pystyisi jossain vaiheessa ottamaan askeleen ja koira tulisi mukana. Maahanmenoja tehtiin kanssa ja ne onnistui ihan hyvin tämän hetken taitotasoon nähden.




Treeniviikko lopetettiin poikain tokotreeneihin. Taavin tunnilla aiheena hypyt noudolla ja ilman. Taavi osaa nää hommat aika hienosti, toki hieman lähemmäksi voisi tulla luovutuksessa. Hyppynoudossa pitäisi jatkossa harjoitella vinoja heittoja.


Tunnin muita aiheita olivat perusasento, joka oli jostain syystä Taavilla vähän hukassa. Ennen Taavi on aika hienosti tullut edestä sivulle, mutta nyt jäi vinoon ja toisinaan myös liian eteen. Tämä siis treenilistalle myös.


Harmittaa tuossa ryhmässä olevan aussiuroksen vaikutus Taaviin. Se ei ole ollenkaan rento kyseisen koiran ollessa hallissa, ei tee hyvää meidän treenifiilikselle.




Kostin tunti aloitettiin ilman koiria treenaamalla palkkauksen ajoitusta. Ei ole helppoa ollenkaan ja aina melkein olin myöhässä tai ennakoin...


Koirien kanssa sitten harjoiteltiin myös tuota palkkausta. Tehtiin Kostin kanssa maahanmenoja, kun se nyt tällä hetkellä on sille vahvin liike. Käsky-naksu-palkka-vapautus-käsky-naksu-palkka-vapautus nopeaan tahtiin. Välillä taisin onnistua ajoituksessa!


Palkkauksen ajoituksen lisäksi treenattiin seuruuta. Käytiin läpi perusasennon kautta harjoittelu, imutus ja sheippaus. Perusasentoa ollaan treenitty kovasti, mutta ainakaan vielä se ei ole iskostunut Kostille niin vahvasti, että lähtisi jalan mukaan liikkeelle. Imutuksesta jo mainitsinkin, ettei se tunnu omalta. Tuo sheippaus kuulosti mielenkiintoiselta ja sitä nyt ajattelin ainakin kokeilla, jos se lähtisi kantamaan hedelmää. Kävellään siis vaan reippaasti ja tehdään paljon suunnanmuutoksia, kun koira hakeutuu vasemmalle puolelle ja ottaa kontaktin, se palkataan. Pikkuhiljaa kriteeriä nostetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti