perjantai 30. joulukuuta 2016

Huikea vuosi!


Vuosi sitten oli tälle vuodelle mietteet tällaisia ja näin niiden kanssa kävi:

  • MH ja/tai luonnetesti
    • MH suoritettiin oikein mallikkaasti!
  • petotestiä olen myös miettinyt
    • Karhua käytiin moikkaamassa ja hyvin meni
  • paimentamaan halutaan tänäkin vuonna
    • Muutamalla paimennusleirillä käytiin, siellä on aina niin kivaa!
  • jäljellä tarkkuutta kulmiin ja janalähtöjen pidennystä
    • Kulmat vaatii kyllä edelleen tarkkuutta, mutta janalähtöihin on tullut pituutta.
  • hakumetsässä edelleen lisää hallittavuutta
    • hallinta on aika lailla kunnossa, mutta eipä sitä voi koskaan treenata liikaa
  • tokossa alo ja avo luokan liikkeet haltuun ja paikkamakuussa mun pitäisi oppia luottamaan Taaviin
    • luotto paikkikseen saavutettu! Aloluokan liikkeitä hinkattu jo tylsistymiseen asti, avon liikkeet ihan hyvällä mallilla.
  • näyttelyissä voisi käydä kerran tai pari jos hyvä näyttely saattuu aikatauluihin ja kohtuullisen matkan päähän tai sitten kiva ulkomaanreissu, johon näyttelyn vois ympätä
    • pari kertaa eksyttiin ulkomaille hyvin tuloksin (Kiitos Pieta vielä huikeesta Tallinnanreissusta!! Ja Muru, oli kiva että lähdit mukaan Ruotsiin viettämään syntymäpäivääsi koiranäyttelyssä!)
  • paljon kivaa ja rentoa yhdessä tekemistä ja terveyttä
    • hot spotia lukuun ottamatta säilyttiin terveinä ja kivaa meillä oli koko vuoden!


Alkuvuodesta en olisi osannut kuvitellakaan kuinka huikea vuosi tästä oli tulossa! Alkuvuonna meillä oli edelleen luotto paikkamakuuseen aivan hukassa, vaikka se oli jo ihan hyvällä mallilla ja kaikki kilpailu ja koesuunnitelmat oli haudattu hyvin syvälle. En olisi millään uskonut, että voisin tämän vuoden aikana selailla koekalentereita ihan tosimielessä. Pitkin kevättä treenailtiin ahkerasti ja joskus huhtikuun aikana alkoi muhia ajatus BH-kokeeseen osallistumisesta. Suunnitelmissa oli tahkota niin monta koetta, että saadaan tämän vuoden aikana tuo koettelemus läpi. Mun suureksi yllätykseksi ja helpotukseksi BH meni hienosti läpi ensimmäisellä yrityksellä aivan karmeasta jännittämisestä ja vappuaattosäästä huolimatta!


Tokokokeissakin käytiin useamman kerran taltuttamassa mun tolkutonta koejännitystä. Koejännitys on toivottavasti hieman karissut, mutta tuloksilla ei juuri juhlittu. Tuloksia tärkeämpää meille oli kuitenkin saada luotto tuohon paikkamakuuseen vielä paremmaksi ja kartutettua kisakokemusta. Monessa kokeessa oli paljon hyvää ja vain pieniä virheitä, joista tulokset lopulta jäivät kiinni. Viimeisten kokeiden suurimmaksi ongelmaksi muodostui vinkuminen. Siihenkin on jo kuitenkin jotain vinkkejä saatu ja ehkä pientä edistymista hiljaisempaan suuntaan on tapahtunut.


BH:n jälkeen suurimpina saavutuksinamme pidän ehtottomasti uskallustani osallistua pelastuskoirakokeisiin. Jälkikokeessa suoritimme aivan huikean hyvän tottisosuuden. Metsäosuus ei onnistunut, mutta siitäkin opin hirveän paljon ja ensi kerralla olemme varmasti paljon valmiimpia. Haun A-kokeen saimme suoritettua hyväksytysti läpi ja olemme yhden askeleen lähempänä mahdollista pelastuskoirakoksi tulemista. Koesääntöjen muuttuminen vuoden päästä tulee kyllä varmasti sotkemaan näitä suunnitelmia omalta osaltaan, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!


Näyttelyrintamalla olimme melko laiskoja, mutta tulokset olivat sitäkin hienompia. Kaksi näyttelyä ja tuloksena Viron muotovalio, Viron Voittaja 2016, Ruotsin muotovalio, Ruotsin Voittaja 2016 ja kansainvälinen näyttelyvalio tittelit. Ei huonosti ollenkaan!


Muutenkin reissattiin aika paljon ja Taavi oli mitä parhain matkaseuralainen. Eiköhän me tulevanakin vuonna jatketa reissulinjalla.
Lisäksi osallistuttiin useamman Tottakai-joukkueen voimin roturace juoksukilpailuun, tästä olisi hienoa saada perinne! Myös Tottakai-päivillä oltiin, totta kai!! Koirakavereita olemme muutenkin tavanneet aina kun on ollut mahdollista.


Loppuvuodesta menin vielä hurahtamaan rally-tokoon, joka tuo vähän uutta vaihtelua meidän kaavoihin kangistuneisiin treeneihin ja mikäli kokeisiin asti uskaltaudun, niin auttaa varmasti jännittämiseeni.


Aivan hirvittävän iso kiitos kaikille meitä auttaneille ja meidän kanssa treenanneille!! Vaikka suurin työ koiran kanssa tehdäänkin usein omineen, on toisten avuilla, neuvoilla ja seuralla aivan mielettömän suuri merkitys. Ihan yksin ei kukaan pärjää.


Jos ei muuta, niin tämä vuosi todistaa kaiken olevan mahdollista, kunhan vain jaksaa uskoa ja tehdä töitä tavoitteiden eteen!



Ensi vuotta ajatellen mietteet ovat tällaisia:
  • Paljon kivaa yhdessäoloa ja pitkiä metsälenkkejä
  • Mahdollisesti luonnetestiin osallistuminen syksyllä
  • Rally-tokossa voisi korkata kisauran
  • Peha-B
  • Jäljellä harhajäljistä selviäminen kuntoon
  • Pejä-A, jos edellinen saadaan kuntoon
  • Tokossa yksi alo1 -tulos jos vinkumisongelma saadaan johonkin kuosiin (vaikka maku vähän tähän lajiin kilpailumielessä onkin mennyt, niin ehkä me yritetään ensivuonnakin). Avon ja voin liikkeiden opettelua.
  • Katotaan mitä muuta uutta kivaa keksitään!?
  • Terveyttä, terveyttä, terveyttä!!!


Kaiken lisäksi jos kaikki menee hyvin, on helmikuun alkupuolella odotettavissa pikkutaaveja Salokannel -kenneliin. ♡

























LOISTAVAA TULEVAA VUOTTA KAIKILLE!









maanantai 19. joulukuuta 2016

Puuhaa riittää

Viikko sitten sunnuntaina oltiin pitkästä aikaa jälkiryhmän tottistreeneissä. Me yritettiin olla hiljaa. Perusasennossa se ei onnistu, mutta kun tehdään muuta, niin Taavi on aika hyvin hiljaa. Muun tekemisen lisäksi harjoiteltiin peruuttamista, Taavi menee vähän liian takana, mutta on selkeesti oppinut hahmottamaan mihin suuntaan yritetään kulkea, oli kyllä ohjuririmat apuna.


Tiistaina käytiin aamusta tekemässä eteenmenotreeni lenkin yhteydessä, alla video.






Illalla tokossa puuhasteltiin ekaksi paikkaistuminen, ruutua ja  merkin kiertoa. Tokalla setillä ohjattua noutoa, Z ja hyppynoutoa. Ekalla setillä Taavi vinkui aika lailla, mutta toisella se oli ihan hiljaa. Mitä eroa näillä oli,  niin en tiedä... huoh, millä tuosta vinkumisesta pääsis eroon?!

Liikkeisiin; istuminen meni oikein hyvin, vaikka hallin toisen pään aksaajat ja vieruskaverina ollut bouviernarttu saivat kyllä Taavin korvat heilumaan ropelien lailla. Vinkui vain vähän lopussa. Ruutua tehtiin yhteensä neljä toistoa kahdesta eri suunnasta lätkälle, nää oli muuten aivan mahtavat, mutta Taavi vinkui voimakkaasti ennen lähetystä. Ja kun en halunnut sitä vinkuvana lähettää liikkeelle, oli melkoisen hankalaa saada se hiljenemään. Merkin kierto oli vaikea. Merkkejä oli kaksi noin 10 m päässä toisistaan ja ensin kierrettiin merkkiä lähetys aksaajiin päin. Menovauhti oli hidas, mutta paluu nopea. Tässä ei vielä vaikeuksia, mutta kun vaihdettiin suuntaa ja kierrettävää merkkiä, oli pasmat Tapsalla sekaisin. Sen oli tosi hankala vaihtaa kierrettävää merkkiä ja toinen tötsä pitikin aloittaa ihan läheltä.

Pienen tauon jälkeen Taavi oli aika hiljainen, mutta ohjattu oli sillä ihan hukassa. Tuolla hiekkapohjaisella hallilla sillä on aina ollut vaikeuksia poimia kapula suuhun, vaikka nyt oli korkealaipalliset kapulat. Tosin ne oli kyllä ollut jo muiden suussa, yäk... joka tapauksessa Taavi ei hahmottanut mihin ja mitä piti tehdä. Höntsäiltiin sitten kapulalla ja ihan innoissaan se sitä lopulta haki. Z meni loistavasti, kaikki liikkeet oikein ja ihan hiljaa. Lopuksi vielä hyppynoutoa ja sekin onnistui kivasti.


Keskiviikkona käytiin tutustumassa mahdolliseen rally-tokoryhmään. Hirveen kaksjakoiset on nyt tunnin jälkeen mietteet... Olisi ihan superia päästä treeniryhmään! Saisi neuvoja ja vinkkejä ratojen suorituksiin sekä koetaktikointeihin ja olis joku jolta kysyä neuvoa. Muttamutta. Ryhmän muut jäsenet ovat kaikki ilmeisesti aloittaneet koiraharrastuksen tänä syksynä ja halli olikin täysi vallattomasti sinkoilevia koiria, jotka eivät olleet millään tasolla hallinnassa ja osa tuskin tulee koskaan olemaankaan... Ei ehkä meille se optimaalisin treeniporukka, jos kuitenkin haetaan rauhallisuutta ja keskittymistä tekemiseen enkä jaksais koko aikaa pelätä kuka hyökkää mistäkin kimppuun tai keneltä Taavi kokee tarvetta puolustautua. Toisaalta tulis ainakin häiriötreeniä ja toisten koirien sietoharjoittelua.

Tehtiin kaksi rataa vierekkäin ja jokainen kävi vuorollaan suorittamassa radat, muiden hengaillessa. Mä sekoilin taas kylttien suoritustavoissa, en vain millään erota oikeaa ja vasenta toisistaan. Taavi teki innokkaasti, jopa liian innokkaasti. Kun mä yritin miettiä miten kyltti suoritetaan, tarjosi Taavi mulle jo ainakin kolme eri vaihtoehtoa. Toisella radalla se myös vinkui voimakkaasti.


Perjantain tokotreenit oli aivan superit!!! Oltiin viisi koiraa koko tunti yhtä aikaa hallissa ja Taavi oli koko ajan vapaana ja rento ja ihana ja hiljaa! Tehtiin ns. simputustreenit. Paljon häirittyjä perusasentoja, paikkamakuuta, paikkaistumista, seuruun käännöksiä, seuruuta muiden vierestä... Taavi keskittyi todella hyvin koko ajan ja teki kaiken tosi hyvin, jopa peruutus alkaa pikku hiljaa onnistua. Kun ei oltu tekemässä jotain, harjoiteltiin rentoutumista.


Näin hyvin Taavi rentoili!



Illalla tehtiin kotona vielä tunnaria ja tältä se näytti:




Lauantaina osallistuttiin Tarja Martinpuron tokokoulutukseen. Etukäteen olin ilmoittanut meidän aiheeksi vinkumisen poiskitkemisen. Sehän ei ole ollenkaan helppo juttu, varsinkaan kun Taavi ei tietenkään vinkunut koulutuksessa. Ohjeeksi saatiin kuitenkin treeneissä palkata aina hiljaisuudesta joka tilanteessa ja kertoa koiralle, ettei vinkuminen ole sallittua. Tämä on kuitenkin vähän kinkkinen juttu, kun koira ei välttämättä itse tiedosta vinkuvansa, haukkuminen on sitten jo asia erikseen... Vinkuva koira ei saa suorittaa tehtävää, homma keskeytetään ja yritetään uudestaan. Vain hiljainen koira voi tehdä suorituksia ja niistä palkitaan ruhtinaallisesti. Myös treenejä edeltäneet tapahtumat pitäisi kirjata ja miettiä löytyykö sieltä syy-yhteys vinkumiseen (ruoka, lenkit...).

Muuta koulutuksen antia:
  • merkin kiertoon vauhtia kierrättämällä kahdeksikkoa kahden tötsän välillä ja ylipitkillä matkoilla
  • merkin kiertoon tiiviyttä palkkaamalla lähetyssuunnan vastaiseen sivuun
  • seuruuseen skarppiutta toistamalla käsky aina ennen käännöksiä
  • paljon häiriötreenejä!!! Häirittyä perusasentoa ja seuruuta
  • jos koira ei tule ensimmäisellä käskyllä hyvään perusasentoon, vaihdetaan paikkaa ja autetaan koira hyvään asentoon. EI KORJAILLA SIINÄ PAIKALLA.
  • perusasentoon tulemista treenattava eri kulmista lähietäisyydeltä
  • hyvästä suorituksesta SUPERPALKKA!!! Miten tää on niin vaikeaa??
  • seuruun edistämiseen auttaa loivan vasemmalle kaartuvan ympyrän seuruuttaminen. Suoraan seuratessa paljon vasemmalle käännöksiä
  • mokan jälkeen koira aina autetaan onnistumaan!!
  • jäävissä varmuutta paikalla pysymiseen kiertämällä koiraa. Jos tassut liikkuu, korjataan.
  • luoksetulon pysäytykset aloitetaan pysäyttämällä koira vasta lähellä itseä ja tekemällä itse reilusti vastaan menevä liike



Sunnuntaina olin kuokkimassa toisen hakuryhmän treeneissä, kun omat treenit on jääneet aikatauluongelmien vuoksi niin usein väliin. Kiitos ryhmä Ö, että sain tulla!

Taaville neljä ukkoa, ensimmäinen etukulmassa vasemmalla puolella. Lähetys ylös jyrkkään mäkeen. Taavi lähti hyvin, vaikka olin epäillyt ylämäkeen lähdön olevan vaikea, hyvä ilmaisu ukolta. Toinen ukko toisella puolella etukulmassa, taas hyvä suora pisto ja hieno ilmaisu. Kolmas jälleen vasemmalla ylhäällä mäellä, lähetys reilusti ennen ukkoa. Viimeinen oli raunioilla ja eka lähetys meni tyhjäksi, toisella sitten löytyi ukkokin. Kivat treenit oli ja aina tulee uusia ajatuksia uusien ihmisten kanssa treenatessa!


Illalla käytiin vielä jälkiryhmän tottistreeneissä. Alkuun paikkaistuminen, hyvin meni. Taavilla aiheena häiritty perusasento, ollaan parannettu paljon, mutta kyllähän tuota kaikki ympärillä tapahtuva kiinnostaa. Kokeiltiin myös edellispäivän koulutuksen innoittamana merkin kiertoa kahdeksikkona. Tämähän ei tietenkään ensimmäisellä kerralla vielä onnistunut, mutta pitää opettaa ajatus Taaville, ettei palkka tulekaan välttämättä joka kierron jälkeen vaan joskus joutuu ehkä kiertämään toisenkin tötsän. Taavi on tosi kovasti kiinni mun palkkakädessä ja tulee heti suorituksen tehtyään vaatimaan palkaansa. Mietittiinkin muita palkkausmahdollisuuksia kauempana minusta. Tehtiin myös seuruuta ja yhtä liikkeellelähtöä lukuun ottamatta Taavi oli taas koko treenit vinkumatta.

Kuva Tiina Suuronen





tiistai 6. joulukuuta 2016

Ruotsin maata valloittamassa

Jostain ihmeestä olin saanut päähäni ilmoittaa Taavin Ruotsin Voittaja 2016 -näyttelyyn. Ei näyttelyssä sinänsä mitään, mutta ne laivamatkat.... pelkään merellä oloa ja näin painajaisia laivamatkasta varmasti kuukauden ajan ennen reissua. Aneluistani huolimatta Muru ei suostunut lähtemään maitse matkaan, olisihan siitä kyllä tullut ajomatkaa semmoset 3500 km... Päädyimme siis reissuun retkeilyautolla lautalla Turusta yli. Ja koska olin auttamattoman myöhässä laivalippujen kanssa tilatessani niitä heinäkuussa, venyi reissu suunniteltua pidemmäksi lemmikkihyttien puutteen vuoksi. Perjantaina ajoimme Turkuun, missä Kodan ja Oomin Anne lupasi meille leiripaikan heidän pihastaan. Suunnaatoman iso kiitos tästä Annelle!!

Lauantaina aamuvarhain suuntasimme satamaan ja sieltä laivaan. Laivamatka Turusta Tukholmaan kestää jotain 11 h ja se meni Taavin osalta hyvin, minäkin selvisin hengissä. Onneksi hyttien ovet ovat niin raskaita, että Tapsa ei saanut itse avattua ovea ja saatoimme käydä päivällä yhdessä syömässä. Ulkoilutin Taavia muutaman kerran laivan kannella, naurettava kusetusalue oli lähinnä vitsi ja koipi nousikin aivan muualle kuin kusilaariin.


Turussa laivaan pääsyn odottelua

Taavin matkalippu

Onneton kusetusalue

Välillä otettiin rennost

Ja välillä katseltiin maisemia



Tukholmassa leiriydyimme keskustan tuntumassa sijaitsevalla Tantolundenin leirialueella. Alue muistutti enemmän ihan vain parkkipaikkaa, mutta vieressä oli iso puisto, jossa saattoi kävelyttää koiraa rauhassa. Ja kun tuo oli ainut talvella auki oleva leiripaikka lähelläkään messukeskusta, niin olimme valintaan ihan tyytyväisiä.


Sunnuntaina suuntasimme sitten messuhallille ja jännitys saattoi taas ottaa vallan. Messuhallin sisääntulossa kaikki koirat kävivät läpi eläinlääkärin tarkastuksen. Tämä oli järjestetty kätevästi tutkimuspöytärivistöllä ja koirat kävelytettiin ramppeja pitkin pöydille ja sieltä alas. Olimme paikalla hyvissä ajoin kahdeksan jälkeen. Arvioitu aika meidän kehän alkamiselle oli vähän klo 11 jälkeen, mutta kehä oli jonkin verran myöhässä. Tuomarina pyrreillä oli Elena Ruskovaara Suomesta. Tuomarina hän oli ystävällinen ja koiria hyvin käsittelevä. Hän oli hyvin tarkka, tutki koiran kauttaaltaan tarkistaen hampaat huolellisesti ja turkkikin sai osakseen paljon huomiota. Meidän kanssakilpailijoinamme oli kaksi ruotsalaista pyrriä, yksi narttu ja yksi uros. Itse vähän mietin miten vaikuttaa, kun ei Taavin häntäkarvat ole vielä kasvaneet takaisin täyteen mittaan kesäisen parturoinnin jäljiltä ja ainakin omaan silmään takamus näyttää edelleen vähän hassulta.

Kehät oli sijoiteltu mukavan väljästi







Taavi käyttäytyi kehässä kaikin puolin hienosti, vaikkemme olleet taaskaan harjoitelleet kuin hetkeä ennen kehään menoa. Se antoi kopeloida itsensä hyvin ja sai kehuja kuinka helppo siltä oli katsoa hampaat.

Arvostelu kuului näin:
Excellent type, beautiful proportions and topline, nice bones and neck. a bit roundish scull, dark eyes, excellent body, typical rear angulations, correct movements, excellent character. championat!!!
Sama suomeksi
Erinomainen tyyppi, kauniit mittasuhteet ja ylälinja, hyvä luusto ja niska. Hieman pyöreähkö kallo, tummat silmät, erinomainen runko, tyypilliset takakulmaukset, oikeat liikkeet, erinomainen luonne. Voittaja!!!

Tuloksena ROP, SERT, CACIB ja näiden seurauksena uudet tittelit Ruotsin Voittaja 2016, Ruotsin muotovalio ja kansainvälinen näyttelyvalio.







ROP Tottakai uskomaton Olen, VSP Ciel Bleu



Olisin ollut kovin tyytyväinen VSP -sijoitukseen, mutta toisaalta eipä meillä ollut muutakaan tekemistä kuin jäädä odottelemaan isoa kehää. Taavi pääsi autoon lepäämään ja me koluamaan messujen antia muutamaksi tunniksi.

Ykkösryhmän tuomarina oli italialainen Manola Poggesi, joka näytti esiarvostelussa jo hyvin selvästi mitkä koirat häntä kiinnosti. Nämä hän kopeloi tarkasti ja seurasi liikkeet loppuun asti. Meidän muiden kohdalla hän hädin tuskin vaivautui vilkaisemaan koiria. Mutta väliäkös tuon, olihan se silti hienoa päästä valokeilassa ison yleisön eteen juontajan kuuluttamana juoksemaan :D. (Erotuin ihan pikkaisen sieltä jakkupukuisten naisten ja mirrikaulausten miesten seasta).


Esiarvostelu








Maanantai kulutettiin kaupungissa hortoillen ja illalla pakkauduimme taas laivaan ja kotimatkalle. Matka sujui hyvin melko voimakkaasta merenkäynnistä huolimatta.







torstai 1. joulukuuta 2016

Parin viikon touhut

Viime viikon maanantaina oltiin Sannin kanssa rallyilemassa. Innostuttiin sen verran, että tehtiin kaksi rataa ja taidettiin tehdä molemmat radat kahteen kertaan. Edelleen on kylttejä, joiden suoritustapa ei ehkä ole ihan oikea tai sitten sen oikean tavan unohtaa siinä vaiheessa kun tulee kyltille. Mut hauskaa oli taas!

Sanni kuvas yhden ratasuorituksen:



Toinen treenaamamme rata näytti tältä:




Keskiviikkona käytiin uudella fyssarilla, kun vanha lopetti (yhyy!).  Vastaanotto oli eläinkaupan takaosaan kangassermeillä erotettu alue, johon kuului erittäin hyvin kaupan ovikello, kaikki mitä kaupassa tapahtui ja vielä lisäksi viereisen kahvilan puheensorina. Kaikesta tästä häiriöstä huolimatta Taavi antoi yllättävänkin hyvin sille uuden ihmisen käsitellä itsensä. Missään vaiheessa se ei ollu niin tolkku pois, kun on edellisellä fyssarilla ollut, mutta makasi kuitenkin rentona ja antoi hyvin hoitaa itseään. Pariin kertaan se pomppasi pystyyn, kun kaupan puolella siirreltiin ilmeisesti isoja ruokasäkkejä ja rullakon rämistellessä sermin takaa ohi Taavi ampaisi sermien läpi rullokon luo haukkumaan, mutta muuten meni ihan kivasti. Fyssari pääsi myös osalliseksi ranskalaisesta rakkaudesta Taavin nuollessa pariin otteeseen hänen naamansa.

Liikkeissä ei ollut sanottavaa ja rangan sekä muiden nivelten liikkuvuus oli oikein hyvät. Rinta- ja lannerangan liitoskohta oli selässä vähän jumissa ja jalat myös "hyppylihasten" osalta hieman kireät. Mitään isompaa ei kuitenkaan onneksi sen viimeviikkoisen estekolistelunkaan jäljiltä löytynyt ja jumit saatiin melkoisen hyvin hoidettua. Ällistyneenä taas seurasin sivusta miten koiraa väänneltiin ja miten se antoi väännellä mitä hurjemman näköisiin asentoihin. Tai ei ne kai niin hurjia olleet, mutta itse en koskaan uskaltaisin vääntää esimerkiksi jalkoja niin pitkälle ääriasentoihin. Onneksi ammattilaiset osaa!


Perjantaina pikainen tottistreeni kentällä. Alkuun paikkamakuu, jonka aikana kaksi 6 mm startin laukausta. Seuruuta kanssa ja siinä myös kaksi laukausta. Loppuun eteenmenoja kuusi, joista viidennellä ei ollut purkkia ja käskin maahan, muut purkille vapauttaen. Huippufiilis jäi tästä setistä!


Tällä viikolla tiistaina tokossa työstettiin vähän vinkumisongelmaa. Palataan pentutreeneihin perusasennon kanssa ja pidennetään palkkausaikaa. Palkkaan nykyään liian nopeasti ja jos en heti palkkaa tai ei tehdä jotain keskittymistä vaativaa, alkaa Taavi vinkua. Yritetään siis pidentää sen pinnaa...

Ohjattu nouto, ruutu, merkin kierto ja peruutus sekä tietty paikkis oli tänään aiheina. Ruutua tehtii  kaksi toistoa lätkälle, ihan sika hyvät! Ohjattua ensin kaksi toistoa liikkuroituna. Eka oli hyvä, mut tokalla sekos Tapsalta pasmat. Se ei vaan jotenkin osannu lähteä oikeaan suuntaan ja hädissään toi mulle sitten sen merkin, jolle jätin sen seisomaan. Yritti tuoda merkkiä toistamiseen kun yritettiin korjata, mut lopulta sit älys tuoda kapulankin. Pidettiin tauko ja tehtii  sit vielä yks toisti, joka oli hyvä. Lopuks pari kapulan tuontia lyhyestä matkasta eteen, kun noi ohjatut tehtiin ilman loppuasentoja.

Merkin kierrossa oli vähän haastetta, kun merkin takana oli aita, jonka takana oli koira. Vähän Tapsaa hirvitti, mutta pienellä rohkaisulla se uskalsi kiertää merkin. Sitten vielä kaksi toistoa, ne oli superit. Vikan otin ihan liikkenomaisesti.

Peruutukset meni yllättävän hyvin, vaikkei ollakaan paljoa harjoiteltu. Aika monessa jutussa olen huomannut, että kun hinkataan jotain ja siitä ei meinaa tulla mitään, niin pidemmän tauon jälkeen asia on selkeesti muhinut Taavin päässä ja yht'äkkiä homma onnistuu aivan kuin oltais treenattu enemmänkin. Vastapainoksi sitten tietty jotkut asiat tuntuu unohtuvan samalla taktiikalla :)


Keskiviikkoaamuna käytiin vähän rallittelemassa hallilla. Tehtii  rata kolmeen kertaan, mihin ihmeeseen on meidän perusasennot kadonneet?? Positiivista oli Taavin hiljaisuus! Ja menihän toi rata ihan kivasti.

Koira eteen, oikealta sivulle, istu (kyltti 22) tuotti meille tänään päänvaivaa, Taavi oli nimittäin päättänyt suorittaa liikeen tyyliin koira eteen, hyppää pussaamaan ohjaajaa, oikealta sivulle... mut ihan sama, kunhan se ei vinkunut. Mun on myös tosi vaikea kannustaa Tapsaa radan aikana, niin syvälle on tokon tosikkomaisuus juurtunut.



Lopuks harjoiteltiin vielä A-esteen ylitystä loivalla versiolla. Taas Taavi lensi ekan kerran esteen yli, tyyliin yks askel ylösmenoon ja toine alastuloon. Muutamalla seuraavalla toistolla sain sen pysäytettyä harjalle ja sitten se jo rupesi itse tarjoamaan sinne ylös jäämistä. On se kyllä semmoinen kiipeilijä, että pitäis olla silmät selässäkin sitä vahtimassa, sekun on jotenkin nyt innostunut tosta A:sta ja olis kapuamassa sitä milloin mitenkin ja hyppimässä sieltä omineen alas.


Torstaina hallilla vähän hyppynoutoa ja rallya. Ihan aluksi tehtiin hyppytekniikkaa ja se taannoinen kolaus on selkeesti jääny painamaan Tapsun mieltä. N. 80 cm rimaeste tuotti hankaluuksia, loppui pikkupyrriltä usko itseensä kesken. Pienellä kannustuksella sain kuitenkin rohkaistua Taavin hyppäämään siitä yli ja hienostihan se meni. Tehtiin sit pari toistoa tästä korkeudesta, että itsevarmuus kasvais taas.

Hyppynoudossa kokeiltiin metallikapulaa, hankalaa oli. Taavi sen kyllä hakee ja tuo, mutta selkeesti on vastahakoista ja tarvii lisäkäskyjä noukkuakseen kapulan suuhunsa. Puukapulalla treenattiin sitten semmoisia heittoja, jotka on selkeesti sivussa esteestä, ei ongelmia.

Rallyssa alla oleva rata pariin kertaan. Ja mikä parasta, mulla oli aikas hiljainen koira! Edelleen kaipaa tämä laji suoritusohjeiden lukemista. Voi kun sais jonkun osaavan kattomaan vähän perään!



Illalla käytiin vielä kentällä tekemässä muutama eteenmeno, joista yksi ilman purkkia maahan käskyllä. Kyllä oli vauhtia! Kiitos Lissu avusta!